Hävytöntä Utvimista

kuten miltä makuhuoneesi kuulostaa :) aivan oikeastiko Ikea luulee minunkin alentuvan kertomaan miltä makuhuoneeni kuulostaa eihän edes monellakaan edes ole makuuhuonetta aivan selvästi piruilua olen :) kuulevinani tuossakin houkuttimessa. Ei kauvan kestä kun soitan tosi radioon sekä kerron heille ennen kuulumattomista röyhkeistä ihmisen yksityiselämään kohdistuvista uteluista.
:) jos olisivat kysyneet edes lakanoiden laatua, väriä yms. olisinkin tuulettanut mutta ei hyvänen aika sentään odottakaas kun olen saannut juotua panadol hottini :)
3183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos nyt ensin löytyisi se makuuhuone eikä ollenkaan tarvitse taas sitä ilkeämielisyyttä kuin moraalista rappio mielialaa ollenkaan tähän tyrkyttää
. Koska minulle ei kelpaa kuin Fairmont ja sitä paremmat joten sitä odotelessa. Niiin ja etuovi ja sensellaiset rahvaan käyttämät älkää edes unta nähkö että minun kaltaiseni löytäisi sieltä yhtää mitään. Tuliko selväksi. :)
Onnistuuko.

Äänestä
  • onko tosi radiossa no hyvä kuulkaa mitä minä nyt teen Olen asunnut porvariston suosimalla luonnon rauhaa arvostavalla alueella mutta nyt tänne on pesiytynyt kaiken maailman hunsvontteja prutaaleja, fulkaarisia äänähdyksiä päästäen tiellä, pihoilla sekä vielläpä minun läsnä olessani. aivan kamalaa.

    Ajatelin että voisinko minä jotenkin auttaa heidän psyykistä alennustilaansa vaikkapa niin että kun he niinkin paljon ovat pipareiden puutessa Löysinkin tuolaiset ihastuttavat Tähtitorni piparimuotit josta voisivat leipoa itselleen kuin sortin sakille itselleen sopivan näköisiä kokoisia. Omasta mielestäni tämä on heille unelma pikku-joulu lahja.

    Entäs vilkkuva Tonttulakki sopisi mainiosti monellekin joilla ei kyynisyyteen kuin täysin rappiolla olevaan mielentilaan järjen valo loista.

    Pakkas-Ukko voisitko tulla sieltä moskovasta jo tänne minulla olisi muutakin asiaa esim Kenelle mielestäsi voisi lahjoittaa Koira-WC Paperitelineen josta löytyy hädän hetkellä ensiapu tiedän kyllä kelle lahjoittaisin mutta tietäen huumoritajuttomuuden tilan en nyt kuitenkaan taidan sen pitää itse. Mitä sanoo pakkas-ukko onko Donkeys bridge and so forth liian vaikea selkoinen suomalaisille "mateille ja tepoille" tosin ehkä se heitä kiinostaa kun kirjailija on suomalainen.

    Sitten 211 asiaa jotka äijän pitää tietää voisiko sen saada kaikkien asijoiden asiantuntija "pertit". Itselleni toivon paitsi itse sekin pitää ostaa kirjaa Osaa Lottakin Ajaa kirjoittanut Astrid Lindgren sekä jos työnantajani on sitä mieltä että olen taas ollut kaikista kiltein saanko Kit Whitfieldin kirjoittaman kirjan Koiran unia. Kiitos.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    onko tosi radiossa no hyvä kuulkaa mitä minä nyt teen Olen asunnut porvariston suosimalla luonnon rauhaa arvostavalla alueella mutta nyt tänne on pesiytynyt kaiken maailman hunsvontteja prutaaleja, fulkaarisia äänähdyksiä päästäen tiellä, pihoilla sekä vielläpä minun läsnä olessani. aivan kamalaa.

    Ajatelin että voisinko minä jotenkin auttaa heidän psyykistä alennustilaansa vaikkapa niin että kun he niinkin paljon ovat pipareiden puutessa Löysinkin tuolaiset ihastuttavat Tähtitorni piparimuotit josta voisivat leipoa itselleen kuin sortin sakille itselleen sopivan näköisiä kokoisia. Omasta mielestäni tämä on heille unelma pikku-joulu lahja.

    Entäs vilkkuva Tonttulakki sopisi mainiosti monellekin joilla ei kyynisyyteen kuin täysin rappiolla olevaan mielentilaan järjen valo loista.

    Pakkas-Ukko voisitko tulla sieltä moskovasta jo tänne minulla olisi muutakin asiaa esim Kenelle mielestäsi voisi lahjoittaa Koira-WC Paperitelineen josta löytyy hädän hetkellä ensiapu tiedän kyllä kelle lahjoittaisin mutta tietäen huumoritajuttomuuden tilan en nyt kuitenkaan taidan sen pitää itse. Mitä sanoo pakkas-ukko onko Donkeys bridge and so forth liian vaikea selkoinen suomalaisille "mateille ja tepoille" tosin ehkä se heitä kiinostaa kun kirjailija on suomalainen.

    Sitten 211 asiaa jotka äijän pitää tietää voisiko sen saada kaikkien asijoiden asiantuntija "pertit". Itselleni toivon paitsi itse sekin pitää ostaa kirjaa Osaa Lottakin Ajaa kirjoittanut Astrid Lindgren sekä jos työnantajani on sitä mieltä että olen taas ollut kaikista kiltein saanko Kit Whitfieldin kirjoittaman kirjan Koiran unia. Kiitos.

    onko tosi radiossa.hyvä. Nyt on sattunut aivan kamalaa teidän /voicen sekä muut :) vähemmän tärkeät kaupaliset kanavanne ovat :) kuulema mainostajia täynnä. Mutta minähän vain muistutin tarpeeksi ajoissa että pikku-joulu /joulu on ihan kohta ovella.
    Saanko suositella menneisyyteen jämähtäneille jotka tunne tasolla tahtoisivat minutkin mukaan märehtimään että joulu/pakkas-ukost muistaisivat heitä kovalla :) lahjalla esim: Sisällissodan pikkujättiläinen sekä Loppiaiseksi Jatkosodan pikkujättiläinen. Vonkatielle voisi tontut kipaista vimään :) kovan paketin myös kirjan :) omin käsin.
    tai sitten hävyttömille solvaajille Tee itse Seksilelusi kirjoittanut Matt Pagett En en tosiaan tiedä kirjan sisältöä eikä uteliaisuuteni ole niin alhaisella tasolla että tahtoisin edes tietää mutta kirjan nimestä päätellen sopii hyvin päättely kyvyttömille koska ajatusten askarteleminen vaikka noinkin fulkaarisissa ehkä oikaisee aivoradat edes vähän suhteelisuuden kuin todellisuuden hahmottamiseen omassa elämässä.
    ...)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

kuten miltä makuhuoneesi kuulostaa :) aivan oikeastiko Ikea luulee minunkin alentuvan kertomaan miltä makuhuoneeni kuulostaa eihän edes monellakaan edes ole makuuhuonetta aivan selvästi piruilua olen :) kuulevinani tuossakin houkuttimessa. Ei kauvan kestä kun soitan tosi radioon sekä kerron heille ennen kuulumattomista röyhkeistä ihmisen yksityiselämään kohdistuvista uteluista.
:) jos olisivat kysyneet edes lakanoiden laatua, väriä yms. olisinkin tuulettanut mutta ei hyvänen aika sentään odottakaas kun olen saannut juotua panadol hottini :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu