Vapaaseen levitykseen.
Torstaina 15.10 klo 17.00 järjestetään Eduskuntatalon edustalla mielenilmaus. Mielenosoittajat peräänkuuluttavat kansanedustajien moraalia ja vaativat uusia eduskuntavaaleja. Tapahtuman ohjelmassa on perinteiset tanssit sekä toivon siementen kylvöä Eduskuntatalon portaille.
Osallistujat voivat tuoda mukanaan omia vinyylilevyjä ja toivon siemeniä. Tapahtuma ei edusta mitään poliittista puoluetta tai järjestöä.
"Poliittinen järjestelmämme on keskellä sen historian pahinta kriisiä. Istuvan eduskunnan ja useiden puolueiden vaalirahoituksesta on paljastunut kestämättömiä tietoja. Väärinkäytöksistä on vaiettu ja yksittäiset kansanedustajat ovat laiminlyöneet lakisääteistä velvollisuuttaan kertoa vaalirahoituksesta. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa selkeät ylilyönnit ja suoranaiset väärinkäytökset - kuten olemme huomanneet.
Vaalirahalain uudelleen muotoileminen ei tarjoa istuvalle eduskunnalle kuitenkaan mandaattia jatkaa eikä tee jo tehtyä tekemättömäksi, saati palauta kansan luottamusta sidosryhmistä ja rahoittajista riippumattomaan päätöksentekoon.
Olemme saaneet tarpeeksemme ministerien ja kansanedustajien valheista ja muistamattomuudesta. Vaadimme uusia eduskuntavaaleja"
Tapahtuma on jatkoa ryhmän aiemmille mielenilmauksille. "Demokratian Hautajaiset" -niminen kynttilämielenosoitus on järjestetty kahteen otteeseen Eduskuntatalon portailla. Myös Tampereella ja Pietarsaaressa paikalliset tahot ovat järjestäneet omat tapahtumansa samalla teemalla. Viime torstaina ryhmä järjesti yhdessä muiden uusia vaaleja vaativien ryhmien kanssa "Korruption vastaisen mielenosoituksen" Eduskuntatalolla.
Tapahtumista on uutisoitu valtakunnallisesti niin verkossa, printtimediassa, radiossa kuin televisiossakin. Mielenilmaisuihin voi osallistua myös käyttämällä torstaisin oranssia väriä esimerkiksi vaatteissa.
Haluamme alleviivata että emme hyväksy väkivaltaa ja ilkivaltaa missään muodossa, toimimme rauhanomaisesti suomalaisen demokratian puolesta yli puoluerajojen.
Tapahtuman kotisivut:
http://vivalarevolution09.wikispaces.com
Tapahtuma Facebookissa:
http://www.facebook.com/event.php?eid=151234467143
Huom! Pyydämme ystävällisesti käyttämään jompaa kumpaa www-linkkiä verkkouutisen yhteydessä.
ps. Bloggaa ja/tai lähetä uutisvinkki tapahtumasta! Kiitos.
Toivon Siemen – tanssit Eduskuntatalolla, TO 15.10.09 Klo 17.00
10
146
Vastaukset
- 17.00 paikalle
Mielenosoituksista tänään Radio Novan uutisissa.
- Erkki.
Yhdessä oomme voimakkaita kun otamme käyttöön Twistin .
Järjestetään suuri joukko Twistaus !
Juice Leskinen - Twistin ylivoimaa:
http://www.youtube.com/watch?v=JO1KChDY2oM&feature=related- Torstaitanssit
Tottakai voi vaikka twistata.
Humppa voisi olla myös hyvä. - Pink Lady
Torstaitanssit kirjoitti:
Tottakai voi vaikka twistata.
Humppa voisi olla myös hyvä.Tanssia voinko kuitenkin tulla mukaan?Oranssia rytkyä kyllä löytyy.
- haba,
"vaativat uusia eduskuntavaaleja."
Lainaus tuosta facebookista.
Valitan mutta seuraavat vaalit ovat 2011 joten totutelkaa siihen.
Kynttilöitä taas vai hakaristikuvioita? - Peräsmiäs
Aikaa on vielä ruhtinaalliset 20 minsaa. Otankin David Hasselhoffin vinyylin mukaan.
Tuleeko joku kyytiin??? - t-paidan?
Se taitaapi olla oranssi sikäli mikäli mie muistan.
- haba,
Haluatteko todella huomiota!
Housut alas kaikki ja sehän on siveetöntä käyttäytymistä mutta puolen tunnin pyllistys eduskuntatalolle voisi olla shokki-uutinen.
Kylmä sää voi olla ongelma :)- vitun luuserit
Suomalainen laahuusta mielummin lähiöräkälään,siellä voi sitten viinan runtelemilla uhota kieroja poliittikojamme,ja mamuja,sekä leipäjonoja.Kaikki menee kuitenkin niin kauan hyvin kun kaljaa riittää ja maksa kestää.
- lemppari kans soimaa
Hyvä kappale ja oikein sopiva soitettavaksi siellä eduskuntatalon edessä on tuo
Live M.A. Numminen - Dägädägä
http://www.youtube.com/watch?v=bDdS5p1aBpM&feature=related
Mulla on tehokas autovahvistin ja voimakas akku , tuun sinne sitten soittamaan ton Dägädägän kansanedustajille !
( pitäis kai kysyä M.A. Nummiselta lupa että saan soittaa sen , parasta olisi jos M.A itse tulisi sinne vähän Dägättämään ! )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19710860Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500