Saako todella peltoautoilla päivät pääksytysten?

Hermo mennyt jo

Eikö tätä mikään naapuri- tai tieliikennelaki säädä? Saako tosiaankin omalla pellolla ajaa peltoautoilla ja muilla rallivirityksillä ympäri päivää, vaikka melu kuuluu naapuriin aivan selkeästi? Naapurin kanssa ei olla päästy sopuun tästä. Hänen mielestään hän saa tehdä omalla pellollaan mitä tykkää. Hyviin tapoihin vetoaminen ei auta.

Tilanne on se, että naapuri on lanannut pellolleen 500 m radan jota kylän kollit ajavat muutamalla autolla ympäri. Autoja on viritetty ja ääni sen mukainen. Ihan maalla, taajama-alueen ulkopuolella asutaan. Olemme ainoat naapurit kuuloetäisyydellä, ihan vieressä. On kuin menisi mökille rauhoittumaan ja sitten naapurimökkiin tulee lauma vesiskootterihulluja.

Mikä tähän neuvoksi?

Jos tosiaan mikään laki ei auta, ja naapuri pitää kiinni mahtavista oikeuksistaan, kauppaan tämän oman tilani mustalaisille ja toivotan onnea, muutan taajamaan, missä lait edes pitävät moiset metelöijät kurissa.

Mikä täällä Pohjanmaalla muutenkin ihmisiä vaivaa: autoilla pöristellään koko ajan ja mitä kovempi ääni sen parempi. Muu maailma koettaa vähentää autoilua ja saastuttamista.

11

2857

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaajo21

      nyt ei ainakaan päde ajettaessa katsastamattomalla autolla pellolla. Melustahan voi aina valittaa. Helpoimmalla kuitenkin pääset kun sovit asian naapurisi kanssa.

      • Lopetn kyllästynyt

        Juu maastoliikennelaki pätee tässä kohdin ja sitä ei rikota, kun tyyppi ajaa omalla maallaan ja sallii muidenkin ajaa.

        Melusta valittaminen naapurille ei auta, hän vain inttää että yli 100 db ei ylity ja hän pitää siitä kiinni, että vaikka melu meitä haittaa, siitä viis. Minkä siis teet, kun vetoaminen hyviin tapoihin ei auta? Olemme esittäneet, että laittaisi autoihin edes äänenvaimentimet muttei tietenkään, sehän veisi tehoja niistä rotiskoista. Naapurilaissa toki mainitaan kohtuuton haitta, mutta se lie enempi tulkinnanvarainen. Naurettavinta on, että ukko väittää peltoajelun olevan tarpeellista niin koltiaiset oppivat ajamaan autoa. Juu varmaan he siellä taskuparkkeja ja maltillista ajamista opettelevat. Naapuri itse on usein kännissäkin kun kylän kolleille autoja siellä rassaa.

        Taidan raahata tuon hakettimen tuohon rajaan kiinni ja ryhtyä silppuamaan oksia aamuisin. Lapsellista kyllä, mutta koska kauniisti pyytäminen ei auta! En siis ole sanonut että ajaminen pitää lopettaa, pyytänyt vain hieman vähentämään sitä (nyt useita tunteja päivässä) tai laittamaan äänenvaimentimet autoihin.


    • need for speed

      Käytä mielikuvitusta :-)
      Luulen ostaisin itselle ko tilanteessa oman peltoauton ja osallistuisin ko karkeloihin :-)

      Ihan ekaksi pitää miettiä a) haluaako tulla toimeen naapurin kanssa vai b) julistaa sodan :-)
      A) vaihoehtoon diplomatiaa
      B) ei suositeltavaa, mutta jos tulee primääri vaihtoehdoksi täytyy kartoittaa mm onko naapuri isompi/riskimpi jne jolloin kannattaa palata vaihtoehto a:han :-)
      Jos on hintelä ruikku ja PALJON pienempi voidaan soveltaa myös vaihtoehto B:tä :-)

      Mutta ensi syksyä ajatellen voisit alkaa "varustautua" ostamalla pari uros rotweilerin pentua isokasvuisista vanhemmista. Silloin sulla olisi noin vuosi aikaa kasvattaa ne vaikka kasvuhormoonien pienellä avustuksella ja proteeni pitoisella eväällä riskiin kuntoon kun pellot naapurissa seuraavan kerran puidaan.
      Koirat heti kun kun mahdollista suojelukoulutukseen ja koulutat niistä oikein sitten virtakintaita.
      Sitten ei muuta kuin pullo jotain väkevää tauluun perjantai iltana kun alkaa pärinä kyrsiä ja marssit hiukan "kouluttamaan" koiria naapurin pellolle.
      Tietenkin voisi sitä ennen pariin kertaan tehdä "syyskylvöt" ajourille, huopakattonaulat toimii kohtalaisen hyvin. Oikein hyviä ja toimivia konsteja on myös käydä avaamassa/poistamassa öljyroppu öljypohjasta ja istahtaa seuraavana "rallipäivänä" mukavasti retkituoliin pellon reunalle kera virvokkeiden ja sekuntikellon seuraamaan jänityksellä kuinka pitkään mylly iloisesti laulaa ennen kiinnileikkaamista :D :D

      Tosin em toimenpiteet saattavat vaatia että sen jälkeen on parasta pitää koirat lähistöllä sekä jotain kättä pidempää ettei naapurin riski isäntä tule pistä pataan sopivan tilaisuuden tullen...

      Ja ainahan voit myös ostaa ns prepaid kortin ja alkaa soitella perättömiä ilmioantoja että naapurisssa nuoriso polttaa höpöheinää ja ajelee peltoautoilla häröissään pitkin pitäjää ja myyvät huumeita tms..

      Varmuuden vuoksi voisit kuitenkin vielä koittaa diplomatiaa, ettei tätä ymmärrettäisi prosoinniksi ryhtyä arveluttaviin toimiin :D :D

    • ex-peltoautokuski

      Omalla pellolla saa ajaa jos huvittaa. Eikös se ole hyvä että nuoret harjoittelevat ajamista jo ennen tielle pääsyä?

      • -JohannaR-

        ..nääs kun näille pojille tuntuu jäävän se raskas kaasujalka sieltä pellolta, ja sitten tielläkin ajetaan samaan malliin - pellolle ja lujaa.

        Ei sitä peltoautokoulua mihinkään tarvita, kyllä autokoulussa opetetaan joka nippeli ja nappeli alusta alkaen.


      • peltoautokuski.
        -JohannaR- kirjoitti:

        ..nääs kun näille pojille tuntuu jäävän se raskas kaasujalka sieltä pellolta, ja sitten tielläkin ajetaan samaan malliin - pellolle ja lujaa.

        Ei sitä peltoautokoulua mihinkään tarvita, kyllä autokoulussa opetetaan joka nippeli ja nappeli alusta alkaen.

        Kyllä siellä pellolla ajaessa oppii paljonkin, kun autoa heitellään siellä luisuus kokoajan, niin opitaan hallitsemaan sitten luisut tielläkin. Ja parempihan se on ajaa lujaa tiellä kun hallitsee auton, eikä niin, että ajaa lujaa eikä hallitse kuin autokoulun opettamat temput.


      • hghgsjjjjjj
        peltoautokuski. kirjoitti:

        Kyllä siellä pellolla ajaessa oppii paljonkin, kun autoa heitellään siellä luisuus kokoajan, niin opitaan hallitsemaan sitten luisut tielläkin. Ja parempihan se on ajaa lujaa tiellä kun hallitsee auton, eikä niin, että ajaa lujaa eikä hallitse kuin autokoulun opettamat temput.

        Ajossa ei joudu koskaan luisuun,virhe on jo tapahtunut jos näin käy..Olen ajanut autoa 30 vuotta ja harrastanut rallia ja rata-autoilua mutta koskaan ei normaalissa liikenteessä ole luisuja tullut muutakuin joskus ihan tarkoituksella.


      • .kuski.
        hghgsjjjjjj kirjoitti:

        Ajossa ei joudu koskaan luisuun,virhe on jo tapahtunut jos näin käy..Olen ajanut autoa 30 vuotta ja harrastanut rallia ja rata-autoilua mutta koskaan ei normaalissa liikenteessä ole luisuja tullut muutakuin joskus ihan tarkoituksella.

        Ai ei joudu koskaan? Joskus se liukkauskin saattaa yllättää, ja tuoreet kuskit eivät tunne autonsa rajoja, jolloin on ihan hyvä osata oikaista luisu.


      • jjkd,d,d,
        .kuski. kirjoitti:

        Ai ei joudu koskaan? Joskus se liukkauskin saattaa yllättää, ja tuoreet kuskit eivät tunne autonsa rajoja, jolloin on ihan hyvä osata oikaista luisu.

        jos liukkaus yllättää niin se yllättää siinä ei enää ratinpyöritystaidot juurikaan auta,ne on fysiikan lait jotka määrää..Liikennesäännöt ja nopeusrajoitukset on tehty niin että auton tai kuljettajan rajat ei missään tilanteessa ylity..On ihan eri asia hallita autoa jossain pellolla jossa keskitytään täysin luisussa ajamiseen ja auton hallintaan kuin liikenteessä jossa keskitytään pääasiassa muiden tekemisiin ja autoa ajetaan passiivisesti..
        Ei liene yllätys että monet näistä kuolonkolareita ajaneista nuorista on saaneet oppinsa juuri peltoautoilla,kuvitellaan että nyt on hyvä kuski kun hallitsee auton lähes täydellisesti jossain pellolla


      • .luisu.
        jjkd,d,d, kirjoitti:

        jos liukkaus yllättää niin se yllättää siinä ei enää ratinpyöritystaidot juurikaan auta,ne on fysiikan lait jotka määrää..Liikennesäännöt ja nopeusrajoitukset on tehty niin että auton tai kuljettajan rajat ei missään tilanteessa ylity..On ihan eri asia hallita autoa jossain pellolla jossa keskitytään täysin luisussa ajamiseen ja auton hallintaan kuin liikenteessä jossa keskitytään pääasiassa muiden tekemisiin ja autoa ajetaan passiivisesti..
        Ei liene yllätys että monet näistä kuolonkolareita ajaneista nuorista on saaneet oppinsa juuri peltoautoilla,kuvitellaan että nyt on hyvä kuski kun hallitsee auton lähes täydellisesti jossain pellolla

        sehän siinä onkin, että kun juuri kortin saaneet alkaa luisuttelemaan autoillansa, niin jotkut hallitsee, ja jotkut kaataa liikennemerkit mennessään, kun lähtee painostuksen alaisena leikkimään. vaikka fysiikan lait määrääkin, niin esimerkiksi jos auto puskee käännyttäessä, niin tilanteen voi käppärin hallitseva vielä pelastaa ennen ojaa ;)

        "Ei liene yllätys että monet näistä kuolonkolareita ajaneista nuorista on saaneet oppinsa juuri peltoautoilla,kuvitellaan että nyt on hyvä kuski kun hallitsee auton lähes täydellisesti jossain pellolla"

        Onko tämä tieto jostain hevosmiesten tietotoimistosta peräisin?


    • sille naapurille ja muuta ite vaikka keskustaan.Kaikkein paras

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe