Kiitosaihe..

Minulla oli n. pari-kolme viikkoa jalkapohjat ja nilkat niin kipeät, etten kunnolla pystynyt edes seisomaan eikä kävelemään muutoin kuin burana 600 avulla. Että sitä kun otin heti aamulla herättyäni yhden tabun ja iltapäivällä toisen, niin kävely sujui jotenkin..

Mutta nyt kuluvan viikon maanantaina, kun taas oli jalkapohjat tosissaan kipeät, niin mie huokasin sydämmeni pohjasta, keittiöön mennessäni, pari kertaa peräkkäin, näin: "Voi Herra Jeesus Kristus, jos sinä auttaisit, niin jalat taatusti paranisi, eikä tarvitsisi enää buranan avulla kävellä"..

Nyt tiistaiaamuna, kun heräsin ja laskin jalat lattialle ja nousin varovasti seisomaan, niin kah kummoa, jalkoihini ei koskenut enää ja vaatteitten pukeminen sekä seisominen ja kävelykin sujui aivan kunnolla. Pientä jäykkyyttä ja hyvin lievää jomotusta jaloissani vielä on, mutta kunhan opin taas uudelleen kävelemään, niin uskon, että siitä ne vetristyvät vielä..

Niin että koska usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, niin kehoitan palstalla keskustelevia kertomaan rohkeasti tämän kaltaisista tapahtumista elämässään, ettei Jumala jäisi voimallisissa teoissaan kiittämättä..

Uskoville suositellaan hyvin usein Psalmit 50:15 sanankohtaa, mutta jos uskovat lukisivat myös jakeen 14 ja sen jälkeen 15, sillä Isä Jumala on järjestyksen Jumala, niin asia, jota Jumalalta pyydetään, tulisi kiitoksen kanssa vastaanotettua..

Psalmit 50:14-15: "Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.
Ja avuksesi huuda minua hädänpäivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua".
13123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olin kerran linja-auto matkalla nuorten uskovien kanssa. Minulle tuli voimakas päänsärky matkan aikana. Mitään Buranaa tai vastaavaa lääkettä ei ollut. Päätäni jomotti tosi pahasti. Joku näki tuskani. Puolestani esitettiin rukousaihe. Kaikki linja-autossa olevat n.30 uskovaa alkoivat rukoilemaan että Jeesus parantaisi minun päänsärkyni.
Eräs vanhempi uskova mies tuli luokseni ja pani molemmat kätensä pääni päälle. Tunsin lämpimän miellyttävän voiman joka virtasi hänen käsiensä kautta minun päähäni. Kipu alkoi häviämään. Muutaman minuutin rukouksen jälkeen päänsärky oli poissa. Kun tuo mies otti kätensä pois päältäni, minä olisin halunnut ottaa kiinni hänen käsistään ja pitää niitä vielä päälläni. Niin miellyttävä oli se voima joka hänen käsiensä kautta tuli. Se ei ollut vain parantava voima. Se oli myös siunaava ja rakastava voima. Sitä en voi paremmin sanoillani kertoa.

Kerroin hänelle myöhemmin miten hänen käsistään oli vuotanut Jumalan parantava voima. Hän sanoi että hänellä on parantamisen armolahja mutta että ei hän sillä kerskaa. Minulla ei ollut mitään vaikeuksia uskoa häntä.

Äänestä

Psalmi 139:

1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.

Oma kokemukseni ( välitön rukousvastaus ) :

Minulla oli ollut hyvin kiusallista kipuja jo useiden viikojen ajan leukanivelissä, sellaista vihlovaa hermosärkyä. Eräänä yönä heräsin kesken unieni ja koska kipu oli sen verran voimakasta, niin en saanut
uudelleen unen päästä kiinni.
Silloin minä vaan huokasin mielessäni, että Isä , sinä joka tiedät kaiken ja tunnet minutkin läpikotaisin, ota
nämä kivut pois.
Silloin korvissani kuului humahdus ja ikäänkuin kevyt paino olisi laskettu koko vartaloni päälle ja kipu
hävisi hetkeksi, tuli vielä sekunniksi pariksi takaisin ja sitten lakkasi kokonaan.
Ja kiitos ja kunnia Jumalalle, sitä kipua ei ole sen jälkeen ollut.
Liikutuin ja tuli voimakas kiitosmieli ja hämmästys siitä, kuinka ihmeellinen on Jumala.

Olin juuri tullut uskoon joitakin kuukausia ennen tätä tapahtumaa, ja tämä kokemus vahvisti uskoani.

Äänestä

Jeesus tekee ihmeitä. Olen saanut tulla terveeksi ja pysyä terveenä.

Äänestä
  • Mutta eipä monet muut ole saaneet pysyä-

    Siitä Kritiikkiä Jumalalle!

    Jeesucksen suxaus kasvaa, kuten täällä sanotaan

    Äänestä

  • Minä uskon kirjoitti:

    Mutta eipä monet muut ole saaneet pysyä-

    Siitä Kritiikkiä Jumalalle!

    Jeesucksen suxaus kasvaa, kuten täällä sanotaan

    "minä uskon" niitten lähimmäistesi puolesta Herraa, jotka eivät itse jaksa, niin hekin saavat avun ajallaan..

    Äänestä

  • Markku Tampio kirjoitti:

    "minä uskon" niitten lähimmäistesi puolesta Herraa, jotka eivät itse jaksa, niin hekin saavat avun ajallaan..

    minä uskon nimmaria ensin käyttänyt, mutta minä olen ja minä rukoilen teidän kaikkien puolesta. Totisesti haluan, että te kaikki saatte tulla tuntemaan Jumalan ainoan Pojan, joka tekee vapaaksi ja parantaa. Itse olen saanut tulla tuntemaan Hänet ja se on parasta mitä ikinä voi tapahtua, sillä Hänessä minulle on kaikki. Olen saanut tulla täysin terveeksi, niin ruumiin, kuin sielun ja hengen puolelta ja se on todellista vapautta ja rauhaa. Olen tullut terveeksi Jumalan voimalla ja tuolla samalla voimalla olen pysynyt terveenä:)!!

    Äänestä

Itse suosittelen olemaan aina kiitollinen siitä kaikesta jota olemme ja jota olemme saaneet sekä siitä jota muutkin ovat saaneet. Esim. toiset varjoisan paikan levätä rasituksistaan ja jotkut toiset makoisen paikan syödä nälkäänsä sekä toiset paikan jossa saavat juoda janoonsa ja ennen kaikkea ne toiset ja kaikki muut jotka ovat löytäneet paikan jossa puhutaan aina totta. Se onkin vaikea paikka löydettäväksi. Mutta sanotaanhan jopa lohduksi asti itse sanassa, etsikää niin te löydätte.

Äänestä

onnellisia ja kiittäviä ihmisiä. Se antaisi toivon monille.

Äänestä

: "Voi Herra Jeesus Kristus, jos sinä auttaisit, niin jalat taatusti paranisi, eikä tarvitsisi enää buranan avulla kävellä"..
Sinä sanoit Jeesukselle nuo sanat ja parannuit, Jeesus paransi sinut ,mutta kiittää häntä et oasannut.
Suuntasit kiitoksesi Isälle Jumalalle, mihin kiitos unohtui Jeesukselle joka jalkasi paransi?????

Äänestä
  • kiitämme Jeesusta, se kiitos koituu aina ja poikkeuksetta Jumalan kunniaksi. Jotenka en minä siinä ns. syntiä tee, ellen kailota palstalla suureen ääneen kiitelleeni Jeesusta, vaikka Jeesusta täällä kämpillä ollessani kiittelenkin..

    Äänestä

Burana 600 auttaa kyllä ilman Jumalan mukaan sotkemistakin moneen särkyyn. Onhan B ns. tulehduskipulääke.

Nämä viestit ovat tyyppiesimerkki niistä, joilla pyritään hämäämään ihmisiä, kun Raamatun mukaisia ns. suuria ihmeitä ei kertakaikkiaan tapahdu.
Ajatellaan kai, että kymmenen pientä ihmettä kyllä korvaa yhden suuren.

Voi teitä uskovia.

Onhan hyvä, että uskovia on. Se säästää yleisen terveydenhoidon kuluja, kun uskovat parantavat itse vaivansa rukoilemalla.

Nyt sitten seuraa "varmoja esimerkkejä" suurista parantumisihmeistä. "Lääkäritkin olivat sormi suussa", kun potilaan xx syöpä parani yhdessä yössä. Tosin lääkärintodistuksessa ei mainita Jumalaa osallisena paranemisprosessissa.

Äänestä
  • Kyllä varmaan Burana olisi minunkin tapauksessani auttanut hetkeksi, mutta ...

    Kiitos taivaan Isälle ! Hän päästi minut kivuistani kokonaan.

    Tästä on jo 1,5 vuotta aikaa, kun kivut lähti.

    Äänestä

  • ettei se buranan syönti kuitenkaan parantanut. Se estää vain kivunaistimuksen, koska lääke vaikuttaa niihin kipureseptoreihin, joilla ihminen tuntee kipua elimistössään..

    Meinaatkos nyt, että minun olisi vaan pitänyt mässyttää buranaa viikosta toiseen ja uskotella, että kyllä se siitä siilautuu kondikseen, kunhan vuosi vaihtuu toiseksi..

    Omassani ja monien vastaajien kaltaisissa tilanteissa on kiistaton todistus siitä, että Jeesus elää - tänäänkin!

    Halleluja! Kiitos ja kunnia Jumalalle Kaikkivaltiaalle ja hänen Pojalleen, Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


stefanus kirjoitti:

Minulla oli n. pari-kolme viikkoa jalkapohjat ja nilkat niin kipeät, etten kunnolla pystynyt edes seisomaan eikä kävelemään muutoin kuin burana 600 avulla. Että sitä kun otin heti aamulla herättyäni yhden tabun ja iltapäivällä toisen, niin kävely sujui jotenkin..

Mutta nyt kuluvan viikon maanantaina, kun taas oli jalkapohjat tosissaan kipeät, niin mie huokasin sydämmeni pohjasta, keittiöön mennessäni, pari kertaa peräkkäin, näin: "Voi Herra Jeesus Kristus, jos sinä auttaisit, niin jalat taatusti paranisi, eikä tarvitsisi enää buranan avulla kävellä"..

Nyt tiistaiaamuna, kun heräsin ja laskin jalat lattialle ja nousin varovasti seisomaan, niin kah kummoa, jalkoihini ei koskenut enää ja vaatteitten pukeminen sekä seisominen ja kävelykin sujui aivan kunnolla. Pientä jäykkyyttä ja hyvin lievää jomotusta jaloissani vielä on, mutta kunhan opin taas uudelleen kävelemään, niin uskon, että siitä ne vetristyvät vielä..

Niin että koska usko Jeesukseen on enemmän kuin mielipiteet maan, niin kehoitan palstalla keskustelevia kertomaan rohkeasti tämän kaltaisista tapahtumista elämässään, ettei Jumala jäisi voimallisissa teoissaan kiittämättä..

Uskoville suositellaan hyvin usein Psalmit 50:15 sanankohtaa, mutta jos uskovat lukisivat myös jakeen 14 ja sen jälkeen 15, sillä Isä Jumala on järjestyksen Jumala, niin asia, jota Jumalalta pyydetään, tulisi kiitoksen kanssa vastaanotettua..

Psalmit 50:14-15: "Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.
Ja avuksesi huuda minua hädänpäivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu