Tässä keskustelussa, jota käydään Matti Vanhasen ympärillä on unohdettu kokonaan se tosiasia, että
Vanhasella on työpestinä olla pääministeri.
Pääministeri johtaa valtioneuvoston toimintaa ja huolehtii valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta. Pääministeri valvoo myös hallitusohjelman toimeenpanoa ja huolehtii Euroopan unionissa päätettävien asioiden valmistelun ja käsittelyn yhteensovittamisesta valtioneuvostossa.Pääministerillä on johdettavanaan valtioneuvoston kanslia, jonka toimintatavoitteena on turvata kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset.
Itse asiassa ei ole tullut vastaväitteitä siitä etteikö Matti Vanhanen ole hoitanut työpestiään hyvin.Esim. entisen Kalevan päätoimittajan Risto Uimosen mielestä Vanhanen on hoitanut pääministerin tehtävät erittäin hyvin. - Mutta mikään ei tunnu riittävän.
Yleisessä keskustelussa ja varsinkin suurissa mediataloissa pidetään sivuseikkana sitä miten Vanhanen todella hoitaa työpestiään.
Tärkeimmät kriteerit näyttää olevan sen miten pääministeri naurattaa naisia tai miten pääministeri on rakentanut taloaan. Koka ajan hoetaan vain että Vanhasen on erottava koska hän on muka epäpätevä hoitamaan pääministerin virkaansa
Hyvän Johtajan kriteerinä pidetään sitä, että johtaja antaa ryhmän toiminnalle suunnan ja toimii muutoksen agenttina. Hyvä johtaja motivoi ja innostaa ihmisiä toimimaan yhdessä sekä edesauttaa toiminnallaan tiimien luovuutta. Hyvä johtaja ojentaa myös auttavan kätensä ja energisoi ihmisiä ylittämään eteen tulevia esteitä. Hyvä itsetuntemus, empatia ja sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovatkin hyvän johtajan tuntomerkkejä.
Edellä mainitut seikat myönnetään Hallituksessa, jossa kaikki ryhmät kehuvat Vanhasen yhteistyökykyä. Poikkeuksena tosin on Vihreät, jotka Heidi Hautalan suulla haluasi Vanhasen eroavan, mikä kuitenkin osoittaa Vihreänliikkeen ailahtelevaisuuden.Nimittäin pääministeri Matti Vanhanen vastaanotti New Yorkissa Louise Blouin Foundation -säätiön palkinnon. Palkinnon perusteluissa kerrottiin, että Vahanen on edistänyt työssään kiitettävällä tavalla teknologisia innovaatioita ja globaalia vastuuta erityisesti ilmastonmuutosasioissa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/960892
http://www.reuters.com/article/pressRelease/idUS20819 25-Sep-2009 PRN20090925
New Yorkissa Ensimmäisenä palkittuna oli edesmennyt ja salamurhattu pakistanin Benazir Bhutto. Hänet palkittiin demokratia ja ihimisoikeuksien puolustajana.Toisena palkittiin Matti Vanhanen. Aikaisemmin ko. palkinnon saajina ovat olleet mm. Jordanian Kuningas King Abdullah II ja Presidentti Bill Clinton, joten Vanhanen on hyvässä ja arvovaltaisessa seurassa..mutta Suomessa vaan
yritetään kiinittää huomiota Vanhasen naisjuttuihin ja "näkymättömiin" lautakasoihin.
Mutta. toden totta.. tämäkään Louise Blouin Foundation "luonnonsuojelupalkinto" ei riitä Vihreille, sillä esim. Hautalan mielestä ensisijaisesti Matin olisi rehellisesti pitänyt kertoa missä hän tapasi Susan Kurosen ensimmäisen kerran. Tämä yli viiskymppisen Hautalan mielipide kuvastaa juuri sitä keskustelua mitä käydään Vanhasen ympärillä.Naisten vaihdevuosien (myös Tuulikki Ukkola) tuomat traumat heijastetaan politiikkaan ja se muodostetaan yleiseksi totuudeksi ja perusteeksi syyttää viriiliä Vanhasta kaikista ongelmista.

Vastaukset 115
Vanhimmat
Juuri näin..johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kommunikoida toiminnan visio alaisilleen. Visio on aktiivinen tahtotila, jota arkikielessä kutsutaan unelmaksi. Sen avulla pyritään luomaan jokaiselle kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Vision tehtävä on innostaa luomaan jotakin taloudellista voittoa suurempaa ja merkityksellisempää. Visio antaa ryhmän toiminnalle merkityksen.
Vähän aikaa sitten Pääministeri Matti Vanhanen esitteli unelmansa että Suomeen pitäisi muodostaa pieniä väljästi asuttuja puutarhakaupunkeja, joilla olisi omat lähipalvelut ja työpaikkoja lähellä asuinpaikkaa. Hän sai unelmallaan kriitiikkiä Etelän Mediassa varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Muiden puolueiden mielestä suomalaiset pitäisi sijoittaa rautateiden varsille tiiviisti rakennettuihin kerrostalolähiöihin, joista kuljetaan junalla töihin pääkaupunkiin tai muihin suuriin keskuksiin.
Hyvin suunniteltu, yhdyskuntarakenteeltaan eheä puutarhakaupunki on vaihtoehto kaupunkien ulkopuolelle sijoittuvalle pientalorakentamiselle. Tämä puutarhakaupunki-idea on juuri Louise Blouin Foundation-palkinnon perustana. Puutarhakaupungin ihannekoko on 3–4 neliökilometriä. Sillä on oma keskustansa, jossa sijaitsevat kaupat, koulu, muut palvelut ja työpaikat sekä raideliikenteen pysäkki tai asema. Tällainen puutarhakaupunki säästä
nimenomaan luontoa: tällaiselle alueelle mahtuu normaalilla omakotikaavalla noin 5000 asukasta ilman, että kukaan asuu yli kilometrin päässä keskustorista ja sen palveluista. Puutarhakaupungissa on kaikki pientaloasumisen hyvät puolet, mutta ei suunnittelemattoman pientalomaton huonoja puolia. Palvelutaso on hyvä, kaupat ja koulut ovat lähellä. Päivittäiset matkat voidaan tehdä pääasiassa jalan tai joukkoliikenteellä - tämähän on juuri se peruslähtökohta,jolla suojellaan luontoa ja luodaan katse tulevaisuuteen. .
Muualla maailmassa kyllä arvostetaan Vanhasen ideoita ja jopa palkitaan, mutta Suomessa tuntuu siltä että Etelän Median järjenjuoksu liikkuu jossain jalkovälin lähitienoilla, josta ammennetaan jutunaiheita ja sitten aika ajoin lööppeihin laitetaan isoin otsikoin Vanhasen vanhoja naisjuttuja.
Oli todellakin ilo kuulla kansanedustajien arvioita Vanhasesta. Häntä pidettiin reiluna ja oikeudenmukaisena. Näin myös televisiosta, kuin Jacob Söderman kehui Vanhasen osaamista asiakysymyksissä.
Miten helvetin yksinkertaisia ja höynäytettäviä olette, Kyllähän tosiasia, on niin, että Vanhaselle Muut Euroopan johtajat naureskelevat, ainoastaan Diplomaattinen sivistys, estää heitä nauramasta Vanhaselle päin naamaa. Kuka yleensä arvostaa tuota Vanhasen saamaa Ympäristömitalia, se on kyllä taatusti, vähäarvoisin mitali, näiden tuhansien mitalien joukossa mitä mistäkin tehtävästä, tai kunnianosoituksesta saadaan.
Eihä siitä ole edes lehdistö paljonkaan maininnut, mitä nyt Maaseudun tulevaisuus, jota lukee minimaaliryhmä kansalaisista. Ettekö te tyhmät Kepulit ala jo uskoa, Vanhanen on täysi vitsi, hänethän temmettiin tuntemattomuudesta, johon ryhmanjohtaja Kallikin totesi, parempaa meillä Keskustalaisila ei ole tarjolla. Eikö tämä Kallin lausuma jo kerro, mikä mies on Matti Vanhanen.
Älkää enää edes kehdatko suitsuttaa edes tällä Kepupalstalla tuollaisia tyhmyyksiä, itsenne vain nolaatte. Kyllä näin on näreet.
palkittava myös lannoitetehtaan myynnistä, tai ainakin ilmoitettava palkkion suuruus.
tuli panemaan haisevan vastalauseensa, eli ripuloimaan, kun ei kehuttu demaria.
Ukki-polo joutuu jälleen jouluna syömään hatullisen kerransyötyä, kun ei SAK/demarimafia, ja heidän mediasoturinsa vain näytä saavan vallankaappausta aikaiseksi.
Tämähän on nyt aivan sama peliä, kuin 1918, paitsi ilman aseita.
Eli punikit ovat hyökänneet laillisesti valittua hallitusta vastaa.
Oppositiossa on demrimafian paikka jatkossakin. ainakin mikäli kansa sen saa änestämällä päättää.
Vanhanen on seuravakin PÄÄMINISTERI, jos keskusta valitsee hänet jatkossakin puheenjohtajaksi.
Vanhanen nautttii kansalaisten luottamusta, usko jo punakääkkä sellainen tosiasia.
nauroi? Vitun valepunikki. Pasko vaippois ja jätä politikointi viisaille.
Nimenomaan...pääkaupunkiseudun media ei sanonut sanaakaan Matti Vanhasen
pakitsemisesta - eipä tietystikään - eihän se sopinut..kun Vanhanen palasi New Yorkista
niin lentokentällä oli satapäinen toimittaja joukko syyttelemässä kysmyksillään Vanhasta
vaalirahoista -eihän se siis sopinut että Vanhasta olisi mediassa kehuttu...samaan aikaan
kun olla vaatimassa pääministerin eroa.
Oletko tosiaan noin tomppeli ettet tiedä miten etelän media toimii !!
Hyvä..hyvä!!
Vanhanen on paras
paras änkyttämään ja valehtelemaan,mutta naisasioissa huono.
..on asiaa!!
Visio tarkoittaa alkuperäiseltä merkitykseltään harhakuvaa, kuvitelmaa, huumeiden alaisena nähtyä harhanäkyä. Sitähän unenkaltaista tilaa on havaittavissa koko hallituksen töissä. Johtaja jahtaa vain toisarvoisia asioita, mutta kansakunnan hätä vaan kasvaa. Omat asiat ovat tärkeämmät, vähäosiset ajetaan orjuuteen ja nälkäkuuriin. Työttömille tai muille työstävapautuneille tarjotaan vain riistokapitalismin tarjoamaa riistoa ja kurjuutta.
Sinäkö se viisas olet..
Totta puhut..
>>Puutarhakaupungin ihannekoko on 3–4 neliökilometriä. Sillä on oma keskustansa, jossa sijaitsevat kaupat, koulu, muut palvelut ja työpaikat sekä raideliikenteen pysäkki tai asema. Tällainen puutarhakaupunki säästää nimenomaan luontoa: tällaiselle alueelle mahtuu normaalilla omakotikaavalla noin 5000 asukasta ilman, että kukaan asuu yli kilometrin päässä keskustorista ja sen palveluista. Puutarhakaupungissa on kaikki pientaloasumisen hyvät puolet, mutta ei suunnittelemattoman pientalomaton huonoja puolia. Palvelutaso on hyvä, kaupat ja koulut ovat lähellä. Päivittäiset matkat voidaan tehdä pääasiassa jalan tai joukkoliikenteellä - tämähän on juuri se peruslähtökohta,jolla suojellaan luontoa ja luodaan katse tulevaisuuteen.
Visio= vahva näkemys tulevaisuudesta joa aletaan toteuttaa.
Eli jos sinulla ei ole visiota tulevaisuudesta olet kuin ajopuu jota virta vie mihin haluaa. Tai kevyt paperi jota tuuli kuljettaa sinne minne sattuu tuulemaan. Jos paperi sattuu veteen ja kastuu niin se jääö siihen ja matuu paikalleen.
Olen olen.
Kyllä kansanedustajat sen tietää!!
!!!!
..älä muuta sano!
joo..
Viisas
totta
DEMENTIALÄÄKITYKSELLÄ HOIDETA KU LAUTAKASOJA, JOSSAIN PERÄMETTÄSSÄ PIILOSSA.
Vanhanen on hyvä
http://www.suomenmaa.fi/Kulttuuri.php
Kuka tuolle ukkelille oikein vastailee?
totista totta!!
..ota lissää!!
Että palstalla on asiallisiakin kirjoituksia, jopa MPP;kin voisi lukaista tuon.
Olen samaa mieltä! Yleensä tällä palstalla on vain tuollaista lyhyttä
vinoilua ja epämääräistä vasemmistopopulismia.
Niin on!!
¨
Ei tässä ole suinkaan päässyt unohtumaan se, että Matti Vanhanen on pääministeri. Asia on kuitenkin niin, että pääministerin kuten muidenkin ministereiden tulee olla rehellisiä ja taitavaksi tunnettua. Itse en epäilisi Vanhasen taitavuutta. Kyllä hän on sekä asiaosaamiseltaan, yhteistyötaidoiltaan ja käyttäytymiseltään monessa suhteessa tavanomaista pätevämpi poliitikko. Kepun poliitikoista asettaisin hänet jopa selvästi keskivertoa ylemmäs. Samalle tasolle voivat päästä ehkä vain Paavo Väyrynen, Seppo Kääriäinen ja Olli Rehn tunnetuista kepulaisista. Vaalirahasotkussa punnitaankin vain tätä toista tärkeää asiaa eli rehellisyyttä ja sen myötä politiikassa välttämättömästi tarvittavaa luottamusta. Vaatimukset Vanhasen eroamisesta perustuvat yksinomaan tähän epäluottamukseen eikä kyse ole lainkaan siitä, eteikö hän olisi taitava päätöksentekijä.
Poliittiselta päätöksentekijältä vaaditaan paitsi rehellisyyttä ja luotettavuutta myös sitä, että noudattaa ja edistää demokratian pelisääntöjä. Poliitikon tulisi demokratiamitat täyttääkseen olla avoin ja valmis keskusteluun. Vanhanen on tässä matkan varrella kaihtanut hyvin paljon avoimuutta. Hän on jopa sanonut, ettei keskeneräisistä asioista voida keskustella. Politiikanhan pitäisi olla demokratiassa nimenomaan sitä, että valmisteluvaiheessa keskeneräisistä asioista nimenomaan päästään keskustelemaan. Diktatuurit ovat asia erikseen. Niissä Vanhasen tapainen keskustelua kaihtava johtatyyppi on pääsääntö, josta ei edes poikkeuksia ole.
Vanhasta kohtaan esitetty kritiikki on koskenut kumpaakin näitä tärkeitä elementtejä eli rehellisyyttä ja avoimmuutta, toisin sanoen epäilyjä niiden puuttumisesta. Hänen johtamistapaihanteensa näyttää olevan Kekkosen johtamistyyli, missä ei paljon demokratiaa kunnioitettu. Kepussa jostain syystä usein ihannoidaan tällaisia epädemokraattisia johtajia. Poikkeuksena voidaan mainita Johannes Virolainen, joka avoimesti nousi kapinaan Kekkosen johtamistyyliä vastaan.
SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen eduskuntavaalikampanja maksoi hänen oman ilmoituksensa mukaan vajaa 32000 euroa. Taulukauppa tuotti yrityksiltä 7650 euroa ja taulumyynti etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä tai vastaavilta 1800 euroa.
Urpilainen kertoi perjantaina, että tauluja ostaneet ovat keskipohjanmaalaiset yritykset, Kokkolan kaupunki, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, jossa Kokkolan kaupunki on osakkaana.
Urpilainen muistutti, että kaikki yksittäiset tuet olivat alle 1700 euroa, joten niitä ei ole tarvinnut eritellä vaalirahailmoituksessa, eikä mitään laittomuutta ole tapahtunut.
..niin..Urpilainen itse vakuuttaa, etrtä mitään laittomuuta ei ole tapahtunut..mutta kuka sen todistaa!?
todistaa. Jos Urpilaisen vaalituessa väitetään olevan jotain laitonta, väitteen esittäjän pitää se todistaa. Minkälaista laittomuutta siinä sitten olisi voinut olla? Jos jotkut tahot ovat ostaneet tauluja, vastuu osotoista on ensisijaisesti niillä. Asia muuttuu toiseksi vain sitä kautta, jos Urpilainen on ollut itse päättämässä noiden taulujen ostamisesta. En ole havainnut, että sellaista olisi esitetty.
Asiat lähtevät selviämään sitä kautta, että joku tekee ilmoituksen väärinkäytöksistä esim. poliisille taikka oikeuskansalerille. Näinhän on nyt tapahtunut mm. kepulaisten poliitikkojen kuten Jukka Vihriälän, Antti kaikkosen, Matti Vanhasen ja Kauppisen osalta. Kohta alkaa olla niin suuri joukkio kepulaisia tutkinnassa, ettei niitä kaikkia kohta enää ulkoa muista.
Just joo...Matti Vanhasen ollessa kysymyksessä riittää se että Yle heitää
väitteen joka perustuu jonkun tuntemattoman henkilön väitteeseen ja Ylen
ei tarvitse todistella mitään - niinkö? - Ylen ei tarvitse todistella mitään mutta
Vanhasen pitää todistaa että väite ei pidä paikkansa - niinkö?
viimeisen päälle demariagitaattori jauhaa jälleen "asiantuntevasti" syvällä rintaäänellä demaripropakandaa, ja ilmeisesti vielä rahan voimalla.
Olet vajonnut tosi alas.
"Harmaa nyhjäke". Sinä ainakiin mielestäni nimittelit noin. Sionähän valehtelet omalta osaltasi.
"Vaatimukset Vanhasen eroamisesta" perustuvat populistiseen politikointiin, ei epäluottamukseen.
Johtamistyylissäkin osuit harhaan. Vanhanen on omien sanojensakin mukaan "toimitusjohtaja", joka katsoo, että ministerit hoitavat hommansa niin kuin on sovittu, mutta muuten itsenäisesti.
Mediasuhteissaankin Vanhanen on edeltäjiään kiltimpi. Lipponenhan kielsi toimittajilta pääsyn omalle käytävälleen ja Kovisto presidenttinä pani Ylen boikottiin ja antoi haastatteluja vain MTV:lle.
Keskeneräisistä asioita keskustelun on muuten kaikkein tehokkaimmin kieltänyt Koivisto.
-Jäbä
MOT
Junger on perseestä
..joo..
Just.
Masa on paras
JUNGER PERSEESTÄ, HENKILÖÖN KOHDISTUVA HERJA!
Entä sitten ?
Lämpötilat Suomessa ja muualla
Mitä suomalaiset tekevät eri lämpötiloissa verrattuna siihen, mitä
muualla maailmalla tapahtuu:
15 °C:
Espanjalaiset käyttävät pipoa, hanskoja ja toppatakkeja.
Suomalaiset ottavat aurinkoa.
10 °C:
Ranskalaiset yrittävät turhaan saada keskuslämmityksen päälle.
Suomalaiset istuttavat kukkia.
5 °C:
Italialaiset autot eivät käynnisty.
Suomalaiset ajelevat avoautoilla.
0 °C:
Puhdas vesi jäätyy.
Vantaanjoen vesi muuttuu vähän paksummaksi.
-5 °C:
Kaliforniassa löydetään ensimmäiset kylmään kuolleet.
Suomalaisten juhannusjuhlat loppuvat.
-10 °C :
Skotlantilaiset laittavat lämmön päälle kodeissaan.
Suomalaiset alkavat käyttää pitkähihaista paitaa.
-20 °C :
Ruotsalaiset pysyttelevät sisätiloissa.
Suomalaiset grillaavat viimeiset makkarat ennen talvea.
-30 °C :
Puolet kreikkalaisista jäätyy kuoliaaksi.
Suomalaiset alkavat kuivata pyykkiä sisällä.
-40 °C :
Valejoulupukit muuttavat etelään.
Suomen armeijan talviharjoitus perutaan liian lämpimän sään takia.
-50 °C :
Tanskalaisilta putoavat hampaat suusta.
Suomalaiset vuokraavat videoelokuvia ja pysyttelevät sisällä.
-60 °C :
Jääkarhut evakuoivat Pohjoisnavan.
Suomen armeijan talviharjoitus alkaa.
-70 °C :
Siperialaiset muuttavat Moskovaan.
Suomalaisilta palaa pinna kun Kossua ei voi enää säilyttää ulkona.
-273 °C :
Absoluuttinen nollapiste.
Suomalaiset sanovat toisilleen:
"Perkele, että ulkona on kylmä!"
-300 °C :
Helvetti jäätyy.
Suomi voittaa Euroviisut.
Susan Kuronen kertoo kirjassaan joutuneensa katsomaan Matin ex-vaimon kuvaa heidän rakastellessaan. Monet asiantuntijat ovat tulkinneet tämän tarkoittavan sitä, että Vanhanen vetää mieluiten takaapäin. Tämä on myös se seksiasento, jolla Suomen Keskusta-puolue mieluiten lisääntyy, koska he ovat nähneet sikojensa tekevän näin navetassa. Kuronen kertoo myös Vanhasen kiihottuvan ekstaattiseen tilaan siitä, kun nainen lausuu hänelle ääneen Santeri Alkion teoksia. Sitaatti Kurosen kirjasta sivulta 23:
"Olin lausunut vasta ensimmäisen lauseen kirjasta "Patriarkka". Näin kuitenkin jo, miten Matin käsi ujuttautui omien vihreiden nappiverkkareitteni sisään."
Niin...nyt on vallalla sellainen ilmapiiri, että "syytetty" ei saisi puolustaa itseään Medioita vastaan ja käräjäoikeudet ovat poliittisen pelin näyttämöitä...vai mitä mieltä olette taanoisesta Helsingin Käräjäoikeuden tapahtumista...
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet kirjan kustantaneen Etukenoyhtiön johtajaa Kari Ojalaa vastaan. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet äänestyspäätöksellä 2-2, jolloin syytetylle lievempi kanta voitti.
Äänestyksessä lievempää kantaa edustivat lautamiehet Risto Kolanen ja Antti-Jussi Rinne. Ammattituomari Merja Lahti ja naispuolinen lautamies Sinikka Moll jäivät äänestyksessä hävinneelle puolelle. Äänestystilanteessa tasatuloksen sattuessa lievempi kanta voittaa.
Lautamies on suomalaisen käräjäoikeuden maallikkojäsen. Lautamiehet valitsee kunkin kunnan valtuusto niin, että lautamiesten joukko edustaa kunnan väestörakennetta ja ammattirakennetta. Lautamiehet ovat poliittisia valintoja. Lautamies Risto Kolanen oli vahva demarivaikuttaja ja lautamies Antti-Rinne oli kokoomuslainen. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Vanhasen jutun päätös oli poliittinen päätös.
Risto Kolanen ja Antti-Jussi Rinne olivat vannoneet tuomarin valan. Oikeudenkäymiskaari määrittelee tuomarin vastuun. Katso oikeudenkäymiskaari 1. luku 7 pykälä. Oikeudenkäymiskaaren 1 luku 12 § määrittelee tuomarin vastuun ankarasti. Jos tuomari ilmeisestä huolimattomuudesta tahi ymmärtämättömyydestä tekee väärän tuomion, menettäkään hän kokonaan tai määräajaksi virkansa. Hänen on myös korvattava kaikki vahinko mitä on toiminnallaan aiheuttanut. Jos hän sen tekee tahallansa, vihasta ja (poliittinen) ilkeydestä taikka ystävyyden, lahjain tai voiton tähden, menettääköön virkansa saamatta sitä koskaan takaisin. Menettäköön tuomari pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa. Näin lakiin on kirjoitettu.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että lautamiehet avasivat oman kunnallisvaalikampanjansa näyttävästi syksyn 2008 kunnallisvaaleihin.
..tässä esim. Risto Kolasen vaalitunnelmia...
http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=258&Itemid=112
..nyt tuo sama poliittinen peli alkoi kun Demari-lehti alkoi väittää että talontarkastuskin on pelkkää Kepun peliä..ja..näin ollen Vanhasella ei olisi muka oikeutta puolustaa itseään YLEISRADION väitteiltä...
Vanhasen lautakasa-juttu on sellainen, että kaikki Suomen lautamiehet ovat jäävejä asiassa. Käräjäoikeuksien lautamiehet ovat nimittäin liian lähellä lautakasaa.
Eli olisi perustettava kaikenlaatuisesta laudasta - sekä höylätystä että höyläämättömästä - täysin riipumaton tuomioistuin. Se koostuisipelkästään ammattituomareista - siis ilman lautamiehiä.
Hyvä se on katsella partnerinkin vuorollaan tyynyliinaa päältäpäin, sehän kuuluu hyvään seksiin. Mitä pahaa siinä on, turhuuksien turhuutta sekaantua toisten yksityiselämään. Kerro fantusa omista asioistasi.
joo!
Hyvä kirjoitus
Hyvä
http://www.matti.vanhanen.homo.com
Onhan noita älykääpiöitä,jotka eivät osaa asiallista keskustelua!
Eihän punikit osaa muuta kuin "vit****la!!
Totta puhut!
http://www.matti.vanhanen.homo.com/
Käy myös kokomukselle ja SDP:lle.
http://www.matti.vanhanen.homo.com/
Pressa- ainesta
Hyvää Joulua kaikille
Kiitos samoin
Tosi asiallinen kirjoitus. Yleensä tällä palstalla on vain
tuota paskan jauhantaa.
Joo..onpa erinomainen kirjoitus!
älä muuta sano..
Olen.
Hienoa että tämä kepun palsta kerää laidasta laitaan keskustelijoita.
Esim Che- täyskommari
samoin mpp.
jaba sekoomuslainen
kapi ja perseennuolija ukkeli sosialisteja JNE....
Noin se menee
The good writing!!
Itkettää ilosta kun huomaa että jollain on vielä järki päässä.
yes!
totta puhut.
Tässä muutamia "pikku"mokia joista kaipailtiin esimerkkejä näiden meidän päättäjiemme tunaroinneista.
Aikamoisia lauta taaplareita vai mitä?
Soneran UMTS-kaupan loppulasku oli 4,3 miljardia euroa. Silloin kun Sonera osti saksalaista ilmaa, sen suurin omistaja oli valtio yli 50 %:n osuudella. Kaupasta kohistiin vuosikaudet talouselämän lehdissä. Samoin tehtiin Stora Enson kohdalla. Sen Amerikan-seikkailu maksoi 5,6 miljardia euroa. Valtio on tälläkin hetkellä Stora Enson suurin omistaja ja isäntä. Se omistaa 15,7 % osakkeista ja 35,1 % äänivallasta.
Vielä GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla. Ehkä virhe on täysin uskomaton."
Jauhat paskaa ja asian vierestä. Jos Matin pitäisi jotakin hoitaa ja kantaa vastuuta jostain, niin eikö se oli kansalaisista. Sairaista, koululaisista, syrjäytyneistä, työttömistä, asunnottomista ja vanhuksista, eikä kuten tilanne tällä hetkellä on repiä säästöjä juuri kaikista heikoimmassa asemassa olevilta.
Todella hyvä analyysi Matti Vanhasesta!!
Onpas hyvä analyysi!!
Vanhasen puolustajana ja hanurinnuolijana sinäkään et tunnusta sitä tosiasiaa, että Vanhanen valehtelee. Hän on jäänyt valheistaan kiinni useammin kuin yksikään muu poliitikko ja tätä valehtelua mediakin on seurannut mielenkiinnolla. Hän valehteli mm. naissuhteistaan, taantumasta ja lamasta (kaikki on hyvin, mitään lamaa ei tule), rahoista joilla lamasta selvitään ja joita ei sitten ollutkaan, vaalirahoista ja luultavasti myös laudoista. Naissuhdevalheet olivat pieniä ja merkityksettömiä kaiken muun valehtelun rinnalla. Isoimmat valheensa hän kohdisti suoraan työtätekevälle ja työttömälle kansalle.
Jos joku pitää tuollaista touhua hyvän ja rehellisen johtajan merkkinä, niin sopii vetää vittu päähän ja häipyä maasta. Vanhasen saama palkintokin on kuin palkinto vehkeilystä. Mitään palkintoon oikeuttavaa hyödyllistä tekoa hän ei ole tehnyt. Pelkkää puhetta vain, ja siitäkin puheesta näyttäisi iso osa olevan vain pelkkää selittelyä ja palturia.
Toivottavasti seuraavat vaalit ovat Vanhaselle se isoin kuoppa. Niin iso ja syvä, että hän putoaa eduskunnasta pois.
Mieti nyt vähän itsekin mitä kirjoittelet. Onko sillä jotain merkitystä työpaikkasi suhteen
jos sinä et ole kertonut työpaikallasi muille työntekijöille rehellisesti tarkalleen missä olet
tavannut naisystäväsi..ja pitääkö siitä huomautella joka viikko jos joku ei ole kertoillut
mitä on naisystävän kanssa tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Niin...lamahan alkoi USA:sta ja se käynnistyi asuntoluottojen subprime-kriisistä, joka levisi
nopeasti koko pankkisektorille. Yhdysvalloissa monet pankit ajautuivat vaikeuksiin, kun olivat
jakaneet ihmisille holtittomasti niin sanottuja subprime-asuntoluottoja. - Just..joo..tietystihän
punikkien mielestä se oli Vanhasen vika kun hän ei vaatinut subprime-lainoja lopetettavaksi
USA:ssa.Ja..totta kai YLE:n keskimä "lautagate" on totta..mutta kun YLE:n "lähdettä", Oskari
Olematonta,ei saada millään esiin haastateltavaksi.
Niin..ja tietysti Pakistanin entinen presidentti Bhutto, joka sai myös Louise Blouin Foundation
palkinnon..niin totta kai hän on vehkeilllyt Vanhasen kanssa...puhumattakaan Bill Clintonista..
sehän ihan selvä asia!!
Katkeruus ja kateellisuus henkii siitä potaskasta, mitä nämä Vanhasen mollaajat ja "järjen jättiläiset" Keskustan palstalla kirjoittavat. Menkää jakamaan "tietämystänne" Demarimedian palstoille, siellähän taputetaan kaikelle keskustavastaiselle propagandalle!
Vanhanen on osoittanut erinomaista pätevyyttä porvarihallituksen pääministerin tehtävien hoitamisessa. Siitäkin huolimatta, että kokoomus on monessa asiassa luikkinut taaemmalle asioissa, jotka hallitusvastuussa olisivat kuuluneet myös Kataiselle. Matti Vanhanen on osoittanut omaavansa asiallisen ja rauhallisen luonteen usein. Hän ei suostunut suurimpia puolueita koskevan vaalirahoituksen syntipukiksi. Ei myöskään suostunut eroamaan, vaikka vasemmisto-oppositio ja media sitä massiivisesti vaativat. Pääministerin ajojahti on jatkunut tauotta koko sen ajan, minkä SDP on joutunut olemaan äänestäjien tahdosta oppositiossa. Ryöpytys kaikkine valheineen ja panetteluineen on ollut aivan käsittämätöntä, eikä taatusti Suomen edun mukaista!
Jos Katainen tai Urpilainen olisivat olleet Vanhasen "saappaissa", heidän päänsä olisivat jo pudonneet! Matti Vanhanen on osoittanut olevansa paras ajateltavissa oleva pääministeri tällä hetkellä. Hän on pystynyt hoitamaan virkatehtävänsä erinomaisesti, myöskin hyeenajournalismin paineen alaisena. Vain raukat eivät tätä pysty tunnustamaan. Näiden saastojen olisi syytä vilkaista itseään peilistä, mikäli kehtaavat! Koskee myös Uusi-Ukkia ja Mielipidepankkia ja heidän perskärpäsiään.
Ajojahti epäonnistui - kiitos Vanhasen toimintataitojen ja peräänantamattomuuden. Meillä on edelleen erinomainen pääministeri, olkaamme siitä tyytyväisiä. Onneksi Matti Vanhanen jatkaa. Olisi saattanut kyllä erotakin - ei keksittyjen syiden vuoksi, vaan turhautuneena tällaisen kateellisen kansan sairaaseen juonimiseen! Näinhän teki kansainvälisesti arvostettu Martti Ahtisaarikin. Vasurien tahdosta presidentiksi tuli suoraan puna-apparaatin ytimestä Tarja Halonen!
Demarimafiamedian tuella Halonen näyttää olevan tabu ja kaiken arvostelun yläpuolella. Ja kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään?! Moni paperimies odotti, että Halonen olisi Putinin "kaverina" saanut Venäjän perumaan puutullien korotukset. Varsinkin kun SAK/paperiliitto olivat Halosen vahvimpia tukijoita. Mutta ei; taitaa arvojohtajalla olla muut tunnetut asiat enemmän agendalla. Ei liene maamme paperin- ja selluntekijöille samantekevää se, onko tulli 15 vai 50 euroa kuutiolta. Onneksi saimme tänään kuulla, että pääministerimme oli neuvotellut Putinin kanssa tullien lykkäämisestä ainakin ensi vuoden yli!
Nimenomaan erinomaiselta johtajalta vaaditaan todella hyvää stressin sietokykyä.
Sitä Matti Vanhasella juuri on.
Vanhanen on raivoraittiina miehenä joka vuorokauden hetkenä toimintakykyinen.
Monet päättäjät ovat alkuviikosta silmät pussilla...krapulaisena..epätietosina sitä
mitä maailmalla on juuri tapahtunut.
(Esim. Presidentti Tarja Halonen ei tiennyt alkuviikosta tilannetta,jonka kanslia
tiesi jo edellisellä viikolla)
Nykyään ja juuri näinä vuosina kun terrorismi kukoistaa ja epidemiat jyllää
tarvitaan pääministeriä, jolla tiedetään olevan kykyä selvityä vaikeistakin tilan-
teista toimintakykyisenä tekemään vaikeitakin päätöksiä.
sanottu!
Pääministeri tähän aikaan...
Vanhasen kannatus Kaleva-lehden mukaan oli muka laskussa. Kuitenkin 41%:a +- virhemarkinaali
olivat tyytyväisiä Vanhasen toimintaa. Toisaalta kyselyt oli tehty etupäässä Suomen suurimmissa
etelän kaupungeissa...joten ko. gallup-kysely ei siten ollut "neutraalia" +poliittista kannatuskyselyä..
..sillä maakuntien kannatus ei siten kyselyissä tullut huomioonotetuksi.
Ilta-Sanomat kyseli kumpaa uskotte Yleä vai Vanhasta..ja kun kysely lopetettiin 09.10.2009
niin Vanhanen oli jo voitolla...elikkä Yle alkoi menettää yhä enemmän uskottavuuttaan..
..tässä allaolevassa linkissä näkyy tuloksia 08.10.2009..heti sen jälkeen kun talotarkastuksen
raportti oli julkaistu - tarkastuksen jälkeen Vanhaseen uskovia oli jo yli 50%:a..mutta etelän media
lopettikin sopivasti lehdess olevan "gallupin" juuri ennen Vanhasen uskottavuuden nousua - sehän oli selviö.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1738744
...näin ollen todellisuudessa Vanhaseen tyytyväiä on yli 50%:a !!!
Aivan YLE:n gallupit ovat pelkkää huijausta!
Tämä on Uusi-Ukille,reppana vanhus, joka ei näe metsää puilta, samoin sille monisana Kapille, joka näyttelee alastonta naisystävänsä kehnoa maalausta ja sillä briljeeraa täälle, Mielipidepankille, jonka ainoa päämäärä on tuoda omaa puna-agendaansa, ei näe hyvää johtjuutta kuin Heinakasassa tai Vilatohvelissa ja onko muita yhtä johtajuudesta tietämättömiä.
Vaikka en ole kepulainen, mutta - Vanahanen on paras pääministeri vuosikymmeniin. Näin on näreet ja puukuulat.
!!!!!!!
Hyvin sanottu
Vanhanen pressa- ainesta
Vanhasessa valtiomiesainesta
LÄHIMPÄÄN LEPPÄÄN KILLUUN.
niin on..
Kapi on perseestä
Hyvin sanottu!!
nii on
Tätä lisää
Nimenomaan erinomaiselta johtajalta vaaditaan todella hyvää stressin sietokykyä.
Sitä Matti Vanhasella juuri on.
Vanhanen on raivoraittiina miehenä joka vuorokauden hetkenä toimintakykyinen.
Monet päättäjät ovat alkuviikosta silmät pussilla...krapulaisena..epätietoisina sitä
mitä maailmalla on juuri tapahtunut.
(Esim. Presidentti Tarja Halonen ei tiennyt Afganistanin tilannetta,jonka kanslia
tiesi jo edellisellä viikolla. Nyt sitten Demarit yrittää kaikilla konsteilla kääntää huomio
pois siitä, että Kanslian ja Halosen välillä on ristiriitoja)
Nykyään ja juuri näinä vuosina kun terrorismi kukoistaa ja epidemiat jyllää
tarvitaan pääministeriä, jolla tiedetään olevan kykyä selvityä vaikeistakin tilan-
teista toimintakykyisenä tekemään vaikeitakin päätöksiä.
Mutta tarvitaanko pääministeriä, joka selittelee omat kompuroinnit omaksi eduksi, puhuu palturia, sekaantuu hämärään vaalirahatouhuun, ym.? Edellä mainitut eivät ole fiksun ihmisen toimintamalleja, joten...
Juuri näin..johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kommunikoida toiminnan visio alaisilleen. Visio on aktiivinen tahtotila, jota arkikielessä kutsutaan unelmaksi. Sen avulla pyritään luomaan jokaiselle kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Vision tehtävä on innostaa luomaan jotakin taloudellista voittoa suurempaa ja merkityksellisempää. Visio antaa ryhmän toiminnalle merkityksen.
Vähän aikaa sitten Pääministeri Matti Vanhanen esitteli unelmansa että Suomeen pitäisi muodostaa pieniä väljästi asuttuja puutarhakaupunkeja, joilla olisi omat lähipalvelut ja työpaikkoja lähellä asuinpaikkaa. Hän sai unelmallaan kriitiikkiä Etelän Mediassa varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Muiden puolueiden mielestä suomalaiset pitäisi sijoittaa rautateiden varsille tiiviisti rakennettuihin kerrostalolähiöihin, joista kuljetaan junalla töihin pääkaupunkiin tai muihin suuriin keskuksiin.
Hyvin suunniteltu, yhdyskuntarakenteeltaan eheä puutarhakaupunki on vaihtoehto kaupunkien ulkopuolelle sijoittuvalle pientalorakentamiselle. Tämä puutarhakaupunki-idea on juuri Louise Blouin Foundation-palkinnon perustana. Puutarhakaupungin ihannekoko on 3–4 neliökilometriä. Sillä on oma keskustansa, jossa sijaitsevat kaupat, koulu, muut palvelut ja työpaikat sekä raideliikenteen pysäkki tai asema. Tällainen puutarhakaupunki säästä
nimenomaan luontoa: tällaiselle alueelle mahtuu normaalilla omakotikaavalla noin 5000 asukasta ilman, että kukaan asuu yli kilometrin päässä keskustorista ja sen palveluista. Puutarhakaupungissa on kaikki pientaloasumisen hyvät puolet, mutta ei suunnittelemattoman pientalomaton huonoja puolia. Palvelutaso on hyvä, kaupat ja koulut ovat lähellä. Päivittäiset matkat voidaan tehdä pääasiassa jalan tai joukkoliikenteellä - tämähän on juuri se peruslähtökohta,jolla suojellaan luontoa ja luodaan katse tulevaisuuteen. .
Muualla maailmassa kyllä arvostetaan Vanhasen ideoita ja jopa palkitaan, mutta Suomessa tuntuu siltä että Etelän Median järjenjuoksu liikkuu jossain jalkovälin lähitienoilla, josta ammennetaan jutunaiheita ja sitten aika ajoin lööppeihin laitetaan isoin otsikoin Vanhasen vanhoja naisjuttuja.
Tuolla alempana joku väittä että Turunen Turuust olisi kepulainen HEHHEH
KYLLÄ SE ON TYYPILLINEN DEMARI
Olipa Vanhanen vakuuttava ja jämäkkä eilisellä haastattelutunnilla , tuntui hyvältä kuulla.Vanhanen ei ole tehnyt mitään lainvastaista eikä mitään moraalittomampaa kuin muutkaan poliitikot.On väärin vaatia hänen eroaan.Keskustalaiset , nyt taistellaaan
entistä lujemmin mediaa vastaan ja tuetaan Vanhasta kaikin tavoin.Meillä on osaava,hyvin maan asioita hoitava pääministeri.
Vanhanen hyvä jätkä
asiakirjoitukset tippua pois
Rehn pressa-ainesta
Juuri näin..johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on kommunikoida toiminnan visio alaisilleen. Visio on aktiivinen tahtotila, jota arkikielessä kutsutaan unelmaksi. Sen avulla pyritään luomaan jokaiselle kuva tulevaisuudesta, joka vetoaa sekä ajatteluun että tunteisiin. Vision tehtävä on innostaa luomaan jotakin taloudellista voittoa suurempaa ja merkityksellisempää. Visio antaa ryhmän toiminnalle merkityksen.
Vähän aikaa sitten Pääministeri Matti Vanhanen esitteli unelmansa että Suomeen pitäisi muodostaa pieniä väljästi asuttuja puutarhakaupunkeja, joilla olisi omat lähipalvelut ja työpaikkoja lähellä asuinpaikkaa. Hän sai unelmallaan kriitiikkiä Etelän Mediassa varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta. Muiden puolueiden mielestä suomalaiset pitäisi sijoittaa rautateiden varsille tiiviisti rakennettuihin kerrostalolähiöihin, joista kuljetaan junalla töihin pääkaupunkiin tai muihin suuriin keskuksiin.
Hyvin suunniteltu, yhdyskuntarakenteeltaan eheä puutarhakaupunki on vaihtoehto kaupunkien ulkopuolelle sijoittuvalle pientalorakentamiselle. Tämä puutarhakaupunki-idea on juuri Louise Blouin Foundation-palkinnon perustana. Puutarhakaupungin ihannekoko on 3–4 neliökilometriä. Sillä on oma keskustansa, jossa sijaitsevat kaupat, koulu, muut palvelut ja työpaikat sekä raideliikenteen pysäkki tai asema. Tällainen puutarhakaupunki säästä
nimenomaan luontoa: tällaiselle alueelle mahtuu normaalilla omakotikaavalla noin 5000 asukasta ilman, että kukaan asuu yli kilometrin päässä keskustorista ja sen palveluista. Puutarhakaupungissa on kaikki pientaloasumisen hyvät puolet, mutta ei suunnittelemattoman pientalomaton huonoja puolia. Palvelutaso on hyvä, kaupat ja koulut ovat lähellä. Päivittäiset matkat voidaan tehdä pääasiassa jalan tai joukkoliikenteellä - tämähän on juuri se peruslähtökohta,jolla suojellaan luontoa ja luodaan katse tulevaisuuteen. .
Muualla maailmassa kyllä arvostetaan Vanhasen ideoita ja jopa palkitaan, mutta Suomessa tuntuu siltä että Etelän Median järjenjuoksu liikkuu jossain jalkovälin lähitienoilla, josta ammennetaan jutunaiheita ja sitten aika ajoin lööppeihin laitetaan isoin otsikoin Vanhasen vanhoja naisjuttuja.
Etelän median toimittajat on ryypänneet aivot ontoiksi
ja sossuja linnanjuhlissa 2/3 osaa on se niin väärin
kai se punikki kaverinsa kutsuu
ja kaikki suojatyöpaikkalaiset.
Mutta ....Onneksi ole The Rasmuksen Lauri siellä !!!
Tyypillinen demari
punikki
Ei ainakaan Heinäluoma..sehän poistaisi rikkailta kaikki
verot..jos pääsisi pääministeriksi!!
HYVÄ johtaja??????
Luontotyttö sattui valumaan vauhdilla puusta ja siinä rytäkässä meni tikku pimpulaan.Huuto oli hirvee ja pikamatka lääkäriin.Lääkäri tutki pimpan, totesi tilanteen ja poistui. Tyttö makasi tuskissaan kolme päivää.Viimein lääkäri palasi ja poisti tikun kädenkäänteessä,kipu hellitti hetimiten.Tyttö tivasi,että miks perkele se niin kauan kesti?Tähän lääkäri:Kelopuun poisto virkistysalueelta vaatii ympäristökeskuksen luvan.