Oliko lapsenne sikiöaikana vilkas vauva kohdussa ja kun ultrattiin, että lääkärit sanoivat, että onpas vilkas vauva? Voi kuulostaa tyhmältä kysymys. Odotan kolmatta ja aiemmatkin lapset olleet varmaan ihan liikkuvaisia kohtuasukkeja, mutta jotenkin tämän kohdalla lääkärit jaksavat päivitellä vauvan vilkkautta, liikehdintää jne. Kielikö vilkkaus tarkkaavaisuushäiriöistä, uniongelmista tms.teillä onko kokemusta?
Vastaukset 2
- rasmus332
Meillä eka oli "normaali" ja toka hillui liiaksikin. Lääkärit ja kätilöt päiviteli ja itsestäkin tuntui, että eikö se koskaan lopeta. Nyt lapset 6 ja 8. Molemmat tosi rauhallisia ja helppoja vauvoja ja lapsia. Tuo vilkas masukki, ehkä vielä siskoaan rauhallisempi. Älä huoli.
- Anna 35
ei ollut sen vilkkaampi kuin muutkaan aikaisemmat 5 lasta. Oikeastaan meni 4 vuotta ennen kuin aloin epäillä pojassa jotain poikkeavaa. Poika on nyt 6 vuotias ja sai lääkityksen, joka on rauhoittanut kovasti. Vaatii silti huomiota osakseen paljon. Olisi ollut eskari-ikäinen, mutta lääkityksen alkamisen takia siirtyi eskarin aloitus vuodella eteenpäin. Lääkkeiden avulla hän pystyy keskittymään jopa tunniksi yhteen asiaan. Auttaa 4 vuoden ikäisiä kaksossiskojaan ja haluaa olla isoveli 2 vuoden ikäiselle veljelle. Kantaa häntä paikasta toiseen ja leikkii melko rauhallisesti. Toki on koko ajan vahdittava, koska vielä tulee äkkipikaisia tempauksia. Isommat veljet 14 v ja 12 v ovat ottaneet hänet mukaan peleihinsä. Tulevat hyvin toimeen keskenään. Uniongelmatkin vähenivät, kun sai lääkityksen. Lääkäri sanoi, että uniongelmaa on vaikea hoitaa noin pienellä. Onneksi hän menee päivänokosille pienempien kanssa tai katselee jotain mielenkiintoista kirjaa. Joulun alla ilmestyneet mainoslehdet, joissa on leluja, ovat erikoisen mielenkiintoisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617