Kirkosta eroamiseen ei tarvita mitään erityistä syytä.
Syy tarvitaan liittymiseen ja olemiseen aatteellisen järjestön, liitton, seuran, puolueen tai kirkon jäsenenä. Jos mitään erityistä syytä ei ole olla jonkin järjestön, kuten kirkon, jäsenenä, niin ei ole mitään järkeä kuuluakaan siihen. Eli tälläisille hang aroud -jäsenille kirkosta eroaminen on looginen johtopäätös eikä eroamiseen mitään syytä tarvita.
Usein tätä logiikkaa kirkon jäsenyyteen liittyen yritetään vääntää nurinkurisesti juuri toisinpäin, että eroamiseen pitäisi olla jokin erityinen syy. Tähänkin on selkeä syy.
Kun tarkastellaan eri aatteellisia järjestöjä, liittoja, seuroja ja puolueita, niin kirkko on outo poikkeus. Kaikkiin muihin liitytään omasta tahdosta jonkin syyn tai tarpeen perusteella, mutta kirkkoon ihminen pakkoliitetään oman tahdon vastaisesti ilman mitään omaa syytä jo sylivauvana. Kun kirkko on historiassa onnistunut sanelemaan järjestelmän, jossa kaikki (nykyään n. 80%) pakkoliitetään kirkon jäseniksi, niin on kirkosta eroamista kätevää vastustaa luomalla valheellista illuusiota, että juuri kirkosta eroamiseen tarvittaisiin jokin erityinen syy. Näin asia ei ole.
Mieti siis miksi kuulut kirkkoon?, onko siihen mitään syytä?, kannatatko aatetta?, jos mitään syytä ei ole, niin eroa kirkosta.
http://eroakirkosta.fi

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirkon jäsenyys on samanlainen asia kuin äidinkieli ja nimi. Vanhemmat valitsevat lapselleen omasta mielestään parhaan vaihtoehdon. Lapsella on aikuisena oikeus vaihtaa samalla tavalla uskonotkunta, äidinkieli tai nimi.
Kerrotko vielä, että miten se äidinkieli vaihdetaan?
Kuluneita perusteluja ja rinnastuksia mitkä eivät pidä paikkaansa. Perustelusi kuuluu samaan kategoriaan kuin väite, että uskonnoton ihminen on moraaliton.
Kenenkään ei todellisuudessa tarvitse edes osata äidinkieltään. Luultavasti epäselvissä tapauksissa lapselle ilmoitetaan nimen annon yhteydessä hänen äidinkielensä, jonka voi vaihtaa pelkällä ilmoituksella. Muistaakseni 1933 Helsingin juutalainen seurakunta vaihtoi "yhtenä miehenä" äidinkielensä saksasta ruotsiksi. En ole törmännyt koskaan äidinkielen vaihtamiseen, mutta väestörekisterin ylläpitäjä varmaan neuvoo sinua, jos haluat vaihtaa sen.
Äidinkieli muuten harvoin riittää todisteeksi jonkun kielen osaamisesta. Yliopistoihin pyrkiessä katsotaan millä kielellä on suorittanut lukion ja yo-tutkinnon eikä äidinkieltä!
Jos on saanut uskonnollisen kasvatuksen, on uskonto hyvin samanlainen asia kuin äidinkieli: tapa hahmottaa ympärillä oleva maailma ja kulttuuri. Minusta Suomessa on hyvin otettu huomioon uskonnollisesti vähemmistöjen oikeudet, mutta samaa ei voi sanoa kielivähemmistöistä. Ongelman laajuudesta saa käsityksen esimerkiksi lukemalla http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2002_385.pdf
Aika oudon määritelmän olet äidinkielelle löytänyt.
Esim Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Äidinkieli
"Äidinkieli on kieli, jonka ihminen oppii ensimmäisenä kielenään, vuorovaikutuksessa lähiympäristön ihmisten kanssa."
Äidinkieli on ihmisen oma ykköskieli, jota ei voi oppimalla vaihtaa aikuisiällä.
Toki voit ilmoittaa ties missä lomakkeissa äidinkieleksesi mitä tahansa, mutta jokseenkin yksinkertaisesti voidaan testata äidinkielesi.
Ei tarvitse syytä, mutta syitä löytyy varsin helposti:
- säästä rahaa
- ei uskoa kirkon opetuksiin
- on uskoa, mutta kirkko on väärässä
- ei hyväksy väärinkäytöksiä
- vähäosaisempien hyväksikäyttöä
- taikauskon levittämistä
- muiden lompakolla loisimista
Harvon tapaa noin rankkaa vanhemmuuden mollaamista kuin noissa perusteluissasi. Olen nähnyt hyväksi ja oikeaksi viedä lapseni kasteelle ja se on minun oikeuteni. Vastaavasti lapsellani oin oikeus uskontoon ja sen harjoittamiseen. Vastaan lapseni kasvatuksesta ja tulevaisuudesta kokonaisuudessaan, mukaan lukien aattellisen/uskonnollisen/vakaumukseen kasvattamisen. Neutraaliteetti näissä(kin) kysymyksissä on jo ajatuksena absurdi. Tekisin kaikkia kohtaan väärin, jos en lasteni toimisi niin, kuin usko ja näen parhaaksi. Lapsella on tietinkin ajan myötä mahdollisuus omiin ratkaisuihin, sekin on luonnollinen osa kristinuskoamme.
Arjen kristillisyys tarkoittaa ennen kaikkea lähimmäisenrakkauteen ja hyvyyteen kasvattamista. Aikuisena haluan tukea lasteni kasvua yksilölliseen ja vastuulliseen nuoruuteen ja aikuisuuteen. Samaa tavoitetta voi tietenkin palvella muistakin aatteellisista lähtökohdista käsin, ei pelkästään kristillisyydesta käsin. Kunnioitan tässä suhteessa muita vanhempia, ja toivon, että meidänkin ratkaisuamme kunnioitetaan.
lähimmäisenrakkautta ja hvyyttä, jotta kykenisi antamaan ihmiselle itselleen päätösvallan siitä kuuluuko hän johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan vai ei.
Toisaalta tällaiseen tilanteeseen on uskonnoissa usein varauduttu, esim. kotoinen ev-lut lahkomme tarjoaa pelastusta kasteen muodossa ja moniko taikauskoinen ihminen uskaltaa ottaa riskin?
Ts. rationaalisilla argumenteilla on turha vedota uskovaiseen
Rationaalinen ajattelu ei tarkoita sitä, että omat ennakkoluulot ovat tosia. Täällä ei liene nähty yhtään kertaa sitä, että olisit pystynyt ymmärtämään eri tavalla ajattelevia.
Taas yksi joka ymmärtää lapsen pakkoliittämisen kirkon juridiseksi jäseneksi täysin väärin. Vaikka lapsi ei olisikaan kirkon juridinen jäsen, niin ei se estä vanhempia kasvattamasta lasta ja antamasta hänelle arvopohjaa.
Mielestäni lain olisi oltava ehdottomasti niin, että lasta ei voida pakkoliittää kirkon juridiseksi jäseneksi, vaan lapsi 18 vuotta täytettyään itse liittyy kirkkoon, jos niin haluaa. Nykyinen menettely rikkoo, jopa Suomen perustuslakia, joka takaa jokaiselle ikään katsomatta uskonnon ja omantunnon vapauden.
Suomen perustuslaki
11§ Uskonnon ja omantunnon vapaus.
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
"Täällä ei liene nähty yhtään kertaa sitä, että olisit pystynyt ymmärtämään eri tavalla ajattelevia. "
Ongelmana on vai se että usein pulut eivät ajattele. :)
Mutta näppärästi taas väistit itse asian, eli sen että lasten kohdalla eivät ihmisoikeudet toteudu täysimittaisesti.
olet pätevämpi valitsemaan lasten puolesta kuin heidän äitinsä. Valitettavasti Suomikin on sitoutunut ihmisoikeuksien julistukseen "18. artikla. Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja." Länsimaissa tämä tulkitaan siten, että lasten puolesta valinnan tekee heidän huoltajansa. Suomessa on muuten alaikäisillä todellinen oikeus kieltäytyä uskonnollisista tilaisuuksista kouluissa.
"Mutta näppärästi taas väistit itse asian, eli sen että lasten kohdalla eivät ihmisoikeudet toteudu täysimittaisesti."
Suomessa ei ole uskonnonvapautta alle 18-vuotiailla.
"Suomessa on muuten alaikäisillä todellinen oikeus kieltäytyä uskonnollisista tilaisuuksista kouluissa."
Ei ole jos kuuluu kirkkoon ja nämä uskonnolliset tilaisuudet tapahtuvat kouluajan puitteissa.
Ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklan tulkinta lapsien pakkoliittämisestä kirkkoon on väärä. Sillä artikla takaa jokaiselle ikään katsomatta ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden sisältäen myös vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen eli myös kirkosta eroamiseen. Samat oikeudet kaikille ikään katsomatta takaa myös Suomen perustuslaki, joka on kaikkien muiden lakien, sopimuksien ja julistuksien yläpuolella.
Suomen perustuslaki
11§ Uskonnon ja omantunnon vapaus.
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
julistusta.
Miksikö? Siksi kun täällä asenneilmapiiri on kuvaamasi ja valtionkirkon toiminta lasten aivopesun ja pakkoliittämisen kanssa hirttäisi kiinni.
Hajoa pulu siihen. Burkha päälle ja menoksi!
Se siitä "länsimaisesta" tulkinnasta. Kimmottaako?