Alku ja

Ensimmäiset kokeiluni kokeilin siinä 16 iässä.
Jokseenkin normaalisti tyydyttävin arvosanoin suoritin kouluni loppuun ja pääsin töihin jossa olen vielä tänäkin päivänä.
Aivan normaali kuntasektorin työ.
Ikää on 37 ja lapsia on siunaantunut jokunen kappale.
Oikeastaan voi sanoa että olen poltellut koko nuoruuteni ja vielä aikuisiälläkin, silloin tällöin, hyvässä porukassa. Ravintolaillan päätteeksi jonkun tuttavani tai heidän tuttaviensa luona.
Porukkamme on urheilullista ja osittain akateemista. Löytyy lääkäreitä ja tuomareita, pappi ja puuseppä.
Muunmuassa.
Yhteinen sävelemme on hyvässä harmoniassa luojan, luomakunnan ja ihmisyyden kanssa. Porukkamme on syvällisesti ajattelevia ja luovia.
Väitän että, tämä meidän porukasssa harrastettava " pajauttelu " ei ole haitaksi kenellekkään.
On tietämättömyyttä ja epäluuloisuutta jos joku niin väittää.
Yksikään meidän porukasta ei ole esimerkiksi väkivaltainen tai muuten pahansuopa.
Jos joku väittää tätä rehua tieksi kovempiin huumeisiin on sekin outo väittämä.
Vain täydellinen sokea, maailman pahuuden pois sulkeva ja itseensä sulkeutunut ihminen voi sanoa näin.
Voisin väittää tien kovempiin huumeisiin lähtevän koulun penkiltä.
Missä kerrotaan heroiinin vaarallisuudet ja pidetään oppilaat ajanhermolla milloinkin vallitsevasta muotihuumeesta.
Ennen ei ollu näin.
Se että otetaanko maailmaa näkemättömän ja muita kulttuureja kokemattoman valistajan hyökkäys kannabiksen käyttäjiä kohtaan todesta, jää meidän kaikkien päätettäväksi.
Toki on ymmärretävää että 16 vuotias on liian nuori kokeilemaan kannabista. Vai onko sittenkään?
Itse tein niin ja tässä olen, lähes täysipäinen. Hieman alkoholia kuluttava, varhaisessa nuoruuiässä taapertava kengän kuluttaja.
Vapauttakaa kannabis tai olkaa vapauttamatta, minun elämääni se ei muuta.

Humanisti, tähtitieteen Professori.
I. Mychenhausen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noi alkoholi/väkivalta/amfetamini/piri/psykoosi/diatzepam/sekakäyttäjät tässä huolestuttaa.
Jostain syystä ne pukee itsensä aseisiin hampaisiin asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osa lopusta. kirjoitti:

Ensimmäiset kokeiluni kokeilin siinä 16 iässä.
Jokseenkin normaalisti tyydyttävin arvosanoin suoritin kouluni loppuun ja pääsin töihin jossa olen vielä tänäkin päivänä.
Aivan normaali kuntasektorin työ.
Ikää on 37 ja lapsia on siunaantunut jokunen kappale.
Oikeastaan voi sanoa että olen poltellut koko nuoruuteni ja vielä aikuisiälläkin, silloin tällöin, hyvässä porukassa. Ravintolaillan päätteeksi jonkun tuttavani tai heidän tuttaviensa luona.
Porukkamme on urheilullista ja osittain akateemista. Löytyy lääkäreitä ja tuomareita, pappi ja puuseppä.
Muunmuassa.
Yhteinen sävelemme on hyvässä harmoniassa luojan, luomakunnan ja ihmisyyden kanssa. Porukkamme on syvällisesti ajattelevia ja luovia.
Väitän että, tämä meidän porukasssa harrastettava " pajauttelu " ei ole haitaksi kenellekkään.
On tietämättömyyttä ja epäluuloisuutta jos joku niin väittää.
Yksikään meidän porukasta ei ole esimerkiksi väkivaltainen tai muuten pahansuopa.
Jos joku väittää tätä rehua tieksi kovempiin huumeisiin on sekin outo väittämä.
Vain täydellinen sokea, maailman pahuuden pois sulkeva ja itseensä sulkeutunut ihminen voi sanoa näin.
Voisin väittää tien kovempiin huumeisiin lähtevän koulun penkiltä.
Missä kerrotaan heroiinin vaarallisuudet ja pidetään oppilaat ajanhermolla milloinkin vallitsevasta muotihuumeesta.
Ennen ei ollu näin.
Se että otetaanko maailmaa näkemättömän ja muita kulttuureja kokemattoman valistajan hyökkäys kannabiksen käyttäjiä kohtaan todesta, jää meidän kaikkien päätettäväksi.
Toki on ymmärretävää että 16 vuotias on liian nuori kokeilemaan kannabista. Vai onko sittenkään?
Itse tein niin ja tässä olen, lähes täysipäinen. Hieman alkoholia kuluttava, varhaisessa nuoruuiässä taapertava kengän kuluttaja.
Vapauttakaa kannabis tai olkaa vapauttamatta, minun elämääni se ei muuta.

Humanisti, tähtitieteen Professori.
I. Mychenhausen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu