Oma lapseni on lähdössä tuhansien kilometrien bussireissulle Eurooppaan ja odottaa matkaa kamalan innolla. Ja voin vain kuvitella miten innoissaan nuo Rukalle menevät nuoret olivat.
Nuorten vanhemmilla on huoli, miten lapsi pärjää matkan ja toivo, että ei mitään pahaa sattuisi. Tuskin kukaan vanhemmista on osannut pelätä bussiturmaa.
Meillä oli lapseni kanssa pitkät keskustelut tästä onnettomuudesta. Totesimme, että nuoret ovat ehkä nukkuneet eivätkä ole tienneet tapahtumasta mitään eivät ole osanneet pelätä. Ja kaikki on tapahtunut niin nopeasti.
Ikinä mitään tällaista ei voi käsittää. On vain yksi kysymys - miksi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta ja voimattomalta...
nyt sitten perustetaan miljoona erilaista selvittelylautakuntaa ja kriisiryhmää ja niin edelleen. Kuolihan tosiaan kokonaiset 23 ihmistä.
Joka viikko kuolee suomessa kotitapaturmien johdosta 3 ihmistä. 23 tulee täyteen muutamissa viikoissa. Kukaan ei kysy mitään eikä varmasti perusta yhtäkään selvittelylautakuntaa.
Liikenneonnettomuuksissa kuolee vuosittain muutama sata henkilöä. Kaikki tapaukset uutisoidaan. Kuitenkin yli kymmenkertainen määrä kuolee vuodessa aivan tavallisen kaatumisen johdosta.(esimerkiksi vanhuksia, joilla ne jalat eivät enää pelaa)Heistä muutama kymmenen prosenttia heti paikan päälle, loput sairaalassa erilaisiin sairaalabakteereihin. Yhtäkään tapausta ei uutisoida, eikä kukaan taatusti perusta taaskaan yhtäkään selvittelylautakuntaa.
Sinuna en siis huolehtisi ihan NIIN paljon bussimatkoista. Oikeat vaaran paikat ovat selvästikin ihan muualla.
Vaikka liikenneonnettomuuksia tapahtuukin usein, niin silti tämänpäiväinen oli traagisinta mitä vähään aikaan on suomessa tapahtunut. Ajatellaanpa nuoria, jotka eivät osanneet aavistaakkaan tätä ja heidän omaisiaan, jotka luulivat saavansa nuoret takaisin kotiin. Vanhimmat mukana olleet eivät välttämättä ole nähneet vanhempiaan päiviin tai viikkoihin ja eivät saaneet hyvästellä rakkaitaan.