Veden loppuminen Naantalin paljon sammutuksessa oli Iltalehden tarjoamana tyypillistä disinformaatiota.
Uutinen oli sinänsä ok - mutta viesti väärä.
Vesi loppuu aina kun säiliöstä päästetään vettä. Säiliöauton vesi on tarkoitettu vain esisammutukseen joka antaa aikaa letkujen vetämiseen palopostiin josta sitten jatketaan sammutusta kun säiliöstä vesi on loppunut.
Lisäksi Iltalehden uutinen oli vaarallinen. Se antaa nuorille viestin että syy ei olekaan heissä, vaan palomiehissä ja näin Suomen nuoret saavat viestin että poltetaan kotibileissä vaan taloja ja toisiaan - syy meneekin nyt jatkossa palomiesten piikkiin. Eli kuolemat tulevat jatkumaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.