Työeläkeläinen soitti minulle ja pyysi kaverikseen ryyppäämään, tyhmä kun olen niin minä suostuin.
Kun olin tarjonnut Työeläkeläiselle 2 tuoppia kaljaa hän rupesi avautumaan minulle. Ensimmäiseksi Työeläkeläinen kertoi ettei hän suostu maksamaan mistään mitään, esim. opiskelunsa maksoivat veronmaksajat, firma on perustettu toisten rahoilla, työntekijät maksavat hänelle että saavat olla töissä jne. jne.
Yhtä asiaa Työeläkeläinen tuntui vähän katuvan, nimittäen että pillustakaan hän ei suostu maksamaan ja hän onkin ollut ilman jo yli 60vuotta, eihän hänen kaltainen kiilusilmälahtari ilmaiseksi naista saa, ei sitten millään. Tosin Työeläkeläinen tunteekin enemmän vetoa omaan sukupuoleensa ja yrittikin päästä panemaan minua, ilmaiseksi tietysti, minähän en ilmaiseksi anna mutta rahasta otan joka rööriin porvari kun mielestäni olen.
Otettuaan 21/2 tuoppia Työeläkeläinen tunnusti olevansa täysi natsi ja ihailevansa hitleriä, hänen mottonsa kun oli että vain vahvat selviävät, tosin itse hän ei selvinnyt ja tuhosi melkein oman kansansa ja maansa, lieneekö tämä saksalainen herrarotu sitten heikko, uhoa ainakin riittää taas nykyisin siihenmalliin että lienee paikallaan rakentaa muuri tai kaksi takaisin ja miehittää koko paskaläpi uudestaan.
3 tuoppia juotuaan Työeläkeläinen paskansi housuunsa ja sai itkupotkuraivarit kun portsari kehoitti moista hulla poistumaan tai tulisi turpiin. Ulos päästyämme Työeläkeläinen sammui ja minä raahasin hänet homoseksuaalien suosimaan puistoon jossa myin Työeläkeläistä 1e per varvi, ja kauppahan kävi kuin siimaa, ainakin 53 isoa afrikasta tullutta miestä käytti tilaisuutta hyväkseen. Joten jos Työeläkeläinen luot tämän jutun niin soittele, lähdetään taas joskus kaljalle. T Urpo

Vastaukset 2
Vanhimmat
ole ennen tiennyt
että porvarit
ksevat aina housuihinsa
kute mekin!!
HOH HOH HOO!
Vai sellainen olvi reissu sinulla on ollut!
Joko pesit perseesi.
Persoonat ovat menneet sekaisin, mutta koska hulluja ei saa potkia saat anteeksi.
Tyyli puuttuu ja äly, joten voit suunnitella omaa nimmaria.
Kuten perseaivo, aivoperse, kyrpänaama, naamakyrpä, vittupetteri, petterivittu, sikasauli, saulisika,
etköhän tuosta pääse jo valkkaamaan.
Pyydät vaan niin Urpo setä auttaa veroisesi nimmarin keksimisessä jos nuo eivät vielä
kuvaa todellista minääsi.