Talouskriisi on aiheuttanut jyrkän piikin maailman nälästä kärsivien määrään. Yli miljardi ihmistä näkee tänä vuonna nälkää, arvioi YK:n raportti. Yhtä pahaa aliravitsemusta ei ole koettu sitten vuoden 1970.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/10/nalanhata_pahin_liki_40_vuoteen_1081648.html
Talouskriisi koettelee aina eniten heikoimpia.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/10/nalanhata_pahin_liki_40_vuoteen_1081648.html
Talouskriisi koettelee aina eniten heikoimpia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Afrikkaan on pumpattu miljardeja,onko se tullut hullua hurskaamaksi,turha tulla puhumaan mitään valkoisen miehen ryöstelystä, niilä on ollut viisikymentä vuotta aikaa,mutta mitään muuta ei ole tapahtunut kuin suut on lisääntyyneet joka nurkassa,ja luulen että lisääntynyt kehitys apu on vain ruokkinut tätä kierettä,on mahdoton yhtälö ratkaista.
kun suunnilleen vain Maslow'n tarvehierarkian alin kerros täyttyy.
Ihmisiä tullut miljardi lisää kymmenessä vuodessa, mutta maapallo ei ole tietääkseni suurentunnut yhtään.
Vaikea päätellä että jossain vaiheessa paska osuu tuulettimeen ja lujaa?
Kun lisäännytään rajattomasti. Nimen omaan aasian ja afrikan väestöt haluais edelleen lisääntyä rajattomasti, kaikesta tiedosta ja valistuksesta huolimatta. Ne täyttää maapallon ja, jos olis mahdollista niin vaikka kuun ja koko universumin. Ne ei pysty laittaan tälle itse stoppia. Se pitää sitoa kehitysavun ehtoinen, tavalla tai toisel. Täs tulee pelkästään maailmanloppu jo sen takia, mikälaisia ihmismassoja nää alueet edelleen tuottaa. Ja lopuksi, en ole rasisti. Tää on vaan totuus.
Näemmä väestö lisääntyy nopeimmin siellä missä väestö on köyhintä, ja väestö on köyhintä siellä missä saatavissa olevat resurssit pitää jakaa suurimmalle porukalle. Tällä hetkellä maailmassa vallitsee ennennäkemätön eriarvoisuus. Suomalaisten mittakaavassa vähävaraisistakaan harva sentään nälkää kärsii, vaikka kaikilla ei täälläkään ole varaa erityisen monipuoliseen ravintoon. Ikävä kyllä meidän hyvä osamme ei perustu yksinomaan omaan ahkeruuteemme. Vai mitä ajatella porukasta, josta puolta on varaa pitää jonkinlaisina varaihmisinä? Jonkinmoinen osa siitä, että meillä on materiaalisesti hyvin, johtuu siitä siitä että meillä on valta hyväksikäyttää köyhiä maita. En väitä, että kahvin, teen, tupakan, tai muiden ostamiemme nautintoaineiden raaka-aineiden viljelyn lopettaminen ratkaisisi maailman nälkäongelmaa, mutta rajoittaisivat sitä kuitenkin osaltaan. Lisäksi meillä olisi mahdollisuus tuottaa yli oman tarpeemme. Vaan emmehän me halua ruokaa myydä nälkäisille sillä hinnalla, jonka he voisivat maksaa, koska haluamme pitää kohtuuttoman elintasomme, ja käydä vaikka köyhissä maissa kokemassa eksoottisia turistielämyksiä. Lisäksi pitää muistaa, että juuri meidän elintasomme aiheuttaa ympäristöongelmat, joista keskeisin elintarvikeongelmassa lienee aavikoituminen. Kelvollinen peltomaa lienee maailmanlaajuisesti vähenemään päin. Kiitos meille!
Siitä olen samaa mieltä, että kehitysapu sen perinteisessä muodossa on ainakin osin turhaa. Se ei ole tuonut sitä hyvää, jota siltä odotettiin. Mutta toisaalta, emme me voi syyllistää esimerkiksi lapsia siitä, että heidän isoisänsä sukupolven hallintomiehet käyttivät saamasa varat mieluiten esimerkiksi sotimiseen. Henkilökohtaisella tasolla voisi tuntua aika katkeralta olla jossakin moisessa maassa teini-ikäinen ja ajatella, että jossain päin maailmaa on saman ikäisiä, jotka saavat lähes mitä vain, kunhan pyytävät, eivätkä joudu töihinkään vielä kymmeneen vuoteen. Se ei ole yksittäisen lapsen vika, jos vanhemmat tehtailevat sisaruksia uskonnollisista tai poliittisista syistä, tietämättömyyttään tai vaikka aikansa kuluksi.
Asia on niin, että kohtuullisemmalla jakamisella monilla olisi asiat paremmin. Nälänhätä ei tietenkään poistu maailmasta, mutta silti kannattaisi meidän tyytyä vähempään muiden hyväksi. Meillä on varaa. Myönnän, että mikään ei kaiketi takaa köyhiin maihin menevän tuen päätymistä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Silti olen silti sitä mieltä, että ihanteellisuus kantaa parempaa satoa kuin kyynisyys. Jyrkkä epätasa-arvo nimittäin on oiva katkeruuden elatusalusta, ja katkeruus taas on konfliktien elatusalusta.
rahaa joka kumassa, on keräyksiä , mutta mihin ne rahat oikeesti menee? Eikö ne mene niille nälkää nävelille vaikka niin uhotaan.
Itse en ole koskaan laittanut keräyksiin rahaa, koska tiedän, että rikkaiden taskuun ne rahat menee, ei sinne mihin pitää.
Kurjaa vaan kun rahaa kerätään vauvojen ja lasten surkeilla kuvilla, ja ihmiset heltyy. Mutta kuitenkaan näm lapset niitä rahoja saatikka ruokaa ei saa.
Suomessakin on köyhiä ihmisiä enemmän kuin koskaan, miksei auteta heitä ensin.
Kun nyt mainitsit Suomen köyhät, niin mitä olet tehnyt heidän hyväkseen, Köyhä äiti? Sinulla on käytössäsi tietokone, kaiketi myös puhelin, ilmeisesti ruokaa piisalti, koska jaksat olla täällä kyynistelemässä, etkä ole avustanut sellaisiakaan järjestöjä, joiden saamme jatkuvasti kuulla auttavan äärimmäisessä hädässä olevia. Vai itä arvelet, onko esimerkiksi Punaisen ristin avustukset milloin missäkin päin maailmaa päätynyt rikkaiden taskuun? Myönnän että väärinkäytöksiä on varmasti tapahtunut. Mutta mitä arvelet, paljonko esimerkiksi investoinneiksi kutsutusta rahansyytämisestä ei ole edes tarkoitettu hädänalaisten auttamiseen? Arvelisin, että melkoinen osa on tähdännyt siihen, että lähes orjan oloissa työskentelevillä teetetään meille länsimaisille halvalla hepeneitä tai leluja. Aasiassa tuotetaan vaikkapa lenkkareita. Me maksamme niistä muutaman kympin kaupassa. Niiden tekeminen, pakkaaminen ja kuljettaminen ei millään voi maksaa monta euroa. Mihin kaikki se raha siitä välistä katoaa? Ei se ainakaan sinne köyhään maahan päädy, jonne se kuuluisi.
Ja mainittakoon, että isäni on ollut avustustyössä eräässä köyhässä maassa. Olkoon nyt mainitsematta, missä, koskapa hänet saattaisi vaikka tunnistaa sen perusteella. Hän on henkilökohtaisesti toimittanut vaate- ja elintarvikeapua olemattomien teiden päässä oleviin pikkukyliin - juuri sinne, missä hätä on silloin ollut välitön, eikä mikään hurskas paskanjauhaminen investoinneista olisi auttanut joitakin perheitä edes lähimpien kuukausien yli hengissä. Minä olen ollut pakkaamassa niitä avustuskuormia. Niissä ei taatusti ole ollut mitään sellaista, jolla joku diktaattorin kätyri olisi käynyt kauppaa varakkaiden maiden kanssa. Vai mitä luulet, ostetaanko esimerkiksi Suomesta käytetyillä vaatteilla yhtäkään asetta? Tai viljatonnia?
Kehtaan väittää, että kaikki apu ei mene rikkaiden taskuun. Kyse on osin myös meidän itsemme näkemästä vaivasta. Voimme ostaa hyvän omantunnon lähettämällä kympin kuukaudessa Etiopian köyhille, tai voimme edes hiukan yrittää selvittää asioita. Niin että jos vaikka kertoisit, mistä olet kuullut, että avustusvarat, olivat ne sitten rahaa tai vaikka elintarvikkeita, menevät vain varakkaille. Minä nimittäin olen kuullut tuon levittämäsi huhun ensimmäisen kerran yläasteen pihalla vuonna 1985 tai -86. 23 vuoteen en ole nähnyt yhtäkään varteenotettavaa todistetta, saati kuullut yksittäisestä, varmasta tapauksesta.
Peräämäsi Suomalaisten köyhien auttaminen, eli ilmeisesti myös sinun, koska köyhäksi itsesi nimeät, olisi kiinni maailman mittakaavassa verrattain vähäisestä poliittisesta muutoksesta. Voisimme esimerkiksi lakata vinkumasta lisää kaikkea ja näin ensi hätään käyttää vaikka hyväksemme vuorotteluvapaajärjestelmän kaltaisia ratkaisuja, että oma yhteiskuntamme ei jakautuisi liian jyrkästi - mikä kenties johtaa katkeruuteen ja sen myötä aikanaan konflikteihin. Ympäri maailmaa tarvitaan välitöntä apua juuri nyt, ja meillä on siihen varaa. Meillä on varaa jopa siihen että siedämme lieveilmiöt, eli sen, että osa varoista menee vääriin tarkoituksiin. Niin nurjaa kuin se onkin, kaikessa mahdollisessa tapahtuu väärinkäytöksiä. Mutta onko joidenkin ihmisten petollisuus syy jättää viattomat huomiotta?
kuten edellinen kirjoitti että suomessakin on köyhiä paljon. tykkään että meidän pitäis ensin auttaa omia köyhiä ja sitten vasta muita.
kuuleppas superted täällä ruotsissa vasta punaisenristin johtaja kavalsi yrityksestä rahat. ja se ei ollut mikään pieni summa.
Kuten kirjoitin: joka paikassa on asiattomuuksia. Ruotsi on käsittääkseni oikeusvaltio.. niin ainakin olen luullut. Ja koska sinäkin tiedät, asia on tullut julki ja kaiketi syyllinen saanut tuomion ja korvausvaatimuksen.
Kun hyökyaalto tappoi satojatuhansia muutama vuosi sitten, ihmiset lähtivät joukolla keräämään rahaa, ja monet pistivät sievoisia summia niihin lippaisiin. Moniko kerääjä kavalsi lippaansa? En ole vielä kuullut yhdestäkään tapauksesta. Joidenkin petollisuus ei oikeuta useimpien välinpitämättömyyttä.
Roponi tsunamiuhrien hyväksi, mutta punaisen ristin tileillä kuulemma nekin rahat korkoa kasvavat.
Se on sitä suomalaisen naisen tasa-arvoa, että autetaan afrikan miestä, jossa naiset
tekevät kaiken työn. Miehet saa siellä avustusrahat ja naiset jatkaa työntekoa. Mä antaisin rahoja
siellä niille, jotka sitä tarvitsevat elikkä naiset ja lapset. Pian joku feministi varmaan sanoo, että sinnehän ne meneekin. Ei heimokulttia voi muuttaa valkoinen nainen !
Kyllä afrikassa töissä käydään, mutta euron päiväpalkalla(hyvä palkka siellä) ei kukaan elä. Länsimaiset yhtiöt hyväksikäyttävät näillä euron palkoilla jopa 10 v. lapsia. käyvätkö lapset meillä töissä saadakseen elannon, niinpä on turhaa kirjoittaa täällä laiskuudesta niin pitkään kun länsimaiset yhtiöt eivät maksa afrikkalaisille kunnon palkkaa. Me ollaan loisia jotka nauttii afrikasta tulevasta raakaaineesta ILMAISEKSI .