Luterilaisuuteen kasvattavan uskonnonopetuksen säilyminen kouluissa on kirkon tulevaisuudelle ensiarvoisen tärkeä asia. Koulut on valjastettu jopa hankkimaan rippikoulu-nimiselle aivopesuleirille menijöitä. Tästä ei tietenkään haluta luopua.
Mutta tietenkään sitä ei voi ilmoittaa rehellisesti vaan omien taloudellisten etujen vuoksi on julkaistava diipadaapaa ja lässynlässyä
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/vieraskynä Oman uskonnon opetus edistää eri katsomusten välistä...
Mutta tietenkään sitä ei voi ilmoittaa rehellisesti vaan omien taloudellisten etujen vuoksi on julkaistava diipadaapaa ja lässynlässyä
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/vieraskynä Oman uskonnon opetus edistää eri katsomusten välistä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
No niin, mutta koskapa kristinopilla olisi mitään tekemistä rehellisyyden kanssa ollut?
Ei valheelle perustuva voi mitenkään olla rehellinen.
Oliko siinä juttua uskonnonopetuksen välttämättömyydestä, jotta lapsista ei kasvaisi murhaajia, vai minkälaista tekstiä tällä kertaa?
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/vieraskynä Oman uskonnon opetus edistää eri katsomusten välistä...
naputella käsin puuttuva osa tästä:
katsomusten välistä dialogia/1135250040778
"vieraskynä: Oman uskonnon opetus edistää eri katsomusten välistä dialogia
Suomalaisen koulupoliittisen keskustelun kestoaiheita on uskonnonopetuksen luonne: tulisiko koulussa opettaa kaikille yhteistä uskontotietoa vai pitäytyä nykyisessä oman uskonnon opetuksessa? Tähänastisessa keskustelussa ei ole juuri käynyt ilmi, minkälainen oppiaine kaikille oppilaille yhteinen uskontotieto olisi, joten väittely on pitkälti lukkiutunut juupas–eipäs-akselille.
Yhteisen uskontotiedon etuna olisi varmasti eri uskontoa ja katsomuksia edustavien oppilaiden kohtaaminen, jota voi pitää hyvin perusteltuna tavoitteena yhteiskunnan antamassa uskontokasvatuksessa. Monissa kunnissa yhteiseen oppiaineeseen siirtyminen ratkaisisi uskonnonopetuksen taloudellisia ja opetuksen järjestämiseen liittyviä käytännöllisiä kysymyksiä.
Uskontotiedon vaarana on kuitenkin aineen rajautuminen pelkästään uskontojen kuvailuun ja luokitteluun. Tällöin uskontotieto edustaisi koulukasvatuksessa aivan uudentyyppistä oppiainetta. Siinä pysyttäydyttäisiin vain tiedossa, kun yleensä oppiaineissa tavoitellaan myös kokonaispersoonan, tunteiden, asenteiden ja toiminnan ulottuvuutta.
Ajatus pelkkien tietojen opiskelusta on utopistinen: modernin oppimistutkimuksen valossa se ei ole mahdollista eikä edes toivottavaa. Tietoa ei koskaan opiskella tai opita puhtaana, vaan se liittyy aina emootioihin, asenteisiin ja toimintavalmiuksiin.
Uskontotiedon objektiivisuus osoittautuu harhaksi myös siinä, että arvot ovat läsnä jo oppisisältöjen valinnassa. Myöskään opettajan toiminta ei voi olla täysin arvoista riippumatonta, vaan hänen oma suhteensa uskontoon heijastuu siihen väistämättä.
Uskontotiedon ottamista kaikille yhteiseksi oppiaineeksi on perustelu erityisesti sillä, että se edistäisi suvaitsevaisuutta ja oppilaiden kykyä ymmärtää erilaisia uskontoja ja katsomuksia. Perustelu on kuitenkin siltä osin kyseenalainen, että suuren tietomäärän omaksumiseen tähtäävä opiskelu saa oppilaan ulkoistamaan opiskeltavan sisällön itsestään, ei sisäistämään sitä.
Tällöin oppilas ei välttämättä ymmärrä uskonnon syvintä olemusta ja merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Uskontotietoa voisi verrata kotitalousopetukseen, jossa vain luettaisiin eri maiden ruokakulttuurien reseptejä mutta varottaisiin ruoanlaittoa ja syömistä, tai vieraan kielen opetukseen, jossa tutustutaan kielen sanoihin mutta varotaan itse puhumista.
Oman uskonnon ymmärtäminen ja oman uskonnollisen identiteetin reflektointi on tärkeä pohja muiden uskontojen ja katsomusten ymmärtämiselle. Oppilas, joka on tietoinen omasta uskonnostaan ja sen vaikutuksista kulttuurissa ja yhteiskunnassa, voi asettua tasaveroisena kanssakäymiseen toisten kanssa monikulttuurisessa yhteiskunnassa."
jne jne jne...
Ja lopuksi silkkaa typerää höpötystä:
"Koulu ei saa olla vain tietoyhteiskunnan tarpeiden palvelija, joka tuottaa oppilaista pääomaa talouden raaka-aineeksi, vaan sen tulee pitäytyä perustehtävässään ja tukea oppilaiden monipuolista kasvua tasapainoisiksi ihmisiksi. Uskonnonopettajat korkeasti koulutettuina ammattilaisina ovat tässä tärkeä voimavara."
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/vieraskynä Oman uskonnon opetus edistää eri katsomusten välistä...
Tuo Vieraskynäteksti on yllättävän hyvä ja rehellinen. Kovasti se sinua taitaa kuitenkin harmittaa primitiivireaktiostasi päätellen! Tekstisi mukaan kirkko on tuon tekstin julkaisijakin....hoh hoijaa...
Rippikoulusta tekstissä ei puhuta mitään, eikä rippikoulussa ole mitään aivopesuun verrattavaa (mitä ikinä sillä tarkoitetaankaan). Rippikoulun nuorisokulttuuriluonne tukee toki nuorten kasvua vastuulliseen aikuisuuteen, mutta nyt puhuttiinkin uskonnonopetuksesta.
Uskonnonopetuksessa on nimen omaan kysymys nuorten ja yhteiskunnan hyvästä. Jos siitä on kirkolle jotakin hyötyä, niin se on sitten asia erikseen. Kiitokset hesarille avoimuudesta ja asiallisuudesta!
Vastineita Räsäsen ja Priikun kirjoitukselle on luvassa.
Juuri 2003 uusitussa uskonnonvapauslaissa määriteltiin, että koulu on paikka, jossa perehdytetään omaan uskontoon, mutta samalla kiistettiin se, että koulu olisi aktiivisen uskonnonHARJOITTAMISEN paikka.
Vaikuttaako Hesarin kirjoitus siltä, että sen kirjoittajat pitäisivät koulua USKONNONHARJOITTAMISEEN sopimattomana paikkana?
"...yleensä oppiaineissa tavoitellaan myös kokonaispersoonan, tunteiden, asenteiden ja toiminnan ulottuvuutta. "
"Tietoa ei koskaan opiskella tai opita puhtaana, vaan se liittyy aina emootioihin, asenteisiin ja toimintavalmiuksiin. "
"suuren tietomäärän omaksumiseen tähtäävä opiskelu saa oppilaan ulkoistamaan opiskeltavan sisällön itsestään, ei sisäistämään sitä. "
"...oppilas ei välttämättä ymmärrä uskonnon syvintä olemusta ja merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Uskontotietoa voisi verrata kotitalousopetukseen, jossa vain luettaisiin eri maiden ruokakulttuurien reseptejä mutta varottaisiin ruoanlaittoa ja syömistä, tai vieraan kielen opetukseen, jossa tutustutaan kielen sanoihin mutta varotaan itse puhumista. "
"...oppilas ei välttämättä ymmärrä uskonnon syvintä olemusta ja merkitystä yksilölle ja yhteisölle. Uskontotietoa voisi verrata kotitalousopetukseen, jossa vain luettaisiin eri maiden ruokakulttuurien reseptejä mutta varottaisiin ruoanlaittoa ja syömistä, tai vieraan kielen opetukseen, jossa tutustutaan kielen sanoihin mutta varotaan itse puhumista. "
Aivan kuin lääkäri joka ei kykenisi potilasta auttamaan mikäli hänellä ei olisi itse sairastanut kyseistä tautia.