Ensimmäisten vuosisatojen marttyyrikristittyjen seurakuntaelämän ulkonaiset piirteet poikkesivat monessa suhteessa esim. toista tuhatta vuotta myöhemmin esiinnousseiden luterilaisten, baptistien tai metodistien herätysliikkeiden kristillisyydestä. Kuitenkin ne olivat ilmauksia saman Kristuksen seurakunnanelämästä siinä määrin kuin niissä oli mukana eläviä, uudestisyntyneitä kristittyjä, Kristuksen ruumiin jäseniä. Nämä kristityt eivät kaikista opinkohdista ajatelleet samalla tavalla, sillä ”… vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” (Sananl. 4:18) Kuitenkin he olivat oksia siinä samassa Kristus-puussa, jäseniä samassa Kristus-ruumiissa, eläviä kiviä samassa Kristus-temppelissä. Toisistaan ajallisesti ja paikallisestikin erossa olevina, toisistaan tietämättöminä tai kenties toisiaan väärinymmärtävinäkin he Kristuksessa kuitenkin kuuluivat samaan Jumalan kansaan, joka maailmasta ”ulos kutsuttuna” (ekleesia) vaelsi tietään kohti tulevan maailman taivaallista kaupunkia.
Nämä neljä edellä ollutta osaa olivat kirjasta: ”Raportti Jeesuksen uskosta” kirjoittanut Olavi Rouhe, s. 142-146
Tämä asia on minulle kristallin kirkas, joten en siinä tarvitse kenenkään opetusta. "Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto." (1. Joh. 2:20) Tämä tieto tulee Raamatusta, sillä Jumalan sana vahvistaa Rouheen kirjoituksen todeksi. Meillä adventisteilla on käsitys, että jokaisessa kansassa, heimossa, suvussa ja kielissä on Jumalan kansaa ripoteltuna. Siihen kansaan sisältyy myöskin syntyperäisiä juutalaisia, jotka ovat löytäneet Jeesuksesta Messiaan ja Vapahtajan. Se Israel, jota te nimitätte Jumalan kansaksi ja asuu lähi-idässä ei sitä ole kokonaisuudessaan. Sen hedelmät eivät ole sitä, mitä Jumalan kansan hedelmien tulisi olla. Heihin sopisivat esim. Jes. 1. luvun sanat "Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi" aivan yhtä hyvin kuin meihin jokaiseen.
Jumalan kansa ei kulje ase kädessä tappaen ja alistaen muita. Sen tuntomerkki on, että siitä kansasta voi sanoa: ”Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:10)
Lihan käsivarrella ei Jumalan työtä päätetä, vaan Jumalan Hengen avulla. ”vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". (Ap. t. 1:8) Tämä on ollut ja on yhä edelleen Jumalan seurakunnan tehtävä kautta aikain, ja siihen me voimme adventisteina ja myös muissa kristillisissä seurakunnissa yhtyä, luulisin. Vaikka olisimme eri mieltäkin joissain asioissa, uudestisyntyneinä me voimme mennä eteenpäin uskoen Vapahtajaamme. Hän johtaa työnsä hyvään päätökseen.
Tähän päätän tämän aiheen. Siunausta lukijoille, jotka vaivautuvat lukemaan ja miettimään asiaa meidänkin ajatuksiamme vasten.
Nämä neljä edellä ollutta osaa olivat kirjasta: ”Raportti Jeesuksen uskosta” kirjoittanut Olavi Rouhe, s. 142-146
Tämä asia on minulle kristallin kirkas, joten en siinä tarvitse kenenkään opetusta. "Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto." (1. Joh. 2:20) Tämä tieto tulee Raamatusta, sillä Jumalan sana vahvistaa Rouheen kirjoituksen todeksi. Meillä adventisteilla on käsitys, että jokaisessa kansassa, heimossa, suvussa ja kielissä on Jumalan kansaa ripoteltuna. Siihen kansaan sisältyy myöskin syntyperäisiä juutalaisia, jotka ovat löytäneet Jeesuksesta Messiaan ja Vapahtajan. Se Israel, jota te nimitätte Jumalan kansaksi ja asuu lähi-idässä ei sitä ole kokonaisuudessaan. Sen hedelmät eivät ole sitä, mitä Jumalan kansan hedelmien tulisi olla. Heihin sopisivat esim. Jes. 1. luvun sanat "Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi" aivan yhtä hyvin kuin meihin jokaiseen.
Jumalan kansa ei kulje ase kädessä tappaen ja alistaen muita. Sen tuntomerkki on, että siitä kansasta voi sanoa: ”Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef. 2:10)
Lihan käsivarrella ei Jumalan työtä päätetä, vaan Jumalan Hengen avulla. ”vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". (Ap. t. 1:8) Tämä on ollut ja on yhä edelleen Jumalan seurakunnan tehtävä kautta aikain, ja siihen me voimme adventisteina ja myös muissa kristillisissä seurakunnissa yhtyä, luulisin. Vaikka olisimme eri mieltäkin joissain asioissa, uudestisyntyneinä me voimme mennä eteenpäin uskoen Vapahtajaamme. Hän johtaa työnsä hyvään päätökseen.
Tähän päätän tämän aiheen. Siunausta lukijoille, jotka vaivautuvat lukemaan ja miettimään asiaa meidänkin ajatuksiamme vasten.
Vastaukset 2
Vanhimmat
///// Meillä adventisteilla on käsitys, että jokaisessa kansassa, heimossa, suvussa ja kielissä on Jumalan kansaa ripoteltuna. Siihen kansaan sisältyy myöskin syntyperäisiä juutalaisia, jotka ovat löytäneet Jeesuksesta Messiaan ja Vapahtajan. /////
Pelkästään Raamatun sanan perusteella voi tuohon loppupäätelmään tulla.
Mutta jos tutkailemme tuota lausumaanne tunnustusta, sen voi hyvin huomata, että siihen on koira haudattuna.
Kun ottaisimme nuo "oikeana pitämänne uskovat" niin nepä eivät olisikaan niitä samoja henkilöitä joita kristinuskon perusteella hyväksytään oikeiksi.
kun asiaa tutkii, olavi rouheen puheen ote onkin pelkkää silmille kusemista.
Koskaan ei Herran seurakunta ole ollut niin yhteen hiileen puhaltava kuin tänään, 1970-luvulta lähtien.
Yhteistyötä paikallisseurakuntien kanssa on ja yhteisprojekteja. Kenttäväki ei entisaikojen tyyliin enää
kalastele opinkiistojen avulla. Lähetystyön kannalta se on tärkeää, yhteisvoimin toimiminen.
Kehitysmaiden seurakuntia ei pyritä vallitsemaan ja hallitsemaan vaan päin vastoin - rohkaistaan itsenäisyyteen.
Alkuseurakunnassa oli sellaisiakin tilanteita ettei Paavalia ajoittain otettu vastaan esimerkiksi Galatiassa.
Jotkut eivät luottaneet Paavaliin edes raha-asioissa, alkuaikoina.
Fil. 4:15
Tiedättehän tekin, filippiläiset, että evankeliumin alkuaikoina, kun lähdin Makedoniasta, ei mikään muu seurakunta kuin te yksin käynyt minun kanssani tiliyhteyteen annetusta ja vastaanotetusta.
2. Kor. 10:5
Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle