niin miksei esimerkiksi kielilainsäädäntö ole samankaltainen ja sellainen jossa olisi vastavuoroisuutta? Jos ruotsinkielisellä on oikeuksia Suomessa niin ihan samoja oikeuksia voitaisiin vaatia suomenkieliselle väestölle Ruotsissa. Mutta koska Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson tuli siihen lopputulokseen, ettei Ruotsilla ikinä olisi varaa Suomen kaltaiseen kaksikielisyyteen. Luultavasti nykyinen pääministeri Reinfelt on ihan Perssonin linjoilla siinä asiassa joten Suomi voi ruveta noudattamaan vastavuoroisuutta eli se joka on voimassa Ruotsissa voisi olla voimassa Suomessakin. Suomi ei köyhänä maana voi antaa pahimmalle kilpailijalleen sellaista etua mitä valmiiksi käännetty lainsäädäntö esimerkiksi antaa.
Vanhat "veljeskansat joilla on pitkä yhteinen historia
päivilipponen
1110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Että suomalaisille annettaisiin samat oikeudet kuin ruotsalaisille???!!!!
Fyj fan!