Protestin: Ei heidän protestinsa ole ainakaan koske Jumalan Kymmenen käskyn sapattia, jonka voivat Keisarit ja Piispat syrjäyttää oman mielensä mukaan. Koskiskohan tämä Protesti vain Anekauppaa. Ainoastaan sapattia viettävät kirkkokunnat ovat oikeita Protestantteja. Koska he protestoivat Jumalan antaman käskyn mitätöimisestä. Lutherin Protesti koski vain uskon kautta vanhurskautumista. Tosin Lutherin promotisoija Karlstad yritti talonpoikais kapinalla palauttaa Jumalan sapattia kunniaansa. Tämä toimen pide epäonnistui. Tässä kapinassa menetti muutamia kymmeniä talon poikia henkensä. Tämä Karlstad oli Protestanteista ainoa joka yritti Protestoida Jumalan käskyjen puolesta. Esimerkiksi nämä suuret kirkkokunnat matkivat Pappa- kirkon muotomenoja, joten eivät ne kovin paljon Protestoi. Lisäksi he ovat hyljänneet uskon puhdistajien selvät tulkinnat ja he ovat ottaneet tulkinnoikseen Pappa kirkon mielikuvitukseen perustuvat tulkinnat. Voin mainita 7 vuoden viimeinen vaivanaika on lähtöisin Uskon puhdistajia vastaan tähdätyistä tulkinnoista. Ihmettelen vain, koska nämä nimi Protestantit palaavat takaisin Pappa kirkon helmaan. Näet heissä on enemmän katolilaisuutta, Kuin Protestismia. Heillä on vain nimi Protestanttinen kirkko?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikka meitä on suomalaisittain vain 3800 kappaletta niin me olemme suuri kirkkokunta.
Me olemme ne "144000" ja toi lukuha tarkottaa että suuren suuresta kirkkokunnasta on kysymymys.
Timo on selittäny meille että 144000 on symbooli suuresta joukosta.
ja me aiomme saattaa sunnuntailain voimaan "lähitulevaisuudessa". Kts. netistä: Taistelu Kulissien Takana
Kysymys lieneen taas lain kiristämisestä. Kautta aikain lakia on löysytetty ja välillä sitä pitää taas kiristää. Kysymys ei ole mistään uudesta laista, koska tämä melkoisen vanha sunnuntai laki vielä on voimassa, ehkä tämä lain kiristäminenkään ei ole vielä ajan kohtainen. Suomessa kuljetaan vielä jälkijunassa. Näet muulla päin maailmaa on sunnuntai päivä aivan tasaarvoinen toisten päivien kanssa. ainoastaan sunnuntai työstä saa tubla palkan.
Ehkä menen ohi tästä näin ilman lukemista, jos sopii?
On yhden asian mies sapatti-Hermanni. Kun pitäisi olla yhden asian mies,ja todistaa Jeesuksesta. sapatista puhuminen,kun ei pelasta ketään. Vai pelastaako se sapatti olemattomuudesta,vai kaatopaikalta?
Itsensä arvovallasta. Tämä Raamatun ilmoituksen antama sapatti on arvoton sinulle e.k-i. Samoin on Jeesuksen antama pelastus sinulle vain kaatopaikka tavaraa. sapatin virka on vain uskon kuuliaisuuden koe. Eihän sapatti pelasta ketään, mutta uskon kuuliaiset tulevat perimään maan kuten Aabraham aikoinaan. Jumala tuntee omansa uskon kuuliaisuuden kautta. Onhan se hyvä asia, ettei sunnuntai ole perinyt uskon kuuliaisuuden virkaa Juman säätämyksen mukaan, Koska sunnuntai on ihmis säätämys raamatun mukaan, niin sillä ei ole uskon kuuliaisuuden kanssa ole mitään tekoa. Sehän on vain kuuliaisuutta kirkon piispoille. Siis kumpi lienee tärkeys järjestyksessä parempi Jumalan säätämys vastaan Piispojen säätämistä vastaan. Päätä itse kelle olet kuuliainen?
Eihän tässä sapttiasiassa täällä ole adventisteilla muusta kyse kuin adventtikirkon olemassaolon taistelulusta.
Mikäli he tunnustaisivat olleensa väärässä, ei voisi millään perustella jäsenilleen adventismin tehtävää.
Adventtikirkko pitää ikäänkuin näennäistä totuutta vääryyden panttina.
Sapatti on adventtikirkolle jäsenistöään kohtaan vallan tunnus, jota ilman se ei kye elämään.
Koska adventtikirkolla on tämä tilanne, se käyttäisi sapattia väärin oikeassakin ollessaan sapattia, sillä sen käyttö omaksi hyväksi olisi myös väärintekoa ja varkaus.
Eikä kymmenysten laita ole yhtään toinen.
Sapattinahan saa tehdä lähimmäiselleen hyvin, kunhan ei tee sitä palkaa vastaan tai ansaitakseen.
Kirkko taas saarnaa siksi, että saisi kannatusta ja maksajia itselleen. Kun on taloudellinen tilanne, että väki vähenee uhaten toimintaa, silloin pinnistetään siksi, että kirkon talous kohenisi jäsenmäärän lisääntymisenä kautta. Väärä motiivi on siis raha!
esillä, koska vielä löytyy immeisiä jotka eivät ole kuulleet sapatista yhtään mitään. Niinkuin eräskin henkilö, joka sanoi kun tuli sapatista puhe sanoi ei hän ole kuullutkaan sapatista. Hän luuli ihan oikeasti että sunnuntai on se viikon seitsemäspäivä, eli sapatti. Näin hän oli vähän hämmästynyt kun kuuli, että lauantai onkin sapatti.