En ole koskaan ymmärtänyt, miksi uskovat pitävät Jumalaansa niin pikkumaisena ja ihmismäisenä. Jumalanhan piti olla kaiken inhimillisen yläpuolella.
Jos minä olisin uskova, ajattelisin, että tärkeintä Jumalalle on, miten ihminen kohtelee lähimmäisiään ja muita ihmisiä: eri värisiä, eri uskoisia, muuten eri lailla ajattelevia.
Minun jumalani ei vaatisi Raamatun tulkitsemista suurennuslasin kanssa, varsinkin kun se on mahdotonta Raamatun ristiriitaisuuden ja monitulkintaisuuden johdosta.
Minun jumalani olisi suurisydäminen ja ymmärtäväinen ja antaisi anteeksi pikkujutut kuten "väärin" suoritetun kasteen.
Ongelma lienee siinä, että jos Jumala olisi liian avarakatseinen, menisi perusteet sadoille ja tuhansille lahkoille ja sitä kautta virat lahkojen johtajille ja saarnamiehille. Sillä valtapeliähän uskonnot paljolti ovat.
Uskovia pikkumaisempaa väkeä on turha hakea. Ehkä jotkut poliitikot vetävät vertoja.
Jos minä olisin uskova, ajattelisin, että tärkeintä Jumalalle on, miten ihminen kohtelee lähimmäisiään ja muita ihmisiä: eri värisiä, eri uskoisia, muuten eri lailla ajattelevia.
Minun jumalani ei vaatisi Raamatun tulkitsemista suurennuslasin kanssa, varsinkin kun se on mahdotonta Raamatun ristiriitaisuuden ja monitulkintaisuuden johdosta.
Minun jumalani olisi suurisydäminen ja ymmärtäväinen ja antaisi anteeksi pikkujutut kuten "väärin" suoritetun kasteen.
Ongelma lienee siinä, että jos Jumala olisi liian avarakatseinen, menisi perusteet sadoille ja tuhansille lahkoille ja sitä kautta virat lahkojen johtajille ja saarnamiehille. Sillä valtapeliähän uskonnot paljolti ovat.
Uskovia pikkumaisempaa väkeä on turha hakea. Ehkä jotkut poliitikot vetävät vertoja.
Vastaukset 9
Vanhimmat
...ajattelin tässä eräs päivä itsekin. Joskus tuntuu, että ateistin on jumala-uskovia helpompi löytää eri uskontoihin sisältyvä tavoite pyrkimyksestä rakkauteen ja kaikkinaiseen hyvään, niin itseä kuin lähimmäisiään kohtaan ja löytää pyhistä kirjoituksista jotakin syvällisempää sanomaa kuin pilkkua viilaavat "oikein" uskovat tuntuvat löytävän.
Tosin on todettava, että monet itämaiset uskonnot tuntuvat olevan moraaliltaan ja eettisiltä kannanotoiltaan aika lailla edellä kristinuskoa ja sen johdannaisia. Kristinuskosta nämä erovat merkittävästi siinä, ettei anteeksiannon varaan juuri lasketa vaan tekojen.
Tästä aiheesta uskovat eivät suostu keskustelemaan (kuten näemme). Lieneekö liian vaikea vai muuten arka aihe?
Jumalan pelkohan on kristittyjen yksi keskeinen dogmi, vaikka hyvässä ja anteeksiantavassa Jumalassa ei luulisi mitään pelättävää ollakaan.
"En ole koskaan ymmärtänyt, miksi uskovat pitävät Jumalaansa niin pikkumaisena ja ihmismäisenä. Jumalanhan piti olla kaiken inhimillisen yläpuolella."
En ole koskaan ajatellut näin uskoni aikana, enkä myös tunne/tiedä yhtään uskovaista joka ajattelee näin. Mistä näitä väärinkäsityksiä kaivetaan?
"Minun jumalani ei vaatisi Raamatun tulkitsemista suurennuslasin kanssa, varsinkin kun se on mahdotonta Raamatun ristiriitaisuuden ja monitulkintaisuuden johdosta."
Ei minunkaan Jumalani sellaista vaadi. Jumala on antanut Raamatun tulkintaan hyvin selkeät ohjeet, Pyhän Hengen avulla ja ohjauksessa. Mistä näitä väärinkäsityksiä kaivetaan?
"Ongelma lienee siinä, että jos Jumala olisi liian avarakatseinen, menisi perusteet sadoille ja tuhansille lahkoille ja sitä kautta virat lahkojen johtajille ja saarnamiehille. Sillä valtapeliähän uskonnot paljolti ovat."
Ei ne lahkot sillä poistuisi,koskapa niissä on vajavaisia ihmisiä mukana. Valtapeliin en ole törmännyt uskispiireissä koskaan. Mistä näitä väärinkäsityksiä kaivetaan?
"Uskovia pikkumaisempaa väkeä on turha hakea. Ehkä jotkut poliitikot vetävät vertoja. "
Kuten huomaat johtopäätöksesi perustuvat väärinkäsityksille ja näin ollen ovat vääriä.
Kuinkahan monessa helluntaiseurakunnan jakautumisessa ja yli päätään helluntailaisuuden pirstoutumisessa pieniksi omituisiksi lahkoiksi on ollut kyseessä opilliset erimielisyydet ja valtataistelu? Uskallan väittää, että monessa ellei jopa kaikissa.
Tulkintasi taas tuosta Raamatun tulkinnasta perustuu yksinomaan siihen uskoon, että sinun oma näkemyksesi on oikea ja muiden erimieltä kanssasi olevien väärä. Tätä uskoa sitten perustellaan Pyhän Hengen ohjauksella mutta niinhän tekevät kaikki muutkin, myös "vääräuskoiset". Otapa sitten siinä selvää kuka omistaa "totuuden" vai omistaako kukaan...
Kirjoituksesi oikeastaan vain vahvisti avaajan näkemyksiä, ei kumonnut niitä.
"Kuinkahan monessa helluntaiseurakunnan jakautumisessa ja yli päätään helluntailaisuuden pirstoutumisessa pieniksi omituisiksi lahkoiksi on ollut kyseessä opilliset erimielisyydet ja valtataistelu? Uskallan väittää, että monessa ellei jopa kaikissa."
Niin tämä on juuri sitä ihmisen vajavaisuutta, ei siedetä toista niin, perustetaan oma lahko. Vaikka Jumala olisi kuinka avarakatseinen, ei tälläinen poistuisi, ihminen keksisi aina uuden syyn, lihallinen ja vajavinen kun on.
"Tulkintasi taas tuosta Raamatun tulkinnasta perustuu yksinomaan siihen uskoon, että sinun oma näkemyksesi on oikea ja muiden erimieltä kanssasi olevien väärä. Tätä uskoa sitten perustellaan Pyhän Hengen ohjauksella mutta niinhän tekevät kaikki muutkin, myös "vääräuskoiset". Otapa sitten siinä selvää kuka omistaa "totuuden" vai omistaako kukaan..."
Siksipä ainoa kristityn ohjenuora pitäisikin olla Raamattu ja sen Sana, tulkittuna Pyhässä Hengessä. Annetaan Raamatun kertoa se totuus, niin ei kukaan eksy. Onneksi kuitenkin isoimmista asioista ollaan yhtä mieltä. Juha Pihkala,ekumenian parissa vuosikymmeniä työskennellyt, sanoo että n.85-90%:sti ollaan samaa mieltä opillisista asioista ja hyvä näin.
...että ateistit hyväksyvät kaikenlaatuiset uskovat ihmisinä, mutta uskovat ovat toisilleen kuin piruja
Esimerkiksi oma asennoitumisesi Raamatun hyvin vähäisiin kirjoituksiin homoudesta paljastaa, että et ole tässä viestissäsi rehellinen. Niitä kohtia "jumalasi" vaatii lukemaan kirjain kirjaimelta ja vuielä tulkitsemaan ne ajastaan irti, rankan tuomitsevasti. Siis jumalasi on pikkumainen viiljaaja, joka antaa sinulle aseet lyödä heikkoja alas. Ja tuo oli vain YKSI ESIMERKKI asenteesta.
Pikkumainen jumalasi kieltää asiallisen tiedon ottamisen huomioon ja vaatii mm. sinua satuilemaan, että homot voivat muuttua heteroiksi. Kuitenkaan OIKEASTI Jumala ei tietenkään voi moista vatia, koska kaikkivoipana on homot ja lesbotkin luonut ja VOISI muuttaa heidät, vaikkei muutakaan eikä koskaan ole muuttanutkaan.
Avaaja on oikeassa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
niin ilman palkkaa lähtisin lenkkarit jalassa aitovierille kertomaa sanomaa Jeesuksesta, mutta vain kertoisin. En pyrkisi käännyttämään ketään, koska jokaisella ihmisellä on aivot jolla voi ihan itse ajatella. En opettaisi, en kerskaisi, en sättisi toisia harhassa vaeltajaksi, minulle kaikki ihmiset olisivat samanarvoisia ja tervehtisin maitolaiturilla levähtäessäni kaikkia ohikulkijoita samanarvoisesti. En jaottelisi ihmisiä mihinkään lokerikkoon, koska e kysyisi heiltä uskotko noin vai näin.
Saattaisin saada lepopaikan joissain päin suomea (Tomumaja ja Aslakki varmaan antaisivat nukkua aitassaan sekä monet muut maltilliset uskovat). Ehkäpä saisin myös aamukahvit ennen matkani jatkumista.
Nimimerkille Juhani1965
Sinä, niin kuin muutkin uskovat, sanotte: 1 1 1=1 ja vielä uskotte siihen.
Samalle tasolle yltää väitteesi (kaikkien uskovien väite): Raamattu on yksiselitteinen.
Mutta kun pienestä pitäen päänuppiin taotaan "totuutta", niin onhan selvää, ettei omilla aivoilla voi ajatella.