Mitä mieltä Citymarketista?

---

Vaikutti ensivisiitillä olevan ok, kyllä se Prisman pesee mennen tullen. Lähinnä leipäosasto tuotti pettymyksen. Ei ole Espoon Cittareiden tasoinen se, hurjan vähän itsepaistettua leipää. Samoin leikkelelajeja melkein vähemmän kuin Senaattorissa loppuaikoina.

55

4108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aasiakas

      Sen verran utelias olen että varmasti tulen käväisemään mutta koska Långvikista on yhtä pitkä matka Masalaan tulen tulevaisuudessa kantamaan ruokarahani Masalan hyvinvarustettuun pieneen k-kauppaan josta oikeasti selviän kaikista ruokaostoksista reilussa varttitunnissa.

      Olen vakuuttunut, että se uusi jättimarketti on suunniteltu samoin kuin Prisma josta ei melkein mistään pääse läpi ja joutuu oikeasti kiertämään koko jättikaupan jos hakee muutaman maidon ja leivän. No nykyään olen suunnitellut ostoslistani siten että pyrin käymään kaupassa vain kaksi kertaa viikossa josta se toinen on pelkkä maidon ja leivänhakumatka.

    • C-Market on HYVÄ ASI

      Kyllä ollaan odotettu että kylään tulisi "vähän" kilpailua siis tasosta! En pidä ISOISTA kaupoista mutta eihän tämä Cittari nyt niin iso ole että ei sinne muutama kerta viikossa vois mennä.
      Ainakin me kun asutaan Överbyyssä niin Cittari on hyvässä paikassa. Ei tarvii ajaa kuutta kilometriä ympyrää jotta pääsisi kauppaan vaan päsee suoraan Nummitieltä parkkikatolle!

      Cittarissa on kaikkea mitä "maalainen" tarvii. Sieltä saa ruokaa, vaatteita, fillareita, vieressä optiikko , apteekki ym ym ym ym
      Kyllä taitaa se Alkon myymälä pitää prisman ovet auki ei sinne muuten kukaan menisi ostoksille kun kaikki tavarat ovat aina vanhoja.

      • tiirpa

        Vähän on vielä alkuhapuilua cittarissa, hyllyt paikoitellen tyhjiä. Olutvalikoima oli kyllä vakuuttava, leipäpuoli pettymys.Urheilupuoli onneton!Kivan näköisistä kassatytöistä plussaa. Ihmettelen vähän niitä muita liikkeita, kannattaako (lähinnä parturi, kellokauppa vast.)

      • Martti keskustasta
        tiirpa kirjoitti:

        Vähän on vielä alkuhapuilua cittarissa, hyllyt paikoitellen tyhjiä. Olutvalikoima oli kyllä vakuuttava, leipäpuoli pettymys.Urheilupuoli onneton!Kivan näköisistä kassatytöistä plussaa. Ihmettelen vähän niitä muita liikkeita, kannattaako (lähinnä parturi, kellokauppa vast.)

        Tosiaan avauspäivänä viimeviikolla menin pokkana kysymään eräältä herkulliselta kassatytöltä että haluaisiko lähteä treffeille tällaisen vähän vanhemman könsikkään kanssa. Yllätyksekseni tyttönen suostui! Sovimme treffit lauantaille Rossoon ja vietettyämme siellä mukavan päivällisen, lähdimme kämpilleni vähän illanviettoon. Yksi asia johti toiseen ja.. no kyllä te aikuiset tiedätte mitä sitten tapahtui. Hurjan yön jälkeen heitin tytsyn takaisin kotiinsa ja nyt olemme sitten tapailleet muutaman kiihkeän kerran jo sen jälkeen. Ikäeroahan meillä on reilun 10 vuotta mutta eipä se ole haitannut. Tämä misukka on sellainen namupala ettei toista!

      • Krishnamurti
        Martti keskustasta kirjoitti:

        Keskustan "mrtti" olkoot hyvä ja esittäkööt epätoivoiset treffifantasiansa tuolla S24-treffipalstalla.

        Mielipiteet tänne VAIN CM-kaupasta - ei siellä työskentelevistä henkiöistä! Mietippä jos täällä keskusteltaisiin sinun "mrtin" työstä ja yksityisyydestä sellaista, mitä et itse haluaisi esitettävän täällä keskusteluissa. Vaikkapa siitä, kuinka "mrtti"-potilaan kameratähystys johtuen liiallisesta Entrecote-pihvien ahmimisesta oltiin taannoin toimitettu Jorvissa tms.

        Retain your right to be heard. Ryhtykäämme karkkilakkoon!
        Hampaat säästyy. Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa.

      • paksumiestorilta
        Krishnamurti kirjoitti:

        Taasko joku katkera prisman työntekijä täällä huutelee? Oletko todellakin niin sokea ettet näe metsää puilta: toi ´keskustan Martin` tarina on urbaani selviytymistarina, ja sinänsä täyttä legendaa, sillä ei kukaan keskolainen mene S-ryhmän ravintolaan (Rosso). Sehän on heiltä kielletty, lukee muuten työsopimuksessa (tosin aika pienellä..)

        "Retain your right to be heard. Ryhtykäämme karkkilakkoon!
        Hampaat säästyy. Popsi popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa."

        -selväksi tuli, latvakakkonen

      • Anonyymi
        Martti keskustasta kirjoitti:

        Tosiaan avauspäivänä viimeviikolla menin pokkana kysymään eräältä herkulliselta kassatytöltä että haluaisiko lähteä treffeille tällaisen vähän vanhemman könsikkään kanssa. Yllätyksekseni tyttönen suostui! Sovimme treffit lauantaille Rossoon ja vietettyämme siellä mukavan päivällisen, lähdimme kämpilleni vähän illanviettoon. Yksi asia johti toiseen ja.. no kyllä te aikuiset tiedätte mitä sitten tapahtui. Hurjan yön jälkeen heitin tytsyn takaisin kotiinsa ja nyt olemme sitten tapailleet muutaman kiihkeän kerran jo sen jälkeen. Ikäeroahan meillä on reilun 10 vuotta mutta eipä se ole haitannut. Tämä misukka on sellainen namupala ettei toista!

        Cittarista Saa kaikkea!

    • .............

      Ainaskin ne tavarat mitä meille ostetaan ovat kalliimpia cm:ssa kuin prismassa mm. luomumaito cm 1.48, prisma 1.38, kotimaiset omput cm 3.75 eur/kg, prisma 2.06 eur/kg jne. Ihmettelen karkkiosaston suuruutta.
      Jopa nuorisomme piti sitä negatiivisena piirteenä. Ja mielestäni s-bonusjärjestelmä on parempi. Tarjoukset ovat sit erikseen. Kilpailu on sinänsä hyvä, jatkossa aion asioida molemmissa jos on vain sopivia tarjouksia. Cm:n tavarapuoli oli pettymys, edelleen kierii eurot kunnan ulkopuolelle. Kaikkihan nämä prismat ja cm:t ovat samanlaisia, kyllä vähän tavallisuudesta poikkeava elintarvike ja tavara täytyy muista kaupoista hankkia.

      • Ei enään Prisma!

        Varubodenin jäsen tänne löytänyt? Prismassa ei ole kun vanhaa lihaa ja teini-ikäisiä myyjiä!
        Vai on luomumaito 0,1 euroa halvempi? Ja kuinka monta litraa sinulla menee viikossa?

        Minulla menee jo 8 euroa bensaan jotta pääsen Prismaan kun on niin moneen mutkan takana!

        Eläköön C-market !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Minäpä tässä
        Ei enään Prisma! kirjoitti:

        Hiukan olen ihmetellyt asiakkaiden vähyyttä esim; 18.11.09.
        Voisiko johtua hankalista ja kapeista ajoväylistä? Itsellä ei sen suhteen ongelmaa mieleen tuli vanhemmat autoilijat joilla tahtoo olla arkuutta ahtaissa paikoissa liikkua! Liike muuten mukava, piristää K-nummen liiketarjontaa.

      • on se
        Minäpä tässä kirjoitti:

        Nämä väylien tukot ovat nyt edellisestä viestistä päätellen tukkineet myös CM:n liikevaihdon ; D

      • wertsukka
        Ei enään Prisma! kirjoitti:

        Varubodenin jäsen tänne löytänyt? Prismassa ei ole kun vanhaa lihaa ja teini-ikäisiä myyjiä!
        Vai on luomumaito 0,1 euroa halvempi? Ja kuinka monta litraa sinulla menee viikossa?

        Minulla menee jo 8 euroa bensaan jotta pääsen Prismaan kun on niin moneen mutkan takana!

        Eläköön C-market !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        prisma on noin 5689 kertaa parempi ku cittari
        A) cittarin elektroniikka/lelu/urheilu jne osasto on aivan toivoton iha vertaa mihin vaa kauppaa varsinki prismaa

        B) mitä väliä vaikka siellä on teini-ikäisiä työntekijöitä? he osaavat ainakin tehdä työnsä kunnolla. taidat olla taas yks niistä jotka aattelee et nuoriso on aina perseestä ja niistä ei oo mihinkää. Varmaa jees ku ei oo muuta tekemistä ku haukkuu tulevaisuutta

        C)prismassa paljon parempi asiakaspalvelu D) Prismassa halvemmat hinnat

        E) S-etukortti systeemi paljon parempi ku plussakortti systeemi. plussa kortti=osta 1000 eurolla saat 5 euroa takasin ja sen voi käyttää vaan k-kauppaan S-etukortti = osta 1000 eurolla saat sen 50 euroo jonka voit käyttää missä vaan puljussa

      • Jinna..
        Minäpä tässä kirjoitti:

        Hiukan olen ihmetellyt asiakkaiden vähyyttä esim; 18.11.09.
        Voisiko johtua hankalista ja kapeista ajoväylistä? Itsellä ei sen suhteen ongelmaa mieleen tuli vanhemmat autoilijat joilla tahtoo olla arkuutta ahtaissa paikoissa liikkua! Liike muuten mukava, piristää K-nummen liiketarjontaa.

        siis moni sanoo noista liikennejärjestelyistä ihan samaa ja sinne ei ruuhkaaikoina varsinkaan tule tultua, oikeestaan ei lainkaan juuri ton ahtauden takia , harvoin,,liikenneympyrä on kamala autoo tunkee nokkas eestäkin:/pelottaa ja aamulla puuroo liikenne saa oottaa josksu monta minsaa että pääsee lähtemään väljemmille vesille..bussit säälittää:(..heillä kun aikataulut.
        Itse cittarihan on upee ja hyvä kauppa ei siinnä mitään.

    • maksumies

      Asia mikä piti minua silmään olli että käytävät ovat kapeat, ruuhkaa tulee helposti.

      • TMHN

        nyt ihan varma mutta onko Cittarissa kassojakin vähemmän kuin prismassa? Kyllä pikkasen petyin.. Luulin että vaatepuoli olisi isompi...

      • Mimä vaan

        Kuuntelin kun ne kuulutti jotkin. En saanut kuulutuksista selvää. Hakiko ne jotain henkilöä vai paloiko talo ja evakuoitiin. Yhtä surkeeta kun Prismassa.

      • Voihan vitalis.
        Mimä vaan kirjoitti:

        Kuuntelin kun ne kuulutti jotkin. En saanut kuulutuksista selvää. Hakiko ne jotain henkilöä vai paloiko talo ja evakuoitiin. Yhtä surkeeta kun Prismassa.

        On se vielä pystyssä!

        Olen samaa mieltä että "kuulutukset" kaupassa kun kaupassa on tärkein asia! Jos ne ei toimi en osta mitään kyseisetä kaupasta!

      • Asiakas maksaa
        Voihan vitalis. kirjoitti:

        On se vielä pystyssä!

        Olen samaa mieltä että "kuulutukset" kaupassa kun kaupassa on tärkein asia! Jos ne ei toimi en osta mitään kyseisetä kaupasta!

        Mikä minua ihmetyttää on se että kauppa pistää tuhansia euroja kiinni kuulutuslaitteisiin mitkä käytetään myös mainontaan. Ja sitten mainoksista ei saa mitään selville kun äänenlaatu on surkea. Mainoksiinkin uhratut rahat menevät kankkulan kaivoon. Asiakas maksaa.

      • kultakorva
        Asiakas maksaa kirjoitti:

        Mikä minua ihmetyttää on se että kauppa pistää tuhansia euroja kiinni kuulutuslaitteisiin mitkä käytetään myös mainontaan. Ja sitten mainoksista ei saa mitään selville kun äänenlaatu on surkea. Mainoksiinkin uhratut rahat menevät kankkulan kaivoon. Asiakas maksaa.

        Varmankin halvin tarjous voitti. Sitä saa mitä tilaa.

    • Kirkkonummelainen

      asun itse kyseisellä alueella ja on sitä cittaria ooteltu. Ensinnäkin tarjouksia on jatkuvasti, on edullista ja hyvää laadukasta. Henkilökunta auttavaa ja osaavaa. Antaisin arvosanaksi 9.

    • B.Eng

      Ihan hyvä kauppa tulee vastinetta rantahurrien Varuboden pesiytymälle, ennemmin itse kannan rahani ison ketjun liikkeeseen, kun Varubudenin Prismaan, vaikka se toiseen isoon ketjuun kuuluu.

      • TmHn

        Cittarissa ei ole muuta hyvää kuin että on helpompi mennä kuin prismaan...
        Prismassa on paremmat valikoimat ja paljon halvempaa kuin CM:ssä.. Hesassa ja espoossa kun on Cm:ssä käynyt niin on paljon parempia tarjouksia ja parempi valikoima... Ja ahistaa käydä CM:ssä kun koko ajan joku piippaa jossain.. Olisivat tehneet valmiiksi ennen kuin avasivat...

      • Åken veli Raimo
        TmHn kirjoitti:

        Voi härregud, iso paha veli muutti ihan viereen, onhan siellä sentään suomenruottalainen kauppias ; D

      • HoHhOiJaaH

      • Sauna kossu

      • prismalainen
        Sauna kossu kirjoitti:

        Prismassa on käytävä johtuu alkon sijainnista, muuten ei tarvetta, cittari mainio ostospaikka muille tuotteille!

        Itse olen käynyt myös cm:ssä. Täytyy todeta, että olen pettynyt tuohon kauppaan, ei ole ollut vastaava mitä odotin. Olisin odottanut, että leipäpuoli-, vaatepuoli jne olisivat olleet laajempivalikoisempia. Citymarketissa on aina kun käyn, niin jostain syystä hirmu vähän asiakkaita.

        Prismassa on yleensä paljon enemmän asiakkaita cm verrattuna. Prismassa on lisäksi monipuolinen ja asiakaspalvelu sujuvaa. Lisäksi kassojen tytöt/nuoret naiset ovat erittäin kauniita, mukavia ja heidän kassoillaan on ilo asioida.

        Minun pisteet menevät prismalle

      • on kaunis on
        prismalainen kirjoitti:

        pitänyt siitä että tytöt ovat kauniit siksi käyn aina Gesterbyn Siwassa ostoksilla!

      • ---__---__---__
        on kaunis on kirjoitti:

        pitänyt siitä että tytöt ovat kauniit siksi käyn aina Gesterbyn Siwassa ostoksilla!

        No jos olet siwan "kanta-asiakas" en yhtään ihmettele.

      • prismaaa
        ---__---__---__ kirjoitti:

        No jos olet siwan "kanta-asiakas" en yhtään ihmettele.

        Kyllä mun mielestä cittarissa ja prismassa ovat ne kirkkonummen coolimmat ja kauniit kassatytöt. Prismassa ainakin mun mielestä on parempi et siellä on enemmän nuorii tyttöjä kassalla ja aina on heidän kassalla hyvä palvelu. Pitäis alkaa jo harkitseen jonkun prismatytön treffeille pyytämistä, kuten sinäkin joka cittarista pyysit tytön treffeille!

      • valtemaari
        prismaaa kirjoitti:

        harjoittelemaan sitä treffivonkausta keskustan S-marketin mammojen kanssa. Ne mammat on nähneet elämää ja kaikenkarvaista tallaajaa, toisin kuin nuo nuoret hupakot. Samalla voit havannoida miten 30 vuotta kaupan kassalla ´kehittää´ ihmistä

      • jeepäjee
        valtemaari kirjoitti:

        harjoittelemaan sitä treffivonkausta keskustan S-marketin mammojen kanssa. Ne mammat on nähneet elämää ja kaikenkarvaista tallaajaa, toisin kuin nuo nuoret hupakot. Samalla voit havannoida miten 30 vuotta kaupan kassalla ´kehittää´ ihmistä

        suosittelis s-markettia. Prisma tai citymarket tai lindalin Sale ovat niitä kauppoja, joissa niitä kauniita nuoria kassatyttöjä. Mä ainaki käyn prismas ku saa niiltä komelta tytöiltä hyvää palvelua. Onks kukaan teistä oikeesti pyytäny kassatyttöä cm:stä tai prismasta treffeille?

      • valtemaari
        jeepäjee kirjoitti:

        suosittelis s-markettia. Prisma tai citymarket tai lindalin Sale ovat niitä kauppoja, joissa niitä kauniita nuoria kassatyttöjä. Mä ainaki käyn prismas ku saa niiltä komelta tytöiltä hyvää palvelua. Onks kukaan teistä oikeesti pyytäny kassatyttöä cm:stä tai prismasta treffeille?

        älä jää hakkaamaan hanskaasi siinä kassalla, vaan mene kotiin tumputtaamaan noiden pervojen fantasiodesi kanssa. Aiheutat vaan ruuhkaa siinä kassalla, ja maksavat asiakkaat tuskautuu.

    • tarjouskyttääjä

      Mun pisteet menee kyllä Prisma/Cittari -kilpailussa Cittarille.

      Se, että joku tuote on Prismassa halvempaa ei auta kun Cittarin tarjoukset päihittää 100-0 Prisman.
      En jaksa laskea senttejä jostain leipäpaketista kun saan tarjouksissa kaiken satakertaisesti takaisin.

      Viimeaikaisista tarjouksista parhaimpina mainittakoon Arlan 17% kermajuusto, yhden kilon paketti tasan eurolla, Saludo-kahvi á 50senttiä, Pirkka rasvaton maito 5senttiä..

      Ainahan nuo tarjoukset ei osu juuri minun tarpeisiin mutta ne jätän tietenkin väliin ja ostorajoutuskin näissä tietty on, mutta enpä minä montaa kiloa juustoa kerralla tarvitsekaan :-)

      Totta on myös se että S:n bonusjärjestelmä on Plussaa huomattavasti parempi mutta loppupeleissä säästän jokatapauksessa käyttäessäni Cittaria. Ja kaikenkukkuraksi siellä ei ole ruuhkaa :-DD

      • marja quu

        ole,joskus asioin siellä.

        -Ainoo vika sinne päästäkseen:

        mikä on, kauheen ahtaat liikenne väylät sinne ylä parkkiin ja miksei alaparkkiin, kolhiintuu autot aika helposti, liian ahtaita paikkoja pienellekkin ihmiselle ja liikenne ympyrät ihan väärissä paikoissa,kuka viisas lie suunnitellut, bussitkin kun keskustan suunnasta liikenne ympyröihin ajaa ei mahdu kääntyy muuten kuin korokkeen kautta.Siis sen takia ei kehtaa käydä..jalan jos liikkellä ihana kävellä sillan ali cittariin..Talohan on upea uututtaan hohtaa.Palveluihin talossa todella tyytyväinen,käytän monia palveluita.
        Aamu liiikenne ja iltapäivä, työstä tulijat on ruuhkauttava tekijä nuo ympyrät.Se kenkuttaa oikeesti.. muutenkin kantatie 51sen liikenne mättää toistaiseki ehkä aina..liikenteen lisääntyessä.

    • JJ

      Jos tästä aiheesta kirjoittaisi kaiken niin menisi koko yö. Mutta selkeästi:

      Cittari oli ilmestyessään pienoinen pettymys. Tosin pitää aina muistaa, että Cittareitakin on eri kokoluokkaa, joissa on eri valikoimat, niin alueellisesti, kuin kokoluokkainsakin perusteella. Eli Kirkkonummen Cittaria ei voi rinnakkain verrata esim. Espoon Sellon tai Iso Omenan Cittareihin ainakaan valikoimansa suhteen.

      Kirkkonummen Cittarin käyttötavarapuoli kuitenkin herättää myötähäpeää valikoimansa suhteen Prisman rinnalla. Hinnat kuitenkin melko samassa tasossa, kun tätä puolta vertaa. Plussakortti-tarjoukset ehkä hieman antavat anteeksi niukkaa valikoimaa. Vaateosasto samoin Cittarissa erittäin niukka - pakko hakea vaatteet edelleen oman kunnan ulkopuolelta.

      Elintarvikepuolen olisi vanhan kunnon Senaattorin jälkeen toivonut olevan edes hieman edeltäjänsä kaltainen. Vaikka eihän edesmenneellä Senaattorilla ja Cittarilla ole mitään tekemistä keskenään, mutta kuitenkin.

      Karkkihylly on tosiaan ylimitotettu muuhun kaupan kokoon nähden - yksinkertaisesti nyt on pakko valittaa liian suuresta valikoimasta! :D

      Palvelutiski oli suurin "odotuksenaihe", ennen kuin kauppa avattiin. Senaattorissa tottui vaikoimaltaan melko laajaan ja ammattitaitoiseen palvelutiskiin.

      Ainakin ns. kotikeittiö on aika surkea esitys, kun tarjottavat luonasruoat ja salaatit suuriltaosin ovat einestä suoraan tavarantoimittajilta. Ei taida näissä olla oman kokin kädenjälkeä nähtykään (Senaattorin vanha kokkihan oli kuulopuheiden mukaan vain Cittarin alkuhuumassa mukana, mutta lähti lätkimään jonnekin paremmille apajille.)
      Lihatiskiltä saa kyllä erittäin laadukkaat lihat - tosin erittäin korkeaan hintaan, mutta laatuhan maksaa. Kesä näyttää, mistä sitten grillikauden pihvit haetaan - omasta paikallisesta Cittarista vai jostain muualta...ei Prismasta. :D

      Leikkeletiski aina yhtä väsynyt ja samat Makulihan ja Pajuniemen kinkut viikosta toiseen, niin kuin pääosin kaikkialla täällä pääkaupunkiseudun vaikutusalueella.

      Kalaosasto on kyllä mielestäni nykypäivästä jäljestä, kun katselee muiden kauppojen esillepanoa jne. - riippuu tietysti osaston työntekijöistäkin ja heidän ammattitaidostaan. Hintalaput ovat aina omituisesti nimettyjä - katsokaapa, kun menette käymään! Komeita kokonaisia kaloja on kyllä suoraan kalastajalta tullut usein, kun Ahti on suonut antejaan. Kalatiski on kuitenkin usein aika sottaisen näköinen ja tuotteet lajeittain sikinsokin. Savukalat ja tuoreet sekaisin. Ainakin silloin, kun itse olen käynyt. En osta tästä kalatiskistä mitään henk. koht. koska se ei ole mielestäni raikas ja luotettavan tuoreenoloinen - ja olen kuullut muiltakin samaa.

      Makuasioitahan nämä ovat ja vaikea on sanoa, mikä mielipide on oikea. Kauppiaalle jokainen mielipide on ilmeisesti kuitenkin tärkeä, joten otapa tästä viestiketjusta hyviä ideoita ruokakauppaasi.

    • Plopp Plopp

      oli Cittari täynnä ihmisiä kun siellä tarjottiin kakkukahvit, eikä mikä pieni pala kakkua!
      Kyllä Cittari Prisman voittaa koska vaan mutta molempia tarvitaan, Ehkä?

      • ihanmitenvaan

        Onko täällä joku keskusliike Keskon mainoskampanja meneillään?

    • Rambambula

      Prismassa halvemmat ruokahinnat. Hintatietoinen kyllä huomaa! Ja Prismassa on erinomainen ruotsinkielinen palvelu kun taas cittarissa jarvemmin saa apua ruotsiksi ja minkä takia ruotsinkielinen teksti on kylteissä suomenkielistä tekstiä pienempi?

      • mieh vainh

        saa todellakin parempaa palvelua ja halvempaakin on :) Cittarin kassathan on suurimmaksi osaksi poikia... Oli muuten jännä kun oli Cittarin synttärit oli talo täynnäväkeä .. muuten on niin hiljaisat että...

      • mieh vainh kirjoitti:

        saa todellakin parempaa palvelua ja halvempaakin on :) Cittarin kassathan on suurimmaksi osaksi poikia... Oli muuten jännä kun oli Cittarin synttärit oli talo täynnäväkeä .. muuten on niin hiljaisat että...

        Kun avasivat uuden K-Raudan, siellä oli avajaispäivänä todellinen ruuhka ja kaksi kassaa.
        Sitten on ollut hiljaisempaa...

        Sinänsä olen kaivannut noutohyllyltä porsaan ulkofileitä, joutuu hakemaan palvelutiskiltä.
        Valmista grillikylkeä kaipaan myös palvelutiskille. Saattaa tietysti olla, että olen käynyt väärään aikaan.

        Mut jokainen käyttäköön kauppaa, minkä parhaimmaksi näkee.

        Itse myös mietin, miten monta kolhua ne ahtaat ajoväylät Cittarissa mahtaneet aiheuttaa.

        ps. Teollisuusalueella Yritystalossa kun oli Valintatalon kauppa, siellä oli aina rauhallista, oli sitten joulu tai juhannus päivän päässä.

      • Tarkkailuja
        runontaja kirjoitti:

        Itse pidän siitä että Cittarissa tarjoukset on merkitty selkeästi isoin kyltein. Prismassa saa välillä tosissaan etsiä tarjoustuotetta joka on ilmoitettu lehdessä. Prisma on menettänyt minulta pisteitään siinä että he ilmoittavat tarjoustuotteesta jota eivät olekkaan saanut ja he eivät ilmoita millään kyltillä siitä vaan asiakkaan on etsittävä myyjä saadakseen tietää missä vika. Ja kun niitä myyjiä ei välillä ole missään!
        Cittarissa taas urheiluväline osasto menettää pisteitään. Siellä ei ole oikein päivitetty kausiluontoisia välineitä ajantasalle. Pisteet: Prisma 6 -Cittari 8

      • kyllästyttää
        Tarkkailuja kirjoitti:

        tarjoushinta hyllyssä, hinta muuta kassalla. Tänään 16.6:ta jälleen kerran näin. Periaatteesta pistäydyin korjauttaa virheen, Tapahtuu hinta virhe useasti, kiusallista!

    • "city"

      Cittari.... niin... Paljon on kauppiaalla töita panostaa "sisäänostajilla" Lastenvaateosasto tosi heikko. Prismassa parempi. Naistenvaate puoli sama juttu. Valikoimaa löytyy mehuissa jokaisen janoon kiitettävästi, Ehkä liikaakin. Konsolipelit pitäisi päivittää siinä missä myös elokuvatkin. Leipä-osasto menettelee... Liikunta ja vapaa-aika, menettelee.

      Toivoisin myös enempi kodin sisustukseen vaihto-ehtoja. Puutteita, puutteita... meissä jokaisessa kuitenkin ja kannatan cittaria edelleen.

    • Prisma nro uno

      Cittarissa on kuulemma työhenkikin huono :( Liian vähän osaavaa työväkeä ja sitten tietyt työntekijät saavat huutoa pomolta (kuulemma huutaa naama punaisena jos tulee huonoa palautetta vaikka ei olisikaan tämän työntekijän moka.. riittää että olet tietyllä osastolla töissä mihin palaute tulee.,,).. hyllyt huutaa tyhjyyttä tosi usein.. Ja jos on joku kiva tarjous mitä ei lehdessä ole niin kannattaa päiväys katsoa.. ei yleensä ole paria pvää pidemmälle :(

      Huomaahan tuon myös että aika paljon on työntekijöitä lähtenyt muualle...

      • citymarket nro two

        Jatkaen edellistä viestiä nimi merkki ''prisma nro uno'' on oikeassa, olen huomannut samat asiat. Ihmisiä kohdellaan siellä kuin niillä ei olisi mitään arvoa. Huomaahan tuon jo kauppaan mennessä että asiat siellä ei ole kunnossa. Henkilökunnasta vaistoaa työpaikan huonon ilmapiirin. Toisin kuin esimerkiksi Espoossa asuvana käyn paljon Seilorissa, jonne on aina niin mukava mennä ostoksille.

    • Prismasta löytyy

      Joo, sittarissa löytyy oliiviöljyjä noin 75 eri laatua ja lounassalaatteja pari näivettynyttä lähellä viimeinen myyntipäivää olevia purnukoita, jos niitäkään. Onkohan myymäläpäällikkö käynyt tsekkaamassa tarjontaa. Aiempi leipäkommentti asiaa.

    • lopen kyllästyny

      Aikaisemmin käytyäni citymarketissa pystyin luottamaan hedelmäosastolta ostaessani, että hedelmät ovat tuoreita. Valitettavasti viimeisen kuukauden aikana en ole tätä pystynyt toteamaan. Joten tästä edes joudun hakemaan hedelmäni muualta. Nyt toivonkin että cittarissa kiinnittettäisiin huomiota tuoreuteen. Käyn edelleen citymarketissa ostamassa päivittäistavaroita, mutta katson aina tarkkaan päiväykset. Olen useasti saanut myös näistä tuotteista vanhaa esim. pakattu kala. Onhan citymarketissa lihatiskikin, mutta periaatteesta en sieltä osta mitään kun sieltä usein myydään pilaantunutta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat silakkafileet joita kissatkaan ei syö. On ihme että tuollaista tavaraa pidetään palvelutiskissä. Toivottavasti en joudu näiden asioiden vuoksi vaihtamaan kokonaan Prismaan.

      • Prisma4- Citym. 8+

        Onko sitten Prisman mädät hedelmät ja vanhat jugurtit paremmat? Me käymme Prismassa kerran kuussa sen takia että saa tyhjät viinapullot palautettu ja samalla ostamme jotakin ruokaa mutta yleensä joudumme sieltä ajaa suoraan Cittariin koska sieltä saa kummiskin paljon parempaa ruokaa.

        PS tyhjät viinapullot on shamppakaljaa ja viinipulloja.

    • joopa joo

      onhan nyt Prisman tavarankierto jo sitä luokkaa ettei siellä nyt kovin paljon "mätiä hedelmiä ja vanhoja jogurtteja" jossei nyt ihan etsimällä etsi. Olet varmaan Cittarissa töissä eikö vaan

      • kanta-asiakas

        Hiukan voi moittia hedelmätiskiä mutta, ei nyt hirvittäviä puutteita. Se mihin olen kiinnitänyt huomion on sekava hintojen esiin tuonti, samoin useasti tarjoustuote ei ole kassan koneessa eli hinta muuta kun luvataan. Eilen ja tänään kävi näin. (voi tänään).

    • Cittarin puutteet

      Sama huomattu, juuri nämä tarjoustuotteet ja uudet, hintaa ei löydy mistään tai on korkeampi kuin tarjouksessa luvattu.

    • Entinen Kanta-Asiaka

      Juu vaihdoin Prismaan juuri hedelmätiskin vuoksi viime aikoina niin paljon ei tuoretta tavaraa tuli vastaan mätää/homeista ja mustuneita omenoita . Nooh on niitä Prismassakin tullut nyt vastaan mut pienemmässä määrin ....panostakaa nyt herran jumala sielllä tuoreuteen. Ja samaaa mieltä olen nimimerkin" Cittarin puutteet" Kanssa tuore osastoilla hinnat todella usein vääriä mm tarjoustuotteet
      ja vielä loppuukin usein.....
      Ja vielä noista Ruotsin kielisistä tekstiä hinnoissa ...me eletään Suomessa

    • voihan..

      Johan nyt, knummelta espooseen muuttaneena sanon, että ihan hyvä on knummen keskusta, molemmat liikkeet, apteekit ym helposti saatavilla. tulkaapa espoon keskustaan, hankala liikkua edestakas jne. espoon puolella hyvät palvelut vain isossa omenassa ja sellossa. muuten on ihan sama vaikka asuisi jossain tuusniemellä. kadutkin oli tosi surkeassa kunnossa talvella,ja nyt ovat kuopilla yms. joten olkaa tyytyväisiä knummen hyvin hoidettuihin katuihin jne

    • juuei,,

      Eilen (13.5.) kävin CM:ssa ensimmäisen kerran silleen, että oli aikaa kierrellä bussia odotellessa. Kerran aikaisemmin olen siellä käynyt pikaisesti vain hakemassa tavaran, mikä oli tarjouksessa (isompi esine). Prisman asiakkaana pysyn jatkossakin. Vaatteet ja kengät ostan ns. oikeista kaupoista, joten siihen valikoimaan en hirveästi perehtynyt. Eipä siellä ollut mitään sellaista, mitä ei Prismasta saisi. Kallista oli, lukuunottamatta näitä "supertarjouksia". Yhden tai kahdenkaan hyvän tarjouksen perässä en juokse kaupasta kauppaan, jos säästö on vain parin euron luokkaa.

      Mutta mikä kiinnitti huomioni, ja nimenomaan negatiivisesti, oli leipäosasto! Onneton viritelmä, huono valikoima ja kutakin leipälajia oli myynnissä vain muutamia kappaleita (ehkä sitä leipäosastoa sitten täydennetään sata kertaa päivässä). Tarjouksessa myytiin leipää, missä osassa oli KAKSI päivää sitten vanhentunut päiväys (11.5.). Hyvä myydä alehintaan (mikä sekään ei ollut halpa) vanhat leivät pois... Olisin vihjaissut asiasta henkilökunnalle, jos sellaisia olisi näkynyt muuallakin kuin kassalla. Kannattaa siis katsoa niitä leipien(kin) päivämääriä!

      No, ainakaan sipsit eivät ihan heti lopu kesken, olin lievästi sanottuna järkyttynyt, kun näin sen sipsimäärän... Huhhuh ja sitten ihmetellään, kun Suomen kansa lihoo.

      No, tulipa tuokin nähtyä. Eipä siellä juuri asiakkaitakaan ollut, vaikka oli perjantai ja kello läheni neljää. Prismassa on aina enemmän asiakkaita, meni simme sitten aikaisin aamulla tai juuri ennen sulkemisaikaa.

    • Anonyymi

      Sain shokin kun tulin Kouvolan Prismaan!
      En ole nähnyt niin suurta elintarvikeliikettä muualla maailmassa. Ainoastaan Brasiliassa, mutta siellä 10 milj asukkaan kaupungissa.
      Ei USA ssa eikä missään Euroopassa ole niin suuria!
      Minulle kaupallisen koulutuksen saaneelle on aivan käsittämätöntä.!!
      Kuinka Paljon pääomaa on koko ajan kiinni tavaroissa jotka ovat hyllyissä ( miljoonia Euroja?)
      Kuinka Paljon henkilökuntaa tarvitaan vaihtamaan vanhentuneita tuotteita.?
      Kuinka Paljon energiaa menee jäähdyttämään kylmiötavaroita ?
      Kuinka Paljon Energiaa menee lämmittämiseen
      suurta kiinteistöä.?
      Maksaako tämän kaiken Tuottajat ja Kuluttajat?
      Muualla maailmassa Ei pidetä ” Hyllyn lämmittäjiä” ”Hyllvärmare”

      Kävin myös muissa Prismoissa ja Cittareissa!
      Tämä näyttää olevan Suomalainen käytäntö!

      Muualla pyritään pitämään myynnissä Sitä mitä asiakkaat siellä eniten haluavat! Herkkuliikkeet ja erikoistavarat ovat erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8592
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2318
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1361
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      178
      1305
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe