Kun olen jutellut ihmisten kanssa syyskuun 11. jälkeen terrorismista, on useimmilla ollut vastaus "pelkäätkö et terrostit iskis Suomeen?"-kysymykseen joko pelkkä "ei" tai "No miks ne tänne iskis??" Ajatellaan että Suomi on pieni, turvalinen maa, suojassa isoilta pahoilta suur-valloilta.
Maailmanlaajuinen suru ja sympatia oli silloin aistittavissa kaikkialla, omia naapureita myöten. Silloin suru on ollut musertavin niille joilla menehtyi perheenjäsen, sukulainen, työkaveri, rakastettu tai jollain muulla tavalla läheinen ihminen - mutta vaikka tämä onnettomuus ei koskettanutkaan henkilökohtaisesti suurta osaa ihmisistä, kaikki surivat.
Aivan niinkuin Konginkankaan bussisurmassa, ihmisten osanotot ovat olleet koskettavaa luettavaa. Asiat menevät oikeisiin mitta-suhteisiin, kun ihminen alkaa miettiä: mitä jos? Mitä jos olisin ehtinyt siihen linja-autoon? Mitä jos oma lapseni olisi ollut kyydissä? Mitä jos?
On järkyttävää että niin monta ihmistä kuoli, se ei tunnu reilulta. Tähän väliin kyynisimmät ihmiset voisivat sanoa "onko joku sanonut että elämä on reilua?" tai "eihän se ollut kuin 23 ihmistä, taivaan tähden!" Siksi haluaisin kehottaa ihmisiä hiljentymään ja miettimään - ketään ei voi pakottaa suremaan, mutta miettikää ihmiset.
Onnettomuuksia tapahtuu kaikkialla, ei pitäisi tarvita suuria mittasuhteita jotta ihmiset saataisiin miettimään elämän haurautta ja kiittämään Jumalaa jokaisesta menneestä ja tulevasta päivästä jonka ovat saaneet vietettäväksi rakkaidensa kanssa. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää, joten eläkää jokainen päivä täysillä - ja olkaa kiitollisia.
Osanottoni heille jotka menettivät rakkaansa.
Maailmanlaajuinen suru ja sympatia oli silloin aistittavissa kaikkialla, omia naapureita myöten. Silloin suru on ollut musertavin niille joilla menehtyi perheenjäsen, sukulainen, työkaveri, rakastettu tai jollain muulla tavalla läheinen ihminen - mutta vaikka tämä onnettomuus ei koskettanutkaan henkilökohtaisesti suurta osaa ihmisistä, kaikki surivat.
Aivan niinkuin Konginkankaan bussisurmassa, ihmisten osanotot ovat olleet koskettavaa luettavaa. Asiat menevät oikeisiin mitta-suhteisiin, kun ihminen alkaa miettiä: mitä jos? Mitä jos olisin ehtinyt siihen linja-autoon? Mitä jos oma lapseni olisi ollut kyydissä? Mitä jos?
On järkyttävää että niin monta ihmistä kuoli, se ei tunnu reilulta. Tähän väliin kyynisimmät ihmiset voisivat sanoa "onko joku sanonut että elämä on reilua?" tai "eihän se ollut kuin 23 ihmistä, taivaan tähden!" Siksi haluaisin kehottaa ihmisiä hiljentymään ja miettimään - ketään ei voi pakottaa suremaan, mutta miettikää ihmiset.
Onnettomuuksia tapahtuu kaikkialla, ei pitäisi tarvita suuria mittasuhteita jotta ihmiset saataisiin miettimään elämän haurautta ja kiittämään Jumalaa jokaisesta menneestä ja tulevasta päivästä jonka ovat saaneet vietettäväksi rakkaidensa kanssa. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää, joten eläkää jokainen päivä täysillä - ja olkaa kiitollisia.
Osanottoni heille jotka menettivät rakkaansa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
voittanut lotossa se on todennäköisempää