Suomalainen kommunisti ja vallankumousmies, Terijoen hallituksen pääministeri ym. Otto Ville Kuusinen ei saanut viisumia Suomeen v.1958. Ei ole vaikea arvata että kiellon takana oli pres. Kekkonen, 1918 valkoisen armejan sissilegenda aikanaan.
Kuusinen oli saanut kutsun Suomen kommunistisen puolueen 40-vuotisjuhlaan. Kaksi muuta kutsuvierasta I.V. Spiridonov ja L.I. Lubennikov saivat viisumin ja olivat jo matkustaneet Suomeen. Spiridonov oli puolueen Leningradin ja Lubennikov Karjalan komitean ensimmäinen sihteeri.
Otto Ville Kuusinen kuului jo 1920-luvulta saakka Kremlin sisäpiiriin. Hän johti 30-luvun puolesta välistä
koko Neuvostoliiton sortokoneistoa kommunistisen puolueen keskuskomiteassa saamansa aseman avulla.
Hän oli yksi Stalinin lähimpiä ja tärkeimpiä apulaisia ja yksi keskeisimmistä, jos ei jopa keskeisin,
suuren terrorin toteuttaneista byrkokraateista. Sellaisena Kuusinen on historian ylivoimaisesti vaarallisin
ja tuhovoimaisin suomalainen.
Käsitys siitä ettei Kuusinen voinut mitään, on Stalinin kuoleman jälkeen luotu puhdistusmyytti.
Samaa hoki Nikita Hrustshev, joka murhautti 30-luvulla noin 3 miljoonaa ukrainalaista.
Kansainvälisen lain mukaan vetoaminen pakkoon tai siihen, että noudatti vain käskyjä,
ei vapauta syyllisiä vastuusta kansanmurhissa tai sodissa (kts. Nürnbergin oikeudenkäynti natseja vastaan).
Kuusinen ei ollut myöskään mikään passiivinen sätkynukke, vaan aktiivinen Neuvostoliiton terrorikoneiston
luoja ja operoija. Kuusinen oli myös vastuussa ulkomailla toteutetuista terroriteoista ja attentaateista.
Hän vaati useaan otteeseen salaisen terrorisodan aloittamista Suomea vastaan ja yritti käynnistää
sellaista moneen otteeseen. Terijoen hallitus oli Kuusiselle mahdollisuus nousta valtaan Suomessa
(lähde: mm. V.Suvorov et al).
Näkemys Kuusisesta Stalinin vankina ja passivisena uhrina on yhtä naurettava kuin
Adolf Eichmanin selitys teoilleen: noudatin vain käskyjä.
Kuusinen johti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean hallinnollisten elinten virastoa,
joka hallinnoi kaikki Neuvostoliiton vakoilu, tiedustelu ja terrorijärjestöjä, sekä kaikkia Neuvostoliiton oikeuslaitoksia, vankiloita ja leirejä.
Tässä tehtävässään Kuusinen ei suinkaan kirjoitellut puheita, vaan oli olennainen mahtimies
Stalinin terrorikoneistossa, yksi sen päätoteuttajista ja toimijoista.
Kuusinen oli myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri
ja politbyroon jäsen. Tässä asemassa hän oli yksi Neuvostoliiton kiistattomista
johtajista kuolemaansa saakka. Sotilastiedustelu GRU:n päämajan lähistölle nimettiin
Otto Ville Kuusisen katu. Kuusinen haudattiin myös Kremlin muuriin muiden neuvostojohtajien seuraan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Leningradin aluekomitea ja kaupunkikomitea tekivät yhdistetyn byroon kokouksessa 25.6.1933 päätöksen
ryhtymisestä toimenpiteisiin myös ”epäkansallisten ainesten poistamisesta sosialistisesta rakennustyöstä”.
(Arvo Ylärakkola: Edvard Gylling – Itä-Karjalan suomalainen rakentaja, Keuruu 1976)
Noissa leireissä menehtyi lopulta miljoonien muiden ihmisten tavoin myös itärajan taakse v.1918 paenneet
punaiset n.20,000 "epäkansallista" suomalaista, joiden joukossa teloitetuksi joutui myös Edvard Gylling.
”SKP:n ylintä johtoa edustanut [Otto Wille] Kuusinen oli yksi Kominternin keskeisistä johtohahmoista.
Raaka teloittaja Kuusinen kuului kolmikkoon, joka 1936 määritteli Kominternin linjanvedot,
jossa asetuttiin ehdottomasti kannattamaan Stalinin vihollisten tuhoamista.
Suurimittaiset puhdistukset [likvidoinnit] pantiin toimeen Kominternissä 1937.”
(Lebedeva-Rentola-Saarela: Kallis toveri Stalin)
Suomessa näistä puhdistuksista tiesi harva kotikommunisti ja asia salattiin onnistuneesti.
Suomessa selvityksen salaamisen keskeisenä henkilönä pidetään Kominternin
entistä työntekijää Inkeri Lehtistä. Myös NKP:n keskuskomitean sihteeri Mihail Suslov ja pääsihteeri Leonid Breshnev alkoivat painaa päälle ja kielsivät suomalaisia kommunisteja puuttumasta 1930-luvun tapahtumiin, koska kyse oli Neuvostoliiton sisäisistä asioista.
– Ja Suslov vielä heittää yhdessä neuvottelussa, että jos te tätä tongitte, niin voimme kertoa,
että nämä tuhottiin useimmiten kun vielä toveri Kuusinen oli Moskovassa ja että monet näistä
perustuivat suomalaisten omiin ilmiantoihin. Hän jätti tietysti kertomatta, että kidutuksen jälkeen!
--
päästetä Suomeen muutenkaan.Kotimaisia rikollisia on täällä aivan tarpeeksi.