Heli, ylioppilas...

Just ylioppilaaksi päässyt Heli oli jonkin aikaa "jotain" tekemässä Pariisissa. Palattuaan hänet yxkax
valitaan projektijohtajaksi (!), kun hän SANOO osaavansa ranskaa.

Pappa Lassen ammattitaito ei merkitse mitään. Yo Heli räpäyttää silmiään ja hänet valitaan.
Tämän voi jatkossa järjellä selittää vain se, että firma osoittautuukin ilotyttöjen keskukseksi.
Riittää, että on nätti naama.

Salkkarit on niiin älytöntä saippuaa, sisältäen kuitenkin lapsille täysin sopimatonta---
kenelle tämä soopa on tarkoitettu?
6502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samaa ihmettelin itse myös. Miksi sarjassa annetaan täysin väärä ja valheellinen kuva töiden hakemisesta? Kohta on kakarat hakemassa yo-papereilla firmojen johtotehtäviin. Pitäskö itsekkin soittaa Microsoftille ja sanoo, että osaan puhua paskaa, niin pääsis sinne projektipäälliköksi.

Äänestä

Jos et ole huomannut niin saippuaoopperoissa ajankuluminen on myös liukuva käsite, joten Pariisin vuosina on voinut tapahtua vaikka mitä, vaikkei todennäköisesti realistista. Lisäksi kyllä varmaan viikkoa aiemmin jossain jaksossa Heli sanoi opiskelleensa maisteriksi Pariisissa. Tiedä häntä nyt sitten missä aineessa. Saippuaooppera vaatii katsojalta mielikuvitusta ja joustavaa ajattelua.

Äänestä
  • Taidan mennä YK:hon ja sanoa sille Etelä-Korealaiselle tyypille, että väisty ,pätevämpi astuu remmiin.

    Äänestä

parempi, varsinkin kun on seksuaalisesti vapautunut.
Uudessa maailmassa tarvitaan uusia ajatuksia. Todella viisas oli tämä työhönottaja kun teki tilanteessa oikeat arvio.
Vanhat insinöörieverstit joutavat tässä maailmanajassa kopiokonetta käyttämään, mutta taitaa sekin olla liian vaikeaa.

Onneksi nykymaailmassa nainenkin jo voi päästä pitkälle, se on jo nähty. Naiset ovat tehneet korvaamattomia palveluksia esim. vientiteollisuuden hyväksi ja kansainvälisissä suhteissa.

Missä olisi Suomi ilman Lenita Airistoa ja Tarja Halosta?

Äänestä
  • Voi helvata...toi kaikki on vaan näytelmäää ja siinä on kaikki mahdollista!

    Äänestä

  • Urvelot hei kirjoitti:

    Voi helvata...toi kaikki on vaan näytelmäää ja siinä on kaikki mahdollista!

    Alaikäisen Miron nouseminen ilmeisesti varsin suuren, tunnetun ja tuottavan Jardinin (?) yhtiön johtoon on vielä epäuskottavampi käänne. Varsinkin se, että se pikkupoika oikeasti osaisi alasta jotakin koskaan sitä ennen harjoittamatta tai muuten tuntematta ja se että se otettaisiin vakavasti edes bussipysäkillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äly hoi! kirjoitti:

Just ylioppilaaksi päässyt Heli oli jonkin aikaa "jotain" tekemässä Pariisissa. Palattuaan hänet yxkax
valitaan projektijohtajaksi (!), kun hän SANOO osaavansa ranskaa.

Pappa Lassen ammattitaito ei merkitse mitään. Yo Heli räpäyttää silmiään ja hänet valitaan.
Tämän voi jatkossa järjellä selittää vain se, että firma osoittautuukin ilotyttöjen keskukseksi.
Riittää, että on nätti naama.

Salkkarit on niiin älytöntä saippuaa, sisältäen kuitenkin lapsille täysin sopimatonta---
kenelle tämä soopa on tarkoitettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu