Teidän pitää oleman minun kansani 1978 Kajaani

Otteita saarnasta Abba, rakas Isä ( Voitto Savela)

meille lukemamme tekstisana opettaa "sillä kaikki jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan ne ovat Jumalan lapset"- Tämä Jumalan valtakunta josta näissäkin seuroissa on Jumalan Pyhä Henki opettanut kaikissa, on sellainen valtakunta jota Jumalan Pyhä Henki hallitsee. Me Jumalan lapset tämän asian Jumalan sanan perustuksella näin haluamme ja voimme sanoa siitäkin huolimatta että ajassamme on ilmennyt myöskin sellaista käsitystä, että tätä Jumalan valtakuntaa ei enää Pyhä Henki hallitsisikaan vaan että on noussut eräitä tai muutamia sellaisia väkeviä persoonia, jotka rautaisin ottein hallisevat Jumalan valtakuntaa. Te, eri puolilta suviseuroihin kokoontuneet Jumalan lapset olette varmasti näinäkin viime vuosina, siellä koti Siionissanne ja missäpä olettekin liikkuneet, olette saaneet varmasti todeksi kokea sen, että Jumalan valtakuntaa hallitsee Jumalan Pyhä Henki, Jos tämä Jumalan valtakunta olisi ihmisten käsissä, kenen tahansa, niin voi miten huonoissa ohjaksissa Jumalan valtakunta ja Jumalan valtakunnan asiat olisivat. "
"
Kun Jumalan Pyhä henki asuu levossa ja rauhassa Jumalan lapsen sydämellä, niin eihän ole näidenkään Suviseurojen yhteydessä veljet ja sisaret miedän tarvinnut tätä Jumalan seurakuntaa pelätä eikä toinen toistamme pelätä eikä vierastaa. Mutta anna olla jos Jumalan Henki on sydämeltä paennut niin voi mikä pelvon henki, voi mikä orjuuden ja pelvon henki tässä maailmassa vallitsee. Ne Jumalan lastakin saattavat, sinuakin veljeni ja sisareni, oikein vierastaa sellaiset ihmiset, jotka ovat Jumalan Hengestä osattomat. Me olemme kokeneet sen ja koemme Jumalan lapsina kuinka Jumalan Pyhän Hengen kautta ja sen osallisuudessa kilvoittelemassa Jumalan lapsessa tänäkin aikana vielä käy surman haju kuolemaksi niille jotka kadotukseen joutuvat. Niiden ihmisten kohdalla jotka eivät Jumalan Hengen vaikuttamina kilvoittele Jumalan lapsena Jumalan valtakunnassa. Ja myöskin niiden kohdalla jotka Jumalan lasten yhteydessä matkaa tekevät mutta jotka ovat Jumalan hengen syntien ja ylitsekäymisten kautta menettäneet."

Laitan tämän pätkissä tulemaan kun on hankala lainauksia tehessä arvata miten pitkästi kannattaa ottaa.
994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä nyt ihmeessä kopioi tänne mitään saarnoja!

Mieti ensin, mitä haluat sanoa, kysyä tuoda julki, tai muutoin ottaa kantaa.

Äänestä

ei se ole kuulkaa rauhan ja rakkauden ja raittiuden henki jos sydämeltä puuttuu Pyhä Henki ja tilalla on asumassa väärä henki. Olkoot sen hengen nimi mikä tahansa, se on orjuuden henki. Se joka tämän väärän hengen vaikutuksen alla on matkaa tekemässä, hän aina on näkemässä sen, että tämä Jumalan valtakunta se on muuttunut ja muutosten alla ja hissun kissun muuttuu ja muuttuu ja nuo saarnatkin Jumalan valtakunnassa ovat muuttuneet. eivät ne olleet noin kovia ja suorasukaisia ennen. Kun ei ole oikeaa henkeä niin on tuollainen orjuuden ja pelvon henki, että annahan olla milloin ne minutkin Jumalan valtkunnasta ulos potkaisevat, sellainen pelvon henki. Ja jos joku näissä seuroissa on tällaisen hengen vaikutuksen alaisena, niin sinua on kenties siellä kotiseurakunnassa Jumalan lapset koti Siionin asukkaat jotka sinut kaikkein parhaiten tuntevat, ovat sinua ahkeroineet Kristuksen rakkauden vaatimina korjata mutta jos sinä olet tottelemattomuuden näille Jumalan rakkauden neuvoille osoittanut niin tiedä se, että Jumalan valtakunta ei ole muuttunut vaan tämä Herran Jeesuksen seurakunta on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, se on muuttumaton. Mutta muutos on tapahtunut kenties sinun omassa sydämessäsi, siellä se vika on. "

Se on Jumalan rakkautta että me saamme kuulkaa tänä pahana ja vaarallisena maailman aikana kantaa Jumalan lapsen nimeä tässä synnin mädättävässä maailmassa ja hyvän ja loukkaamattoman omantunnon kantajina Jumalan valtakunnassa rakkaudessa kilvoitellaan. Mutta sitten me olemme kokeneet sen että niitä on sellaisiakin tottelemattomia muutamia ainakin jotka ovat sanoneet että kyllä minä Jumalan lapsi olen vaikka te olette minut ulos työntäneet, heittäneet ja pahoin olette minua kohdelleet mutta ette te ole minulta Jumalan lapsen nimea pois ottaa.Tämä teksti meille osoittaa sen että se ei riitä jos jollakulla on omassa sydämessänsä tällainen käsitys ja ymmärrys että minä olen Jumalan lapsi. Tämä teksti sanoo meille: Se henki todistaa meidän henkemme kanssa että me olemme Jumalan lapsia". Voi miten kallisarvoisena näkyy näidenkin Herran sanojen alla Jumalan seurakunta, Jumalan valtakunta, jossa elävästä Jumalan lapsesta on oikea Pyhän Hengen todistus.

Äänestä
  • mädän ja hengellisiä paiseita täynnä olevan vl-herätysliikkeen jäsen?

    Äänestä

  • :)

    Äänestä

  • :D kirjoitti:

    :)

    jatkuuko saarna, en vastannut tuohon edelliseen.

    Äänestä

  • Se on Jumalan valtakunnassa veljet ja sisaret meistä oikea todistus silloinkin kun me olemme jo niin kuin olemme jo maininneet niin monien epäilysten ja kiusausten piirittämät ja aivan mahdottoman tuntoisenakin teemme matkaa niin se on Jumalan seurakunnassa Jumalan Pyhä Henki se on kuulkaa niin tarkkanäköinen, että se kyllä tuntee ja tietää, ketkä täällä Jumalan Pyhän Hengen osallisuudessa kilvoittelevat. Se on Jumalan valtakaunnassa Jumalan lapsesta oikea todistus ja nytkin me saamme iloita siitä ja eikö se ole ilon aihetta veljet ja sisaret että me siellä koti Siionissamme ja kaikkialla siellä missä lapsia on kilvoittelemassa ja missä me liikummekin Jumalan lasten yhteydessä niin siellä Jumalan seurakunnassa on meistä oikea Pyhän Hengen todistus. Ja se on tärkeä asia ettei kenenkään kohdalle jää kysymysmerkkiä kun matkalle pää tulee tälle maiselle matkalle. Voi miten tärkeä asia on että Jumalan valtakuntaan jäi todistus että veli tai sisar kilvoitteli Jumalan valtakunnassa synnin pois panijana ja Jeesuksen sovintoveren korjaajana ja että hänen nimensä on kirjoitettuna elämän kirjassa taivaassa.

    Äänestä

  • kappalehan sopii kuin nenä päähän eräisiin kirjoittajiin palstoilla.

    Äänestä

  • huomaaja kirjoitti:

    kappalehan sopii kuin nenä päähän eräisiin kirjoittajiin palstoilla.

    alkaa; ei se ole kuulkaa

    Äänestä

Tuo Voitto siis. Tuohon aikaan juuri SRK:n pääteologi, taulukauppias Heikki Saari (johon Savela viittasikin), järjesti sellaisia yöllisiä käräjiä, ettei niitä voinut hallitsemattomasti itkemättä katsoa. Miksi SRK olisi Savelan kautta ottanut Saaren puheeksi jos ongelmaa ei olisi ollut? Pyhä Henki jätti SRK:n muutama vuosi ennen tuota saarnaa... eikä ole takaisin tullut vieläkään. Kyllä silloin pelättiin jokaista mahdollista ilmiantajaa -muistan sen pelon!

T: Sen ajan kärsinyt ja liian myöhään järjestöstä eronnut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanascan kirjoitti:

Otteita saarnasta Abba, rakas Isä ( Voitto Savela)

meille lukemamme tekstisana opettaa "sillä kaikki jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan ne ovat Jumalan lapset"- Tämä Jumalan valtakunta josta näissäkin seuroissa on Jumalan Pyhä Henki opettanut kaikissa, on sellainen valtakunta jota Jumalan Pyhä Henki hallitsee. Me Jumalan lapset tämän asian Jumalan sanan perustuksella näin haluamme ja voimme sanoa siitäkin huolimatta että ajassamme on ilmennyt myöskin sellaista käsitystä, että tätä Jumalan valtakuntaa ei enää Pyhä Henki hallitsisikaan vaan että on noussut eräitä tai muutamia sellaisia väkeviä persoonia, jotka rautaisin ottein hallisevat Jumalan valtakuntaa. Te, eri puolilta suviseuroihin kokoontuneet Jumalan lapset olette varmasti näinäkin viime vuosina, siellä koti Siionissanne ja missäpä olettekin liikkuneet, olette saaneet varmasti todeksi kokea sen, että Jumalan valtakuntaa hallitsee Jumalan Pyhä Henki, Jos tämä Jumalan valtakunta olisi ihmisten käsissä, kenen tahansa, niin voi miten huonoissa ohjaksissa Jumalan valtakunta ja Jumalan valtakunnan asiat olisivat. "
"
Kun Jumalan Pyhä henki asuu levossa ja rauhassa Jumalan lapsen sydämellä, niin eihän ole näidenkään Suviseurojen yhteydessä veljet ja sisaret miedän tarvinnut tätä Jumalan seurakuntaa pelätä eikä toinen toistamme pelätä eikä vierastaa. Mutta anna olla jos Jumalan Henki on sydämeltä paennut niin voi mikä pelvon henki, voi mikä orjuuden ja pelvon henki tässä maailmassa vallitsee. Ne Jumalan lastakin saattavat, sinuakin veljeni ja sisareni, oikein vierastaa sellaiset ihmiset, jotka ovat Jumalan Hengestä osattomat. Me olemme kokeneet sen ja koemme Jumalan lapsina kuinka Jumalan Pyhän Hengen kautta ja sen osallisuudessa kilvoittelemassa Jumalan lapsessa tänäkin aikana vielä käy surman haju kuolemaksi niille jotka kadotukseen joutuvat. Niiden ihmisten kohdalla jotka eivät Jumalan Hengen vaikuttamina kilvoittele Jumalan lapsena Jumalan valtakunnassa. Ja myöskin niiden kohdalla jotka Jumalan lasten yhteydessä matkaa tekevät mutta jotka ovat Jumalan hengen syntien ja ylitsekäymisten kautta menettäneet."

Laitan tämän pätkissä tulemaan kun on hankala lainauksia tehessä arvata miten pitkästi kannattaa ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu