Keskustelussa Jäätteenmäki-oikeudenkäynnin päätöksestä on sekoitettu pahanlaisesti eräs asia. On kuviteltu, että oikeus päätöksessään ottaisi kantaa syytettyjen kertomuksiin julistaen yhden kertomuksen todeksi, toisen valheeksi. Tai vähintäänkin yhden kertomuksen todemmaksi kuin toisen. Eräät höyrypäät ovat kiirehtineet jopa tulkitsemaan oikeuden päätöstä niin, että oikeus julisti Jäätteenmäen valehtelijaksi.
Oikeus ei tee totuusarviointeja. Sen sijaan se on ottanut - erittäin mielenkiintoisella tavalla - tuomitsematta jättämisen perusteluissa lähtökohdakseen Mannisen kertomuksen. Oikeus siis käyttää hyväkseen Mannisen ja Jäätteenmäen kertomusten erilaisuutta, mutta juuri päinvastaisessa hengessä kuin mitä Jäätteenmäelle raakkuvat arvostelijat kuvittelevat tapahtuneen. Aivan kuten yliopistollinen lakiasiantuntija toteaa:
"...käräjäoikeus perusteli ratkaisunsa hyvin.
- Lähtökohtana oli se, että oikeus piti Mannisen kertomusta Mamma Rosan tapaamisesta luotettavampana kuin Jäätteenmäen. Käräjäoikeus lähti siis pohtimaan Mannisen kertomuksen pohjalta, syyllistyikö Jäätteenmäki yllytykseen ja avunantoon..."
Tämä lähtökohtavalinta on tärkeä siksi, että tuomitsematta jättäminen Mannisen kertomuksen pohjalta merkitsee tietysti sitä, että Jäätteenmäen kohdalla eivät syytteen mukaisen rikoksen tunnusmerkistöt täyty vaikka Mannisen kertomus otettaisiin totena.
Tuomion perustelu on eri asia kuin syytettyjen esittämien lausuntojen totuusarvon määrittäminen. Tuomio on tässä tapauksessa perusteltu hyvin, koska syyttömyys todettiin ikään kuin keskenään ristiriitaisten kertomusten raskauttavinta vaihtoehtoa vasten.
Oikeudellisesti on siis kyse ainoastaan tuomion perustelemisesta. On tolkutonta väärinymmärrystä jos kuvitellaan että oikeus alkaa ratkoa syytettyjen kertomusten totuusarvoa. Prosessissa on olemassa vain määrätyn lainkohdan mukaan ajettava syyte, todistelu ja tuomio. Tässä tapauksessa kyse on Jäätteenmäen rikoksesta, jossa syyte on eri kuin Mannisella. Oikeus perusteli vapauttavan kantansa toteamalla, ettei syytteen mukaisen rikoksen tunnusmerkistö täyttyisi vaikka Mannisen kertomusta pidetään uskottavampana kuin Jäätteenmäen kertomusta.
Tässä jutussa pitäisi nyt mielestäni alkaa ihan uusi vaihe. Meluisa kulissioikeudenkäynti, joka peitti alleen varsinaisen asian, eli maan epäselvän ulkopoliittisen linjan Irak-kysymyksessä, on nyt ohi, ja nyt pitäisi päästä takaisin varsinaiseen asiaan. Sen asian nimi on Paavo Lipponen. Pitäisi ehdottomasti selvittää, mihin Paavo Lipponen mahdollisesti syyllistyi sitoessaan Suomea Bushin sotakoalitioon. Sen jälkeen mitä Espanjassa tapahtui, nuo selvitykset pitäisi meilläkin tehdä niin ettei mitään epäselvyyttä kenelläkään voisi jäädä siitä ettei Suomi ole USA:n laittoman Irak-hyökkäyksen liittolainen.
Oikeus ei tee totuusarviointeja. Sen sijaan se on ottanut - erittäin mielenkiintoisella tavalla - tuomitsematta jättämisen perusteluissa lähtökohdakseen Mannisen kertomuksen. Oikeus siis käyttää hyväkseen Mannisen ja Jäätteenmäen kertomusten erilaisuutta, mutta juuri päinvastaisessa hengessä kuin mitä Jäätteenmäelle raakkuvat arvostelijat kuvittelevat tapahtuneen. Aivan kuten yliopistollinen lakiasiantuntija toteaa:
"...käräjäoikeus perusteli ratkaisunsa hyvin.
- Lähtökohtana oli se, että oikeus piti Mannisen kertomusta Mamma Rosan tapaamisesta luotettavampana kuin Jäätteenmäen. Käräjäoikeus lähti siis pohtimaan Mannisen kertomuksen pohjalta, syyllistyikö Jäätteenmäki yllytykseen ja avunantoon..."
Tämä lähtökohtavalinta on tärkeä siksi, että tuomitsematta jättäminen Mannisen kertomuksen pohjalta merkitsee tietysti sitä, että Jäätteenmäen kohdalla eivät syytteen mukaisen rikoksen tunnusmerkistöt täyty vaikka Mannisen kertomus otettaisiin totena.
Tuomion perustelu on eri asia kuin syytettyjen esittämien lausuntojen totuusarvon määrittäminen. Tuomio on tässä tapauksessa perusteltu hyvin, koska syyttömyys todettiin ikään kuin keskenään ristiriitaisten kertomusten raskauttavinta vaihtoehtoa vasten.
Oikeudellisesti on siis kyse ainoastaan tuomion perustelemisesta. On tolkutonta väärinymmärrystä jos kuvitellaan että oikeus alkaa ratkoa syytettyjen kertomusten totuusarvoa. Prosessissa on olemassa vain määrätyn lainkohdan mukaan ajettava syyte, todistelu ja tuomio. Tässä tapauksessa kyse on Jäätteenmäen rikoksesta, jossa syyte on eri kuin Mannisella. Oikeus perusteli vapauttavan kantansa toteamalla, ettei syytteen mukaisen rikoksen tunnusmerkistö täyttyisi vaikka Mannisen kertomusta pidetään uskottavampana kuin Jäätteenmäen kertomusta.
Tässä jutussa pitäisi nyt mielestäni alkaa ihan uusi vaihe. Meluisa kulissioikeudenkäynti, joka peitti alleen varsinaisen asian, eli maan epäselvän ulkopoliittisen linjan Irak-kysymyksessä, on nyt ohi, ja nyt pitäisi päästä takaisin varsinaiseen asiaan. Sen asian nimi on Paavo Lipponen. Pitäisi ehdottomasti selvittää, mihin Paavo Lipponen mahdollisesti syyllistyi sitoessaan Suomea Bushin sotakoalitioon. Sen jälkeen mitä Espanjassa tapahtui, nuo selvitykset pitäisi meilläkin tehdä niin ettei mitään epäselvyyttä kenelläkään voisi jäädä siitä ettei Suomi ole USA:n laittoman Irak-hyökkäyksen liittolainen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Käräjäoikeus ei uskonut Jäätteenmäen väitettä, jonka mukaan hän uskoi päässeensä tasavallan presidentin jakelulistalle, kun hänen kotifaksiinsa alkoi ilmaantua fakseja.
Oikeus ei myöskään uskonut Jäätteenmäkeä tietämättömäksi asiakirjojen salaisuudesta.
Eikö oikeus näiden perusteella ollut sitä mieltä, että Jäätteenmäki valehteli. Ei sen siitä tarvitse mitään päätöstä tehdä.
Jos oikeus ei usko Jäätteenmäen kertomuksia, kyllä se silloin toteaa Jäätteenmäen valehdelleen. Miksi se siitä vielä erikseen päättäisi, kun valehtelu ei ole rikos.
Vastineiden päivitys takkuilee ja tulee lähetettyä samoja asioita kaksi kertaa.
Kaikesta näkee, että et ymmärrä oikeuden päätöksen perusteluista enempää kuin sika pottumaasta.
Oikeus ei tee päätöksiä valehtelusta. Sen sijaan se voi perustella päätöksensä jonkin vaihtoehdon perusteella. Nämä ovat eri asioita. Täysin eri asioita. Ehkä vähän vaikeaa maallikon ymmärtää, mutta juridiikka on sellaista. Tämä asia käsiteltiin juridisena, ei poliittisena kysymyksenä. Matkan varrella joidenkin on ollut myös vaikeaa hyväksyä, että juridiikka ja politiikka ovat eri asioita. Tämänkin eron kohdalla monen höyrypään järki häviää. Ja on ollut aika huvittavaa havaita, että luultavasti monet niistä, jotka ensin vaativat jutun käsittelemistä vain juridisena kysymyksenä vailla Lipposeen liittyviä poliittisia ulokkeita, nyt, kun juttu on käsitelty juridisesti, huutavat että tuomio onkin väärä. Koska "valehtelija" olisi ansainnut hirttämisen.
Sellaista se on. Hirveää tunnevaltaista järjetöntä höyryämistä, jossa omat lynkkausmielialat rajoittavat sen mitä äly pystyy ottamaan vastaan. Ei tosiaan ole ihme, että maan myydyimmät lehdet ovat tunnekuohuisia juorulehtiä.
....
....
Minähän jo totesin, että ei oikeus tee päätöstä valehtelusta. Miksi tekisi. Mutta todetessaan, että ei pidä Jäätteenmäen kertomuksia uskottavina, se ilman muuta uskoo Jäätteenmäen valehtelevan. Ei sitä mikään juristeria miksikään muuta. Kyllä minä olen riittävästi lukenut lakipykäliä ja oikeuden päätöksiä. Oikeuden päätös oli minun mielestäni oikea. Ei valehtelusta syytettyjä pidäkään rangaista. Uskon lisäksi oikeuden tulkintaan, että Jäätteenmäen toiminta ei ollut avunantoa tai yllytystä. Ymmärrän, että tämä valehtelu yritetään puhua olemattomaksi, koska eihän se ole hyvää mainosta Jäätteenmäelle.
>>todetessaan, että ei pidä Jäätteenmäen kertomuksia uskottavina, se ilman muuta uskoo Jäätteenmäen valehtelevan
No ei. Nimenomaan mitään tällaista johtopäätöstä ei voi vetää - se on täydellistä väärinymmärtämistä. Ei millään mene perille, vai?
Käyttäessään Mannisen kertomusta tuomionsa perusteluna oikeus ei ota kantaa syytettyjen kertomusten totuusarvoon.
Uskottavuus on juristeriaa tässä. Vain sitä. Oikeus ei sano että Manninen puhuu totta ja Jäätteenmäki valehtelee. Oikeus vain ottaa Mannisen kertomuksen pohjaksi sille miten Jäätteenmäen todistettuja tekemisiä arvioidaan.
Mitä syytettyjen kertomuksiin tulee, ne voivat olla vaikka molemmat tosia - oikeus ei sulje pois tällaistakaan mahdollisuutta. Oikeudellisesta näkökulmasta on se ja sama, vaikka molemmat olisivat subjektiivisesti kokeneet asiat tapahtuviksi juuri niin kuin ovat ne kertoneet. Ei todellisuudessakaan ole mitään "objektiivista" näkökulmaa, josta käsin joku Jumala voisi kertoa, mitä "oikeasti ja todella" tapahtuu. Ihmisellä ei ole ihmisen maailmassa käytettävänä mitään muuta kuin eri osapuolten subjektiivisia käsityksiä siitä mistä missäkin asiassa on kyse. Oikeus katsoo asioita sekin vain juridisella silmällä, ja tämä juridinen silmä ei ole sellainen joka edes pyrkisi ratkaisemaan lopullista totuutta, vaan sellainen joka ottaa käsiteltäväkseen syytteet, kuuntelee todistukset ja tekee päätöksensä valitsemiinsa perusteisiin nojaten.
Siitä on kyse tässäkin, eikä päätöksestä tule johtaa ulos mitään sellaista jota siihen ei sisälly.
Täällä se osmon valehtelee täyttäpäätä. Eilenkin se joutui valheesta kiinni. Luikerteli eikä osannut sanoa totuutta vai eikö uskalla kun saa lemput puolueesta. Älkää uskoko Osmon kirjoituksiin.
Ei tuo asia tuosta sotkuisesta kirjoituksesta miksikään muutu. Onneksi minun lakimieheni on selväpäinen looginen juristi. Hänen kanssaan matemaatikko mielellään keskustelee. Ei hän tarvitse tuollaisia sekavia selityksiä. Sattumoisin hän on sivutoimisesti menestyvä kepulainen kunnallispoliitikko. Ja se ei todella haittaa mitään. Ei hän sekoita juridiikkaa ja politiikkaa.
Kiitos tunnustuksesta !
,,,,,
Kirjoituksesi toisteli samaa maalaisliiton kirkkoliturgiaa jota maalaisliitto on toitottanut koko tämän prosessin ajan. " Mitä siellä Lipposen ja Bushin kesken on puhuttu". Tällaisella kirjoittelulla on koitettu siirtää huomio pois itse asiasta, eli Anneli Jäätteenmäki käytti salaisiksi julistettuja tietoja ja valehteli myöhemmin eduskunnalle
"ettei ole saanut eikä pyytänyt mitään tietoja Manniselta". Hän kärähti tästä valehtelusta ja menetti eduskunnan luottamuksen ja joutui eroamaan pääministerin virasta. Ei hän joutunut luopumaan virasta Lipposen puheiden takia vaan omien puheidensä vuoksi.Lopuksi Annelin omasta suusta tullut lause. "Olen puhunut tässä asiassa niin totta kuin osaan" Patologinen valehtelija, ei itsekkään tiedä milloin puhuu totta milloin valehtelee. Liekkö nämä kannattajat samanlaisia valehtelijoita.
Ensinnäkään tapaus Jäätteenmäen poliittisessa puolessa ei ole kysymys mistään Kepu - Demarit paikallisottelusta. Kyseessä oli Suomen ulkopolitiikka, joka on kaikkien suomalaisten, ei vain kahden keskenään kinastelevan poppoon asia.
Toisekseen Jäätteenmäki-oikeudenkäynti on se joka on - tai jolla on - käännetty huomiota pois itse asiasta, joka on Suomen Irak-politiikka. Kun oikeudellinen ajojahti alkoi, tehtiin mielipidemittaus siitä, miten kansalaiset suhtautuvat taustalla olevaan Lipposen-Bushin neuvonpitoon ja se sisällön salaamiseen. 80% suomalaisista oli sitä mieltä, että Lipposen tekemiset pitäisi ehdottomasti selvittää. Tämä tulos kertoo omalla tavallaan siitä että valtaosa suomalaisista on huolissaan itse asiasta, eikä pidä oikeudenkäyntiä tärkeimpänä.
Tosiasia on että Lipposen USA-vierailun jälkeen USA:lla oli "väärä käsitys" Suomen kuulumisesta siihen sotakoalitioon, jota he uuden ulkopolitiikkansa mukaisesti kokosivat. Suomi ei tätä käsitystä pyrkinyt oikaisemaan, vaan osallistuimme tuon koalition kokoukseen ja mm. toteutimme Pentagonin antamien ohjeiden mukaisesti irakilaisdiplomaattien karkoitukset. Irtisanoutuminen alkoi vasta siitä kun Jäätteenmäki nosti asian julkisuuteen. Mutta luultavasti johonkin jo oltiin sitouduttu - emme vain tiedä mihin kaikkeen. Kulissientakaisia kytkentöjä saattaa yhä olla vireillä - esim. Wartsilän voimalahanke Irakissa saattaa liittyä näihin. Tavallisten kansalaisten tekee vain mieli kysyä: vaaransiko joku ja vaarantaako yhä Suomen turvallisuuden? Mukaan meneminen USA:n laittomaan hyökkäykseen ei ole mitenkään kunniakasta eikä ehkä kovin viisasta, kuten Espanjan tapahtumat ovat osoittaneet.
Oma kansallinen keskustelumme on ollut niin sisäänlämpiävää, että täällä on jopa kehittynyt kokonaan omia argumentaatiotodellisuuksia, joissa pohditaan esim. kysymystä "mihin koalitioon Lipponen muka Suomea vei - eihän joulukuussa 2002 vielä edes ollut mitään Irak-sotakoalitiota".
Tällainen argumentointi on huvittavaa, koska se erinomaisella tavalla paljastaa miten käpertynyttä kansallinen keskustelumme on ollut. On tosiaan käyty paikallisottelua kepu - demarit ja oltu täysin sokeita sille, minkälaisten realiteettien kanssa ulkopoliittiset toimijat ovat olleet tekemisissä. Tuossa vähän selvennystä siihen millainen asia Lipposella oli neuvotteluissaan kyseessä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000002619193
Ei ollut kyse Demarit-vastaan maalaisliito vaan silloisen pääministerin Anneli Jäätteenmäen jatkuvasta valehtelusta. Anneli jatkaa samanlaisella poliittisella linjalla joka upotti aikoinaan Paavo Väyrysen.Hillitön ja kahlitsematon vallanhalu sokaisee ja ajaa harkitsemattomiin tekoihin.Kieroiluihin ja valehteluihin.
Kyse ei siis ole Jäätteenmäestä, ei hänen motiiveistaan tai menettelyjensä laillisuudesta tai moraalisuudesta, ei siitä valehteliko hän tiedonsaamisistaan, eikä edes siitä mitkä olivat poliitikkokunnan reaktiot, ei siitä mikä itsekunkin motiivina ja perusteluna oli silloin kun Jäätteenmäkeä jahdattiin.
Kyse ei ole tästä. Kyse on vain yhdestä asiasta: Suomen ulkopolitiikasta. Mikä oli Suomen Irak-politiikka?
Ja tämän kysymyksen rinnalla kaikki tunnevaltaiset vouhotukset Jäätteenmäen henkilön tai hänen menettelyjensä suhteen ovat kymmenennen asteen kysymyksiä. Vouhotukset ovat tietysti vetoavia, ja on paljon ihmisiä joiden henkinen kantti ei riitä henkilökysymyksiä ja omia anti- ja sympatioita pitemmälle, mutta tosiasiassa:
kysymys on vain tämän oman Suomemme tekemistä ulkopoliittisista linjauksista.
Ja nämä asiat ovat asioita, joilla on merkitystä meille kaikille, ei vain niille joiden harrastuksena on kepu - demarit paikallisottelu tai kaunaiset kannanotot Jäätteenmäen persoonaan.
Lipposen tekemät sitoumukset ratkaisevat tämän kansan kohtaloa, sen sijaan Jäätteenmäen kaikki surfailut menettelytapojen ristiaallokoissa ovat jokseenkin yhdentekeviä tähän pääasiaan suhteutettuina. Ja tämä pääasia odottaa yhä selvittämistään - monet poliitikot ovat toivioneet, että Jäätteenmäki-kohu hautaisi salailupolitiikan unohduksiin, mutta valitettavasti näin ei näytä käyvän. Maailman tapahtumat, kuten viimeksi Espanjan tapahtumat, eivät salli meidän vaipua Lipposen suhteen unohtamiseen.
Vihdoinkin tämä Ei, ei, ei siirtyi kepulaiseen tapaan asiasta toiseen. Annelin valehtelu ei olekaan enää ongelma. Hyvä näin. Ei se merkittävä asia ole minunkaan mielestä. Loppuhan onkin sitten vanhaa cepuwriter-höpinää, johon on vastattu tuhanteen kertaan. Sitä ei enää kannata kommentoida.
ne päivät noinkin. Itse en haluaisi harrastaa älyllisiä väistöliikkeitä ja epärehellisyyttä.
Tuomioistuin nimenomaan joutuu ratkaisemaan sen, kuka milloinkin valehtelee. Nytkin oikeus on hyvin selväsanaisesti ottanut tähän kantaan. Jokainen juridiikkaan vähänkin perehtynyt tämän ymmärtää. Turha teidän maallikoiden on tällaisesta asiasta alkaa höpisemään.
Otetaan esimerkiksi kaksivierasta silminnäkijää pahoipitely tilanteesta,tai liikenneonnettomuudesta.
Kun asiaa käsitellään oikeudessa menevät todistajalausunnot usein ristiin.Näin siitä huolimatta, että kumpikin puhuvat valansa päälle totta. Vain joku täyttä ymmärrystä vailla oleva voisi väittää, että toinen valehtelee.
Jos oikeus olisi perustanut päätöksensä Jäätteenmäen lausumaan olisi syyttäjä joutunut valittamaan asiasta hoviin ja Jäättenmäen piina olisi jatkunut.Oikeus teki niin kuin vain oikeus voi tehdä.
Rikosoikeuden professorin Terttu Utriaisen mielestä käräjäoikeus perusteli ratkaisunsa hyvin. Lähtökohtana oli se, että oikeus piti Mannisen kertomusta Mamma Rosan tapaamisesta luotettavampana kuin Jäätteenmäen. Käräjäoikeus lähti siis pohtimaan Mannisen kertomuksen pohjalta, syyllistyikö Jäätteenmäki yllytykseen ja avunantoon, hän sanoo. Utriaisen mielestä käräjäoikeuden ratkaisun keskeinen viesti on se, että yllytystä ja taivuttamista määriteltäessä on otettava huomioon myös niiden kohde.
Se että ratkaisun pohjaksi otetaan toisen syytetyn kertomus ei todellakaan tarkoita sitä että oikeus haluaisi lausua käsityksensä siitä pitääkö tämä kertomus paikkansa. Mannisen kertomus ei tämän myötä muutu totuudeksi eikä Jäätteenmäen valheeksi. Kaikkea vielä, oikeus jopa kirjasi päätökseensä kohdan, jossa viitattiin siihen ettei prosessin aikana mahdollisesti olla saatu kaikkea asiaan liittyvää tietoa. Uskottavuus- tai luotettavuusarviointi toimii vain sen päätöksenteon pohjana, jossa oikeus harkitsee syytteenmukaisia tekoja ja todistuksia.
Tässä tapauksessa Jäätteenmäen tekemisiä arvioitiin ja vapauttava tuomio annettiin nimenomaan nojautuen Mannisen kertomaan. Tämä on yksinomaan hyvä asia, koska vapauttava päätös näin ollen perustellaan tavalla, joka ei enää jätä epäselvyyttä siitä että minkään todellisuustulkinnan mukaan Jäätteenmäen tekemiset täyttäisivät rikoksen tunnusmerkit.
Lapsellista selittelyä. Se, että oikeus katsoo Mannisen olleen oikeassa, ei siis tarkoita, että oikeus olisi sitä mieltä. Vanhanaikaisen logiikan mukaan ristiriitaisista näkemyksistä voi vain toinen olla oikeassa. Saman logiikan mukaan, jos ristiriita hyväksytään, siitä voi johtaa mitä tahansa. Ja siitähän meillä on täällä aineistoa. Suomalaisista filosofeista Eino Kaila pyörii haudassaan ja elävistä ystäväni Pertti Lindfors suuttuisi, jos tämän hälle keroisinn En nyt kuitenkaan viitsi Landea käyttää näin banaalissa asiassa.
Oikeusprosessia ei käydä siksi että totuus tulisi ilmi tai saisi muotonsa, saati sitten siksi että löydettäisiin jokin ihan uusi totuus.
Oikeusprosessi perustuu nimettyjen rikosten mukaisiin syytteisiin, syyttäjään joka vaatii rangaistusta ja syytettyihin, jotka puolustavat itseään syytteitä vastaan. Niin syyttäjä kuin vastaaja voivat tuoda oikeuteen todistajia, joiden on valan velvoittamina pysyttävä totuudessa. Se mitä oikeudessa puolin ja toisin tuodaan esiin, rajoittuu siihen mikä on relevanttia käsiteltäviin syytteisiin liittyen, eikä prosessiin välttämättä edes pyritä tuomaan "koko" totuutta jostain asiasta. Tilanne olisi tietenkin toinen, jos oikeus olisi jonkinlainen totuuskomissio, joka ei käsittelisi syytteitä vaan pyrkisi lisäämään totuudellista tietoa jostain asiasta.
Siksi tuollainen totuudellisuuden odotus, joka sinullakin on lähtökohtanasi, on juridisen prosessin tarkastelussa harhainen. Prosessia voisi luonnehtia pikemminkin totuuden väistämis- kuin paljastamismenettelyksi. Kun oikeus muodostaa itselleen todistusten perusteella kuvaa tapahtuneesta, sillä ei suinkaan ole mitään harhakäsityksiä siitä ettei se voi nähdä esilläolevia asioita kuin korkeintaan niiden syytteiden esilletuomissa puitteissa, joista tapauksessa on kysymys.
Kukaan muu kuin suhteellisuudentajuton maallikko ei nyt kysessäolevassa tapauksessa ryhdy mesoamaan tyyliin: kun oikeus otti Mannisen kertomuksen luotettavampana lähtökohtana Jätteenmäen tekemisten arvioimisessa, tämä = Manninen puhuu totta, Jäätteenmäki valehtelee.
Kun tällaisiakin mestareita kuitenkin tälläkin palstalla löytyy, täytyy vain ihmetellä, miten alkeellisiksi ne logiikan opinnot ovat jääneet.
Anneli Jäätteenmäki on halpamainen valehtelija. Kyllä Suomen kansa tietää!
"Pitäisi ehdottomasti selvittää, mihin Paavo Lipponen mahdollisesti syyllistyi sitoessaan Suomea Bushin sotakoalitioon."
merkittävät tahot ovat todenneet, että Paavo Lipposen toiminta oli täysin Suomen ulkopoliittisen linjan mukaista eikä siihen ole mitään huomautettavaa.
Toteajat:
1. Tasavallan Presidentti
2. Eduskunnan ulkoasianvaliokunta
3. Ulkoministeriö.
Mihin pyrit asioiden vääristelyllä?
jäljittämään sen mikä tuo linja milloinkin oli. Sillä se mikä linja on nyt (sikäli kun siitä mitään tiedämme - kukaan auktoriteeteista ei ole kommentoinut esim. sitä miten Wärstsilän voimalaurakat sopivat ja mihin linjaan), sitä se ei ollut silloin kun Lipponen ja Bush neuvottelivat.
Sen enempää Tasavallan Presidentti, UTVA, Ulkoasiainvaliokunta kuin ulkoministeriömmekään ei ole kertonut meille esim. kuka, milloin ja missä teki päätöksen irakilaisdiplomaattien karkoituksesta, ja miksi asiasta ei saanut uutisoida.
Mihin pyrit jyräämällä pöytään fraaseja linjan muuttumattomuudesta, fraaseja, jotka jokainen asioita seurannut kansalainen tietää viralliseksi vääristelyksi?
1.Värisuora !
2. värisuora!
3. VÄRISUORA !
.,.,.
Tuota Sinun kirjoitustasi lukiessani tuli mieleeni muutama vuosi sitten kirjastaan "Kotona maailmankaikkeudessa" tietofinlandialla palkitun Esko Valtaojan toteamus Rauni Leena Luukasesta. Hän sanoi nimittäin jokseenkin näin. "Häntä voi kuunnella melko kauan aivan ihastuneena hänen puheeseensa ja hänen karismansa kasvaa koko ajan kuuntelijan silmissä kunnes hän huomaa: niin ihastuttava ihminen ja - ullakko täynnä lepakoita!"
Jokseenkin näin kävi nyt minulle. Ihan järkevän tuntuista, analyyttista ja pohdiskelevaa tekstiä, kunnes... Kun aloit puhua Lipposen yrityksistä sitoa meidät koalitioihin, dejavu-elämyksenä tuli mieleeni tuo Valtaojan toteamus... ja ullakko täynnä lepakoita!
Mikään ei ole vanhempi kuin päivän vanha sanomalehti, on joku sanonut. Siitä huolimatta käytän niitä hyväkseni seuraavassa vastineessani Sinulle. En nimittäin viitsi ruveta uutta kirjoittamaan, vaan siirrän aamuisen avaukseni tähän. Riittäköön tämä vastaukseksi sekä juttusi ihan vakavasti otettavalta vaikuttaneeseen alkupuoleen kuten myös tuohon huu-haa-loppuun:
Oikeus ei siis löytänyt pitävää näyttöä siitä, että Jäätteenmäki olisi yllyttänyt Mannista vuotamaan hänelle salassa pidettäviä tietoja, ja siksi jätti Jäätteenmäen tuomitsematta. Erikoista on, että oikeus silti katsoo asiakseen ilmoittaa pitävänsä Mannisen kertomusta ensimmäisen tapaamisen syystä ja myöhemmästä tapahtumainkulusta uskottavampana kuin Jäättenmäen tarinaa. Ikään kuin oikeus haluaisi tähdentää, että valehteleehan toki Jäätteenmäki, mutta siitähän häntä ei syytetty.
Näin ovat nähneet asian myös ne lehdet, joita olen silmäillyt. Niihin ei tosin sisälly kepulaisia. Pääkirjoituksessaankin HS toteaa, että ”Käräjäoikeuden tuomioon sisältyvä todistelun arviointi on Jäätteenmäelle kiusallinen. Oikeus nimittäin toteaa, että se pitää Mannisen kertomusta syytteen alaisista tapahtumista luotettavampana kuin Jäätteenmäen”. Samaan viittaa Jaakko Hautamäki kolumnissaan, mikä on otsikoitu ”Päättyikö piina todella?” Kolumnissaan hän toteaa mm: ”Osa kansasta näkee aina edessään yötä päivää yllättäen raksuttavan faksin”, ja jatkaa ”Jäätteenmäki on oppinut kantapään kautta, että kansan ja poliitikkojen silmissä poliittiseksi skandaaliksi muuttunutta asiaa ei saa pysäytetyksi millään keinolla. Ehkä ainoa keino olisi jonkin tarpeeksi arvovaltaisen tahon väliintulo. Sellaista ei viime kesänä löytynyt”.
Samoilla linjoilla olivat myös jo eiliset iltalehdet ja samoihin asioihin kiinnittää huomiota myös tämän aamun Kaleva. Eli noiden lehtien mielestä oikeus pikemminkin vahvisti Jäätteenmäen valehtelun kuin vapautti hänet siitä, ja ovat sitä mieltä, että Jäätteenmäki saa kantaa siitä koituvaa poliittista taakkaansa jopa entistä raskaampana.
Yhteenvetona totean, että Jäätteenmäki hankki laittomasti haltuunsa salaisia tietoja, joihin hän ei ollut oikeutettu. Näin hän saattoi kiipeliin virkamiehen, puoluetoverinsa, jota hän ei yrittänyt suojella vaan päinvastoin leimasi hänet syylliseksi lainrikkomuksiin. Jäätteenmäki käytti saamiaan tietoja ei suinkaan sen jalommassa tarkoituksessa kuin itsensä ja puolueensa vaalivoiton saamiseksi. Bushin ja Lipposen keskustelujen luonteesta kehitelty peitetarina huvittaa varmaan fiksumpia kepulaisiakin. Nahkansa pelastaakseen Jäätteenmäki valehteli tuossa prosessissa koko ajan, mutta niin taitamattomasti, että ei häntä uskonut oikeus enempää kukaan ajattelukykyinen kansalainen. Jäätteenmäki sai maksaa menettelyistään poliittisesti menettämällä pääministerin paikkansa ja kepu maksaa siitä nyt alenevana kannatuksena. Jäätteenmäki on leimatunut loppuiäkseen, mikä ei voi olla vaikuttamatta hänen poliittiseen käyttöarvoonsa ja menestykseensä.
HS:n kolumnisti Hautamäki toteaa ironisesti, että Jäätteenmäki sai nyt esiintyä oikeusjutun jälkeen ensiksi samassa paikassa, missä hän keväällä kertoi ”puhuvansa niin totta kuin voi”. Mitenkähän totta hän nyt puhui hurskastelevan tuntuisessa lausunnossaan?
TV1:n lauantaiseurassa esiintyi puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Kontrasti oli melkoinen tuohon Jäätteenmäkeen ja muihinkin nyt esille tulleisiin kepulaisiin ja heidän esittämäänsä pikkupolitikointiinsa nähden! Siinä esiintyi valtiomies! Hänen näkemyksensä tämän päivän Suomesta, Euroopasta ja koko maailmasta on omaa luokkaansa avarakatseisuudessaan ja toisaalta olennaisuuksiin kohdistuessaan. Myös hänen tulevaisuuden visionsa, näkemyksensä siitä, miten kehitys etenee, mitä tulee tapahtumaan ja mitä tulisi tehdä ja miten, on ylivertaisen terävä kehen tahansa toiseen suomalaiseen poliitikkoon verrattuna. Hänen vastuuntuntonsa yhteisten asioittemme ja koko maamme tilasta on käsin kosketeltava. Jälleen hän myös osoitti olevansa herkkä ja tunteva ihminen liikuttuessaan kyyneliin haastattelun aluksi esillä olleesta eilisestä järkyttävästä bussiturmasta puhuttaessa ja hänen ilmaistessaan osanottonsa uhrien läheisille.
Tuli jotenkin turvallinen olo tuota Lipposen esiintymistä katsoessani. Siinä on mies, johon voi luottaa. Onneksi hän on myös tehtävissä, jotka ovat itse asiassa meidän vaikutusvaltaisimpia: korkeimman valtioelimen, eduskunnan, puhemiehenä ja nyt taas suurimman puolueemme, sosialidemokraattien puheenjohtajana. Mikä opastaja, tuki ja taustavoima myös presidentille ja hallitukselle! Olkaamme hänestä kiitollisia ja toivokaamme hänelle vielä pitkää uraa korkeissa tehtävissä. Pitkäikäistä sukua nyt vähän yli 60-vuotias Lipponen on, sillä nyt hän oli lähdössä isänsä 90-vuotispäiville ja hänen 89-vuotias äitinsä myös elää. Muistettakoon, että Paasikivi oli jo lähes 80-vuotias tullessaan presidentiksi, mihin vielä Paavo ehtiikään!
Ei keskustalaisilla voi olla mitään sitä vastaan, että kotimaan politiikkaan turhautunut Lipponen valitaan superkomissaariksi. Suomalaisen mahdollisuudet jonkinlaisena kompromissiehdokkaana voivat olla jopa hyvät. Suuresta, EU:n sisäpiiriin kuuluvasta maasta tuleva ehdokas saatetaan kokea epäilyttäväksi. Lipposen ehdokkuudelle on vain onneksi, että Suomi on Matti Vanhasen hallituksen aikana vetänyt omaa linjaansa, eikä ole leimautunut minkään suuren maan vasalliksi.
>> näkemyksensä tämän päivän Suomesta, Euroopasta ja koko maailmasta on omaa luokkaansa avarakatseisuudessaan ja toisaalta olennaisuuksiin kohdistuessaan...
>> hänen tulevaisuuden visionsa, näkemyksensä siitä, miten kehitys etenee, mitä tulee tapahtumaan ja mitä tulisi tehdä ja miten, on ylivertaisen terävä kehen tahansa toiseen suomalaiseen poliitikkoon verrattuna...
>> vastuuntuntonsa yhteisten asioittemme ja koko maamme tilasta on käsin kosketeltava...
>> herkkä ja tunteva ihminen liikuttuessaan kyyneliin haastattelun aluksi esillä olleesta eilisestä järkyttävästä bussiturmasta puhuttaessa ja hänen ilmaistessaan osanottonsa uhrien läheisille...
>> Mikä opastaja, tuki ja taustavoima myös presidentille ja hallitukselle! Olkaamme hänestä kiitollisia ja toivokaamme hänelle vielä pitkää uraa korkeissa tehtävissä...
Melkoisia lepakoita! Viuh, vauh, huh, huh.
Ja huuhaa-loppukin:
>> mihin vielä Paavo ehtiikään!
Jokin aika sitten gallupissa 5% suomalaisista piti Lipposta ulkopoliittisena auktoriteettina.
Minä olen ihmetellytkin, että minkälaisia nämä Lipposen kannattajat oikein ovat.
Oikein ilahduttaa todella selväkärkinen kirjoitus suomi24.fi:n keskustelusivuilla. Enkä siis nytkään tarkoita Osmonin tuottoisaa tuotantoa (toisessa keskustelunavauksessa), vaan "HUOM! OIKEUS EI PÄÄTÄ VALEHTELUSTA" -kirjoitusta, jossa näkyy todellisen asiantuntijan järjen jälki ja sanan miekka - aivan "ANNELI PALJASTI OIKEITA ASIOITA" -tyyliin:
"Asiasta toiseen" siirtyvä Osmonkin on kyllä osittain oikealla asialla: Irakista, Yhdysvalloista, Britanniasta, EU:n liittovaltioistumiskehityksestä, joiden kuiden innostuneesta Nato-orientaatiosta ja vastaaavista onkin keskusteltava. Mutta onko se oikeastaan asiasta toiseen? Eiköhän noista asioista yrittänyt keskustella Anneli Jäätteenmäki jo ennen viime eduskuntavaaleja. Ja eiköhän moisista ole taitettu peistä pitempään miltei kaikissa mahdollisissa keskusteluissa - lukuunottamatta varsinasita maan valtaeliittiä, joka hivuuttaa Suomea länteen ja Natoon ja "eturintaman valtioihin" (valtiosihteeri Risto Volanen terrorisminvastaisen taistelun nykyolemusta luonnehtiessaan taannoin A-talkissa!)
etupäässä pitämällä salassa hivuttavan politiikkansa linjauksia eli vienosti kiertäen Suomea sotakoalitioiden esikartanoihin vyöryttäen...
Helsingin käräjäoikeuden annettua Anneli Jäätteenmäelle yksimielisesti vapauttavan tuomion kaiksita rikossyytteistä, valtamedia on pyrkinyt käytättämään keskustelua aivan ylenpalttisesti tuomion perusteluista. Itse Irak-asian ydinkysymyksistä ei valtamedia, ei edes sen neljästi journalistipalkinnon pokannut kirkkain tähti eli Pekka Ervasti, ole juurikaan kirjoitellut.
Onkin ollut riemastuttavaa todeta, että myös joissakuissa verkkokeskusteluissa, esimerkiksi Länsiväylän sivuilla "Mikko. Bernhard." panee itsensä likoon yrittäessään pitää keskustelusivujen kirjoittajia esimerkiksi ns. Irakin-kysymyksen suhteen itse asiassa. Länsiväylässä MB arvuuttelee, kelpaako demareille oikeuden päätös...
Vastaan MB:lle jo tässä ja täällä suomi24.fi:ssäkin: selvää jo paljon ennen käräjäoikeuden käsittelyä ja sen antamaa päätöstä oli se, että ne tahot, joille Anneli Jäätteenmäen puheenjohtajuuden myötä eduskuntavaaleissa maaliskuussa 2003 keskustalle ja Jäätteenmäelle tullut pääministerin asema oli myrkkyä, eivät missään vaiheessa aikoneet tyytyä tunnustamaan sen enempää kansan vaaleissa ilmaisemaa tahtoa kuin oikeuden syytteistä vapauttavaa yksimielistä päätöstäkään.
Hyvin kuvaavaa käräjäoikeuden vapauttavan tuomion jälkeen on ollut myös se, millä tavalla ennen muuta Erkon ja Alman valtamedia pääkirjoituspalstoillaan ja myös poliittisilla uutissivuillaan on käsitellyt käräjäoikeuden tuomiota. Anneli Jäätteenmäen kaikista rikossyytteistä vapauttanut päätös ei näytä valtamedialle ja sen tukemalle demari- ymv. lännettäjärintamalle kelvanneen, minkä senkin seikan halusi ennakoivasti tuoda esille keskusteunavauksellani journalistien - ennen muuta päätoimittaja- ja toimituspäällikkötason - taloudellisista ja muista kytknnöistä ja taustoista.
Tällä hetkellä uskon, että Anneli Jäätteenmäen yllytys- tai avunantosyytteen osalta juttu "jätetään" käräjäoikeuden tuomion varaan. Ja siihen se jätettäneen nimenomaan siksi, että koko Irak-jupakan ydinolemusta eivät valtamedia, demarit ja porvarit eivätkä myöskään melkoiset keskustalaisten miesten köörit halua kaiveltavan enää yhtään sen syvemmältä, mitä käräjäoikeusjutun käsitttelyn yhteydessä tapahtui.
Kun sdp:n puhemies Paavo Lipponen on jo tämän vuoden kuluessa ennättänyt suosittelemaan Hymy-lehden lukemista ja kirjoitellut itse satraappikirjoitelmiaan Apu-lehteen, tavallisena kansan edustajana minä puolestani suosittelen tietoa haluavia piirejä hankkimaan silmiensä eteen Seura-lehden n:o 11/12.3.2004.
Siinä on sivuilla 18-19 Mikko Niskasaaren erittäin tiukka artikkeli otsikolla "Kuka oli konna?". Jutun ingressissä Niskasaari toteaa, että "Irak-oikeudenkäynnin aineisto osoittaa, että viime kevään väitttelyssä Anneli Jäätteenmäki oli paljon lähempänä totuutta kuin Paavo Lipponen".
Artikkelinsa viimeisen kappaleen viimeisimmissä virkkeissä Niskasaari kirjoittaa: "Kun yhdistetään tämä (HUOM! siis se, että Lipponen otti Bushin kiitokset Irak-koalitioon liittymisestä oikaisematta Bushia Suomen "oikeasta" linjasta!), rauhanturvaajien lupaaminen, asekauppojen hieronta ja Martti Favorinin arvio Grossman-tilaisuuden äärimmäisestä arkaluontoisuudesta, käteen jää vahvasti perusteltu epäily, että pääministeri Paavo Lipponen oli antanut Yhdysvalloille Suomen linjasta sellaisen kuvan, johon hänellä ei ollut valtuuksia."
Mitäpä tuohon on lisättävää. Kuin se, että kannattaa tutustua Mikko Niskasaaren artikkeliin Seurassa n:o 11/12.3.2004 ihan kokonaan.
Siitäkin näet ilmenee, että "Anneli paljasti oikeita asioita"...
Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002748517