Kiitti porvarihallitus - köyhyys kasvaa Suomessa

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/koyhyys_uhkaa_yha_useampaa_suomalaista_1089428.html?origin=rss

"Pienituloisissa talouksissa elää jopa miljoona suomalaista, arvioi Kelan tutkimusosaston päällikkö Olli Kangas. Merkittävä osa alle noin tuhannen euron kuukausituloilla elävistä on eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

Pienituloisuus on Suomessa suhteellista, se määritellään vertaamalla tuloja muiden suomalaisten ansioihin. Tilastokeskus laski pari vuotta sitten pienituloisiksi alle 13 000 euroa vuodessa, eli runsaat 1 000 euroa kuukaudessa saavat. Silloin pienituloisissa talouksissa, köyhyysriskin alaisena, eli 708 000 ihmistä.

Uusia tilastoja ei ole, mutta Kelan tutkimusosaston päällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas arvioi, että määrä on kasvanut ja arvio miljoonasta ei ole kaukana totuudesta.

Tuloerot Suomessa ovat viime vuosina kasvaneet jopa OECD-maiden ennätystahtia, ja elintasokuilu hyvinvoivien ja köyhyysuhan alla elävien välillä on kasvanut.
Työssäkäyvien kukkarot pullistelevat

Kelan tutkimusosaston päällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas uskoo, että nykyinen taantuma ei näy työssäkäyvien ihmisten kukkarossa millään tavalla. Päinvastoin heidän kukkaronsa on pulleampi kuin ehkä koskaan, mutta työelämän ulkopuolelle joutuvien sosiaalietuudet jäävät jälkeen ja näin kuilu kasvaa entisestään, sanoo Kangas.

Taantuman aikana työttömyys ja konkurssien määrä on kasvanut, ihmisten talousahdinko näkyy lisääntyneenä velkaneuvonnan ja toimeentulotuen tarpeena ja leipäjonojen kasvuna.

Sama koettiin myös 1990-luvun alun laman aikana. Nykyisessä talousahdingossa pienituloiset joutuvat ehkä tiukemmallekin.

- 1990-luvulla verotusta kiristettiin kaikissa tuloryhmissä ja työelämässä olevat osallistuivat laman kustannuksiin. Nyt tilanne on toinen, verotusta on kevennetty ja sitä kautta laman kantaminen jää niiden osaksi, jotka joutuvat työelämän tai markkinatulojen ulkopuolelle, sanoo tutkimusprofessori Olli Kangas.

Sosiaalietuuksia ei ole korotettu elinkustannusten tahdissa.

YLE Uutiset"
261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tässä Virossa kaupoissa ja kylpylässä. Viime kuussa kävin Ljubljanassa huvimatkalla.

Kela kutsuu minua köyhäksi pienituloiseksi eläkeläiseksi...

Äänestä

Olleet köyhien ja työttömien puolella missään asiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


komuboy kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/koyhyys_uhkaa_yha_useampaa_suomalaista_1089428.html?origin=rss

"Pienituloisissa talouksissa elää jopa miljoona suomalaista, arvioi Kelan tutkimusosaston päällikkö Olli Kangas. Merkittävä osa alle noin tuhannen euron kuukausituloilla elävistä on eläkeläisiä, opiskelijoita ja työttömiä.

Pienituloisuus on Suomessa suhteellista, se määritellään vertaamalla tuloja muiden suomalaisten ansioihin. Tilastokeskus laski pari vuotta sitten pienituloisiksi alle 13 000 euroa vuodessa, eli runsaat 1 000 euroa kuukaudessa saavat. Silloin pienituloisissa talouksissa, köyhyysriskin alaisena, eli 708 000 ihmistä.

Uusia tilastoja ei ole, mutta Kelan tutkimusosaston päällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas arvioi, että määrä on kasvanut ja arvio miljoonasta ei ole kaukana totuudesta.

Tuloerot Suomessa ovat viime vuosina kasvaneet jopa OECD-maiden ennätystahtia, ja elintasokuilu hyvinvoivien ja köyhyysuhan alla elävien välillä on kasvanut.
Työssäkäyvien kukkarot pullistelevat

Kelan tutkimusosaston päällikkö, tutkimusprofessori Olli Kangas uskoo, että nykyinen taantuma ei näy työssäkäyvien ihmisten kukkarossa millään tavalla. Päinvastoin heidän kukkaronsa on pulleampi kuin ehkä koskaan, mutta työelämän ulkopuolelle joutuvien sosiaalietuudet jäävät jälkeen ja näin kuilu kasvaa entisestään, sanoo Kangas.

Taantuman aikana työttömyys ja konkurssien määrä on kasvanut, ihmisten talousahdinko näkyy lisääntyneenä velkaneuvonnan ja toimeentulotuen tarpeena ja leipäjonojen kasvuna.

Sama koettiin myös 1990-luvun alun laman aikana. Nykyisessä talousahdingossa pienituloiset joutuvat ehkä tiukemmallekin.

- 1990-luvulla verotusta kiristettiin kaikissa tuloryhmissä ja työelämässä olevat osallistuivat laman kustannuksiin. Nyt tilanne on toinen, verotusta on kevennetty ja sitä kautta laman kantaminen jää niiden osaksi, jotka joutuvat työelämän tai markkinatulojen ulkopuolelle, sanoo tutkimusprofessori Olli Kangas.

Sosiaalietuuksia ei ole korotettu elinkustannusten tahdissa.

YLE Uutiset"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu