Taitaa olla niin, että Mover moderaattorimme haluaa lisätä rasismia - mieluummin kuin vähentää sitä.
Perustelen ajatukseni sillä vihan määrällä jota hän palstaa moderoimalla ja kommentoimalla meissä monessa ns. rasistissa aikaansaa.
Olenko rasisti. Myönnän sen osittain. Mutta, minulla on muun rotuinen vaimo. Kuinkas se käy yksiin ? Olenko sittenkään rasisti kun rakastan toista rotua. Haluan pitää rodut erillään, silloin kun ne ei sovi yhteen.
Suomeen ei tarvita joitakin rotuja - eikä niitä kansallisuuksia - jotka eivät tänne sopeudu.
Ulos sellaiset ja rotujen osalta tarvitaan tiukempaa seulontaa !
Mover voi suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana liittyä siihen matkustajien joukkoon joka on pian lähdössä. Hänelle se olisi ikään kuin opintomatka !
Perustelen ajatukseni sillä vihan määrällä jota hän palstaa moderoimalla ja kommentoimalla meissä monessa ns. rasistissa aikaansaa.
Olenko rasisti. Myönnän sen osittain. Mutta, minulla on muun rotuinen vaimo. Kuinkas se käy yksiin ? Olenko sittenkään rasisti kun rakastan toista rotua. Haluan pitää rodut erillään, silloin kun ne ei sovi yhteen.
Suomeen ei tarvita joitakin rotuja - eikä niitä kansallisuuksia - jotka eivät tänne sopeudu.
Ulos sellaiset ja rotujen osalta tarvitaan tiukempaa seulontaa !
Mover voi suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana liittyä siihen matkustajien joukkoon joka on pian lähdössä. Hänelle se olisi ikään kuin opintomatka !
Vastaukset 54
Vanhimmat
Väität olevasi rasisti - ja kimpassa "eri rotuisen" kanssa!
Siis mielestäsi "rodut tulee pitää erillään, silloin kun ne ei sovi yhteen". Mikäs siinä. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole kahta, millään mittapuulla arvioitua isompaa ryhmää ole löytynyt, joidenka jotkut yksilöt ei natsaisi yhteen, niin helkatin hyvin! Siitä sinä itse loistavana esimerkkinä.
"Taitaa olla niin, että Mover moderaattorimme haluaa lisätä rasismia - mieluummin kuin vähentää sitä.
Perustelen ajatukseni sillä vihan määrällä jota hän palstaa moderoimalla ja kommentoimalla meissä monessa ns. rasistissa aikaansaa."
Perustelusi on mielestäni huono. Ja kertoo aika paljaasti sen, mikä tällä palstalla monenkin kirjoittajan kohdalla puuttuu: Peiliin katsominen.
Kun mitataan oman vihan määrä ja ilman itsekritiikkiä puretaan se ympäristöön, silloin tapahtuu kauheita. Syntyy niin perheväkivaltaa - kuin rasismiakin.
Itse olen ihan avoin ja valmis keskustelemaan jokaisesta pienestä yksityiskohdastakin, mikä liittyy ihmisen arvoiseen elämään täällä meillä Suomessa - ihan kaikkien kohdalla.
Mutta jokaisen tuohon keskusteluun ryhtyvän tulee tuntea siitä vastuunsa.
Olen rasisti - tunnustan sen. Mutta miten se pitää ottaa kun Mover lietsoo lisää vihaa - ainakin minussa - ja minulla on eri rotuinen vaimo. Rotujen on pysyttävä erossa jos eivät ole hyväksi toisilleen. Jos taas ovat - miksei voi olla kimpassa.
Kuitenkin rotuviha jota mover aikaansaa on pahasta.
Voipi olla että aika paljon olet mover tehnyt tämän vihan kasvattamisen hyväksi.
Rasismi on hyvä asia - LISÄÄ RASISMIA JA KAIKILLA ON PAREMPI !
Vasta sitten tulee esiin jyvät akanoista ja pääsemme eroon likaisista lakanoista.
kaikki on moverista kiinni - jopa paskanmaku suussa.
terv. Rakas on tumma tamma
toimi. rodut pysyivät erillään eivätkä häirinneet toisiaan. yksittäistapukset toimivat yhdessä, näin se menee vieläkin. mssiivinen rotujen ja kulttuurien sekoittuminen jäi haaveeksi.
*itääkötäällä jankata kerta toisensa jälkeen samoja asioita?!
Rodut (mitä ikinä niillä tarkoitatkaan) eivät ole ristiriidassa keskenään niin kauan kuin yksikin niiden edustaja tulee toimeen toisen ryhmän edustajan kanssa. Eikähän ne nyt ikänä jää yhteen tai kahteen...
Joten itse saat sammuttaa lietsomasi vihat, se ei ole kenenkään muun asia.
kun ei sopeudu Suomeen.
ihan jees.
Siinä se kysymys.
Toivotaan että voisit saada Sinäkin parempaa viihdettä muualla.
Mieti sitä kuitenkin. Kaukana voi olla hyvä !
Suomessa minun mielestäni pitäisi jokaisella olla aika hyvät edellytykset viihtyä - jos vain kunnioittaa lakia ja elää ihmisiksi. Niin teen mielestäni minäkin - ja jos jotakuta se nyppii, voi itse vaihtaa maisemaa - tai, jota mielelläni suosittelen, katsoa peiliin.
morkatko moveria joka lähtöön, jahka hän tarkistaa kantansa ja huomattuaan toduuden hän siirtyy meitin realistien leiriin. niin johan homma käy.
hyysäreillä ei ole mitään mahdollisuuksia kun me ryntääme täydellä voimalla sisäpiirin tiedoilla vahvistettuna. sharyniä ei vissiin oteta messiin, vaikka pyytäs.
"Tähän mennessä ei kuitenkaan ole kahta, millään mittapuulla arvioitua isompaa ryhmää ole löytynyt, joidenka jotkut yksilöt ei natsaisi yhteen, niin helkatin hyvin! Siitä sinä itse loistavana esimerkkinä."
Oletko ottanut selvää, miten muslimit suhtautuvat muslimitytön ja ei-muslimimiehen suhteeseen?
"Älkääkä antako tyttäriänne vaimoiksi epäuskoisille, ennen kuin he kääntyvät islamiin. Uskovainen orja on totisesti parempi kuin vapaa epäuskovainen, vaikkapa jälkimmäinen miellyttäisi teitä enemmän." Koraani 2:221
Voisit kysyä niiltä, joilta oikeuksia oli yksipuolisesti rajoitettu, "toimiko" apartheid.
Ja ne yksittäistapauksetkin viipottivat ihan samassa ruodussa väriveljiensä kanssa.
Kannatat siis apartheidia?
- ja länsimaassa toteutuessaan toki ne ovat yhteiskunnan suojeluksessa.
Oletkos Mover käsittänyt sen, mikä yhteiskunta on ? Valaisen vähän :
Jos yhteiskunta maksaa jotakin, niin me veronmaksajat maksamme sen. Ei ole mitään yhteiskunnan raha-automaattia.
Jos joku tekee rikoksen, niin se ei ole yhteiskunnan vika vaan se on rikoksentekijän vika.
Nuo asiat ainakin on sinulle hämärän peitossa.
No niin.
Täss ei liene nyt, kerrankin, kysymys siitä. Vaan oikeudenkäytöstä - meidän tapaamme. Niiden ihmisoikeuksien jakamisesta, joiden varaan oma systeemimme, ei vissiin hassumoi, perustuu.
- as we have suggested for him to donate 5000,- euros to poor peoples help. No - he wants to donate our money - ours who have earned it with our work. He talks so much bull that its not from this world.
The nominalism and realism is in great conflict !!
sanoa yksinkertaisesti, että toisen motiivit eivät kestä paivänvaloa - ja että tämä puhuu peetä.
Se ei vain ole argumentti - eli sen kautta ei mikään etene. Jos ei ole mitään vastattavaa - ei tarvitse vastata.
kahden keskisissä keskusteluissa se myönnetään. julkisesti se on toinen juttu, vähän samaan tapaan kuin aikanaan kommunismin varjopuolien olemassaolo.
useampi kuin se kuuluisa yksittäis tapaus ,ottaisi viikottaisen maissisäkin mielummin kuin kävisisi äänestämässä.
katto pään päällä ja lapset kouluun oli myös yleisempää kuin nyky tasa-arvon ja vapauden aikana.
nyt tietysti jankutat että joillain oli asia paremmin, niinhänse on täällä liljanvalkoisissa demokratioissakin.
KYLLÄ KANNATAN, jos se tuo toimeentulon kymmenille miljoonille ihmisille ja takaa jonkinlaisen yhteiskunta rauhan. kohta naputat että kaikki valkoiset viettivät joutilasta ja mukavaa elämää mustan veljen-siskon- kustannuksella, tietämättömyys on onnellinen olotila.
kaksi virallista kieltä, mikki-hiiri englanti ei toistaiseksi ole, POISTOON ja äkkiä,
äläkä selitä että suomesa on sanan vapaus.
Tämähän keksii aivan mitä tahansa vastauksia!
Dissatkaa heti moinen pelle.
Kun kukaan ei piittaa muuverista, hän masentuu ja kuolee.
parempaa ole, näin heikoissa kantimissa hyysäreiden kannatus on. juu, kaikesta huolimatta meikä-manne uskoo sanan -mielipiteen- vapauteen.
"mitä tahansa vastauksia"?
Eikö sivistyneessä yhteiskunnassamme paras tapa "tappaa" vastustaja ole tekemällä se keskustelun kautta?
Voit ihan vapaasti tunkea luun kurkkuuni - mutustelen sitä kyllä pikkuhiljaa, sikäli kun sen sinne saat toimitettua.
Sen sijaan en ole kuullut, että yhteiskunnassa ongelmat saataisiin ratkaistua lopettamalla keskustelu niistä...?
Huomautan hänelle siitä seuraavaksi. En nyt poista kuitenkaan viestiä, kun se oli "keskustelulliseksi" tulkittava.
Mutta tee viesti ylläpidolle, jos katsot tarpeelliseksi.
eikä se ole valituksen arvoinen asia . suomalaisuuden puolustajana mainitsin, enkä
muutenkaan kannata poistoja pikkujuttujen takia . tuli möläytettyä ennen kuin harkitsin.
Kiitän Sinua monesta epämiellyttävästä keskustelusta kanssani. Olen palstalle kirjoitellut ja yrittänyt Suomea kannustaa omalla tavallani ja mielestäni oikealle tielle. Olen antanut aika paljon rahaa kehitysmaahan vaimoni (ulkomaalainen) kautta ja siten auttaa heitä siellä saamaan elinkeinoa aikaiseksi. Minun ei silloin tarvitse huolehtia heistä yhtä paljon. Se on molemminpuolinen etu.
Olen pahoillani, ja tyydyn tappiooni, sillä keskustelumme kanssasi ei johda ainakaan keskinäiseen ymmärrykseen, kunnioitukseen tai edes kompromissiin. Tunteet nousevat pintaan ja haluan siksi ihan itseni takia lopettaa jankkaamisen kanssasi. Voin pahoin.
Totean vaan, että Suomi ei enää ole kotimaani. Tuskin sellaista maata enää tässä iässä löytyykään.
Kiitän Sinua, sillä olet avannut silmäni ja aion (tämä eräänä syynä) järjestellä asiani niin , että voin täältä muuttaa pois. Olen pettynyt kotimaahani, monestakin syytä, mutta mm tällä palstalla näkemäni perusteella en Suomen "viranomaispolitiikkaan" (Sinä mm) voi mitenkään vaikuttaa.
Olen tosin hyvällä mielellä kun olen päätöksen tehnyt ja toivon Sinulle hyvää jatkoa paremman, minulle sopimattoman yhteiskunnan aikaansaamiseksi.
Ystävällisesti,
X
osallistumisesta yhteiskunnalliseen keskusteluun, mikä on ainoa tie edistykseen.
Et nyt kommentoinut juuri mainittua ydinajatusta nimenomaan keskustelun tärkeydestä. Ehkä samasta syystä jää nyt epäselväksi, mikä omassa ilmaisussani on se, mistä olet huonoa vointia saanut.
Mutta kiitän asiallisuudestasi ja toivotan myös hyvää jatkoa - ja olen kiinnostunut myös siitä, mikä on se parempi maa ja miksi - sikäli jos viitsit tänne rassupalstalle asiaa sitten valaista...!
Olen huolissani kaikkien veronmaksajien puolesta. Verovarojamme käytetään monella tapaa väärin. Tämän vuoksi löytyy sitten systeemin hyväksikäyttäjiä.
Voisitko muuten kirjoittaa selkeämmin? Tuostakaan ei ota mitään tolkkua :
"Täss ei liene nyt, kerrankin, kysymys siitä. Vaan oikeudenkäytöstä - meidän tapaamme. Niiden ihmisoikeuksien jakamisesta, joiden varaan oma systeemimme, ei vissiin hassumoi, perustuu. "
PS. Tuolla alempana kaipaat keskustelua ja luun kurkkuun laittamista. Se on vähän ristiriidassa sen kanssa, että siirtelet viestejä varsin runsaasta. Etenkin sellaisia, joissa on sinulle epämieluisia asioita. Ihan vastaavin perustein voisit siirtää minkä muun ketjun tahansa jollekin muulle palstalle.
Olin samaa mieltä kanssasi - tai itse asiassa muutin mieltä kommenttisi luettuani.
Sen jälkeen itse pikkusen peruuttelit kannastasi, joka mielestäni oli turhaa - kommenttisi oli hyvä.
Koska olet selvästi huumoria sisältävä kaveri, toisin kuin monet muut tällä palstalla ja kun sinulla on itsetuntoa myös lieventää kantojasi - niin toivon, että joskus myös muissa asioissa osaisit tunnustaa uusia näkökulmia saatujasi, että et ole ollut aina ihan oikeassa.
Sinussa kun on selvä Ison Sivistyksen siemen.
huomasin jo jonkunaikaa sitten että on melkoisen typerää jopa nöyryyttävää syyllistyä sellaiseen mistä on toisia syyllistänyt sekä ivannut.
joten ei minua häiritse paljoakaan jos joudun korjailemaan lausuntojani -harkitsemattomia- . enkä myöskään häpeä kiiittää silloin kun katson siihen olevan aihetta, tos. muuten näkökanttini ovat melkoisen harkittuja, lukemani, kokemani perusteella joka on melkoinen. minua voi myös huoletta nimitellä ja näkemyksiäni ivailla, takaisin tulee. ilmeisesti melkoisen moni palstalainen on huomannutkin etten ole raivotautinen vaahtosuu joka kulkee kuin kuoleman enkeli etsien vihalleen kohdetta, en minä vaivaidu vihaamaan, melko rasittava tunne.
muuten olen sitä mieltä; kova vastustaja on kunniakkaampi kuin selkärangaton liittolainen.
Kyllähän kaikki ihmisrodut toisilleen varmasti sopivat, ainakin fyysisellä tasolla, ollaanhan me kaikki samasta kantaporukasta lähtöisin:D Sepä se, kun rotu on täysin eri asia, kuin kulttuuri ja kun kulttuurista puhutaan, niin on tiettyjä ihmisryhmiä, jotka eivät tule toisten tiettyjen ihmisryhmien kanssa toimeen molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Se nyt vaan on ikävä fakta. Se on syy, jonka takia esimerkiksi naisia alentavassa ja uskonnollisesti erittäin kiihkeässä maassa ja kulttuurissa kasvanut maahanmuuttajamies kuvittelee omaavansa oikeuden raiskata suomalaisia naisia, tai käyttäytyä muutenkin täysin maan tavoista poikkeavalla tavalla. Mies kun ei tiedä muusta.
Kulttuuri on se, joka erottaa meidät muista ja aiheuttaa konflikteja, joiden osapuolet kuvittelevat aina olevansa oikeassa. En pidä itseäni rasistina, vaan pikemminkin roturealistina. Tai itseasiassa kulttuurirealisti olisi varmaan osuvampi termi:)
ihanaa ku suomalaisuus katoaa vähitellen sekarotusia kohta kaikki bye mailman vaaleammat hiukset ja muu
Yli 20.000 buuri naista ja lasta kuoli keskitysleireillä Etelä-afrikassa aikanaan.
Kun buurit tahtoivat itsenäisen valtion oikeuksineen, niin mustat ottivat lähinnä
väkivalloin ns enemmistö oikeudella vallan. Sitten alkoi hirmuinen terrori ja julmuus
valkoisia kohtaan. Kaikki se kammottava terrori ja murhineen levisi koko maahan
kulovalkeen tavoin.
Apartheidiä ei saatu alkuunkaan siihen asteeseen kuin oli tarkoitus. Jälleen kertaan
murhattiin aparheidin aatteen edustaja eli Verwoerd väkivaltaisesti. Eli semmoisia
voimia ovat monirotuisen aatteen kannattajat. Apardheid toimi jo aikanaan hyvin ja
itse mustatkin oli sitä mieltä.
Apartheid oli ja on humaanista rasismia parhaimmillaan
toi viimenen rivi!
Näissä systeemeissä on yksi ero: Vaikka demokratiassa on paremmin ja huonommin menestyneitä ihmisiä, niin apartheidissä kaikilla ei ole mahdollisuuksia menestyä: Unohdat nyt juuri ne "yksittäistapauksesi" tyystin oman onnensa nojaan. Miksi?
että väri sitoo ihmisen ajattelun.
Mitäpä jos tehtäisiinkin niin, että kaikki ne ihmiset, jotka haluavat rauhaa - ja menestyä vain omilla kyvyillään, ryhtyisivät perustamaan omaa valtiota - siis väristä riippumatta? Olisiko se ok?
mitään unohda, niinettä missä olosuhteissa "liljanvalkoinen " demokratia voi menestyä.
apartheidin aikana esim. sowetossa oli miljonäärejä moninkertainen määrä helsinkiin verrattuna,
asukaslukuku oli noin puolet enemmän siihen aikaan. a-heid ei pysäyttänyt kenenkään taloudellista nousua, päin vastoin. rahalla sai ja bemarilla pääsi, jokainen omalla alueellaan.
sinulla on tietenkin hyysäri-esimerkkejä vikipedian täydeltä, mutta ei se ihan niin mennyt.
mitä yksittäistapausten yhteistoimintaan tulee; se toimi suh't joustavasti ja hedelmällisesti. joskus joku virkaintoinen urakiipijä luki lakia niinkuin se oli kirjoitettu, ja lehtiin saatiin isoja otsikoita.
vai väitätkö ettei meidän nilkit sovella lakipykäliä tilanteen mukaan, mallia destia.
yksittäistapaukset toimivat niin kuin ennenkin, musta veli valvoo.
mallia malkosaari, kunnianhimoinen ideasi sortuu rotujen välisiin riitoihin.
pienessä mittakaavassa pitcairn saarella päästiin kohtuullisen hyvään lopputulokseen, mitä ny lapsenraiskauksia -hyväksikäyttöä- ym. sukutrutsausta esiintyy.
Se oli liitteenä johonkin mantsan oppikirjaan. Apartheid -peli. Sitä saattoi pelata pienissä ryhmissä ihan oppitunnilla. Peli oli ihan tavallinen lautapeli, jossa pykälin merkittyä reittiä pitkin saattoi saavuttaa Etelä-Afrikan louhoksen ison timantin.
Peli alkoi sillä, että arvottiin ensin pelaajille nappulat, osa sai mustat ja osa valkeat. Pelissä oli kaikille kaikenlaisia Etelä-Afrikkaan liittyviä vastuksia ja helpotuksia - riippuen siitä, mihin ruutuun sattui osumaan.
Kuitenkin, kummallakin värillä, valkealla ja mustalla, oli etenemisen määräytymisessä oma "seurauslistansa".
Kun peliä aina oppitunnilla oltiin pelattu joku tovi, näytti siltä, että niillä pelaajilla, joilla oli mustat nappulat, naama alkoi kääntyä mutruun - heikon pelimenestyksen myötä.
Olivatko mustilla nappuloilla pelanneet sitten valkeilla nappuloilla pelanneita huonompia pelaajia - vai sattuiko heillä ehkä vain olemaan aina huonompi tuuri?
Ei. Heillä oli eri säännöt. Mustilla nappuloilla oli loppujen lopuksi - mahdotonta - voittaa. Kun mustilla pelanneet oppilaat tämän lopulta huomasivat, he menivät sanomaan opettajalle, että eihän tässä pelissä ole mitään järkeä - eihän tämä ole reilua? Johon opettaja tyynesti vain sanoi: Ei olekaan - mutta tämähän onkin apartheid-peli.
sun täydelliselle tietämykselle apartheidistä ja e-african oloista yleensä.
ei ihme että liljanvalkoiset vaikuttavat idiooteilta jos african histiriaa on näillä keinoilla opetettu.
kolminkertainen hali sun opelle viihteellisistä oppitunneista. PS. EIKÖS KOULUN TARKOITUS OLE ETTÄ SIELLÄ OPITTAISIIN ASIATIETOA??? TÄH???
ei pelin sääntöjä todellisuuteen verrattaessa täsmännyt? Oliko mustilla napeilla pelaavien pelaajien turhautuminen joutavaa?
sovellutus käytännössä ei täsmää teitin lautapeleihin. seon herttasen yhdentekevää mitä liljan valkoisissa luokissa tunnettiin, kerrassaan idioottimaista hölmöiyä vakavalla asialla.
ai tää mooveri puhuu edelleen samaa paskaa ku ennenkin - tulen taas vuoden päästä kattomaan jos täällä olisi joku älykkäämpi henkilö !
missä kohtaa lautapeli meni pieleen?
jos sitä käytettiin opetustarkoitujsessa sillä ei ollut mitään tekemistä tilnteen kanssa africassa eli aivopesua, yhden sanan varjolla.
Niin Moover - kohta lakeja jo muutetaan. Sitähän olet totottanut - että ; lakien mukaan mennään. Nyt muutetaan ensin pikkuisen, mutta lisää tulee kunhan pauke alkaa. Joka tapauksessa on varmaa , että pauketta tulee kun muslimit alkaa "kiihottua" sillä lisää niitä on kuitenkin tulossa tuhansittain. Ikävä vaan että sivulliset ja syyttömätkin maahanmuuttajat joutuvat tuleen. Niin, eihän minulla tietoa ole tulevista paukutteluista mutta epäilykseni on suuri ja aina ennen olen ollut oikeassa.
Meidänkin aikamme koittaa sillä terrorismi on kasvava tauti.
Hmmm... odotellaan...
ja tuo Thors voisi tutustua Italian pidätyksiin Algerialaisten osalta ! Siis esimerkkinä hänen politiikastaan !
mikä pelistä teki huonon?
Niin pitää ollakin. Lakien tulee muuttua koko ajan - yhteiskunnan mukana.
Tässä aloituksessa on keskusteltu siis eri kulttuurien yhteensopivuudesta - lain näkökulmasta. Aloittaja ottaa reilusti, tosin ristiriitaisesti, kantaa erilaisten ihmisten mahdollisuúteen tulla toimeen keskenään.
Perustuslaki on meillä - ja muuallakin, kaiken pohja. Sen kuudes pykälä sanoo mm. seuraavaa:
"---Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.---"
Tämän lainkohdan tuoma ajatus on oikeastaan koko yhteiskuntamme pohja. Se, että omassa yhteiskunnassamme saat sinä tuoda mielipiteesi kuuluville, yhtä lailla kuin vaikkapa maahantullut toisen maan kansalainen, on siis katsottu niin tärkeäksi perusoikeudeksi, että se on erikseen lukittu perustuslakiin. Tällaisen sananvapauden vallitsemisen ei katsota olevan keneltäkään pois - vaan päinvastoin - sen uskotaan tuovan päivänvaloon ne ilmiöt, jotka ovat sen ja monien muiden perustuslain kohtien kanssa ristiriidassa.
Minä toivon sydämestäni, ettet vain halua, että tuohon "pyhään" pykälään millaan tavalla koskettaisiin?
Tällä palstalla on puhuttu esimerkiksi Tanskan pilapiirrosjupakasta. Lienee itsestään selvää, että jos Jyllan Posten saa julkaista kuvat Muhammedista pommi päässään, niin meidän yhteiskuntamme ei millään tavoin saa rajoittaa myöskään sitä itseänsä vastaan kohdistuvaa arvostelua - puhumattakaan joidenkin ryhmien summittaisesta vainoamisesta!!
Lailla voidaan säädellä monenlaisia asioita, siihen mukaan luettuna maahanmuuttopolitiikka. Päivänselvää kuitenkin on, että oman yhteiskuntamme, sen enempää kuin maailman turvallisuutta ei rakenneta vaihtamalla omia periaatteitamme tyystin epädemokraattisten yhteiskuntien periaatteisiin.
Italian terrorismipidätykset eivät suinkaan ole osoitus tarpeesta muuttaa suomalaista perustalakia - päinvastoin: Se on osoitus siitä, että demokratia läpinäkyvyydellään kykenee tunnistamaan - ja eliminoimaan sitä vastaan suunnatut teot, tekojen aikeet ja tekojen takana olevat tahot.
Suomessa ei tietääkseni ole löydetty ja pidätetty yhtään terroristia. Yksi varma keino niiden haalimiseksi tänne kuitenkin on: Aletaan toimimaan epädemokraattisten maiden tapaan alkamalla vainoamaan ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta täysin laillisia ryhmiä.
Se ei ole kenenkään etu.
Tämän lainkohdan tuoma ajatus on oikeastaan koko yhteiskuntamme pohja. Se, että omassa yhteiskunnassamme saat sinä tuoda mielipiteesi kuuluville, yhtä lailla kuin vaikkapa maahantullut toisen maan kansalainen, on siis katsottu niin tärkeäksi perusoikeudeksi, että se on erikseen lukittu perustuslakiin. Tällaisen sananvapauden vallitsemisen ei katsota olevan keneltäkään pois - vaan päinvastoin - sen uskotaan tuovan päivänvaloon ne ilmiöt, jotka ovat sen ja monien muiden perustuslain kohtien kanssa ristiriidassa.
Minä toivon sydämestäni, ettet vain halua, että tuohon "pyhään" pykälään millaan tavalla koskettaisiin?
Mutta anna kritiikkiä vaan, jos olet jonkin kohdan suhteen eri mieltä.
että paras keino nostaa palstan tasoa on vaan alkaa sivistämään minua. Joten kerro nyt aluksi mikä ihan tuossa kommentissani oli vikana.
mutta ilmeisen tietämätön ainakin. Ihmisrotuja ei ole olemassa. Tuon verran yleissivistystä pitäisi peruskoululaisellakin olla.
ja ovat myös Afrikasta peräisin, niin kuin me kaikki
Luoja minkälaisia tonttuja nykypäivänä voi ollakaan???
Tiedemiehet on todenneet miljoona kertaa ihmisrotujen
olemassaolon ja tunnusmerkit. Vain keskiaikainen ihminen
kuten joskus nämä jotka uskoivat maapallon olevan litteä
voivat ajatella täysiä fiktioita ihmisroduista.
Tosin valkoinen rotu on uhanalainen laji, jota monet yrittävät
tuhota hävittää eri keinoin, eli eräänlaista etnistä joukkotuhontaa!!
En tiedä mistä moinen viha ja itseviha kumpuaa, mutta ainakaan
se ei ole elämänmyönteinen.
Rasismi voittaa aina
"Tiedemiehet on todenneet miljoona kertaa ihmisrotujen
olemassaolon ja tunnusmerkit."
Riippuu siitä mitä rodulla tarkoitetaan. Jos sillä tarkoitetaan esim. pelkästään ulkonäköön viittaavia seikkoja, niin onhan päivänselvää, että rotuja tällöin olisi. Tiedemiehet mahtavat olla melkoisen typeriä kun tuollaista edes lähtivät selvittämään. Noiden "miljoonien" ihmisrotujen vastapainoksi on myös tiedeyhteisössä todettu useaan kertaan, että rotuja ei ole.
Monkulttuurisuus ei ole uusi ilmiö. Erään lähteen mukaan maailmassa ei ole yhtään ainutta kansakuntaa, joka olisi etnisesti täysin homogeenista. Kansat ovat olleet jossain määrin liikkeellä aina ja täten myös sekoittuneet osittain toisiinsa. Vaikka kuinka todistettaisiin, että rodut määräävät ihmisen käyttäytymistä, niin on silti hyvin vaikea vetää raja näiden käyttäytymisten mukaan. Pelkkä jaottelu ns. valkoisiin, aasialaisiin ja vaikkapa mustiin ei riitä. Tai voidaanhan se tehdä, mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Et voi koskaan täysin erottaa ympäristöä ja sen vaikutusta ihmisestä. Jos mustaihoinen henkilö kasvaa koko ikänsä Suomessa hän kasvaa erilaiseen ympäristöön, kuin kasvaessaan esimerkiksi jossain Afrikan mantereen maassa. Ylipäätään uskomukset jostain yksittäisistä "puhtaista" kansoista ovat monesti ristiriidassa niiden syntyperien kanssa. Mitä siis tarkoitetaan valkoisilla? Määrittääkö siis ihonväri pelkästään rodun? Jos se pelkästään määrittää, ei rotujen olemassaololla ole juuri merkitystä, sillä ihonväri itsessään ei hallinnoi ihmisen käyttäytymistä.
Aiemmin tässä ketjussa puhutiin muun muassa siitä, että tietyt "rodut" eivät tule toimeen keskenään? Miten nämä rodut sitten jaotellaan? Voidaanko sanoa, että aasialaiset ja mustat eivät tule toimeen keskenään? Tai esim. kristinuskon edustajat ja islamin uskoiset eivät tule toimeen keskenään? Sitovatko uskonnot ihmiset johonkin tietyyn rotuun? Tällöinhän "rotua" voisi vaihdella mielensä mukaan. En usko, että pelkästään yksittäisten ominaisuuksien perusteella (esim. ihmisen geenien, hiustenvärin, silmienvärin, ihonvärin tai vaikkapa kielen) voidaan kertoa ihmisen käyttäytymisestä juuri mitään.
Ihmiset pitäisi siis jakaa keskenään sellaisiin ryhmiin, jotka viihtyvät keskenään? On olemassa varmasti kaikennäköisiä ihmisiä ketkä tulevat toimeen toistensa kanssa, mutta uskon, että tähän vaikuttaa eniten heidän kasvu/koti ympäristönsä, kuin esim. heidän ihonvärinsä. Jos kahden yksilön välille syntyy vaikkapa riita/tappelu, on mielestäni täysin mahdotonta selvittää pelkästään yksi ja ainoa siihen johtanut syy. Voidaan sanoa, että eri kulttuurien sekoittumisten historia on myös verinen, mutta eikö koko ihmiskunnan historia kokonaisuudessaan ole? Aina kun uusi kohtaa uutta, syntyy helposti ristiriitoja, mutta vaikka kuinka haluttaisiin, en usko, että tältä voidaan välttyä. Voit esimerkiksi tulla hyvin toimeen maahanmuuttajanaapurisi kanssa, joka on kotoisin eri kulttuurista, mutta yläkerrassa asuvan suomalaisnaapurisi kanssa voit olla riidoissa.
Täällä puhutaan paljon vihan lietsomisesta. Se, että syytetään kaikkia suomalaisia rasisteiksi on yleistämistä ja vihan lietsontaa, mutta myös yhtä naurettavaa on linkittää maahanmuuttajia yksinään jonkin tietyn (esim. talouden) ongelman yhteyteen. Tämä lietsoo myös vihaa, joka ei yhtään paranna maamme asemaa tai tilannetta. Toki voidaan sanoa, että muslimit ja suomalaiset eivät tule toimeen keskenään. Riippuu jälleen suomalaisesta ja muslimista. Yhtä hyvin voi sanoa, että suomalainen valkoinen kristitty (ei usein kovin kiihkomielinen) ja amerikkalianen valkoinen kiihkomielinen kristitty eivät varmaankaan tule kovin hyvin toimeen keskenään. Johtuuko tämä geeneistä tai roduista, epäilen.
Monikulttuurisuus on mielettömän monimutkainen asia johon liittyy hyvin monia eri tieteitä. Yhtä asiaa ei voi irrotta toisesta. Turhaa täällä on riehua, kun ihmiset ei tajua miten asiat toimii, hyvin suurella todennäköisyydella kukaan meistä, eivät edes alan tutkijat voi varmuudella sanoa mikä vaikuttaa mihinkään. Tässä "yhtälössä" on niin mieletön määrä muuttujia, että absoluuttista totuutta tuskin löydetään koskaan. Siispä voitaisiin nimenomaan keskittyä siihen, miten erilaisuuksien kohtaaminen sujuisi paremmin ja vaivattomammin, sen sijaan että että yritettäisiin pysäyttää maailman liikettä tai tai jakaa ihmisiä karsinoihin, sen mukaan ketkä tulevat toimeen keskenään ja ketkä eivät.
"Noiden "miljoonien" ihmisrotujen vastapainoksi on myös tiedeyhteisössä todettu useaan kertaan, että rotuja ei ole." Siis tarkoitan miljoonien tutkimusten...