Olen halunnut jo useamman vuoden kokeilla kannabista. Olen tehnyt tutkimusta, lukenut toisten tutkimuksia ja tullut ite siihen tulokseen että se on turvallisempaa kuin tupakka ja alkoholi mitkä ei nekään ole erityisen vaarallisia, ehkä todella pitkällä ajalla. Puhutaan useista kymmenistä vuosista, harvemmin se keuhkosyöpäkään yllättää tupakan kanssa kuin siinnä 40-50 vuoden päästä polttelusta, jos silloinkaan. Alkoholi taitaa olla Suomessa se kovin myrkky, päihde josta aiheutuu ylivoimasesti eniten kuluja yhteiskunnalle.
Etenkin nyt olen todella kiinnostunut, kun olen kuullut useasta eri lähteestä että Kannabis auttaisi Glaukoomaan joka minulla on ollut jo useamman vuoden, vasemmasta silmästä on lähtenyt näkö kokonaan ja pelännyt monta vuotta, että sama tapahtuisi oikealle. Pelko haittaa toisinaan työntekoa pahasti, fyysinen työ ja kova kiire niin ei ole pahemmin aikaa ajatella silmää.
Siis olen kuullut että kannabis auttaisi poltettuna alentamaan silmänpainetta osalla ihmisistä. Olis hyvä päästä kokeilemaan miten se auttaa minua, voisinko jättää osan tai kaikki vasemman silmän lääkkeistä pois, tai lähtiskö toisen silmän kutina pois. Silmähän voi kudita vaikka mistä syystä mutta aina käy mielessä että nyt menee näkö.
Oi hitto ootan sitä päivää kun Kannabis laillistetaan, veikkaan että se tapahtuu lähivuosina kun kannabiksesta puhutaan joka päivä enemmän ja enemmän. Paheksunta vähenee ja ihmiset ottavat asioista selvää eivätkä perusta tietojaan jokasen hyysärin ja kyylän sanomisiin. Päättäjät ottavat näitä asioita hoitaakseen ja samalla pääsevät Eduskuntaan. Toivottavasti pääsen jonakin päivänä kokeilemaan miten Kannabis vaikuttaa mun silmiin ja muhun.
Etenkin nyt olen todella kiinnostunut, kun olen kuullut useasta eri lähteestä että Kannabis auttaisi Glaukoomaan joka minulla on ollut jo useamman vuoden, vasemmasta silmästä on lähtenyt näkö kokonaan ja pelännyt monta vuotta, että sama tapahtuisi oikealle. Pelko haittaa toisinaan työntekoa pahasti, fyysinen työ ja kova kiire niin ei ole pahemmin aikaa ajatella silmää.
Siis olen kuullut että kannabis auttaisi poltettuna alentamaan silmänpainetta osalla ihmisistä. Olis hyvä päästä kokeilemaan miten se auttaa minua, voisinko jättää osan tai kaikki vasemman silmän lääkkeistä pois, tai lähtiskö toisen silmän kutina pois. Silmähän voi kudita vaikka mistä syystä mutta aina käy mielessä että nyt menee näkö.
Oi hitto ootan sitä päivää kun Kannabis laillistetaan, veikkaan että se tapahtuu lähivuosina kun kannabiksesta puhutaan joka päivä enemmän ja enemmän. Paheksunta vähenee ja ihmiset ottavat asioista selvää eivätkä perusta tietojaan jokasen hyysärin ja kyylän sanomisiin. Päättäjät ottavat näitä asioita hoitaakseen ja samalla pääsevät Eduskuntaan. Toivottavasti pääsen jonakin päivänä kokeilemaan miten Kannabis vaikuttaa mun silmiin ja muhun.
Vastaukset 21
Vanhimmat
taitavat olla euroopan ainoat maat joissa pieni kannabiksen käyttö on sallittua.
hollanti yks euroopan hienoimmista maista ja espanja hyvä lomakohde eli ei ainakaan niitä ole kannabis pilannut.
belgia, portugali, osa saksaa ja tsekki. tais niitä olla muitakin mut siinä joitain.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:European-cannabis-laws.png
ja ei kun suunnittelemaan seuraavaa kesälomareissua :)
Kartta hieman vanha.
Venäjä on laillistanut, Tanskassa käytännössö aina ollut laillista, Borttugali mallimaa. Ja Suomessa laitonta vuodesta 1972 alkaen ????????????????????????????????????????????????????????????? MIKSI ?????????????????????????????????????????
sitä pitää vain vaatia, ei se muuten tapahdu.
On muuten hienoa, että on tuollaisia hyvän moraalin ja suoran selkärangan omaavia tyyppejä. Jos kaltaisiasi ihmisiä ei olisi riittävästi, olisi keskuudessamme lukematon määrä kaikenlaisia pedofiileja, narkkareita, ynnä muita "itsensä toteuttajia".
Pidä vain linjasi ja pysy irti huumeista. Se tie ei ole hyvä tie.
huumeveikko! :DDDDD
Sähän et varmaakaan ole katkera koirapoliisi.
Mielemmin sekstaan tyttöystäväni kanssa pilvessä kun vedän pullon kossuu ja kusen aivoni
seinään.
Hae apua, jos et kykene pää selvänä.
Raakkuna ja 2018 eduskuntaan.
Kannabis vapaaksi, verot alemmaksi, olut paremmaksi.
Työnteko vituttaa.
Jos nyt kuitenkin juttelisit lääkärien kanssa toisen näkevän silmäsi vuosittaisista kontrolloista ja selittäisit pelkotilasi näön menetyksestä. Onko kannabis todellakin sumentanut mielesi niin että kuvittelet että sauhunpoltto käy lääkkeeksikin jo.
Ikävä kyllä jos kannabis laillistetaisiin sen käyttö ja haittat kasvaisivat. Siinä olisi vain yksi laillinen aine sekakäyttäjille lisää ja terve järkikin sen sanoo että ei siitä hyvä heiluisi. Nytkin on jo huumekuskeja ihan tarpeeksi liikenteessä.
Kylla, vaan, on "Laillistettava" On, tutkittua, tutkimus, tulosta, "Silman, paine, ongelmaa" Siihen, sopii, nimenomaan, Cannabinoilit, jotka, "Auttavat, kehon, hormonologian, kautta, kehosi, takaisin, "Terveyden, tasapainotilaan" Ja, erityisesti, silmanpaine, tautisi, on juuri sellainen, "Hormonolooginen, juttu" Ja, jokapaivainen, polttelu, sun, lempi, piipullas, kay, ihan, huviks, ja terveydeks. Ja, onhan niita, Cannabiksessa, muitakin, arvokkaita, molekyyli, rakenteita, jotka, auttavat kehoasi, ja sieluasi, rauhoittumaan, ja, takaisin, terveyden, saavuttamaan. Sellainen, ihme, laake, se ei ole, etta, kokeilematta, selviaa. Vaan, laake, maarays, on "Luonnon, oman, molekyyli, apteekin, ihme, aines, osia" Ja,taatusti loytyy, laakkeheks, muihinkin, vaivoihin. Joop. JA, ETTEIKOS, SAIS, HAUSKAA, OLLA, KUN, PAUKUISSA, ON PALJON PAREMPI, KUIN IKINA, SAIRAANA, TAHI, EDES, RASKAS, MIELISENA. JA, TAVALLISET LAAKE, MAARAYKSET, ON SELVASTI, HAITALLISIA. SIIS, ETTEIKO, KANSA, SAA ITSE, KASVATTAA, AIDOT, LUONNON, LAAKKEHENSA. JA, KOSKAAN, POISTAMATTA, SEN, EUFOORISTA, VAIKUTUSTA. sIIS, NAUTTIKAA, ILOKSENNE, JA TERVEYDEKSENNE. By, telling, "Raakkuna"
Kyllä täälläkin tullaan kannabis laillistamaan.
Taas julkaistu uusi mietintä YK:lle, että kannabiksen rajoitettua jakelua tulisi lisätä.
Kannabiksella on monia lääkinnällisiä vaikutuksia. Laajentaa keuhkoja ja verisuonia noin yleensäkin, tehokkaammin kuin moni astmalääke, poistaa huonovointisuutta, auttaa unettomuuteen, masennukseen, silmänpainetautiin, ilmeisesti myös kasvaimiin hidastavaa vaikutusta (?). Yleisesti tunnistettu asia, että alkoholi maistuu huonommin, ruokahalu taas lisääntyy todella paljon.
Päihteenä ei aiheuta väkivaltaisuutta tai seksuaalista sekoilua, kuten alkoholi, saattaa vähentää estoja, mutta ei heittäydy mitenkään hillittömäksi tai persoona muutu, kuten alkoholin kanssa tapahtuu aina kun sitä on otettu liikaa.
Kun nyt rikolliset saavat verotta kymmenkertaiset katteet, jotka sitten tulevat harmaana rahana vääristämään talouttamme. Nämä rahat investoidaan uuteen rikolliseen toimintaan. Tämän kaikki mahdollistaa kieltolaki. Käyttäjiä ja pieniä myyjiä jää yleisemmin kiinni kuin niitä isoja rahoittajia. Tämä koko karuselli vielä tukkimassa tuomio- ja toimeenoanovaltaa. Sitten veronmaksajat maksavat siitä, että veroja maksava hippi raahataan poliisille ja syyttäjä saa tekemistä ja sitten oikeuteen, muutama valitusprosessi vielä. Veronmaksaja maksaa ihan turhasta. Huumerikollisuutta on silti, kannabista vedetään silti vaikka näitä kalliita ja typeriä ja leimaavia järjestelmiä pidetään yllä. Kiletolaki pitää hinnat järjettömän korkealla, velaksi myydään ilman mitään säännöstöä. Asiakkaista yritetään rekrytoida rikollisia ja vankilassa sitten oppiikin jo kaikkea muutakin yhteiskunnan vastaista sekä syrjäytetään yhteiskunnastamme. Kannattaako pitää tällaista järjestelmää yllä. Kannattaako maksaa siitä, että lakimme tekee kansalaisesta yhteiskuntaan sopeutumattoman, jos huonosti käy, vaarallisen yksilön?
Lupajärjestelmän taakse verotettavaksi koko kannabis ja plantaasit pystytyyn. Vielä kun kasvista on moneen muuhunkin asiaan. Mutta ennen kaikkea rikollisilta lähtisi niin muhkea pala kakkua valtion hoiviin. Ongelmatapauksiin ja häirötapauksiin kiinnitettäisiin huomiota, ei siihen, että 99 % porukasta on rauhassa juomassa limpparia ja syömässä pitsaa bongi mukana puistossa. Siinä ei ole mitään rikollista.
Nuo Raakkunan viestit ovat hieman hämmentäviä, kun ilmeisestikin kirjoittajana on tämä irti huumeista ry:n perustajajäsen, joka nyt haluaa täällä kirjoitella mukamas pilvestä seonneen alter egolla. En oikein tuollaista ymmärrä, että miten ei voi suoraan puhua asioista. No, kai sitä jokainen tavallaan täällä taaplaaa, kuitenkaan en usko toimintasi olevan eduksi sanomallesi. Minusta epäilyttävää, jos pitää valehdella tarinoita tänne. Epäilyttävää tai säälittävää.
Olethan, todella, kokenut, "Hermo, romahduksen" Ja, nyt, olet, kuta, kuin, tolpillasi. Vaan, mitas, sulla, onkaan, tekematta? No, ensinnakin, sun, taytyy, ottaa, "Raakkunan" antama, "Haaste, esiin" Ja, tayttaa, Suomen, Presidentille, asetetut, velvollisuudet. Nimittain, sina, et ole, tehnyt, "Selvitysta, poissa, olostasi, Suomen, korkeimmasta, virasta" Ja, sellainen, on tehtava, valittomasti.
Suomen, valtion, Presidentin, ongelma, on olla, poissa, vallasta, mutta, roikkuu, sittenkin, virassaan. Kerro, siis, kansalle, "Hermo, romahduksestasi, ja, sen, seurauksena, olleesta, laake, kuurituksesta" Joop. Saat, sen, ehka, viela, anteeksi. Mutta, jos, Tarja, Halonen, Suomen, Presidentin, virassaan, koittaa, toimia, vastoin, valtion, saannoksia. Niin, sina olet, entista, "Epa, patevampi" virassasi. "Salut"
tuore lämmin korvapuusti hyvän kahvin kanssa. Laillinen nautinto. Ja on niitä laillisia nautintoja pari muutakin.
Sun, iassas, ei paljon, haluta, muusta, nauttia, kuin, "Kahvista, ja, korva, puustista" Joop. Mutta, olethan, "Leiraksen, Sihteeri" Ja, koitat, asennetta, muuttaa, kirjoituksillasi. Kylla, se on, nyt, "Selva, laaki, laakityksen, suhteen. Ja, silloin, Suomen, kansa, oppii, nauttien, ottamaan, "Luontaisen, laakityksen, ilokseen" Ja, sellainen, on poies. "Laakari, liiton, busineksesta" Kylla, aiheellinen, "Provokaatio" vastaanne, ja, viela, kertaan, taustanne. Silla. olette, taasen, antamassa, omia, nakemyksianne, kaikesta. Joop. Vai, "Kahvi, ja korva, puusti" Niin, mitas, ne "Pari, muuta, nais, virkailijan, itselleen, sallimaa, nautintoa, sitten, onkaan? Salut.
on yksi nautinto myös. Ja mäenlasku.
ymmärrän kyllä jos esm. joku täyspäinen. esm. joku Bossi vetää jotain Cannabista Viikonloppuisin yms. koska pystyy, hoitaa itsensä ja firmansa yms. mutta nää Jotka vikisee täällä, ovat reppana yh-äidin poikia joista ei koskaan ole ollut mihinkään muuhun, kuin itkemään ja pummaamaan rahaa äidiltään/sossusta yms.. Addikteja joka asiaan. esm Äitiinsä asuvat peräkamarissa jotta äiskä ruokkii yms... eli vetäkää vittu päähänne...
A-klinikkasäätiö-niminen veropakolaisyritys, on saanut kymmeniä vuosia pahentaa alko- ja päihdeongelmia Suomessa ja rahastaa sillä, toimimattomien päihdelakien välityksellä ja äärioikealle radikalisoituneiden viranomaisten avulla. Paljon turhia alkoholi- ja päihdekuolemia, miljardeja verokeitaisiin veroparatiisisote-sijoittajille.
Joko nyt viimeistään, kun tulehdus- ja kipulääkkeeksi tutkitusti tiedetty, viruksiin ja bakteereihin pureva luomukannabis, pitää koronaa loitolla, se laillistettaisiin Suomessakin, eikä vain veropakolaisyrityksille rahastukseen, vaan köyhimmillekin tulehdus- ja kipupotilaille, eli myös kotikasvatuksen- ja käytön osalta.
Kukaan ei halua huumehörhöä naapurikseen. Joka väittää ettei kannabiksen käyttäjä ole huumehörhö, niin kovasti ne ainakin siltä näyttävät ja haisevat.
Äärioikeistosairaus ja veroparatiisirikollisuus, ei halua kuin ilmaisia orjia - joilla ei ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ddc1aa76-295f-4cd3-b741-a1eabee09bbf
Aidot ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet Suomeenkin.
https://www.dw.com/en/german-government-strikes-deal-on-basic-pension/a-51192993