Tukikohdat Kristiinassa ja Närpiössä: Toimittaja Karl Jansson valittiin keskeiseksi yhdyshenkilöksi ja erikoisagentiksi Kristiinan - Närpiön seudulle. Jansson oli Rintamamieslehden entinen toimittaja ja heimosotaretkeläinen ja oli erään tuttavansa kuvailemana "Führers följeslagare" (Hitlerin ihailija). Hän asui vuosina 1944—1945 Kristiinan kaupunginhotellissa, joka oli Närpiön etappitalon Rangsbyn ohella toiminnan päätukikohta. Esim. etappimiesten puhelut yhdistettiin hotelliin "Kallelle" =Jansson. SS-mies Timo Räihä asui myös kaupunginhotellissa, tarkemmin sanottuna sen entisen piharakennuksen pohjoispäädyssä, ja hän hoiteli radistin tehtäviä. Saksan itärintamalla haavoittunut Räihä oli naimisissa erään kristiinalaisen kanssa ja heidät muistavat jotkut kristiinalaiset. Sodan jälkeen vielä nuorehkon Räihän olinpaikkaa en ole onnistunut selvittämään. Pienempiä aikoja kaupungin hotellissa asuivat myös pääorganisaattori Heikkilä sekä "Jonas" eli ev. luutnantti Fabritius.
Osan ajasta vuoden 1945 alkupuolella Jansson asui Närpiössä Ragnsbyssä, lähemmin Fagerössä, jonne pankinjohtaja Matts Cygnel oli järjestänyt asunnon hänelle ja johtoryhmään kuuluvalle Sundholmille. Ragnsby taasen sijaitsi lähellä Blaxnäsiä, Sonderkommando Nordin salasatamaa, mutta tietenkin lähellä myös Nämpnäsin satamaa, jota "Stella Polaris" -operaatio käytti. Molemmat organisaatiot toimivat yhteistyössä (välillä aika sekavastikin). Esim. Valpon kuulusteluissa ilmeni, että radisti Timo Räihä oli salakuljettanut päämajan "Stella Polaris" -upseereita Kristiinaan, josta nämä oli edelleen kuljetettu Ruotsiin. Keväällä -45 Sturmbannführer Alarik Bross määräsikin, että ainakin radioliikenteet näiden kahden organisation välillä on tiukasti pidettävä erillään.
Itse arvelisin, että Kristiinan kirjaston yläkerrassa (merimuseo) olevat radioaseman jäännökset ovat olleet ehkä "yhteiskäyttö"-laitteita, vaikka Saksasta sittemmin toimitettiin omiakin laitteita Kristiinaan. Hoitelihan Kaupunginhotellissa asuva Räihä myös suorat yhteydet Kristiinasta Saksan Heringsdorfiin.
"Pääsatama" sijaitsi siis Närpiössä?
Sonderkommando Nordin käytössä ollut Blaxnäsin satama sijaitsee Töjbyssä, Närpiön ja Korsnäsin rajamailla. Salasataman käytössä oli uudet voimakkailla moottoreilla varustetut katetut veneet. Käytössä oli myös "kalaosuuskunnan" lukitut venesuojat. Puutavaranostaja Piolahtelaisen Åke Nordströmin hankkimassa talossa majoitettiin kuljetusta odottavia karkulaisia ja pakolaisia. Närpiön tukikohdassa otettiin vuodenvaihteessa käyttöön radiopuhelimet entisten lyhytaaltoradiolähettimien lisäksi. Lisäksi etappimiehet olivat toisiinsa yhteydesä "kyynel"-puhelimilla. Stella Polarikselta oli saatu lahjaksi (eivät välittäneet viedä Ruotsiin) Hell-kaukokirjoitinlaitteet, joten Närpiössä oli siirrytty "laajakaista-aikaan"
Blaxnäsin kauttahan kuljetettin paitsi Sonderkommando Nordin toimintaan liittyvää, myös paljon, paljon muuta. Saksalaisia sotilaskarkureita Lapista ja muitakin saksalaisia kuljetettiin ainakin 150, lisäksi asekätkentäorganisaatiossa toimineita perheineen, sekä monen maan pakolaisia perheineen. Monen matka johti Etelä-Amerikkaan asti. Salakuljetuskin kukoisti, olihan Suomessa kova pula-aika. Eli liikenne tässä kalastussatamassa oli vilkasta!
Närpiön ulkopuolella merellä sijaitsi vielä sodan aikana ja jälkeenkinpäin Gåshällanin merivartioasema. Merivartioston varustelu oli erittäin heikko sodan jälkeen niin Gåshällanissa kuin muuallakin, mikä vaikeutti valvontaa. Lähes kaikki paremmat alukset oli siirretty Suomenlahdelle miinanraivaustoimintaan. Gunnar Skomars oli aseman päällikkönä juuri näinä vaaran vuosina. Tekivätkö merivartijat mitään havaintoja salaisesta toiminnasta?
Kyllä havaintoja tehtiin: Armeijamme päämajan salainen operaatiohan "Stella Polaris" käynnistyi Närpiössä syksyllä 1944. Silloin alettiin Nämpnäsistä rahdata suuria määriä salaista tiedustelumateriaalia Ruotsiin sekä myös tiedustelun palveluksessa olleita mutta myös muita pakoonlähtijöitä perheineen. Siirrot tapahtuivat kolmella laivalla, mutta jatkuivat sitten vielä pienemmillä aluksilla. On selvää, että tällainen liikenne ei voinut jäädä merivartijoilta huomaamatta. Voidaan mainita, että kun Gunnar Skomars lähetti salakielisanoman merivartioston esikuntaan 21.9.1944, jossa hän tiedoitti ns. "sairaalatarvikkeiden" lastauksesta Nämpnäsissä ja kysyi toimintaohjeita, vastaus oli:
"Antakaa mennä, sairaalatarvikkeet hyväksyttäviä kuljetuksia" Merivartijat olivat kyllä katsoneet, mitä laatikoissa todellisuudessa oli.
Voidaankin sanoa, että tässä operaatio "Stella Polariksen" yhteydessä merivartijat olivat "puun ja kuoren" välissä yrittäessään hoitaa valvontatehtäviään. Ehkä pankinjohtaja Cygnel (joka oli siis sonderkommandolaisia) yritti hyödyntää tilannetta syyttäessään jälkeenpäin Skomarsia: "Skomarsilla on oma kuljetuslinja Ruotsiin", mutta tämän sanomansa hän joutui oikeuden edessä ottamaan takaisin.
Osan ajasta vuoden 1945 alkupuolella Jansson asui Närpiössä Ragnsbyssä, lähemmin Fagerössä, jonne pankinjohtaja Matts Cygnel oli järjestänyt asunnon hänelle ja johtoryhmään kuuluvalle Sundholmille. Ragnsby taasen sijaitsi lähellä Blaxnäsiä, Sonderkommando Nordin salasatamaa, mutta tietenkin lähellä myös Nämpnäsin satamaa, jota "Stella Polaris" -operaatio käytti. Molemmat organisaatiot toimivat yhteistyössä (välillä aika sekavastikin). Esim. Valpon kuulusteluissa ilmeni, että radisti Timo Räihä oli salakuljettanut päämajan "Stella Polaris" -upseereita Kristiinaan, josta nämä oli edelleen kuljetettu Ruotsiin. Keväällä -45 Sturmbannführer Alarik Bross määräsikin, että ainakin radioliikenteet näiden kahden organisation välillä on tiukasti pidettävä erillään.
Itse arvelisin, että Kristiinan kirjaston yläkerrassa (merimuseo) olevat radioaseman jäännökset ovat olleet ehkä "yhteiskäyttö"-laitteita, vaikka Saksasta sittemmin toimitettiin omiakin laitteita Kristiinaan. Hoitelihan Kaupunginhotellissa asuva Räihä myös suorat yhteydet Kristiinasta Saksan Heringsdorfiin.
"Pääsatama" sijaitsi siis Närpiössä?
Sonderkommando Nordin käytössä ollut Blaxnäsin satama sijaitsee Töjbyssä, Närpiön ja Korsnäsin rajamailla. Salasataman käytössä oli uudet voimakkailla moottoreilla varustetut katetut veneet. Käytössä oli myös "kalaosuuskunnan" lukitut venesuojat. Puutavaranostaja Piolahtelaisen Åke Nordströmin hankkimassa talossa majoitettiin kuljetusta odottavia karkulaisia ja pakolaisia. Närpiön tukikohdassa otettiin vuodenvaihteessa käyttöön radiopuhelimet entisten lyhytaaltoradiolähettimien lisäksi. Lisäksi etappimiehet olivat toisiinsa yhteydesä "kyynel"-puhelimilla. Stella Polarikselta oli saatu lahjaksi (eivät välittäneet viedä Ruotsiin) Hell-kaukokirjoitinlaitteet, joten Närpiössä oli siirrytty "laajakaista-aikaan"
Blaxnäsin kauttahan kuljetettin paitsi Sonderkommando Nordin toimintaan liittyvää, myös paljon, paljon muuta. Saksalaisia sotilaskarkureita Lapista ja muitakin saksalaisia kuljetettiin ainakin 150, lisäksi asekätkentäorganisaatiossa toimineita perheineen, sekä monen maan pakolaisia perheineen. Monen matka johti Etelä-Amerikkaan asti. Salakuljetuskin kukoisti, olihan Suomessa kova pula-aika. Eli liikenne tässä kalastussatamassa oli vilkasta!
Närpiön ulkopuolella merellä sijaitsi vielä sodan aikana ja jälkeenkinpäin Gåshällanin merivartioasema. Merivartioston varustelu oli erittäin heikko sodan jälkeen niin Gåshällanissa kuin muuallakin, mikä vaikeutti valvontaa. Lähes kaikki paremmat alukset oli siirretty Suomenlahdelle miinanraivaustoimintaan. Gunnar Skomars oli aseman päällikkönä juuri näinä vaaran vuosina. Tekivätkö merivartijat mitään havaintoja salaisesta toiminnasta?
Kyllä havaintoja tehtiin: Armeijamme päämajan salainen operaatiohan "Stella Polaris" käynnistyi Närpiössä syksyllä 1944. Silloin alettiin Nämpnäsistä rahdata suuria määriä salaista tiedustelumateriaalia Ruotsiin sekä myös tiedustelun palveluksessa olleita mutta myös muita pakoonlähtijöitä perheineen. Siirrot tapahtuivat kolmella laivalla, mutta jatkuivat sitten vielä pienemmillä aluksilla. On selvää, että tällainen liikenne ei voinut jäädä merivartijoilta huomaamatta. Voidaan mainita, että kun Gunnar Skomars lähetti salakielisanoman merivartioston esikuntaan 21.9.1944, jossa hän tiedoitti ns. "sairaalatarvikkeiden" lastauksesta Nämpnäsissä ja kysyi toimintaohjeita, vastaus oli:
"Antakaa mennä, sairaalatarvikkeet hyväksyttäviä kuljetuksia" Merivartijat olivat kyllä katsoneet, mitä laatikoissa todellisuudessa oli.
Voidaankin sanoa, että tässä operaatio "Stella Polariksen" yhteydessä merivartijat olivat "puun ja kuoren" välissä yrittäessään hoitaa valvontatehtäviään. Ehkä pankinjohtaja Cygnel (joka oli siis sonderkommandolaisia) yritti hyödyntää tilannetta syyttäessään jälkeenpäin Skomarsia: "Skomarsilla on oma kuljetuslinja Ruotsiin", mutta tämän sanomansa hän joutui oikeuden edessä ottamaan takaisin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taas joku riikinruotsalainen tutkija väittää, että Mannerheim oli natsimyönteinen ja hänen arvostamisensa olisi kyseenalaista. On svenssoneilla otsaa! Mitä kaksinaismoraalia!
Jokainen palstalainen tietää Ruotsin toiminnan sodan aikana.
Näköjään epärehellisyys kuuluu ruotsalaiseen kulttuuriiin....
on puhtasti sekopäinen ei sen kirjat mene kaupan ei siitä kukaan tykkää sillä on niin päättömiä kirjoituksia,,,,se lukee ja muistaa vaan toisella aivopuoliskolla, hän on koittannut niin monta työtä eikä missään menesty, niin muka kirjottaa väärillä perusteilla HISTORIAA ei onnistu siinäkään. Jos näättä vielä hänen nimellä esiintyvän jonkin artikkelin niin voitta puhtaasti aatella et taas se sekopäinen asialla..
Suomessa elettiin sodan jälkeen 1944—1946 epävarmoja aikoja. Rauhansopimuksen ehdot olivat kovat, Neuvostoliitolle luovutettu Porkkalan tukikohta oli uhkaavana aivan Helsingin vieressä, ja epävarmaa oli, joutuisiko koko Suomi miehitettäväksi. Liittoutuneiden, käytännössä katsoen Neuvostoliiton valvontakomissio valvoi Suomea. Pelättiin myös kommunistien vallankaappausta, joten näinä aikoina voitiin aivan hyvällä syyllä puhua "Vaaran vuosista". Tältä varalta perustettiin oikeastaan kolmekin salaista organisaatiota: Oman armeijamme organisoima "Stella Polaris" -projekti, jossa eversti Reino Hallamaa oli päällikkönä. Sitten oli asekätkentäsalaliitto, ja ehkä salaisin, (sensaatiomaisin) suomalais-saksalainen Sonderkommando Nord.
Lopullinen päätös Sonderkommando-Nordin perustamisesta tehtiin syyskuussa 1944 Reichsführer Himmlerin toimesta, kun oli saatu tieto siitä, että jos Suomi tekee välirauhan, miehittää NL Suomen; tosin niinhän ei sitten käynyt. Eli toiminta käynnistyi Suomessa rauhanteon jälkeen.
Välirauha 19. syyskuuta 1944 Suomi solmi välirauhansopimuksen Neuvostoliiton ja Ison-Britannian kanssa...
...Ernst von Born, joka radiopuheessaan luonnehtii rauhanteon päivää yhdeksi kansakuntamme raskaimmista koettelemuksien päivistä.
Ylen arkisto
(08:54 ohjelma)
Stella Polaris Välirauhansopimuksen solmimisen jälkeen syksyllä 1944 suomalaista tiedusteluaineistoa salakuljetettiin Ruotsiin...
Haastateltavana on entinen tiedustelupäällikkö Raimo Heiskanen.
Ylen arkisto
(13:32 ohjelma)
Asekätkentä Päämajan upseerien johdolla toteutettiin välirauhansopimuksen jälkeen syksyllä 1944 laaja asekätkentäoperaatio...
Ylen arkisto
(06:20 ohjelma)
Sonderkommando Nord
Natsi-saksalainen/suomalainen Sonderkommando Nord nimisen salaliiton toiminta Suomessa syksyllä ja talvella 1944/45
Operaatio Pohjoinen
Operaatio Pohjoinen
KRS-TV
Ylen arkisto: Kotimaan kamaralla Kuuntele menneiden vuosikymmenten Suomea. Talvi-ja jatkosota, säännöstelytalouden aika, Porkkalan palautus, yleislakko, yöpakkaset, noottikriisi, Vanhan valtaus, Ryti, Paasikivi, Kekkonen...
Paavo Salo, mistä sait ajatuksen alkaa tutkimaan tätä Saksalais-Suomalaista yhteistyötä?
Luin tutkija Juha Pohjosen väitöskirjan "Maanpetturin tie" ja siinä mainittiin Kristiinankaupunki ja Närpiö ja saksalaiset sukellusveneet useaan otteeseen. Päätin ottaa asioista enemmän selvää. Näitä tietoja on julkaistu aikaisemminkin, mm.1970-luvulta on kaksi Ali Alavan kirjaa, jotka perustuvat siihen, että tekijä on haastatellut mukana olleita henkilöitä. Myös paikallisissa lehdissä on ollut muutama kirjoitus näistä asioista. Esim. 1970-luvun harvoissa lehtihaastatteluissa esiintyy mielestäni vielä jonkinverran "Itäisen herran" pelkoa, eikä kaikkea ehkä ole uskallettu kirjoittaa. Vasta NL:n hajoamisen jälkeen ja Valpon arkistojen avauduttua on ollut mahdollisuus saada enemmän tietoa näistä arkaluontoisista asioista, jotka hyvin paljon koskettelevat tätä rannikkoseutua. Arkaluontoisuus johtunee myös siitä, että harva on halunnut myöntää olleensa tekemisissä organisaation kanssa, joka toimi Gestapon alaisena.
Olenkin näitä EK-Valpon arkistoja tutkinut, samoin mitä Saksan sota-arkistojen internetsivuilla on julkaistu. Olen myös koettanut saada tietoja silminnäkijöiltä tai heitä tunteneilta.
Kuinka Sonderkommando Nord oli organisoitu?
Organisaatio perustettiin ja johtopaikaksi tuli Pommerinlahden rannalla sijaitseva Heringsdorf.
— Sonderkommando Nordin esikuntaan johtoon tuli SD:n majuri Alarik Bross, Fregattenkapitän (vakoilupäällikkö) Alexander Cellarius ja Aarne Runolinna (propaganda, hallinto)
— Suomen johtoon tuli mm. ev.luutnantti Johan Fabritius, Fil.tri Vilho Helanen (AKS:n ent.pj), pääorganisaattori Luutnantti Seppo Heikkilä ("Holm"), ins. Karl Sundholm ja toimittaja Karl Jansson.
Koko Suomi oli lisäksi jaettu piireihin, joilla oli omat asiamiehensä, radioasemansa, ajoneuvoja ja aseita. Myös oli perustettu ns. Vapaan Suomen radio ja omat lehtijulkaisut. Radioliikenteen pääpaikka oli Helsingissä ja sitä hoiti tanskalaissyntyinen Thoralf Kyrre.
Toiminta Suomessa keskittyi nimenomaan Kristiinankaupungin - Närpiön tienoille. Maantieteellinen sijaintihan oli kaikinpuolin edullisin.
Tukikohdat Kristiinassa ja Närpiössä: Toimittaja Karl Jansson valittiin keskeiseksi yhdyshenkilöksi ja erikoisagentiksi Kristiinan - Närpiön seudulle. Jansson oli Rintamamieslehden entinen toimittaja ja heimosotaretkeläinen ja oli erään tuttavansa kuvailemana "Führers följeslagare" (Hitlerin ihailija). Hän asui vuosina 1944—1945 Kristiinan kaupunginhotellissa, joka oli Närpiön etappitalon Rangsbyn ohella toiminnan päätukikohta. Esim. etappimiesten puhelut yhdistettiin hotelliin "Kallelle" =Jansson. SS-mies Timo Räihä asui myös kaupunginhotellissa, tarkemmin sanottuna sen entisen piharakennuksen pohjoispäädyssä, ja hän hoiteli radistin tehtäviä. Saksan itärintamalla haavoittunut Räihä oli naimisissa erään kristiinalaisen kanssa ja heidät muistavat jotkut kristiinalaiset. Sodan jälkeen vielä nuorehkon Räihän olinpaikkaa en ole onnistunut selvittämään. Pienempiä aikoja kaupungin hotellissa asuivat myös pääorganisaattori Heikkilä sekä "Jonas" eli ev. luutnantti Fabritius.
Osan ajasta vuoden 1945 alkupuolella Jansson asui Närpiössä Ragnsbyssä, lähemmin Fagerössä, jonne pankinjohtaja Matts Cygnel oli järjestänyt asunnon hänelle ja johtoryhmään kuuluvalle Sundholmille. Ragnsby taasen sijaitsi lähellä Blaxnäsiä, Sonderkommando Nordin salasatamaa, mutta tietenkin lähellä myös Nämpnäsin satamaa, jota "Stella Polaris" -operaatio käytti. Molemmat organisaatiot toimivat yhteistyössä (välillä aika sekavastikin). Esim. Valpon kuulusteluissa ilmeni, että radisti Timo Räihä oli salakuljettanut päämajan "Stella Polaris" -upseereita Kristiinaan, josta nämä oli edelleen kuljetettu Ruotsiin. Keväällä -45 Sturmbannführer Alarik Bross määräsikin, että ainakin radioliikenteet näiden kahden organisation välillä on tiukasti pidettävä erillään.
Itse arvelisin, että Kristiinan kirjaston yläkerrassa (merimuseo) olevat radioaseman jäännökset ovat olleet ehkä "yhteiskäyttö"-laitteita, vaikka Saksasta sittemmin toimitettiin omiakin laitteita Kristiinaan. Hoitelihan Kaupunginhotellissa asuva Räihä myös suorat yhteydet Kristiinasta Saksan Heringsdorfiin.
"Pääsatama" sijaitsi siis Närpiössä?
Sonderkommando Nordin käytössä ollut Blaxnäsin satama sijaitsee Töjbyssä, Närpiön ja Korsnäsin rajamailla. Salasataman käytössä oli uudet voimakkailla moottoreilla varustetut katetut veneet. Käytössä oli myös "kalaosuuskunnan" lukitut venesuojat. Puutavaranostaja Piolahtelaisen Åke Nordströmin hankkimassa talossa majoitettiin kuljetusta odottavia karkulaisia ja pakolaisia. Närpiön tukikohdassa otettiin vuodenvaihteessa käyttöön radiopuhelimet entisten lyhytaaltoradiolähettimien lisäksi. Lisäksi etappimiehet olivat toisiinsa yhteydesä "kyynel"-puhelimilla. Stella Polarikselta oli saatu lahjaksi (eivät välittäneet viedä Ruotsiin) Hell-kaukokirjoitinlaitteet, joten Närpiössä oli siirrytty "laajakaista-aikaan"
Blaxnäsin kauttahan kuljetettin paitsi Sonderkommando Nordin toimintaan liittyvää, myös paljon, paljon muuta. Saksalaisia sotilaskarkureita Lapista ja muitakin saksalaisia kuljetettiin ainakin 150, lisäksi asekätkentäorganisaatiossa toimineita perheineen, sekä monen maan pakolaisia perheineen. Monen matka johti Etelä-Amerikkaan asti. Salakuljetuskin kukoisti, olihan Suomessa kova pula-aika. Eli liikenne tässä kalastussatamassa oli vilkasta!
Närpiön ulkopuolella merellä sijaitsi vielä sodan aikana ja jälkeenkinpäin Gåshällanin merivartioasema. Merivartioston varustelu oli erittäin heikko sodan jälkeen niin Gåshällanissa kuin muuallakin, mikä vaikeutti valvontaa. Lähes kaikki paremmat alukset oli siirretty Suomenlahdelle miinanraivaustoimintaan. Gunnar Skomars oli aseman päällikkönä juuri näinä vaaran vuosina. Tekivätkö merivartijat mitään havaintoja salaisesta toiminnasta?
Kyllä havaintoja tehtiin: Armeijamme päämajan salainen operaatiohan "Stella Polaris" käynnistyi Närpiössä syksyllä 1944. Silloin alettiin Nämpnäsistä rahdata suuria määriä salaista tiedustelumateriaalia Ruotsiin sekä myös tiedustelun palveluksessa olleita mutta myös muita pakoonlähtijöitä perheineen. Siirrot tapahtuivat kolmella laivalla, mutta jatkuivat sitten vielä pienemmillä aluksilla. On selvää, että tällainen liikenne ei voinut jäädä merivartijoilta huomaamatta. Voidaan mainita, että kun Gunnar Skomars lähetti salakielisanoman merivartioston esikuntaan 21.9.1944, jossa hän tiedoitti ns. "sairaalatarvikkeiden" lastauksesta Nämpnäsissä ja kysyi toimintaohjeita, vastaus oli:
"Antakaa mennä, sairaalatarvikkeet hyväksyttäviä kuljetuksia" Merivartijat olivat kyllä katsoneet, mitä laatikoissa todellisuudessa oli.
Voidaankin sanoa, että tässä operaatio "Stella Polariksen" yhteydessä merivartijat olivat "puun ja kuoren" välissä yrittäessään hoitaa valvontatehtäviään. Ehkä pankinjohtaja Cygnel (joka oli siis sonderkommandolaisia) yritti hyödyntää tilannetta syyttäessään jälkeenpäin Skomarsia: "Skomarsilla on oma kuljetuslinja Ruotsiin", mutta tämän sanomansa hän joutui oikeuden edessä ottamaan takaisin.
Joutuivatko merivartijat tekemisiin myös Sonderkommando Nordin kanssa?
Kyllä. Nyt on huomioitava, että merivartijat käyttivät yleensä nimeä "Vastarintaliike" tai "Rintamiesliitto" tai "Gestapo". Sonderkommando Nordin Kristiinan-Närpiön -alueen yhdysmies Karl Jansson Kristiinasta yritti lahjoa Skomarsin ja kaksi muuta merivartijaa.
Tämä tarjous tehtiin Kaskisissa samana aikana 19.1.1945 jolloin saksalainen 1000 tonnin sukellusvene U-242 jo lepäsi pohjassa kohtauspaikalla odottomassa. Tästä oli varmasti selvillä myös, Jansson, eräs tämän sukellusvenekohtaamisen pääoperaattoreista. Oliko tämä lahjontayritys vain hämäystä ja kyseessä oli sukellusvene, ei 500—600 ihmistä. Ehkä tällä keinolla merivartijat saatiin pois Gåshällanilta Kaskisiin ko.yönä, kuten sitten kävikin! Tästä lahjontayrityksestä Skomakars myös tiedotti merivartioston esikuntaan ltn. Bonnille, mutta vastausta ei ole tiedossa, ei ainakaan toimenpiteitä.
Viiden vuoden palkkaa tarjottiin kolmelle merivartijalle, jos nämä eivät puuttuisi asioihin eräänä yönä.
Karl Jansson selitti, että tarkoituksena olisi nyt kuljettaa Ruotsiin isommalla laivalla 500—600 "tavallista" pakolaista!
Eräs tapaus, jolloin merivartijat joutuivat tekemisiin Sonderkommando Nordin kanssa, tapahtui vielä niinkin myöhään kuin elokuun 8. pv. 1945. ’’Silloin otettiin kiinni eräs nainen Helsingistä. Hän oli etsintäkuulutettu yhteistyöstä Gestapon kanssa. Hän oli pidätettäessä erään helsinkiläisen insinöörin kanssa. Lisäksi veneessä oli eräs perhe, joka pakeni peläten NL:oon luovuttamista. Seurue oli aseistettu, mutta he laskivat aseensa kun huomasivat vastarinnan olevan turhaa’’.
Kiinniotto tapahtui Gråstenarna-luodon läheisyydessä Blaxnäsistä länteen. Kiinniotettu nainen oli Sonderkommandon palveluksessa ollut Elli Poikonen (radisti Thoralf Kyrren apuri) ja insinööri oli Karl Sundholm, salaliiton johtomiehiä. Pakoveneen oli hankkinut pankinjohtaja Cygnell ja venettä kuljetti Josef Storsjö.
Palkkiosumma 25 000 mk, joka oli luvattu etsintäkuulutettujen pidätyksestä, luovutettiin monien tuumailujen jälkeen Närpiöläisille merivartijoille.
Gunnar Skomars ja muut merivartijat suhtautuivat selvän kielteisesti saksalais-suomalaiseen yhteistyöhön. ’’Me pyrimme kertakaikkiaan pysäyttämään tällaisen liikenteen. Jatkuva aseellinen vastarintahan olisi ollut kohtalokasta maallemme ja sen itsenäisyydelle. Siksi katsoin, että oli myös minun velvollisuuteni pysäyttää liikenne, vaikka lahjomisyrityksiäkin meitä kohtaan yritettiin tehdä’’.
’’Myöhemmin syksyllä 1945 saatiin vielä kiinni joukko "etappimiehiä" He olivat salakuljettavinaan pirtua, mutta päädyimme siihen, että he olivat saaneet toimintaohjeensa rintamamiesliitolta’’ (= Sonderkommando Nord) kertoi Skomars.
’’Jonkinlaista yhteysmiestoimintaa oli vielä niinkin myöhään, kuin 1947, mutta voidaan sanoa, että jo 1945 nujerrettiin vastarintaliike lopullisesti’’ kertoi merivartija Skomars joulukuussa 1974.
Miksi sukellusveneitä tarvittiin Saksan ja Suomen väliseen yhteydenpitoon ja kävikö niitä täällä tosiaan paljon? Onko mitään varmoja todisteita käynneistä?
Sukellusveneet: Miksi sukellusveneitä tarvittiin; Sonderkommando Nord tarvitsi menestyäkseen koulutettuja miehiä ja materiaalia. Myöskään kaikkia yhteydenpitoa ja neuvotteluja ei voitu hoitaa radioteitse tai kuriirien välityksellä. Elettiinhän lisäksi sodanjälkeisiä aikoja ja Suomi oli sotatilassa Saksan kanssa. Mikään muu kulkuväline ei juuri olisi tullut kysymykseen yhteydenpidossa Saksan Heringsdorfin ja Närpiön- Kristiinan tukikohtien välillä.
Joissakin vanhemmissa julkaisuissa kirjoitetaan, että sukellusveneitä liikkui v. 1944—1945 harva se viikko Kristiinan edustalla! Myös niitä on väitetty käyneen Porissa Vaasassa ja Kokkolassakin. Esim. jälkimmäinen väite on esitetty Valpon kuulusteluissa ilmeisesti harhautusmielessä. Varmoiksi todettuja tapauksia minä löysin vain kolme. Tietoni perustuvat Valpon pöytäkirjoihin, mutta etenkin Saksan sukellusvenearkiston tietoihin. Arkistoon on rekisteröity tiedot n. 2000 U-veneestä, joista lähinnä VII-sarjan veneet ovat operoineet Itämerellä. Näitä varmoja tapauksia on:
1. tapaus. Syksy 1944
U-290 tyyppi VIIC. 7.9. — 5.11.1944 kävi Kristiinan redillä ja Närpiössä. Toi maihin vakoilijan, vakoilijoita (?) Päällikkö Helmut Herglotz. 8.laivasto Tukikohta Danzig (U-Boot-Archiv)
2 . tapaus. Vuodenvaihteessa1944—1945, Cellariuksen mukaan epäonnistunut matka, koska paikallistuntemus puuttui, eikä saatu yhteyttä.
U-348 tyyppi VIIC. 3.1.1945 — 27.01.1945, päällikkö Hans-Norbert Schunck. 8. laivasto, Danzig. Tämä lienee myös se s-vene, jonka kristiinalainen Bertel Norrgran näki Murgrundilla ja jonka miehistön jäsenelle hän neuvoi tien erään Skatassa asuvan henkilön luo. Skatasta on sodan jälkeen muutoin toinenkin kalastajien s-venehavainto (Eriksson), mutta ajankohdasta ei ole tarkempaa tietoa, kuin että oli avoveden aika. (U-Boot Archiv ja Valpo pk.28.8.1946 )
3. tapaus. Matka1945 tammik. U-242. 12.1.1945 Danzig — Närpiö — Kiel, 30.1.1945 (Danzig jo menetetty). Päällikkönä Karl-Wilhelm Pancke. Erittäin perusteellisesti valmisteltu ja dokumentoitu matka, joka jäänee tammikuun 1945 historiankirjoihin.
4. tapaus. U-?? ja U-?? tiedot matkoista 1945 touko- ja kesäkuussa: Tällöin kaksi sukellusvenettä olisi kuljettanut saksalaisia Närpiön Blaxnäsiin. Viivyttyään Närpiössä muutamia päiviä piilopaikoissa, heidät olisi kuljetettu kalastusveneillä Ruotsiin, josta heidän pakonsa jatkui tuntemattomaan päämäärään, mm. Etelä-Amerikkaan. Tältä ajalta ei enää löydy luotettavia tietoja, eikä tietoja enää kirjattu mihinkään. Ainakaan U-Boot Archivesta ei löydy tältä ajalta enää juuri mitään. Mitään s-veneiden tukikohtia ei enää ollut, ja sotakin oli loppu.
U-242:n matka Suomeen: Monien yhteydenottojen ja kokousten jälkeen liikkeelle lähdettiin Heringsdorfista 9.1.1945, mutta varsinainen matka alkoi Danzigin tukikohdasta 12.1.1945. Mukaan Suomeen vietäväksi lastattiin parikymmentä konepistoolia, parikymmentä pistoolia, panoksia ja räjähteitä sekä moottoriveneiden poltto- ja voiteluaineita, joista Närpiön tukikohdassa oli kova pula. Lisäksi torpedohuoneeseen lastattiin lyhytaaltolähettimiä ja niiden vara-akkuja. Rahaa otettiin mukaan myös suurempia summia Suomen toimintaa varten.
Matkalle lähti Sonderkommando Nordin ylin johto eli Fregattenkapit. Alexsander Cellarius, SS-majuri (SD) Alarick Bross ja Aarne Runolinna. Uusi pääorganisaattori Seppo Heikkilä oli myös mukana. Entisenä meriupseerina Heikkilä tunsi myös suomalaisten miinakentät Ahvenan merellä, joten hänen mukanaolostaan oli suuri hyöty. Danzigin jälkeen matka suuntautui Libauhin, jossa tankit täytettiin polttoaineella.
U-242:n kapteenina oli Karl -Wilhelm Pancke, synt. 1915, joten hän oli silloin 29 vuotta vanha (eli "der Alte" kuten miehistö kutsui). Veneen tyyppi oli VIIC, ja tässä U-242:ssa miehistön määrä oli 44. Alus oli vähän yli 1000-tonninen ja 67 metriä pitkä. Sen syväys on 4.80 m, joten se ei voinut tulla mihin tahansa rannikolle. Alusta kuljetti 2 kpl MAN-dieseliä yht 2800 hv. ja lisäksi 2 kpl BBC-sähkömoottoria. Alus oli aseistettu 1 tykillä (10,5 cm) ja yhdellä 2 cm kaksoiskonekiväärillä ja 14 torpedolla. Nopeus veden päällä 17.7 solmua. ja toimintasäde 8 850 merimailia (!) veden päällä. Alus kuului 8.laivastoon.
Kun U-242 oli Kristiinan-Närpiön vesillä, sen 44 hengen miehistö ei aavistanut, että kukaan heistä ei olisi hengissä tasan kahden ja puolen kuukauden kuluttua. 5.4.1945 alus ajoi sukelluksissa Irlannin merellä miinakenttään ja räjähti. Kukaan ei pelastunut, lukuunottamatta Panckea, koska päälliköksi oli vaihtunut Heinz Riedel. Yleensäkin saksalaiset U-veneiden arkistot ovat samankaltaista, kauheaa luettavaa: upotettu syvyyspommeilla, kuolleita 55, pelastuneita 0 jne. jne. Poikkeuksia esim. v. 1945 oli surkean vähän. Saksan sukellusvenelaivastossa oli kaikkiaan 40 000 miestä, joista kuoli peräti 28 000 — 30 000.
Matkalla kapteeni Pancke kertoi käyneensä syksyllä "Finnbusen" laivueen mukana Porkkalan edustalla tiedustelemassa venäläisten toimia. Vene oli ollut Suomenlahdella useita vrk. periskooppisyvyydessä. Ahvenanmereltä Kaskisten korkeudelle ajettiin pinnassa. Aluksen matkaa hidasti pohjoisesta 7—8 boforin voimalla puhaltava myrskytuuli. Kaskisten pohjoispuolella U-242 oli illalla 17.1. Radioliikenne Suomeen meni veneestä Berliinin kautta, ja veneestä lähti ilmoitus myrskystä, joka esti yhteydenoton. Suomen vastailmoituksessa kerrottiin 6Bf sivutuulesta ja räntäsateesta, jolloin yhteysvene Blaxnäsistä ei pääse liikkeelle.
Saksalainen VIIC sukellusvene
VIIC tyyppinen saksalainen sukellusvene
Pohjois-Eurooppa
* Tapahtumien maantieteellinen keskipiste Suomen länsirannikolla. Heringsdorf Pommerinlahden rannalla sijaitsee nykyisen Saksan ja Puolan rajalla
yläkerran antenneista
QuickTime Video 2
Blaxnäsin moottoriveneet
VIIC tyyppinen sukellusvene
U-760 VIIC tyyppinen sukellusvene
Onko olemassa mitään säätietoja kyseessä olevasta ajasta?
Sää-ja jäätilanne on ollut mahdollista näin jälkeenpäin selvittää Gåshällanin mv-aseman päiväkirjoista.
U-242 teki kuitenkin ylimääräisen operaation Kaskisten läheisyydessä, josta ei tarkemmin kerrottu Suomen radisteille eikä Blaxnäsistä tuleville. Kalastaja Silen kuljetti nimittäin erään miehen S-veneeseen Kaskisten luona. Tämä oli saksalaisten vakoilija Leningradista, jolla ei ollut mitään tekemistä Sonderkommando Nordin kanssa. Hän raportoi ja palasi sitten aikanaan maihin muun joukon mukana Närpiössä (naamioituneena).
Muutoin U-242 makasi pohjassa odottaen myrskyn tyyntymistä. Lopulta 21.1.1945 eli lähes 4 päivän kuluttua kohtaaminen päätettiin toteuttaa. Kohtaamispaikka oli 3mpk. mantereesta, ei kovinkaan kaukana Gåshällanista. Merivartijat olivat talvella 1945 Gåshällanissa (eivät Grytskärin Långörenillä). Gunnar Skomars merivartijatovereineen oli lähtenyt partiomatkalle Kaskisiin Tallholmeniin klo. 15.30. Kaskisissa oltiin myös ankkurissa yön yli. Merivartioasema jäi siis tyhjäksi! Näin jälkeenpäin voidaan vain arvella, miksi merivartioasema jätettiin tyhjäksi juuri kohtaushetkellä. Oliko Janssonin lahjontayritys hämännyt merivartijat vai oliko MV:n esikunta saanut joltakin taholta toimintaohjeita? Nyt noin 4 - 5 tuntia myöhemmin suuntasi kalastajavene Blaxnäsistä matkansa kohti U-242:ta ja kohtauspaikka oli oletettavasti Blacksögrundetin kohdalla Gåshällanista pohjoiseen. Entinen merimies, nyt tärkeä etappimies Artur Björklund oli hoitanut kookkaan moottoriveneen Blaxnäsiin ja kaksi varmaa merenkulkijaa kuljettajiksi.
Ketkä kaikki menivät sukellusveneelle ja mitä veneessä tapahtui?
Ensin kuorma -auto ja sitten henkilöauto ajoivat Närpiön Töjbyn kylään. Kuorma-autolla tuli paperilasti, joka edellisenä päivänä oli noudettu Kristiinan asemalta ja Vaasasta tulleet Björklund ja entiset SS-miehet Lauri Törni ja Jalo Solmu Korpela.
Toisessa Kristiinasta tulleessa autossa oli "Kristiinan päällikkö" Karl Jansson, Kristiinan radisti Timo Räihä ja everstiluutnantti Sergei Johan Christian Fabritius Suomen johtoryhmästä.
Paperilasti oli tarkoitettu lahjaksi ja se oli tavallista kirjoituspaperia, josta Saksassa oli huutava pula.
Autolla ei Blaxnäsin satamaan eli Ljungarsin kohdalle päästy lumiesteiden vuoksi vaan tavarat piti kuormata uudelleen hevosvetoisiin rekiin. Rannalla odotti vene, johon tavarat kuormattiin. Vene ajoi länteen n. pari tuntia ja merkkilampulla annettiin valomerkkejä suuntaan SW-W. Merkkeihin vastattiin ja moottorivene suunnattiin s-venettä kohti. Oli iltayö 21. tammikuuta 1945 ja kello n. 22.00. Sovitut tunnussanat vaihdettiin. Senjälkeen moottorivene voitiin kiinnittää s-veneen kylkeen ja kannella seisova meriupseeri toivotti "Willkommen in Deutschland."