Männikönkodin

"Lasse Hautala ja Paula Sihto valehtelivat

Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.) Ilmajoelta ja kansanedustajaehdokas Lasse Hautala (kesk.) Kauhajoelta ovat jääneet kiinni valehtelusta. Molemmat ilmoittivat Pohjalaisen haastattelussa 16.5., etteivät ole saaneet Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä vaalitukea ennen viime eduskuntavaaleja.

Yhdistyksen vaasalainen puheenjohtaja, asianajaja Pekka Lind julkisti perjantaina noin kello 18 täydellisen listan tuen saajista. Siitä käy ilmi, että Lasse Hautala sai 10 000 euroa ja Paula Sihto 5 000 euroa."

Onko Suomen kansa näin alas vajonnutta, että se jopa äänestää valehtelijoita päättämään yhteisistä asioista. Nyt olisi aika julkaista myös ne rahat, jos ja kuinka paljon vanhusten kodilta on tullut taulukaupoilla Lasse Hautalalle.
11638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

5.10.
"Ja aina vain tulee uutta ja uskomatonta ilmi vaalirahoituksesta. Luin junassa Ilta-Sanomista, että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on tukenut Vanhasen presidentinvaalikampanjaa, aikana jolloin puoluesihteeri Korhonen on istunut sairaahoitopiirin hallituksen puheenjohtajana. Vanhasen kampanjaa on tukenut myös Seinäjoen kaupunki ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä. Viikonlopun Iltsika, jota en ole nähnyt, on maanantain lehden mukaan kertonut, että Kyösti Virrankosken 65-päivillä kerättiin rahaa keskustaehdokas Lasse Hautalan EU-vaalikampanjaan. Virrankosken synttärit järjesti samainen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Myös kaupunki tuki Virrankosken juhlia. Seinäjoen kaupunginjohtaja Rasinmäki sanoo, ettei tiennyt 65-päivien tarkoituksena olevan rahoittaa Lasse Hautalan vaalikampanjaa."

Äänestä
  • 11. käsky

    Sinun pitää oleman varuillasi ja muistaa, että Lasse Tapani Hautala on Kauhajoen seurakunnan erityisessä varjeluksessa ja hänelle annetaan piakkoin arkkikepulin arvonimi.

    Äänestä

  • Isä Kuutamoinen kirjoitti:

    11. käsky

    Sinun pitää oleman varuillasi ja muistaa, että Lasse Tapani Hautala on Kauhajoen seurakunnan erityisessä varjeluksessa ja hänelle annetaan piakkoin arkkikepulin arvonimi.

    ja tukiporukoiden olisi korkea aika astua esiin ja ihan rehellisesti kertoa kuinka asia on, nyt asiassa on jo valehdeltu siinä määrin, että luottamusta ei enää ole.
    Lasse voi olla ihan varma, että nämä asiat tullaan kaivamaan esiin, seuraavien eduskuntavaalien alla.

    Äänestä

ENSIMMÄÄNEN UHRI TÄS SODAS OOT ITTE JA VALEHTELET NIIN, JOTTA NESTE ON NOUSSU PÄÄHÄN.

PAULA ON SAANUT TUKIA KMS:LTÄ VASTA VAALIEN JÄLÄKEHEN. HAUTALA ENNEN VAALIA JA MIETAA
SAMOON.

Äänestä
  • Eikös se mennyt niin ettei Mietaata meinattu päästää edes ehdokkaaksi? Saiko Mietaa mitää tukea?

    Äänestä

taitaa olla pahee roisto ku nou kansallispukuryöstäjät

Äänestä
  • Kansallispukuuset on heleppo nakki oikeurelle, Hautala ei. Hautala luuloo ettei totuus palajustu, kyllä palajustuu ja katkerata kalakkia saa Hautala avustajineen niällä. Me Kauhajokilaaset emme oo tyhymiä vaikka näin kuvitellahan.

    Äänestä

  • Oikeurelle heleppo kirjoitti:

    Kansallispukuuset on heleppo nakki oikeurelle, Hautala ei. Hautala luuloo ettei totuus palajustu, kyllä palajustuu ja katkerata kalakkia saa Hautala avustajineen niällä. Me Kauhajokilaaset emme oo tyhymiä vaikka näin kuvitellahan.

    Miksi on poistettu hyvä asian kaäsittely LH:n puheenjohtaja/pääministeriehdokkuudesta.
    Siinä käsiteltiin tosiasioita

    Äänestä

  • kysyn - vaan kirjoitti:

    Miksi on poistettu hyvä asian kaäsittely LH:n puheenjohtaja/pääministeriehdokkuudesta.
    Siinä käsiteltiin tosiasioita

    Hautalasta kertova ketju poistettu. Julkisuuden henkilö näköjään karttaa kotikaupungin julkisuutta, miksi. Joka julkisuusleikkiin lähtee, se julkisuuden myös kestäköön. Helluntailaisuus oli tämän ketjun aloitus ja pohdiskelu.

    Äänestä

  • Hellut lujaa kirjoitti:

    Mitä olemme saaneet omien kansanedustajien myötä? Menkää itseenne, miettikää ja ryhdistäytykää. Jos vanhempi sukupolvi, joiden puheita olen kuunnellut, osaisi käyttää tätä keskustelupalstaa, ette edes aavista, minkä kaltaisista väärinkäytöksistä silloin saisimmekaan lukea. Kumma, että heidän tarinoitaan ei täällä vielä näy. Johtunee myös siitä, että tyhjätaskun, jolta kaikki on viety, on vaikea lähteä asiansa puolesta huutamaan maassa, missä korruptio ja hyvävelijärjestelmä rehottaa ja kun tuomioita jakavatkin ovat yhtä raadollisia kuin muutkin. Toimivatko jopa niin härskisti, että ovat lojaaleja ystävilleen ja naapureilleen "oikeutta" jakaessaan?

    Äänestä

  • Hellut lujaa kirjoitti:

    Hautalasta kertova ketju poistettu. Julkisuuden henkilö näköjään karttaa kotikaupungin julkisuutta, miksi. Joka julkisuusleikkiin lähtee, se julkisuuden myös kestäköön. Helluntailaisuus oli tämän ketjun aloitus ja pohdiskelu.

    Mikä on sananvapautemme tila Suomessa, missä Vanhanen on asettanut sanalle uuden merkityksen? Eikö selvät merkit ole näkyvissä tänä äärikonservatismin aikakautena, että sananvapauttamme pyritään kaikin tavoin rajoittamaan. Nyt ollaan Lindènin avulla ajamassa alas yleisradiota kierällä tavalla kahdella tuolilla istuen. Sasi puhuu toista, Linden toista ja kepu sekoilee siinä välissä miten milloinkin ja niin kuin ennenkin, mutta kaikilla on sama päämäärtä: yleisradio alas ja maksullisia tilalle. Muu media, joka kävi lobbailemassa manipuloitavaa, rikollisesta toiminnasta jo kerran kiinni saatua osaamatonta Lindèniä, onnistuvat lopulta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

taulurahat kirjoitti:

"Lasse Hautala ja Paula Sihto valehtelivat

Kansanedustaja Paula Sihto (kesk.) Ilmajoelta ja kansanedustajaehdokas Lasse Hautala (kesk.) Kauhajoelta ovat jääneet kiinni valehtelusta. Molemmat ilmoittivat Pohjalaisen haastattelussa 16.5., etteivät ole saaneet Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä vaalitukea ennen viime eduskuntavaaleja.

Yhdistyksen vaasalainen puheenjohtaja, asianajaja Pekka Lind julkisti perjantaina noin kello 18 täydellisen listan tuen saajista. Siitä käy ilmi, että Lasse Hautala sai 10 000 euroa ja Paula Sihto 5 000 euroa."

Onko Suomen kansa näin alas vajonnutta, että se jopa äänestää valehtelijoita päättämään yhteisistä asioista. Nyt olisi aika julkaista myös ne rahat, jos ja kuinka paljon vanhusten kodilta on tullut taulukaupoilla Lasse Hautalalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu