Pasilan aseman laiturikellot

Werkki Wörkki

Pasila on yksi Suomen vilkkaimpia rautatieasemia. Laiturien kellot kulkevat kuitenkin 1min 45s edellä, on kulkenut jo ainakin parin vuoden ajan. Olen tehnyt asiasta valituksen, koska se aiheuttaa turhaa kiiruhtamista ja myöhästymisen pelkoa. Ihmisillä kun on tapana pitää asemilla olevia kelloja, ns virallisena aikana. On psykologisesti outoa, ettei aseman kellot ole edes lähelläkää ns virallista aikaa. Minusta asemien kelloihin pitäisi voida luottaa, siksi niitä kai siellä onkin. Kellolla ei tietääkseni ole mitään virkaa, mikäli se ei näytä oikeaa aikaa. Juna-maailmassa matkustajan on tärkeää tietää tarkka aika, sekunnilleen, juuri sen takia, että junat kulkevat minuuttiaikataululla, ja vaihdon onnistuminen Pasilassa on usein sekunneista kiinni.

Nykyään kellojen julman suuri etuajassa kulkeminen aiheuttaa sen, että junat ovat ihmisten mielikuvissa aina sen 2min myöhässä, ja se aiheuttaa suurta mielipahaa, vaikkakin juna olisi virallisen ajan mukaan täysin sekunnilleen aikataulussa. Varsinkin vaihtomatkustajille tämä aiheuttaa suurta sekaannusta, kun ensin luullaan että 2min myöhästymisen takia ei ehdi vaihtaa, ja sitten huomataankin että ehditäänpäs sittenkin, ja juoksuksi pistetään kun nähdään että se vaihtojunakin tulee 2min myöhässä, ja sitten jupistaan että on ne junat aina myöhässä.

Itse käytän K-junaa päivittäin, kun menen töihin Korsosta Pasilaan. Pasilassahan kellojen etuajassa kulkeminen aiheuttaa lähinnä mielipahaa ja turhaa myöhästymisen pelkoa. Mutta Korsossa tilanne on vielä pahempi. Aseman kello nimittäin kulkee 45s jäljessä. Eli jos luottaa aseman kelloon, niin junan perävalot näkyy. Keravalla on tietääkseni sama juttu.

Kysynkin, miksi on niin hemmetin vaikeaa saada yksiä kelloja käymään edes muutaman sekunnin tarkkuudella virallisessa ajassa? Siis näillä asemilla, monilla muilla asemillahan kellot ovat tismalleen aikamerkin ajassa, mutta ei näillä mainitsemillani.

8

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfahdh

      vasta katsot kelloa?

      • uunoaapo

        Olipa siinäkin ansiokas vastaus, varsin monivivahteinen suorastaan. Älkää vaivautuko kirjoittamaan, jos teillä ei ole kolmea sanaa enempää sanottavaa!!!!!


      • ....,,,,
        uunoaapo kirjoitti:

        Olipa siinäkin ansiokas vastaus, varsin monivivahteinen suorastaan. Älkää vaivautuko kirjoittamaan, jos teillä ei ole kolmea sanaa enempää sanottavaa!!!!!

        Olihan siinä aivan olennainen kysymys tiivistettynä viiteen sanaan.
        Uunoaapo käytti 20 sanaa, sanomatta asiaan mitään.


      • uunoaapo
        ....,,,, kirjoitti:

        Olihan siinä aivan olennainen kysymys tiivistettynä viiteen sanaan.
        Uunoaapo käytti 20 sanaa, sanomatta asiaan mitään.

        Voi shaatanan shaatana, jummalavvta, auuurrrgghhhh, ismos ismos ismos izmozzzz, RRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRYYYYYYÄÄÄÄÄÄÄYYYYHHH

        RÄYH



        RÄYH


        RÄYH


        HAKKA HUKKA RYÄH ÄYH!!!!


    • srghddgh

      vai kuinka?

    • lkahslgkdj

      Miten kaukaa sinä oikein tulet sinne Korsoon kun kerran jo siellä juna jättää, haahuiletko matkalla kiviä potkiskellen vai lähdetkö aina kotoa hakuammunta tyyliin katsomaan paljonko se asemankello näyttää ja josko siellä olisi vaikkapa junakin, ja jos on niin luuletko sen seisovan siellä montakin minuuttia, saviolta korsoon on 4min aikaa ja pitäisi vielä liikkuakin se 3km(oikotie kartta) kun taas rekolasta lähtöön on 2min ja sinnekin on matkaa jotakuinkin 2km(oikotie kartta samanmittainen pätkä asolanväylää). siinä välissä pitäisi keretä vielä pysähtymään korsossa. Kyllä pitää olla miehessä/naisessa vikaa jos kerran kaikki on kiinni siitä kun se asemankello ei näytä oikeaa aikaa. Mites sulta onnistuu toi tv:n katselu siellä ne ohjelma-ajat vasta pielessä ovatkin ja niitä kun ei tule uusintana kymmenen/kahdenkymmenen minuutin välein, montako kaukosäädintä oletkaan mahtanut jo hajottaa.

      ps. Lähde huomenna vaikkapa viisiminuuttia myöhemmin niin kerkiät seuraavaan hyvin.

      Ainiin mitäs junia siellä Korsossa vaihdetaan, vai kuljetko välillä Helsingistä ja välillä Helsinkiin päin. No nythän mä vasta hokasin, mutta kauanko sinulta menee aikaa siirtyä se kymmenen metriä(laiturilta toiselle) sillä esim. pasilasta korsoon juna saapuu kello 15:38 kun taas korsosta pasilaan juna lähtee 15:41, eli pelivaraa on siitä, kun vilkaiset kelloon vielä ainakin se 2minuuttia. Matkailetko kenties useinkin korsossa?

      Pasilassa taas olisi aivan toinen stoori mutta jutustasi päätellen siellä et vaihda junaa, jos se ei ole sinulle kerran ongelma. Siitä saa taas yleensä syyttää itseään tai jotain mulkkuja konnareita jotka odottolevat kaiken maailman myöhässä juoksijat kyytiin siellä malmilla sekä oulunkylässä, sillä K-junalla on aikaa 4minuuttia oulukulästä pasilaan sillä kyllä kerkiää mutta jos olet esim. oulunkylässä ajassa mutta juoksijoita tulee kokoajan niin hyvin äkkiä aikaa on vajaa kolme minuttia ja silloin aikataulussa pysyminen tekee jo tiukkaa ja jää helposti jostain seuraavasta junasta huopalahteen esim. Pasilasta lähtee A- tai E-juna 16:24 mihin kerkiää helposti vähän ripeämmin(juosten) kävellen alakautta K-junasta jonka lähtöaika Pasilasta on 16:23, mutta jos ei kerkiä niin asemankellon syyttämisessä ei ole mitään järkeä koska aikataulun jos tietää niin juosta tarvitsee joka tapauksessa ja välillä vaikka kuinka juoksisi niin perävalot näkyvät sillä toisten ohi on paha rynniä( ai että mä tykkään niistä jotka haahuilevat täyttäen koko käytävän)mutta onneksi seuraava menee vasta 16:28, eikä tarvitse edes kävellä ripeästi.

      • ahtrjjd

        No jos juna lähtee näytön mukaan klo 10.11, ja kellossa on vielä 45 sekuntia lähtöaikaan aikaa, niin polttelee vaikka rauhassa tupakkia, kunnes yhtäkkiä juna vain lähtee, vaikka kellossa on vielä 45 sekuntia aikaa. Tämän takia moni myöhästyy, koska luottaa liikaa aseman kelloon.


      • jHGADFHKLJkjdsfl
        ahtrjjd kirjoitti:

        No jos juna lähtee näytön mukaan klo 10.11, ja kellossa on vielä 45 sekuntia lähtöaikaan aikaa, niin polttelee vaikka rauhassa tupakkia, kunnes yhtäkkiä juna vain lähtee, vaikka kellossa on vielä 45 sekuntia aikaa. Tämän takia moni myöhästyy, koska luottaa liikaa aseman kelloon.

        toiset käy jopa kusella siinä ykköslaiturin(helsinki) kupeessa, joten polttele sinä vaan rauhassa sitä tupakkias, koskas olet nähnyt junan seisovan Korson asemalla tuon kuvailemasi 45 sekunttia? Kaikki muut menevät kyytiin ja sinä se vaan polttelet tupakkia, vituttaako´? Ja sit se jättää???!!!...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      133
      1758
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1159
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      82
      1026
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      871
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      39
      701
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      661
    10. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      656
    Aihe