Minulle riitti tämä palsta aivan täysin, olen niin kyllästynyt Moverin sensuuriin, sekä hänen oman linjansa palvontaan, ettei keskustelu täällä enää ole mahdollista järkevissä puitteissa.
Siirryn totaalisesti nyt Homma forumille, josta minut tavoittaa mikäli jotain asiaa tulee ja tietysti Maahanmuuttouutiset sivuilta palaute boksista voi lähettää palautetta ja mitä vaan viestiä tarpeen mukaan.
http://personal.inet.fi/palvelu/maahanmuuttouutiset/Maahanmuuttouutiset/Tervetuloa.html
Erittäin paljon kiitoksia kaikille jotka ovat olleet mukana tekemässä maahanmuuttokeskustelusta mahdollista ja toivoisin että se olisi vielä kestänyt pidempäänkin.
Kuitenkin on parempi että keskustelu pysyy asiassa, joten en voi sietää enempää sellaista moderointia kun Mover harrastaa, tekemättä jotain asian hyväksi, eli thats it soronoo:)
Olen miettinyt pääni puhki miten voin lähteä mukaan vaikuttamaan ja katsotaan josko Hommassa lähtee paremmin tulille homma ja olisi mukava nähdä vanhoja partoja täältäkin jossain vaiheessa siellä keskusteluissa, kuten jo näin ystävämme Pillun:)
Siellä on Eino P keravalta, jonka uskon hyvin toden näköisesti olevan Pillu itse joten kadunlakaisijakin voisi rekkaa itsensä ellei ole sitä tehnyt jo:)
Suomi Suomalaisille ja muut, itse tietenkin päätätte missä on helpoin kirjoittaa, mutta toistan nyt sen saman kuin noin vuosi sitten...eli tule sinäkin Hommaan:D
Olisi tosi rautainen hommeli jos jossain vaiheessa pystyttäisiin kimpassa jotenkin olla mukana vaikuttamassa jne...saa nähdä.
Hyvät jatkot kaikille paitsi Mot rasismenille, eijaksakirjautua ja Moverille, heille toivon yhtä ankeaa kuin tähänkin asti, muahahahahahahaha:D
Ja koita Mover päästä rasismista eroon, se ei johda mihinkään positiiviseen elämässä, pitää antaa ihmisille mahdollisuus sanoa sanasensa eikä olla itse aina päällimmäisenä, (vinkki5)
Ciao amigos, pitäkää lippu korkealla...Suomen..
Siirryn totaalisesti nyt Homma forumille, josta minut tavoittaa mikäli jotain asiaa tulee ja tietysti Maahanmuuttouutiset sivuilta palaute boksista voi lähettää palautetta ja mitä vaan viestiä tarpeen mukaan.
http://personal.inet.fi/palvelu/maahanmuuttouutiset/Maahanmuuttouutiset/Tervetuloa.html
Erittäin paljon kiitoksia kaikille jotka ovat olleet mukana tekemässä maahanmuuttokeskustelusta mahdollista ja toivoisin että se olisi vielä kestänyt pidempäänkin.
Kuitenkin on parempi että keskustelu pysyy asiassa, joten en voi sietää enempää sellaista moderointia kun Mover harrastaa, tekemättä jotain asian hyväksi, eli thats it soronoo:)
Olen miettinyt pääni puhki miten voin lähteä mukaan vaikuttamaan ja katsotaan josko Hommassa lähtee paremmin tulille homma ja olisi mukava nähdä vanhoja partoja täältäkin jossain vaiheessa siellä keskusteluissa, kuten jo näin ystävämme Pillun:)
Siellä on Eino P keravalta, jonka uskon hyvin toden näköisesti olevan Pillu itse joten kadunlakaisijakin voisi rekkaa itsensä ellei ole sitä tehnyt jo:)
Suomi Suomalaisille ja muut, itse tietenkin päätätte missä on helpoin kirjoittaa, mutta toistan nyt sen saman kuin noin vuosi sitten...eli tule sinäkin Hommaan:D
Olisi tosi rautainen hommeli jos jossain vaiheessa pystyttäisiin kimpassa jotenkin olla mukana vaikuttamassa jne...saa nähdä.
Hyvät jatkot kaikille paitsi Mot rasismenille, eijaksakirjautua ja Moverille, heille toivon yhtä ankeaa kuin tähänkin asti, muahahahahahahaha:D
Ja koita Mover päästä rasismista eroon, se ei johda mihinkään positiiviseen elämässä, pitää antaa ihmisille mahdollisuus sanoa sanasensa eikä olla itse aina päällimmäisenä, (vinkki5)
Ciao amigos, pitäkää lippu korkealla...Suomen..
Vastaukset 53
Vanhimmat
paas tuleen sinäkin Hommaan, ehdottomasti sanomaan oma mielipide asioihin, sinulla on järkeä päässä ja osaat myös pitää asiat hanskassa!
Itse olen ollut jo kai vuoden kirjautuneena mutten ole kirjoitellut, nyt sekin muuttuu:)
Ciao!
koska olen saanut sieltä IP bannit, mutta solidaarisuuden vuoksi jään myös täältä Suomi24 lta tauolle sillä:
Olen lopen kyllästynyt tähän Moverismiin, joka ei pysty kasvamaan sellaiseen aikuiseen ymmärrykseen joka käsittelisi poistettavan artikkelin rasistisuutta sen sijaan että poistaisi sen. Silloin kukaan ei koskaan saa tietää mikä siinä viestissä tarkalleen ottaen oli niin rasistista. Vanhan vihtahousun tapana on, ei selvitetä perin juurin kyseessä olevaa ongelmaa eli rasismia vaan työnnetää pää puskaan ja kieltäydytään kuuntelemasta ja käsittelemästä asiaa sellaisena kuin rasismi oikeasti on tai jos ei ole rasismista kyse niin tunnustetaan sekin. Jos emme tunnusta tosiasioita, niin se asettaa elimistön niin suureen ristiriitaan ympäristönsä suhteen että siitä seuraa krooninen stressi, lihominen, sydän ja verisuonisairaudet sekä syöpä.
Onneksi parempia foorumeita löytyy kuitenkin läjäpäin jos niitä kaipaa.
Tomppa: Muutos2011-puolue voi olla hyvä ratkaisu. Pääasia kuitenkin on että saat yhteyden äänestäjiisi ja siksi kannattaa tehdä vaalityötä aktiivisesti. Ei sillä ole niin väliä missä pikkupuolueessa on kunhan vain ajaa oikeita asioita kuten Kelan lakkauttamista. Täällä ei tarvita loisia ulkomailta, kun kotimaassakin riittää heitä. Jos tarvii puolustuspuheenvuoroja ja propagandaan liittyvää konsulttiapua, niin pistä meiliä tulemaan.
Muistakaa äänestää Tomppaa!!!
Ip banni, no, heillä voi jossain vaiheessa mennä tietokanta uusiksi koska nuo foorumit ovat alttiita hyökkäyksille, eli kannattanee kokeilla uudestaan, voi olla että pystytkin rekkaamaan uudestaan.
Ja kannattaa myös jutella asiasta modejen kanssa, voi olla että bänni otetaan pois.
Laitatko vielä osotteesi palauteboksiin kun siellä oli kyllä se viesti mutta puuttuu sähköpostiosoite:)
ennen kuin tomppa ehti edes sanoa lausettaan loppuun!
Rasismin vastustajat ovat perustaneet Hommawatch-blogin monitoroimaan Homman kirjoittelua, jotta raadollinen totuus Homman keskustelun tasosta ja sisällöstä tulisi mahdollisimman monien tietoon:
"Maahanmuuttokriitikoiden internet-palsta Homma-foorumi on saanut nettiin vahtikoiran, Hommawatchin. Kyseisen blogin kirjoittajat kokoavat Homma-foorumilta rasistisiksi kokemansa kirjoitukset ja julkaisevat ne sellaisenaan.
- Homma-foorumi väittää edustavansa asiallista maahanmuuttokeskustelua. Se on kuitenkin lähinnä internetrasistien mätäpaise ja huonon maun tyyssija. Tämä blogi todistaa sen, blogin perustajat perustelevat.
Blogin tuoreimmissa klipeissä muun muassa panetellaan toimittaja Umayya Abu-Hannaa ja syytetään Eurooppaan saapuneita afrikkalaisia kolonialistisesta riistosta, koska Euroopan rahat valuvat heidän taskuihinsa."
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/158381.shtml
sinunkaltaisilla kommunisteilla ja työtävieroksuvilla on sitten jotain tekemistä päivisin.
Sivustoa, onneksi olkoon, se ei nyt vain toimi:)
Mitä sitten jos joku kyttää, minulla ei ole mitään salattavaa!!!
Sanon asiat kuten ne ovat ja voitte vetää herneen nenään koska tahansa, minua ei kiinnosta.
Olisiko parempi vaihtoehto hakata jokainen vastaantuleva pakolainen tai maahanmuuttaja, sitäkö sinä haluat, sotaa vai?
Minusta on parempi että teidät vaiennetaan keskustelujen kautta ja voitte surkutella sitten itse vähemmistönä valtion tukia kun saamme ne vielä loppumaan sinunkin kohdalta!
Me haluamme tasa-arvoa suomeen, sinä sotaa, ei ole mitään epäselvää kumpi porukka tässä on oikealla asialla.
Ette pysty mitään keskustelulle, vaikka täällä ehkä hymyilyttää, mutta ei se keskustelu lopu silti.
Tulet vielä näkemään sen päivän kun maahanmuuttajia ei enää hyysätä, sitä paitsi sinunlaisesi rikollisest rasistit yrittävät saada suomeen anarkiaa, mutta te ette pysty suomalaislle mitään, mieti sitä.
Tanskassa on jo ihmiset kyllästyneet maahanmuuttajiin totaalisesti, itse he ovat asiansa ajaneet siihen pisteeseen eli sehän on oma vika.
Pian meillä suomessa kukoistaa samanlainen väkivalta ja siitä syytän sinun ohella kaikkia hyysääjiä ja puolesta puhujia.
Suomen maahanmuuttopolitiikka on jo nyt epäonnistunut ja suomalaiset huolehtivat kyllä ettei maahanmuuttajat tule valtaamaan suomea kuten he ehkä jo tekivät esim Britannissa.
Jopa poliisi on samaa mieltä kuin suurinosa kansasta, maahanmuutto on pysäytettävä, luuletko ettemme onnistu siinä jos niin haluamme?
Mahtavaa. Sinne siis pitää kirjautua tässä ehtiessä :) Hommaan meinaan. Alkaa myös hiljalleen kyllästyttämään "veden kaataminen hanhen selkään".
Jos loputkin aktiivit siirtyvät, niin tästä tulee yksi kuollut palsta lisää suomi24:sen muiden autio-palstojen seuraksi. Sillä en usko että kolme kuulua "antirasistia" kauaa jaksavat toisiaan selkään taputella.. :)
Ja aiheesta toiseen, onpas typerä kuva "hommawatchissa" logona. Kas kun ei hirtettyä homoa tms..
Parempi se paikka on kuin tämä.
Vakoilkoot ihan niin paljon kuin huvittaa, ei se meitä hidasta:)
Mikä se on?
Oletko koskaan miettinyt miksi olet olemassa siellä suvaitsevuuden naamion takana suomalaisuuden viha silmissä kiiluen?
Mieti ihmeessä, tekisi hyvää sinullekkin vähän pysähtyä ja ajatella!
Mover feikki nikillä, huh!
Ketkä täällä nyt olikaan niitä rasisteja ja antirasisteja, siis jos tähän palstalle jää vain nämä antirasistit, niin keitäs nämä rasistit sitten olivatkaan?
että kaiken sen jälkeen mitä olen täällä kirjoittanut, laittaisin tuollaisen feikkinikin...?
Kaiken sen jälkeen kun olen palstalla "saanut" kokea en enää ihmettele mitään.
teillä 3:lla on täysin sama ideologia, tekstin rakenne ja vielä samat jututkin, miksi en muka epäilisi samaa henkilöä?
Muutenkin koko palstan touhu on niin kovasti kallellaan mamuihin ja tasa-arvo on kovin toispuoleista, en todellakaan enää usko motiivejasi kitkeä rasismia suomesta.
Teki mitä teki, puhui sitten kuinka suvaitsevasti ja vaikka kuinka tekisi myönnytyksiä, ja vaikka kuinka yrittäisi edistää keskustelua siihen suuntaan että päästäisiin eteenpäin ja ihmiset näkisivät maahanmuutossa hyviäkin puolia, niin ei, sitten astuu Herra sensuuri kehiin ja alkaa yllättäen tulemaan ihme ehdotuksia viestien poistoa liittyen ja sitten Herra Suvaitsevuuden perikuva vastailemassa kuinka ihanaa on tuo mielipiteesi...huh!
Meinaan todella että multinikki ei ole edes mikään isojuttu, se nyt on vähintä mitä suvaitsevuuden nimissä voi valehdella, mutta se suomalaisuuden alasajo oikein masinoiden, on viimeinen tikki.
Nostan vielä asian kunnolla pöydälle jossain missä se saa painoarvoa, syytän sinua yksinkertaisesti rasismin lisäämisestä ja kaaoksen luomisesta keskustelu täysin sensuroiden.
Asia on vakavampi kuin sinä luulet, olet julkisuudessa esiintyvä henkilö, rinnastettavissa julkisuuden henkilöksi ihan jo lain mukaankin.
Katsotaan mitä asian eteen voi tehdä, mutta mikään ei ole tähänkään asti auttanut vaikka kuinka olen yrittänyt sinulle tolkuttaa näitä asioita.
Ihan kuten itse sanoitkin, pompotat aina vastaukseksi oman kysymyksen takaisin, jotta siihen voisi sitten itse vastailla, mutta unohdat että ihmiset hermostuvat sellaisesta käytöksestä ja keskusteluhan tössää aina heti siihen.
Eli pakoilet keskustelua ja tunget oman mielipiteesi ikäänkuin ainoana oikeana väliin.
Aika melkoista toimintaa, se on niin pahaa vittuilua että siitä kuuluisi joutua vastaamaan, vai mitä?
En kuitenkaan ole mikään tyhmä, vaan harkitsen tarkkaan liikkeeni, koska teen mitäkin ja kun teen, sitten ei enää peräännytä.
En uhakaile millään tavalla, vaan tarkoitan sitä, etten voi hyväksyä keinojasi vaientaa maahanmuutosta tai edes rasismista keskustelua näin kiihkeästi.
Tässä on pakko olla jokin tausta joka saa sinut tekemään näin?
Ajattelin että olisi hyvä ehkä ottaa selvää taustastasi, jotta voisi varmistua mikä se ideologia siellä taustalla on, se joka saa sinut vihaamaan suomalaisia/suomalaisuutta, suvaitsevuuden ikeen alle naamioituen?
Tuo naamari otetaan vielä pois ja sen takaa paljastetaan oikea Mover, onko hän kenties Vasemmiston harras kannattaja, ehkä joku joka vaikuttaa politiikassa vaiko joku jolla ei ole muuta arvoa kuin olla moderaattori rasismi foorumilla ja haluaa vain päteä, päteä, päteä:)
Varastossa on paljon muutakin ja uskon että foorumilta löytyy paljon ihmisiä jotka ovat valmiit todistamaan sen puolesta etten puhu paskaa ja sitä paitsi, kuvakaappaukset kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!
Ihmettelen miten voi joku olla niin kova maahanmuuttajien puolustaja, vaikka varmasti näet mitä suomessa tapahtuu koko ajan.
Maahanmuuttajat tekevät niin suuren määrän rikoksia, ettei enää voida puhua yksittäistapauksista, vaan jo ihmisryhmistä jotka tehtailevat rikoksia.
Poliisi on kanssani samaa mieltä, kuten myös ehkäpä noin 90% kansasta, mutta sinä pistät hanttiin, koska et pysty myöntämään virheitä ystäviesi muutossa suomeen.
Se kertoo paljon, sinulla on suoranainen motiivi vaientaa kaikki keskustelu joten olet suomalaisvastainen, ei se siitä miksikään muutu.
Se siitä!
Jospa tuollakin tavalla voisi saada edes vähän lisää kiinnostusta Hommalle.
Vaan lieneekö tuolla kovin paljoa kävijöitä...
Käykääpä kaikki joukolla tutustumassa!
http://hommawatch.blog.com/
Hommassa on varmasti paljon rasisteja kuten joka paikassa.
Hommawatch haluaa poimia vain nämä pahimmat yksittäistapaukset ja näin todistaa oma agendansa todeksi:
>>>Homma-foorumi ... on kuitenkin lähinnä internetrasistien mätäpaise ja huonon maun tyyssija. Tämä blogi todistaa sen.>>>
Hommawatch ei edes yritä käsitellä hommaa objektiivisesti esittelemällä muita kuin rasistisia kirjoituksia.
Kiinnittämällä huomio vain rasistisiin kirjoituksiin ja jättämällä hyvät pois voitaisiin varmasti leimata rasistiseksi mikä tahansa foorumi.
Kuules nyt Mot rasismen tai eijaksakirjautua tai mover:)
Tuntuu hyvältä jos olen saanut pulssisi nousemaan, mikään muu ei tuollaisessa raivotilassa ehkä enää nousekkaan?:D
Voit koska tahansa lähettää minulle vihamailia ja olen aina käytettävissäsi jos haluat tulla saattamaan minua somaliaan, ei minulla ole mitään sitä vastaan:)))
Uskon kuitenkin ettei löydy miestä noiden sanojen takana, ainoastaan pieni poikanen joka suuttui kun meinaa lähteä hyvät tuet alta:DDDD
Mot rasismen on se hommawatchin nolo vetäjä, onnea vaan, toivottavasti saat pitää tukirahas sossusta:D
Pitää olla edes jotain särmää kun netissä yrittää ajaa asioitaan, olet tosi nolo noine heikkoine esityksinesi, huhuh:)))
Hommawatch, tulee mieleen aake kallialan tekemä Gaywatch, jota mies teki uimarannalla Mikkelin Hirvensalmella muutama vuosi sitten!
Hommawatch...hahaha!
Mutta määrä ei korvaa laatua, hommafoorumilla on kuitenkin hyvä taso ja paljon asiaa.
Nämä yltiösuvaitsevaiset joutuvat epätoivoisesti puolustamaan omaa kantaansa ja haukkuvat yleensä kaikki rasisteiksi, kun pääsevät katos liian lähelle totuutta, silloinhan se kirpaisee just kaikkein eniten.
Mutta sen kun rypevät, Hommassa on kaikki yleensä jotenkin todistettu ja voima varoja paljonkin tehdä asioille vaikka kuinka.
Näyttäisi pahasti siltä että menen ehkä jopa mukaan siihen Muutos2011 puolueeseenkin, vaikka en ihan heti lämmennyt kaikille ajatuksille, mutta ainahan voi yrittää keskustella muutoksista muutoksen sisälläkin.
Uskon että foorumin vaihto tuskin kaduttaa:D
Olemme siirtyneet poliisilaitokselle ja jopa kansan pariin.
Et ole kertonut kuitenkaan vielä, mikä on jäynä, jonka olen tehnyt...! Laita nyt edes yksi mokani, että saan korjata.
"Maahanmuuttokeskustelun sensuroinnilla" ei ole tässä suhteessa käyttöä. Eikä niillä muilla "keskustelun pakoiluilla". Mulla on nyt pari päivää hyvää aikaa hoitaa sinun jurttusi ihan hienosti finaaliin.
Palstaasi en täällä, mm. suomalaisfasistien linkkeineen tietenkään julkaise - ja sen kyllä hiffaat itsekin.
Sikäli kun jään enenmpiä tarjoamiasi eväitä vaille - niin hyvää matkaa - olet pohjimmiltaan täysin ok kaveri - ja minulla on oma arvostukseni sinua kohtaan.
"suomalaisfasistien linkkeineen"
Missä siellä on suomalaisfasistien aineistoa? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun en pikaisella uudelleenselauksella sellaisia löytänyt. Mutta pitää lukea paremmalla ajalla lävitse joka pilkku, jos sieltä piilosta jotain sellaista fasistiaineistoa paljastuisi.
Oletko edes tutustunut koskaan todelliseen rasistiseen äärioikeistolaiseen materiaaliin? Edes sen vuoksi, että tietäisit mitä sen henkisten päässä liikkuu? Jos et, niin helpoin tapa sinulle lienee googlettaa "Extreme Violent Racism." ja jo löytyy heti ensimmäisestä linkistä vertaluaineistoa meidän "suomisikanatsirasistien" mielipiteisiin. Hieman eroa siihen, että jos sanon etten pidä siitä että laittomasti maahantulleet käyttävät suomen sosiaalietuuksia hyväkseen? Tai että asunnottomat pakolaisten edelle..?
jos sanon, ettei pulssini ole tänä iltana noussut pykälääkään (jostain muusta syystä se on kyllä ollut aika ylhäällä koko illlan)?
Ja herra Tomppakoo! Mikä ihmeen tali taivahinen on saanut sinut ajattelemaan, että lähettäisin sinulle tai kenellekään muullekaan vihapostia!!!
Tomppakoo. Olemme yhteiskunnallisella palstalla. Se joka antaa täällä tunteilleen vallan, toivotetaan välittömästi kaikille Suhteet ja tunteet osastoille.
Tällä palstalla on tarkoitus, vain ja ainoastaan, pitää huolta siitä, että kansalaisten tunteet jäävät loukkaamattomiksi.
Tomppakoo - tämä on vain keskustelupalsta. Täälläkin voi kyllä ihmisiä loukata - mutta ei kai täällä nyt tarvitse MIESTÄ etsiä... Itse lähden siitä, että kirjoitetaan nimimerkin takaa nimenomaan YHTEISÖLLISESTÄ näkökulmasta oman moraalin mukaisia juttuja. Täällä on lupa ja mahdollisuus olla ajattelematta itseään - koska täällä ei kukaan oikeesti pääse ketään sen enempää fyysisesti kuin myöskään henkisesti ihan musertamaan.
Minä olen pyörinyt täällä kolme ja puoli vuotta - ja vaikka olen joskus miettinyt kaksi ja puoli tuntia yhtä lausetta moraalini ajamana, niin en ole ikäpäivänä mennyt piiloon tai väistänyt sitä vastuuta, jonka täällä jokainen julkisesti kirjoittava tulee ottaneeksi.
Viha on sairautta Tomppakoo - niin kuin rasismi. Ne lamauttavat ja vievät oikeaa kehitystä taaksepäin.
Yhtään ihmistä ei saa musertaa jonkun ismin alle. Jos on purnaamista, niin reklamaatio ylemmäs. Sinne se kuuluu - ja siellä sille on varmaan tekemistäkin.
- oliko "Kansallisen rintaman" matsku oli juuri sitä.
Vertaillen tai ilman.
Ok sitten, syyn siihen tietänee sitten itse ylläpitäjä. Olisiko vaikkapa vertailun vuoksi tai muuna vastapainona.
multa kantojani kysellyt suhteeseeni sen poistoon johtaneen arvioon.
Olen sinänsä tietysti edelleen valmis sitä kommentoimaan.
Se on siellä juuri samasta syystä kuin mikä on sivun otsikkokin, Uhat ja vaarat!!!!!!
Kansallinen rintama on uhka ja vaara jopa suomelle itselleen, en hyväksy sellaista missään muodossa eikä sitä hyväksy oikein kukaan muukaan jos tajuaa mistä on kysymys.
Natsi meininkiä, silkkaa uhkailua ja ulkomaalaisten halveksimista ym, luuletko että todella olen sellaisen edistäjä tai jotenkin jopa tukija?
Ehei kuule, minulla ei edelleenkään ole yhtä ainutta syytä olla rasisti, enkä sitä tunnusta olevani, en fasisti enkä antifasisti, haluan suomeen tasa-arvon mutta se ei näytä onnistuvan vaikka mitä tekisi ja kuka tekisi...
Tuon esiin vain maahanmuuton hyvät ja huonot puolet, en keksi mitään satuja vaan kaikelle on olemassa vastine, todiste, miten se haluaa ottaa.
Kaikki sivuillani perustuu uutisiin ja niiden tuomaan kuvaan suoesta ja maailmalta, tekeekö se minut fasistiksi että haluan tuoda esiin kaiken minkä media kirjoittaa, yhdessä paikassa?
Blogissani puhun ainoastaan siitä mitä meillä nyt tapahtuu ja oman näkemykseni asiasta, ei sen enempää.
Kaikelle on helppo keksiä jokin nimi kuvastamaan jotain yksittäistä henkilöä, mutta minulla ainut tavoite on saada ihmiset ymmärtämään ettei ulkomaalaisella ole oikeutta ottaa oikeutta omiin käsiin sen kummemmin kuin suomalaisellakaan ja ettei asian sensuroiminen sekä keskustelun vaientaminen ole ratkaisu missään nimessä.
Saksassa uhataan koko kansaa terrori iskuilla jo, kuinka nopeasti tuo sama toteutuu suomessa on vielä vain arvailujen varassa, mutta uhka on todellinen vaikka ei tämän päivän juttu.
Mitä kauemmaksi suomalainen jätetään yhteiskunnassamme näiden asioiden ulkopuolelle, sitä varmemmin suomalaiset ryhtyvät yhä kiihkeämmin puolustamaan omaa kulttuuriaan ja vaalimaan perinteitään ja valitettavasti väkivalta on se ainut keino mihin voi enää tarttua.
Uusi rasismilaki on viimeinen niitti suomipojan arkkuun ja lain voimaan tulon jälkeen uskonkin viharikoksien kasvavan, valitettavasti!
Myös sinulla on vastuu tulevaisuudesta, koska sinulla on avaimet kädessäsi minkä tien suurehko joukko lukijoita täälläkin valitsee vielä.
Kaikki sinunkin tekosi ja kommenttisi vaikuttaa ihmisiin ja heidän mielipiteeseensä asioista, voit joko jatkaa provosoiden tai antaa ihmisille suun ajatuksille.
Vastauksen pyörittäminen takaisin kysyjälle on yksi varma tapa hermostuttaa ja samalla varma keino pysäyttää keskustelu, eli totaalinen vaientaminen kun päälle heitetään vielä viestin poisto.
Seuraavalla kerralla kun kysyt esimerkkejä, on vaikea alkaa esittämään mitään vanhoja viestejä väitteiden tueksi koska niistä ei tietenkään enää ole näyttöä.
Tähän perustuva mielipiteen murtaminen on tehokas tapa ja opin siitä paljon.
Ehkä joskus voin käyttää sitä itsekin tilaisuuden tullen...
On turhaa jatkaa täällä, huomasin sen todella hyvin...
Mutta se siitä!
vaikka täällä onkin ollut muukalaisvastaisia kommentteja niin suoranaista rasismia eli muukalaisvihamielisyyttä en ole havainnut. sen sijaa ihmetyttää kun Mover yrittää epätoivoisesti johdattaa keskustelua omille idealistisille urilleen jotka ovat ihan hienolta kuullostavia, mutta yhtä käytännöllisiä kuin jääpalakone pohjoisnavalla.
Eli, minä joudun tunnustamaan tällä palstalla pariin otteeseen kiihottuneessa mielenlaadussa syyllistyneeni sananvalintoihin ja ajatuksiin jotka täyttävät, näin jälkikäteen arvioiden, ainakin lievän rasismin tunnusmerkit.:(
Kai sitä voi lähes jokainen joskus tunnekuohuissaan ym. kirjoittaa tai sanoa pahasti, kusipäisesti, varsinkin kun on kyse anonyymin suojassa käydystä keskustelusta.
Mutta tärkeämpää kuin tarrata yksittäisiin kirjoituksiin, joista serffu pitää huolen, on keskittyä kokonaisuuksiin ja sen motiiveihin, ja sitä kautta peilata mahdollisesti rasistisia motiiveja ja päämääriä.
Jos Halla-Ahosta piirtyy joskus kuva rasismia levittävänä, vaan ei suoraan kirjoittavana henkilönä, niin miten pitäisi suhtautua tässä palstalla ilmenevään krooniseen ja innostuneeseen tapaan kerta kerran jälkeen ruotia samoja aiheita siihen asti kunnes kaikille ilmeinen syyllinen on "tervattu ja ajettu kaupungista."
siellä roiskuu missä rapataan
Siis, hyvä etten tippunut tuolilta. Enkä nyt sano, että järkytyksestä, vaan siksi että joku ottaa tuon porukan vakavasti :) Joskus kun heidän videoitaan katselin niin mukana on aineistoa jossa kokouksessa olevat ovat kuin kolmannen asteen liimahumalassa.. Löytynee vieläkin yhä edelleen juutuubista.
Uhka, tuskin. Mutta toimii hyvänä esimerkkinä silti. Ja täytyy muistaa että noiden mukana pyöri joskus Abdullah Tammikin.
on näiden linkkien lukioissakin. Sitä paitsi ko. linkki ihan oikeesti loukkaa vähintäänkin niitä ihmisiä, joita jutussa sanotaan syrjittävän.
Mielestäni olet periaatteessa oikeassa, mutta käytännössä oikeassa maailmassa pitää kestää kaikenlaista ilman että mieli pahoittuu välittömästi ja elämä menee pilalle esimerkiksi jonkun toisen sanomisien vuoksi.
Ei sillä että tuo video, tai siinä esitetyt mielipiteet tahi sen arvomaailma, olisi maailmalle millään tavoin välttämätön asia, ihailtava tai edes minkäänasteista julkisuutta ansaitseva.
Totuushan on juuri päinvastainen, eli suurin osa länsieuroopan maista riisti noin 200-300 vuoden ajan Afrikkalaisia vieden luonnorikkauksia häikäilettömästi omaksi hyväkseen ja lisäksi orjuuttaen kokonaisia kansakuntia.
Tämän päivän eurooppalaiset kyllä tietävät tämän.
Kaiken kukkuraksi Saksa, Ranska ja Englanti menivät huseeraan 1900 vaihteessa Lähi-idän maiden alueelle sotkien siellä paikalliset poliittiset ja maantieteelliset kuviot ihan täysin.
Ja saati se mitä Englanti sitten teki imperialisminsa aikana, tuskinpa meni Kiinaan, Intiaan ym. maihin mitään kehitysapua viemään.
Joten tämän päivän ns. etniset ongelmat ovat kyllä ihan rakkaiden eurooppalaisten esi-isien ihan itse alkujaan aiheuttamaa.
Eurooppalaiset ovat syystä velkaa Afrikan maille, sillä näiden alueiden luonnonrikkauksilla (ja orjakaupalla) on rikastuttu.
Jos tämä on jollekin epäselvää, ehdottaisin tutustumaan asiaan vaikkapa avoimen yliopiston historian tunneilla aiheena kolonialismi.
olet siirtänyt itsesi Homma foorumille....ja me tullaan perässä. Mover ei hyväksynyt täällä edes perustelujani siitä miksi olen rasistinen/roturealisti. Laitoin siis mustanpojan tekemän rikosuutisen ,niin yllättäin se oli siirretty jonnekkin pilipali osioon...
Eikä tämä nyt ei niin tasokas ja huomionarvoinen palsta olekkaan että täällä kannanttaisi aikaansa tuhlata...siispä kohti uusia tuulia!
Siellä hommaforumilla on juuri pelkästään samanmielisiä. Sinne on helppoa mennä, jos haluaa syrjään mennä. Siellä ei käydä taistelua yhteiskuntamme puolesta, vaan se käydään siellä, missä on täysin erillain ajattelevia. Onhan siellä varmasti hyvä kirjoitella, mutta ei yhtä haasteellista.
Toisekseen on mukava nähdä kuinka joidenkin käsitykset muuttuvat ajan myötä tästä monikulttuuriksi kutsustusta uudesta maailman epäjärjestyksestä ja että kuinka sen hillitöntä liikkumista ja sekoittamista mielipiteillään hillitsemään pyrkivät eivät olekaan mitään väkivaltaisia taikka fasisteja,, joita on raukkamaisesti ja idiooottimaisesti verrattu natseihin.
Se vertaus osuu joihinkin muihin, jotka eivät pidä naista synnyttäjää kummemmassa roolissa.
Mutta tämä foorumi on aikansa elänyt..
Juuri Mover haukkui minua fasistiksi koska sivuillani on uhat ja vaarat sivulla kansallinen rintama video, mutta kun selitin että se onkin juuri siksi siellä että se on uhka ja vaara suomelle, niin hän poisti ketjust sekä kysymyksen että vastauksen.
Kyse on vain siitä että hän saa näyttämään meidät rasisteilta ja fasiteilta, mutta oman imagon hän haluaa säilyttää sellaisena rasismin vastustajana ja suvaitsevuuden huippuna:)
On jo parempi vaihtaa alustaa ja ottaa asia puheeksi muualla, kyllä tässä maassa ihmisiä riittää puheideni tueksi, uskon näin.
Mover luulee homman jatkuvan mutta ei se tähän lopu, tästä se vasta alkaa!
en edelleenkään haaskaa aikaani hommafoorumilla. Mutta onhan se kivaa että teikäläisille löytyy oma hiekkalaatikko jonne ei voi sellaista sontaa suoltaakaan ettei sitä sellaisenaan julkaistaisi. Täällä kun on jonkun yritettävä välillä siivotakin.
Minua huvittaa jeesustelusi vapaasta keskustelusta. Etkös sinä ole ensimmäisenä ollut vaatimassa niin Moveria kuin Sharyniakin tukkimaan suunsa? Sinä ja sinun kaltaisesi einopillut.
Muistan että joskus tällä palstalla esiintyi sellainenkin hemmo kuin Factum. Kun argumentit loppuivat, hänestä tehtiin korni pilasivusto johon ilmestyi aina linkki "vastauksena" hänen kirjoituksiinsa. Eiköhän senkin tehnyt joku joka oli ensimmäisenä vinkumassa "henkilökohtaisuuksiin menemisestä".
sun äänestäjäsi voivat olla täällä sillä Homma foorumilla he jo tietävät ketä äänestää. Siksi suosittelisin että olisit täälläkin jonkin verran vaikka Moveri vähän sensuroikin niin se vain lisää pisteitä sulle ja äänestäjiä kenties kanssa.
Lähtökohtasi selkenee. Haluat siis piirtää sivullesi kohteita, joiden edustamat klipit edustavat mielestäsi uhkaa Suomelle.
Tämä luo sivullesi tetysti logiikan, jota en osannut nähdä. Minun mielestäni kun osa linkeistä oli elämänmuotoamme turvaavia ja osa uhkaavia. Olisipa tuo ajatuksesi pitänyt tietysti älytä selkeältä etusivultasi.
Aika erikoisenja taatusti kuriosoteetin, eli Suomi-natsien esittely tuossa laajuudessa on mielestäni perustelematonta. Halventavaa natsijorinaa, oliko peräti yli 10 min.
Mitähän vikaa mahtaa uudessa rasismilaissa olla?
Ja sitten "vastakysymyksistä". Ei minulla ole mitään strategioita. Vastatessani ainoa tavoitteeni on tuoda sanomiseni havainnollisesti perille. Pidän täysin oikeuden käyttää siinä kysymyksiä, vastauksia tai mitä muuta tahansa. Tehköön jokainen, asialinjasta kuitenkin kiinni pitäen, asian suhteen myös niin kuin parhaaksi katsoo.
Sama koskee lähteiden käyttöä. Jos esitetään väite, se tulee pystyä taustoittamaan. Se on ihan sivistyneen keskustelun, varsinkin näin aroista asioista, perusasia, josta on ihan turha marista.
Oletpa todella pihalla, en ede voinut kuvitella miten pihalla oletkaan:)))))
Siis etkö sinä vieläkään tajua mistä on kysymys, hei haloo.
Mikä ihme siinä on, onko sulla jokin vääristänyt pääkopassa jotain, oletko vetänyt liikaa liimaa vai mikä vittu siellä päässä oikein on vialla?
Mun sivuilla on jotain vitun youtube linkkejä ja sitten sä intoilet että rasisti fasisti voi vittu.
Eikö nuo ole uhkia mitä siellä sivustolla on?
Vitun nolo mies, huhuh, oikeesti, lopeta liiman käyttö!
siihen pisteeseen, että ko. linkit ovat - sinun mielestäsi - uhkia.
Hyväksytään tämä lähtökohdaksi. Mainitsin kuitenkin jo aiemmin, että mm. tämän yhden "uhkan" suht. pitkään kestävä, sen kummemmin kommentoimaton esittely saattaa lainlaatijan mielestä olla myös "fasistisen aineiston levittämistä" - mikä on laissa kielletty.
Tässä mulla tökkäsi.
"sen kummemmin kommentoimaton esittely saattaa lainlaatijan mielestä olla myös "fasistisen aineiston levittämistä" - mikä on laissa kielletty."
Koita nyt mover ymmärtää asiat oikein äläkä vääristele mitä sinulle sanoin.
Kansallinen rintama video, linkitetty youtubeen, fasistisen aineiston levittämistä, hahahahahahaha.
PLIIIIS, omasta mielestäni tuollaiset ihmiset kun videossa esiintyy, ovat erinomainen esimerkki ihmisistä joilla on vääristynyt käsitys asioista kun ovat liikaa vatvoneet niitä mielessään.
Sinulla Mover on käynyt ihan samoin, siksi olet uhka suomalaisuudelle ja suomelle.
Mitään selostuksia tai kuvauksia videoille ei tarvitse, mutta yritän jossain vaiheessa laittaa sinne kyllä kommentin jossa mainitsen sinun erikseen vaativan kommentointia kyseisen videon olemassa ololle tai jotain...
Vai fasisti, rasisti...miten tässä edes näin kävi, mistähän johtuu ettei sinun mielipiteesi minusta ole muuttunut vaikka olen tehnyt järkyttävän paljon työtä sen eteen ettei rasismi lisääntyisi enää suomessa ja kuinka paljon olen kitrjoituksillani pyrkinyt tuomaan esiin sen tosi asian että olemme tasa-arvoisia jne.-..
Olet poistanut kaiken missä olen pyrkinyt edistämään tasa-arvoa, poistamaan rasistisia ennakkoluuloja jne...
Mover, kuten olen aikaisemminkin sanonut, olet palstan pahin rasisti, olet aiheuttanut korvaamatonta tuhoa ihmisten mielissä suhtautumisessa maahanmuuttajiin ja olet itse pahin rasimin edistäjä jonka tunnen.
Olet koko ajan pyrkinyt suututtamaan minut kaikilla keinoilla jotka sinä osaat, jotta sortuisin vaikkapa uhkailemaan jotta saisit jonkin syyn viedä asian eteenpäin tai mistä sitä tietää mikä sinun tarkoitusperäsi on?
Kuitenkin, minulla on oikeus tuoda sivuillani esiin totuus joka maassamme vallitsee, linkitän vastakin uutiset sivuilleni, tuon esiin oman näkemykseni asioista ja aina on mahdollista lähettää palautetta jos sivustolleni eksyy kaikesta kriittisestä valikoimisestakin huolimatta jotain rasistista materiaalia, poistan kaiken välittömästi mikäli sellaista todella löytyy.
Nuo muutama video jossa muslimit provoavat ja uhkaavat tappaa juutalaisia, eivät ole rasistisia, vaan anarkistisia ja liittyvät enemmän terrosismiin jne..
Ne ovat uhkia, siitä ei pääse mihinkään..
Sivun ylä laidassa lukee selkeästi STOP RASISM, joka tarkoittaa mielipidettäni rasismista, pysäytä rasismi tai lopeta rasismi...
thors videossa esiintyvä maahanmuuttoministeri Astrid Thors, valehtelee videossa eikä se ole ainut asia missä Thors on valehdellut, eli se siitäkin.
"vain muslimi voi olla syytön" kuvastaa sitä anarkistista tointatapaa jolla jotkit harvat muslimit käyttävät uskoaan hyväksi pahoille päämäärilleen, eli kyseessä ei sinänsä ole rasismi vaan anarkia ja terrorismi.
Malmöstä kertova video on youtubesta sekin, alkuperä kuitenkin TV uutisesta, joten myös ruotsin TV olisi tässä tapauksessa fasistinen.
Halla aho videoissa sanoma on selvä, niissä ei esiinny mitään rasistista, mies on ajanut vain tehokkaasti yhteiskunnallisia asioita eteenpäin ja hän on tuomionsa kärsinyt eli mitään fasistista ei tästäkään voi kyntää?
"nuorison asenteet ulkomaalaisia kohtaa, blaa blaa...video on TV uutisista ja täysin totta oleva uutinen, mikä siinä on fasistista?
"hussein raiskauksista" antaa ymmärtää että syjäytynyt voi raiskata, olenko minä fasisti rasisti kun tuon asian esille?
Risto Lohi poliisista kertoo hieman asioista...olenko minä fasisti kun laitan esille poliisin kertomuksen maahanmuutosta?
Juhani mäenpää kertoo mielipiteensä, jos hän on sinun mielestäsi fasisti, olenko minä myös silloin fasisti?
"kansallinen rintama" video you tubesta linkitettynä, itse en ole tehnyt muuta kuin Macillä vetänyt widgetin sivulle ja lisännyt linkin nimen, joten se näkyy tuollaisen kuvana sitten sivullani, eli kyseinen video ei ole minun koneellani, palvelimellani enkä ole samaa mieltä kyseisten herrojen kanssa, tekeekö se minusta fasistin?
Seuraava video on YLE:n uutinen, onko se fasistinen tai rasistinen?
"ulkomaalaisviraston johtaja kysyy miksi ryöstäjiä ja raiskaajia ei karkoiteta?!"
Olenko fasisti kun ulkomaalaisviraston johtaja puhuu tälläisiä ja tuon sen esiin?
Sama juttu on esiintynyt mm TV:ssäkin, onko TV fasistinen?
"maahanmuuttajat rikastuttavat suomalaista kulttuuria" video on valhe osittain, sillä maahanmuutto ei rikasta kuin oletusarvoisesti, se saattaa myös köyhdyttää vastaavasti, kukaan ei pysty laskemaan vaikutuksia niin tarkkaan ihan tuosta noin vain, jos joku tanssija tuo erilaisen tanssin suomeen mutta suomalaisen tanssi kulttuuri murenee vastaavastti, onko se rikastamista vai köyhdyttämistä?
Olenko fasisti kun ajattelen niin?
Linkit sivuilla olen kerännyt kaiken kasaan, linkit uutisiin joita lehdet ympäri nettiä julkaisee.
Kerron blogissani oman mielipiteen ja kysyn tässä lopuksi, olenko sinun mielestäsi todella rasisti tai fasisti ja pyydän perustelemaan vatauksen kunnolla.
Älä kierrä tällä kertaa vastaustasi, sillä sinun vastauksesi nyt on erittäin tärkeä omalle tulevaisuudellesi ja uskottavuudellesi.
Olet kiertänyt kaikki vastaukset ja kääntänyt ne minua tai muita kirjoittajia vastaan, mutta nyt sinulla on viimeinen tilaisuus vastata rehellisesti ja kunnolla.
Tähän joudut nyt vastaamaan joka tapauksessa eli suosittelen tekemään sen välittömästi!
Kun sanon näin,
"sen kummemmin kommentoimaton esittely saattaa lainlaatijan mielestä olla myös "fasistisen aineiston levittämistä" - mikä on laissa kielletty."
niin en kai minä sinun sanojasi vääristele. Oletko sitten eri mieltä tuon lauseen suhteen kanssani?
Minä olen "vastuussa" tämän palstan siisteydestä ja se tapahtuu viime kädessä puutarhurin laatiman Suomen lain mukaan.
Annan sinulle yhden neuvon: Älä ala miettimään, mikä on toimintani takana, mihin pyrin mitäkin tekemällä. Sanon sinulle tämän nyt yhden ja ainoan kerran: Toimin täällä vain ja ainoastaan Eniron sääntöjen, jotka tietenkin sisältyvät lakiin, ja sitten erikseenkin lain mukaan. Jos et tätä usko niin älä. Minulla ei ole täällä henkilökohtaisesti ketään vastaan mitään. En kirjoita kenestäkään sellaisia juttuja mitä minusta kirjoitetaan aika nisossa määrässä. Oletuksesi sinun saattamisestasi johonkin syytteeseen on ihan pimeestä. Sinun juttusi joskus ilman muuta ovat poiston arvoisia - mutta kyllä täällä mielestäni hyvinkin syvälle aistii, millainen ihminen moniltakin puoliltaan on. Etkä sinä kuulu ollenkaan mihinkään ääriryhmään.
Minä kommentoin niitä poistoja ym. juttuja, jotka koetaan sitä vaativan ja tuodaan eteeni. Niitä vain tulee aika vähän. Sen sijaan saan näitä mielikuvituksellisia nimityksiä tilalle. Nyt on hyvä, kun päästiin puhumaan tuosta natsilinkistä.
Myös muuten niiden islamistien linkki välitettynä "Suomen uhaksi" esiintyessään islamin hyökkäyksenä antaa ainakin minulle sen kuvan, että uhkana koetaan nimenomaan islam.
Ja tämä viesti on ilman muuta harhaan perustuva. Muun muassa minä olen täällä useaan kertaan paukuttanut, että islam täsmälleen on sitä, miksi se tehdään. Siis ei välttämättä uhka ollenkaan. Eihän ole kysymys Allahista tai jostain pilven päällä roikkuvasta Muhammedista - vaan niistä ihmisistä´, jotka luulottelevat - toiset pahaa islamilaisista - toiset sen härkäpäisestä vastustamisesta. Siitä dilemmasta syntyy vaikka mitä - ja islmismi ei kun vahvistuu.
Edellä mainittu on raivostuttava kehitys - koska juuri ne, jotka kuvittelevat puolustavansa länsimaisia arvoja vastustamalla islamia, lietsovat samalla islamismia - minkä elinvoimaisuus sen sijaan on maailmanrauhan kannalta oleellinen asia.
Eli voi sanoa, että islamofobiset rasistit ja islamistit puhaltavat täss asiassa yhteen hiileen: Kummatkin ihmisoikeuksia vastaan.
Vihdoinkin teit sen mitä olen anonut kädet ristissä yli vuoden:)
Kommentoit juuri niin kuin olen odottanut ja pyytänyt, huh...
Kiitos siitä...
En koe oikeastaan Islamia uhaksi vaan Islamin uskoa hyväksikäyttäviä ihmisiä, jotka tekeytyvät Allahin uskon läheteiksi tai sanoman levittäjäksi vaikka koraanissa ilmeisesti ei edes ole viitettä että pitäisi räjäyttää tornitaloja yms:)
Keino millä tuon esiin mahdolliset uhat, jotka ovat ihan todellisia uhkia..viitaten pariin uutiseen...
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1742340
http://www.ts.fi/online/ulkomaat/82058.html
Uhka ei siis ole uskonto, tietenkään enkä ole moista koskaan väittänytkään, mutta ihmiset ovat aina käyttäneet uskoa hyväkseen sodissa, esimerkiksi kristityt jne...
Kyse ei ole kristittyjenkään kohdalla siitä että raamattu olisi käskenyt tappamaan ketään vaan ihmisten omista tavotteista ja tulkinnosta.
Islam ei ole uhka mutta ihmiset voivat olla äärimmäinen uhka.
On kyse myös siitä kuinka me keskustelemme maahanmuutosta, tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta silti en ole sitä mieltä että sikaflunssasta parannutaan parhaiten rokottamalla ensin ja kun ihmisiä koulee rokotteeseen aletaan puhumaan....
Yritän jossain vaiheessa saada selityksen sinne Uhat ja vaarat osastolle kertomaan miksi video on siellä ja oman mielipiteeni asiasta, sitä en kuitenkaan poista koska se on erittäin hyvä esimerkki millaiseksi radikalismi voi mennä ihan suomessakin.
Tuo video on myös yllätys minullekin, koska kun sen vasta löysin, en edes tiennyt moisia kusipäitä olevan edes suomessa!
Mitä sitten vielä tulee sananvapaudesta höpöttämiseeni aina joka paikassa...olen nyt huomannut että Halla-ahokaan ei enää uskalla puhua julkisuudessa oikein mitään tai sitten pitää vaan hengähdys taukoa, mutta pelkään ettei maassamme enää pysty kunnolla keskustelemaan asioista ja silloin joudumme aika pahaan tilanteeseen.
""vain muslimi voi olla syytön" kuvastaa sitä anarkistista tointatapaa jolla jotkit harvat muslimit käyttävät uskoaan hyväksi pahoille päämäärilleen, eli kyseessä ei sinänsä ole rasismi vaan anarkia ja terrorismi."
Minulle se kuvastaa pelkästää suoraa islamin kritiikkiä, kaikkien - ei harvojen - suhteen.
"hussein raiskauksista" antaa ymmärtää että syjäytynyt voi raiskata, olenko minä fasisti rasisti kun tuon asian esille?
Jos puhut syrjäytyneestä raiskaajasta, miksi et mainitse siitä linkissä - mutta olet kuitenkin valinnut raiskaajan jostain syystä muslimikulttuurista?
Jos olisikin nyt kysymys omísta sivuistasi, niin mikäs siinä. Tuo sinun sivusi viestittää sinänsä pyrkimyksen asialliseen keskusteluun. Netti on väärällään minin verroin pahempaa aineistoa.
Niin tiukkaa on kuitenkin tuo sinun välittämäsi, että se vaatisi minun mielestäni paremman ja perustellun pohjan. Oleellinen juttu on tässä kannaltani se, että vaikka netissä julkaistaan koko ajan mitä vaan, niin Suomi24:ssa ei. Rajat on ihan toiset - tai sanotaanko niin, että täällä rajat OVAT.
Ja on höpöhöpö puhetta, että minä en vastaisi! Itse et vastaa.
Tämäkin vastaus on esimerkki siitä, että mennään asiassa - kerrankin - vähän syvemmälle, joka on ihan ok. Ja olen sitä odotellut sinulta aika pitkäänkin. Kun kaveri laittaa aikaa kymmenissä tunneissa ja tekee noin hienon sivuston, niin olen ihmetellyt, että sen sisältöönkö hänen keskusteleminsensa loppuu: Et vaadi perusteita sen karsimiseen täältä?
Tämä keskustelu, jota nyt käymme, Tomppakoo, on mielestäni osaltaan juuri sitä mitä rasismipalstalla tulee käydä. Hyvä että pääsit kyytiin...(!)
Ja juuri näille poluille, joita eri kautta eri kirjoittajat kulkevat, tulee vain löytää yhtymispaikkansa - koska päämäärä on - sen täytyy olla kaikille sama: Oikeudenmukainen ja turvallinen maailma.
Eli varsinainen "vaihtoehto" tälle todella on uskonnollinen fundamentalismi, joka toimii ihan omilla lainalaisuuksillaan ja jota niin eväin on turha koskaan ajatella maallisen yhteiskunnan osaksi. Sitä tulee vastustaa - ja huomaa: Omilla ehdoillamme.
Mutta myös epäkansanvaltaiset voimat, kuten rasistit, jotka pyrkivät haittaeläimiä hävittäessään tuhoamaan koko sadon. Ja heitäkin tulee vastustaa - ja huomaa: Taas omilla ehdoillamme.
Näin omaa arvomaailmaamme ja siitä johdettuja sääntöjä tulee pitää korkeimpana auktoriteettina, oli tilanne ihan mikä tahansa - koska sitä, isoa yhteistä järjestelmää soveltamalla tulee - loppujen lopuksi aina - pysymään pinnalla yksityisen pienen ihmisen kunnioitus.
Kaikki muu on palvelusta fundamentalisteille, rasisteille ja fasisteille. He kun eivät mitään muuta niin toivo, kun että luopuisimme omista arvoistamme ja niiden varaan rakennetusta toiminnasta. Se on heidän ainoa oljenkortensa soluttaa kaaostaan laajemmalle.
Nyt tulee järkipuhetta:)
Olen hieman eri mieltä omista säännöistämme, eli kaiken pitäisi perustua lakiin, mutta laki onkin erittäin ongelmallinen koska siitä on tulkintoja samalla tavalla kuin raamtusta tai koraanista.
Tulkinnat voivat aiheuttaa kaaoksen ihan kuten päämärätön keskustelu, mutta, kuten eräs poliisi kerran opetti...maalaisjärki, sanoi laki mitä tahansa on aina kuitenkin viimekädessa luotettava maalaisjärkeen.
Olin nimittäin kerran tilanteessa, jossa poliisi otti minut kiinni jostakin joka ei tänne kuulu:D
Juttelimme hetken autossa ja poliisi sanoi että maalaisjärjen käytöllä tätäkään matkaa putkaan ei tarvitsisi suorittaa...
Mietin että miten ihmeessä maalaisjärki tähän kuuluu, eikö poliisi tee kaiken lain mukaan, mutta poliisi sanoikin että maalaisjärjellä pärjää pidemmälle:)
Kyse on siitä että kun tietää tekevänsä oikein lain mukaan ja kuitenkin asiassa on ristiriita niin maalaisjärki pitäisi voittaa.
Ei aina, mutta minun tapauksessani pääsin vapaaksi koska tajusin mistä poliisi setä puhui.
No, en voi sanoa että käytä maalaisjärkeä lain sijaan, mutta tässä kohtaa tuleekin esiin se tulkinta!!!
Tämä on se missä meidän kahden kohdalla olemme menneet pieleen ja pahasti.
Sinulla on hyvä ajatus tasa-arvosta ja yksilösuojasta jne...mutta tässä tulee lain liian tiukka tulkinta eteen, siksi rupesin puhumaan tuosta maalaisjärki hommasta.
Mutta joka tapauksessa hyvä kun tuli asia selväksi, en todellakaan kannata kansallista rintamaa enkä minkään näköistä sotaa tai anarkiaa, vaikka olen itsekin ollut joskus suomalaisten HC punkkareiden kanssa heittelemässä Mäkissä hampurilaisia seinään ja sotkemassa tussilla KOP:in ikkunat ja seinät tekstejä ja iskulauseita täyteen:)
Näistä sitä viisastuu jos on viisastuakseen:)
Uskallan sanoa näin, että "kaiken pitää perustua lakiin". En voi kuvitella mitään parempaa ankkuria, johon voisi sitten jokainen ja aina - tosipaikan tullenkin ja turvallisin mielin - vedota. Mutta.
Perustuminen ei tarkoita sitä, että mennään aina lain kirjaimen mukaan. Päinvastoin, se tarkoittaa joskus sitä, että ohitetaan lain kirjain - mutta mennään sen "hengen" mukaan.
Kun aloit kertomaan tuota esimerkkiäsi sinun ja poliisin kohtaamisesta, jossa lain kirjaimen mukaan sinut olisi voitu viedä asemalle, niin osasin oikeastaan heti sanoa, mitä oli tapahtunut: Sinut oli vapautettu. Koska osaat olla - ja ilmeisesti oletkin - sympaattinen - ja fiksu kaveri, joka ymmärtää teoistaan enemmän kuin moni muu.
Kysymys mielestäni on tässä kahdesta asiasta:
1. Lain perusteita kyllä noudatetaan, mutta tilanteen mukaan. Tätä ei käsittääkseni kutsuta edes lain tulkinnaksi, vaan juuri sen kirjaimen ja/tai hengen mielekkääksi soveltamiseksi tilanteen mukaan. Näin ollen mainittua maalaisjärkeä ei käytetä kirjoitetun lain sijasta, vaan sen jatkeena. Minulle maalaisjärki on juuri sitä lain henkeä, jonka ammattitaitoinen virkamies osaa tarvittaessa valjastaa.
2. Lain tulkintaa tekevät sitten oikeusasteet lakikirjasta, joka kustakin rikoksesta määrää - sen yksityiskohtien mukaan - rangaistuksen tietylla vaihteluvälillä (esim. 6 - 12 kk ehdollista vankeutta). Eri oikeusasteiden tulkinnat sitten tietysti voivat vaihdella.
Pikkusen kehun nyt itseänikin juuri tässä esiituomassasi lain tulkinta -kontekstissa, jossa syytät minua "jäykkyydestä" tulkinnan suhteen.
Olen kyllä nimittäin jättänyt palstalle paljon materiaalia, joka "kirjaimen" mukaan olisi hyvinkin poistettavaa. Linjani säilyttää keskustelun kannalta hedelmällistä materiaalia harmaalla alueella on kuitenkin hyväksytty ylläpidossa.
Olen myös valmis, niin kuin olen ehtimiseen toitottanut, etsimään "rajaa hyväksyttävän ja poistettavan välillä" - myös sitä tarvittaessa muuttaen.
Sen vuoksi tällainen metakeskustelu (keskustelu keskustelusta), minkä idean käsittääkseni hývin olet osoittanut ymmärtäväsi, on niin tärkeätä - vaikkei rasismiin suoranaisesti liitykään.
Että olemme aivan samaa mieltä lain tulkinnasta ja lain noudattamisesta.
Perustuslaki on siitä omituinen "laki" ettei sitä noudata edes eduskunta eikä edes hallitus:D
Se on jäämässä vanhaksi ja tarpeettomaksi, etenkin jos Lissabonin sopimus menee vihdoin läpi.
On todella hyvä, jos ihminen pystyy keskusteluissa muokkaamaan omia toimintatapaoja, sekä pystyy muokkaamaan omaa kantaansa asiasta kun huomaa tehneensä virheen, itsekin myös olen sen tehnyt lukuisia kertoja ja niin olet myös sinäkin.
Olet oikeassa että tämänkaltainen metakeskustelu on todella tärkeä, koska se muotoilee keskustelun siihen suuntaan kuin sen toivotaan menevän.
Se millä koko foorumi ymmärtäisi asian tärkeyden onkin jo ihan toinen juttu, mutta uskon edelleen tietynlaisen jouston olevan perusta koko keskustelun jatkamiseksi, muutenhan kaikki kuivuu kokoon.
Hyvä alku uudelle rassupalstalle, ehkä kaikki toivo ei olekkaan menetetty!!!!!
""vain muslimi voi olla syytön" kuvastaa sitä anarkistista tointatapaa jolla jotkit harvat muslimit käyttävät uskoaan hyväksi pahoille päämäärilleen, eli kyseessä ei sinänsä ole rasismi vaan anarkia ja terrorismi."
Minulle se kuvastaa pelkästää suoraa islamin kritiikkiä, kaikkien - ei harvojen - suhteen.
Hmm, sorry, mutta nyt en ymmärtänyt vastaustasi, tarkoitatko että laittamalla tuon videon sivuiille osoitan islamin kritiikkiä vai se videon sanoma esittää sen?
Itse en valinnut sitä siksi että haluan tuoda esiin Islamin sanoman, vaan että miten Islamin uskoinen mies antaa ymmärtää kuinka muslimi on "valtuutettu" tekemään noinkin suuren rikoksen, räjäyttämään bussin täynnä matkustajia...
Kyse ei kuitenkaan ole Islamista eikä sen oikeuttamasta rikoksesta, vaan miehen itsensä oikeuttamasta rikoksesta Islamin uskon nimissä.
Tässäkin tapauksessa olen sitä mieltä että hän kiihottaa videossa muslimeita periaatteessa kansanryhmää vastaan, tässä tapauksessa valtaväestöä.
Oli miten oli, mutta ihmettelen suuresti miksi Islamin uskoiset eivät tartu asian ytimeen tehokkaasti koska heillä on siihen kaikki edellytykset, ainakin paremmin kuin muilla?
Tässä on yksi asia joka pitäisi saada kuuluviin joka paikassa, muslimit voisivat pitää huolta "omistaan" tuomitsemalla väkivaltaisuudet, juutalaisvihan ja kaikenlaiset terroriteot islamin nimissä, jos se kerran on rauhan uskonto, ihmettelen todella miksi muslimit eivät sitä tee?
"Jos puhut syrjäytyneestä raiskaajasta, miksi et mainitse siitä linkissä - mutta olet kuitenkin valinnut raiskaajan jostain syystä muslimikulttuurista?"
Nämä ovat vain yksittäisiä videoita ja esimerkkejä, jotka on valittu koska kyseessä on ulkomaalainen, siinä voisi olla myös suomalainenkin, mutta sivusto käsittelee maahanmuuttajia enkä näe oikein aiheelliseksi laittaa suomalaisten tekemiä rikoksia koska se ei liity taas maahanmuuttoon.
Toisaalta sekin olisi ihan hyvä, vertauksen vuoksi mutta sivuston piti käsitellä vain maahanmuuttoa ja rasismia ja laajentuisi liikaa jos siihen lisätään vielä suomalaistenkin kaikki positiiviset ja negatiiviset uutiset.
Periaatteessa koko homma olisi silloin tarpeeton:)
En kuitenkaan sano että sivusto on pelkästään siksi että kerään negatiivista sisältöä pullolleen ja yritän saada ihmiset uskomaan maahanmuuton olevan pelkkä uhka, vaan se on tulevaisuudessa kanava josta löydät myös paljon positiivisia aiheita, kunhan vaan yksinkertaisesti löydän niitä.
On jotenkin hölmöä yrittää väkisin tunkea sivuille positiivista uutista kun sellaista ei ole paljoakaan löytynyt, mutta teen parhaani kuitenkin koko ajan.
Yritin pyytää maailman menoa palstalla ihmisiä kirjoittamaan mitä tahansa positiivista mnaahanmuutosta ja se ilmeisesti heti koettiin rasistiseksi ja poistettiin palstalta alta aika yksikön...
Se oli yksi tapa löytää niitä mutta ei kun ei.
Uutiset ovat pääasiassa negatiivia aina, ehkä siksi että asia on niin tapetilla koko ajan.
Minua ei estä mikään tekemästä itsekin juttua jossain vaiheessa mutta vasta sitten kun siihen on aihetta, en varmasti rupea keksimään mitään uutisia:)))
"Jos olisikin nyt kysymys omísta sivuistasi, niin mikäs siinä. Tuo sinun sivusi viestittää sinänsä pyrkimyksen asialliseen keskusteluun. Netti on väärällään minin verroin pahempaa aineistoa.
"
Pitää paikkaansa, eikä tämän sivuston tarkoitus ole alkujaankaan ollut luoda pelkästään negatiivista kuvaa mistään, mutta tuon esille negatiiviset asiat myös silloin kun se on ajankohtainen ja yleensäkin uutinen.
Pelkästään selailemalla linkkejä yhdestä rivistä helpottaa todella paljon etsimään nopeasti tieto, ja keskustelu niistä käydään sitten muualla...
"Tämäkin vastaus on esimerkki siitä, että mennään asiassa - kerrankin - vähän syvemmälle, joka on ihan ok. Ja olen sitä odotellut sinulta aika pitkäänkin. Kun kaveri laittaa aikaa kymmenissä tunneissa ja tekee noin hienon sivuston, niin olen ihmetellyt, että sen sisältöönkö hänen keskusteleminsensa loppuu: Et vaadi perusteita sen karsimiseen täältä? "
Todellakin olen itsekin odottanut kunnon keskusteluja asioista, mutta nyt se taitaa vihdoin onnistua:)
Sivusto on helppo laittaa alkuun, mutta sen sisältö onkin toinen juttu...
Kyllä se sivusto löytää oman kävijäkuntansa ja paikan missä sitä voi mainostaa vielä kunhan sinne saa sen päänavauksen kunnolla käyntiin, nythän se on vielä raakile vailla todellista määriteltyä suuntaa.
Se miksi en ole paljon kirjoittanut aiheista sivuston ympärillä johtuu siitä että ei jaksa kirjoittaa kovin paljoa suoraan roskakoriinkaan:))))
On todella vaikea tietää mikä on sellainen keskustelu mikä voidaan käydä niin ettei se ole seuraavana päivän rogessa!
Väliin huutelua ei voi estää, ja niistä rönsyilevä sivutuote voi välillä olla osa keskustelua ja poistettuasi sen, koko homma on välillä kaatunut siihen!
Vaikeaa vaikeaa, mutta tässä tämä meni kerrankin hyvin, pointsit:)
ettei perustuslakia ei joku virallinen instituutio noudattaisi? Tai että itse en pitäisi sitä tarpeellisena noudattaa?
Olen muokannut kantojani ja toimintatapojanikin todettuani ne virheellisiksi, mutta tässä en nyt näe parhaalla tahdollanikaan syytä uusiin arviointeihin.
Toivo ei liene koskaan mennyttä niin kauan, kun sanat edeltävät tekoja.
Minä sanoin ettei perustuslakia noudata edes hallitus eikä eduskunta:)
Ei poliisi, eikä oikein mikään muukaan instanssi kokonaisuudessaan.
Mutta onhan se sellainen hämärä harmaa pohja kaikelle kuitenkin, jos joku sitä noudattaa vielä täsmällisesti niin onhan se kait ihan hyvä?
Ei tässä ole enää mitään uusintaperusteluja vaadittukkaan, minun osaltani asia ei kuitenkaan muutu mihinkään, jatkan pikkusivuston parissa kunnes kyllästyn:D
ihan oikein.
Se "hämärä pohja" omasta näkökulmastani on todellisuus, jossa perustuslaki ei läheskään aina toteudu. Valkoisen sävyä siihen tuo kuitenkin se vapaan maan vallan mainio ominaisuus, että hallinto on periaatteessa läpinäkyvää ja lehdistö vapaata. Epäkohdat tulee aika hyvin esiin. Mutta kyllä - korjattavaa toki, isossa mitassakin, on. Ja siihen osaltaan tämä palsta on väline.