surullista..

kun kaikki etsii syitä ja syitä ja kyselee et miksi? siihen ei tiedä vastausta kun jumala. se oli jumalan tahto ja hän salli sen tapahtuvan. ehkä hän kosketti onnettomuudella jonkun ihmisen omaatuntoa että hän löysi rauhan sielulleen. tärkein asia elämässä on löytää oikea usko, että on sitten valmis lähtemään/kuolemaan.
3301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jumala tahtoi eroon niistä pennuista. eikä mikään ihme, teinejä on täällä ihan tarpeeksi, eikä niistä ole edes mitään hyötyä. Tuottaa vaan surua, tuskaa ja murheita vanhemmilleen kun haistattelee ja on kiittämättömiä kunnes muuttaa kotoa, ja sitten ne jo unohtavatkin kasvattajansa (paitsi jouluna kun pitäis lahjoja saada).

Äänestä

Tuskin se oli jumalan tahto,en usko että,jumala tahtoi..korkeintaan paha jumala niin tahtoi,joka täällä maan päällä vallitsee aikansa....

Äänestä

Jumala kyllä sallii meille käsittämättömistä syistä myös järkyttäviä asioita, mutta niiden mainitseminen Jumalan tahdoksi on kyllä ihmisten omaa tulkintaa.

Minä uskon, että Jumala haluaisi meillä olevan elämässämme iloa ja elämänhalua, mutta täällä ihmiskunnassa vaikuttava paha voi aiheuttaa myös surua ja epätoivoa.

Olen monasti elämässäni ollut suorassa kuolemanvaarassa ja vain "ihme" on pelastanut minut elämään.

Otaksun, että Taivaan enkelit ovat todella kiireisiä yrittäessään varjella meitä kaikelta pahalta, ja joskus käy sitten niin, että Jumala sallii syystä tai toisesta ikävien asioidenkin toteutuvan.

Ne ikävyydet eivät silti tule Taivaan Isältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukekaa... kirjoitti:

kun kaikki etsii syitä ja syitä ja kyselee et miksi? siihen ei tiedä vastausta kun jumala. se oli jumalan tahto ja hän salli sen tapahtuvan. ehkä hän kosketti onnettomuudella jonkun ihmisen omaatuntoa että hän löysi rauhan sielulleen. tärkein asia elämässä on löytää oikea usko, että on sitten valmis lähtemään/kuolemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu