Muistaakseni perjantaina 16.10.2009 töihin ajaessani kuulin radiosta uutisen, jonka mukaan sikarokotteen rokottaminen olisi keskeytetty Amerikassa jonkin valituksen johdosta. Terveydenhuollon ammattilaiset olisivat valittaneet rokotteen puutteellisista testeistä ja jakelu olisi keskeytetty.
En painanut uutista kovinkaan hyvin muistiin koska ajattelin asiasta tulevan samanlainen uutismylläkkän kuin vaalirahoituksestakin.
Kertokaan nyt ihmeessä onku joku muukin kuullut kys. radiouutisen. Jos ei ole niin sitten minun täytyy hakeutua toisenlaiseen hoitoon ennen rokotteen ottamista...
En painanut uutista kovinkaan hyvin muistiin koska ajattelin asiasta tulevan samanlainen uutismylläkkän kuin vaalirahoituksestakin.
Kertokaan nyt ihmeessä onku joku muukin kuullut kys. radiouutisen. Jos ei ole niin sitten minun täytyy hakeutua toisenlaiseen hoitoon ennen rokotteen ottamista...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kuullut ja myös lukenut asiasta, kuulit aivan oikein.
Ulkomaat
Etusivu > Ulkomaat > Artikkeli
Hoitajat kapinoivat sikainfluenssarokotetta vastaan Yhdysvalloissa
julkaistu pe klo 00:41, päivitetty pe klo 03:49
New Yorkissa ryhmä terveydenhuollon työntekijöitä on ryhtynyt vastustamaan pakollista sikainfluenssarokotusta. Mm. lääkäreistä ja hoitajista koostuva joukko hakee tuomioistuimelta päätöstä, joka sallisi heidän kieltäytyä ottamasta rokotetta.
New Yorkissa rokote on määrätty pakolliseksi potilastyötä tekeville. Vastustajien mukaan valmistetta ei ole testattu tarpeeksi ja sikainfluenssaepidemiaa on liioiteltu. He jopa pelkäävät, että nenäsumutteena annettava rokote saattaa laukaista epidemian, koska se on valmistettu elävistä, heikennetyistä H1N1-viruksista.
- Viranomaiset ovat vakuutelleet, että H1N1-virus muistuttaa niin paljon tavallista influenssavirusta, ettei rokotteelle tarvitse tehdä erikoistestauksia, sanoo yksi rokotteen vastustajien asianajajista, Jim Turner.
Turnerin mukaan tämä todistaa, että rokote on turha.
- Jos kerran kyseessä on vain vähän muuntunut tuttu virus, tämä koko rokotushanke on liioiteltu.
Terveysviranomaisten mukaan sikainfluenssarokotetta on testattu elokuusta lähtien, ja se on todettu tehokkaaksi sekä hyvin siedetyksi.
Viime viikolla Yhdysvaltoihin toimitettiin 2,4 miljoonaa annosta nenäsumutteena annettavaa sikainfluenssarokotetta. Sitä on tarkoitus jakaa ensimmäisenä terveysviranomaisille.
Tällä viikolla Yhdysvaltoihin on saapunut vielä suurempi erä pistosmuotoista rokotetta, joka on tarkoitettu terveydenhuoltohenkilöstölle sekä riskiryhmille, kuten lapsille.
AFP