Kummallista opiskelua sarjassa

Vanha Piaru

On perin oudoksuttavaa, että heti sen perään, kun lukiolaiset saavat tietää päässeensä yliopistoon aletaan heti viettää ainejärjestöfuksiaisia. Mistähän helvetistä nämä "opiskelijat" repäisi ne haalaritkin merkkeineen heti samassa jaksossa ennen kuin yhtäkään päivää oltiin oltu vietetty laitoksella saati liitytty ylioppilaskunnan tai minkään muunkaan puljun jäseniksi? Eihän se nyt niin mene. Joskus ottaa aivoon kun jostain tietämättömyydestä tai huolimattomuudesta tehdään niin typeriä mokia.

9

954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ärtynyt

      mitä sarjan tekijät ovat miettineet, mutta ymmärsin niin, että Sulevi Peltosen sairastuminen ja sairasloman keston epävarmuus on aiheuttanut ongelmia sarjaan. Sulevi on ollut myös yksi osa Maurin, Monikan ja Anjan juonissa, joten nämä suunnitelmat ovat saattaneet mennä pieleen. Ilmeisesti tilalle on jouduttu keksimään jotain ylimääräistä, olisiko se sitten näitä "bilettäviä" opiskelijoita. Siinä olet oikeassa, että on älytöntä ottaa mukaan epärealistisia juttuja, kunte haalarit, fuksit yms. Vaikka kuinka tulisi kiire juonien kanssa, voitaisiin pysyä edes jotenkin kiinni totuudessa.

      Sarja on kyllä mennyt näiden uudistusten jälkeen kokoajan huonompaan suuntaan. Juonet ovat yhä enemmän saippuaa ja muuutenkin kerronta on tosi poukkoilevaa. Tv-sarjan ei tarvitse mennä yksi yhteen todellisuuden kanssa, mutta ei se paljon katsojien kunnioittamisesta kerro, jos kuviot ovat täysin epärealistisia. Kaipaan edes yhtä sarjaa, jossa käsiteltäisiin arkisia asioita. Viimeisen puolen vuoden aikana kaikki hahmot ovat kokeneet liian paljon asioita, ja moni viimekevään juonikuvio on jotenkin haudattu ja lakaistu maton alle. Ja uusia uskomattomuuksia kehitetään koko ajan.

      Piti sitten pilata suhteellisen hyvin arkirealismista kertova sarja saippualla?!?

      • Vanha Piaru

        Menee vähän liian vauhdikkaasti tosiaan, kuten näkyi tuo yliopistoon pääseminenkin. Saman tien, kun nimet on luettu seinästä, aletaan viettää haalaribileitä. Pidin mahdollisena, että ei ainakaan sarjan käsikirjoittaja tiedä yliopistoasioista mitään. Tosiasioiden liika vääristäminen tuntuu tosiaan huijaukselta tai katsojien aliarvioimiselta.

        Ja kuten joku sanoi tässä ketjussa, ei oikikseen eikä edes ammattikouluun taatusti pääse tuollaiset tyhjiöpää-hahmot, kuin nuo typerät pissikset. Aluksi toivotin tervetulleeksi vauhdikkuuden, mutta nyt on alkanut mopo karkaamaan käsistä. Jotenkin salkkarityyppistä on, kun jokainen ennen niin rehti ja rehellinen hahmo onkin sisimmältään joku helvatin mörkö ja rikollinen. Pahuus jotenkin on hyvin läsnä. Eikö menestyssarjaa enää ilman tappamista ja väkivaltaa voida tehdä? Kotikadulla näyttää kuitenkin olevan ihan hyvät katsojaluvut, ykkösen katsotuin ohjelma uutisten ja urheiluruudun jälkeen.


    • Gaudeamus igitur!

      Syksyllä kuvatuista jaksoista lähtien yliopistolla vietetään aikaa enemmänkin. Onhan siellä tuhansia nuoria, joiden elämän ja etenkin seurustelukumppaneiden kuvaaminen kiinnostaa uudistetun Kotikadun uutta kohdeyleisöä.

      Mutta vanhemmat siirtyvät yliopistolle myös. Ensimmäisenä sinne astuu Eeva "Mäkimaa", jonka kymmenkunta vuotta sitten hankkimalle tohtorinhatulle alkaa nyt vihdoin viimein löytyä hyötykäyttöä. Eevan tiedekuntaa ei tiettävästi ole vielä päätetty. Muu juonenkulku ratkaisee.

      Yliopiston tiedemaailmasta saa pestin myös lääketieteen tuore tohtori Niina Luotola. Samoin se alkaa kiehtoa Tuija Kangasharjua, joka alkaa tehdä teologian väitöskirjaa.

      Mauri Alho tekee radikaalin ratkaisun ja vaihtaa sen kymmeniä kertoja kuvatun virsikirjojen järjestelijän viran yliopiston vahtimestarin työhön. Siinä hommassa ei yleensä opiskelijoiden kanssa seurustella, mutta Mauri onkin joviaalina miehenä toista maata ja jututtelee Kotikadun väkeä yliopistolla lähes päivittäin.

      Samoihin aikoihin Anja Partanen saa pestin yliopiston kuppilasta, mikä onkin aivan erinomainen näköalapaikka niin henkilökunnan väkeen kuin opiskelijoihinkin.

      Muut seuraavat perässä vasta seuraavalla tuotantojaksolla.

      • Irkkuli

        Jaha näin se sitten menee jatkossa kotikatu.
        Ennen kaikki pyörivät kokoajan bensiksellä ja nyt sitten yliopistolla.
        Helppoa se on kai kasata näyttelijät samaan paikkaan ja kuvata suurin osa sarjaa siellä.
        Mutta sekavalta kieltämättä näyttää tuo opiskelijanuorten touhu.
        Onko ne oikeasti noin snobejakin?


      • muuten parempaa koht
        Irkkuli kirjoitti:

        Jaha näin se sitten menee jatkossa kotikatu.
        Ennen kaikki pyörivät kokoajan bensiksellä ja nyt sitten yliopistolla.
        Helppoa se on kai kasata näyttelijät samaan paikkaan ja kuvata suurin osa sarjaa siellä.
        Mutta sekavalta kieltämättä näyttää tuo opiskelijanuorten touhu.
        Onko ne oikeasti noin snobejakin?

        Se blondi kundi joka oikeen rehentelee ja käyttäytyy kuin pahin hurri, sopisi paremmin hankenille.
        Noin hölmöjä ei yliopistoon pääse, varsinkaan oikikseen.
        Ja ne sekojuhlat pitkin Kallion katuja just tulosten tultua - ei tältä planeetalta.


      • Vanha Piaru

        No ei kai nyt sentään yliopistolle... :D Taidat vähän huijata...Minkähän alan tohtori se Eevakin muuten oli? Eikö hän ollut jossain tiedotushommissa töissä, ainakin silloin kun itse aloin seuraamaan sarjaa. Muutenhan hän on ollut työttömänä koko ajan. Ihmetyttää sekin, mistä sitä rahaa pukkaa, kun hän meni antamaan pennosensa sille huuhaa-puoskarille. Ei tosiaan tarvi reaalielämän kanssa olla yksi yhteen, mutta olisi hyvä ettei revittäis näitä juttuja aivan alta lipan.

        Kun pitää päästä jostain näyttelijästä eroon, niin vissiin hänet imaistaan avaruuteen, kuten elokuvassa "kadotetut". Esim. vaikka Anja Partanen viuhahtaa sen yliopiston kuppilan katon läpi... :D


      • Gaudeamus igitur!
        Vanha Piaru kirjoitti:

        No ei kai nyt sentään yliopistolle... :D Taidat vähän huijata...Minkähän alan tohtori se Eevakin muuten oli? Eikö hän ollut jossain tiedotushommissa töissä, ainakin silloin kun itse aloin seuraamaan sarjaa. Muutenhan hän on ollut työttömänä koko ajan. Ihmetyttää sekin, mistä sitä rahaa pukkaa, kun hän meni antamaan pennosensa sille huuhaa-puoskarille. Ei tosiaan tarvi reaalielämän kanssa olla yksi yhteen, mutta olisi hyvä ettei revittäis näitä juttuja aivan alta lipan.

        Kun pitää päästä jostain näyttelijästä eroon, niin vissiin hänet imaistaan avaruuteen, kuten elokuvassa "kadotetut". Esim. vaikka Anja Partanen viuhahtaa sen yliopiston kuppilan katon läpi... :D

        Eeva oli sarjan alkutaipaleella ajonkin helsinkiläisen ilmaisjakelulehden toimittajana, kun häntä alkoi yhtäkkiä vaivata tekemättä jäänyt pro gradunsa. Oppiaine oli taidehistoria. No, eihän siinä sinänsä mitään poikkeuksellista ole, että opiskeluaikana kesken jääneitä tai kokonaan tekemättömiä graduja puserretaan sitten myöhemmin työn ohessa tai virkavapaalla ja valmistutaan maistereiksi, mutta Eeva ei ollutkaan tavallinen sitkeä sissi, vaan Pekka Himaseen ja Heidi Liehuun verrattava tiedemaailman erikoislahjakkuus. Hän näet innostui niin, että teki väitöskirjan samaan putkeen gradun kanssa - itse väitöskirjan kanssa meni tuskin puolta vuottakaan.

        Tuoreen taidehistorian tohtorin lahjat huomattiin myös eduskunnan kansliassa. Eeva nimittäin kutsuttiin kirjoittamaan Suomen eduskunnan historiasarjaa - tarkemmin ei tosin selvitetty, oliko Eevan osuutena vain eduskunnan taideaarteet, vaiko myös poliittinen historia, mutta mitätön se ei ollut, koka silloinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen saapui oikein varta vasten Kotikadulle kehumaan Eeva Mäkimaan osuutta sarjan julkaisussa. Yhdessä lasiakin siinä nosteltiin. :-)

        Eeva sai kuitenkin tässä vaiheessa tieteen teosta tarpeekseen ja siirtyi niihin tiedottajan hommiin Fortumille - vai olisikohan siinä ollut joku toinen firma välissä. Hänellähän oli tuota alussa mainitsemaani ilmaisjakelulehtikokemusta, joten ei ihme, vaikka siinä olisi ollut useampikin suuryritys kilpailemassa keskenään saadakseen kyseisen huippujournalistin tiedotusosastolleen. Siinähän hommassahan pitää osata ulkomaankieletkin, eikä mistään ole käynyt ilmi, etteikö Eeva hallitsisi nekin.

        Sitä vain olen ihmetellyt, ettei taide ole tuntunut enää Eevaa sen kummemmin kiinnostavan edes harrastuksena, vaikka huippuasiantuntijoita alalla Suomessa onkin.


    • urponkin

      ymmärtää, että eivät tekijät voi iäksi juuttua juntti- ja luuserikansan kuvioihin.
      Ohjelman tekijöillä on oltava oikeus kehittyä ja kulkea eteenpäin elämässään ja se tapahtuu heidän sarjassaan käsiteltävien asioiden ja ihmisten kautta.
      Eihän voida iänkaiken pelata tuulipukukansan ehdoilla.

      • kyllä ..

        koko sarjan älykkyys on laskenut alle 0-pisteen.

        .


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      255
      4581
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      24
      1485
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1099
    Aihe