Historiaa tuntien, tämän hetken tapahtumia seuraten ja kristittyjen Raamatun Ilmestyskirjaa tuntien näkee helposti, että Yhdysvallat on se Raamatun lopun aikojen Portto, jota maailman kauppiaat kumartavat.
Raamattu kertoo meille että viimeisessä taistelussa Messias Jeesus murskaa Porton eli Paholaisen tuhkaksi rangaistuksena sen synneistä. Seuraa paratiisi eli tuhatvuotinen valtakunta eikä Yhdysvallat enää milloinkaan nouse jaloilleen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
USA:aa ei mainita esim. ilmestyskirjassa eli se ei liity enää varsinaisesti lopunajan tapahtumiin. USA todella tuhotaan jollakin tavalla ennenkuin viimeinen hyökkäys Israelia vastaan alkaa (hyökkäykseen osallistuu esim. Venäjä). Jos USA olisi tuolloin vielä olemassa ja voimissaan, sehän tulisi ilman muuta sotimaan Israelin avuksi. Raamatun mukaan Israel joutuu kuitenkin yksin puolustautumaan ylivoimaista vihollista vastaan.
Mitkä valtiot USA:sta kuuluu Raamattuvaltioihin?