Uskonkäsitys

Kysymys niille, jotka uskovat Raamattuun. Mihin
uskonkäsityksenne perustuu, eli mitä tarvitsee tehdä hankkiakseen itselleen Jumalan suosion?

;-)
6229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tee syntiä. Se on kaiken mittari.
Siitä se lähtee. Sinua ei voi luokittaa muuten.

Äänestä

Suurin käsky on rakastaa Jumalaa ja samankaltainen rakastaa lähimmäistä(Matt.22:36-39)Rakkaus on taas sisältää todella paljon (Kor.13.) Jos kaikki toimisivat näiden käskyjen mukaan niin noudattaisi varmasti Jumalan tahtoa. Usko siihen, että Jeesus lunasti meidät armahtaa meidät suorittamisesta, koska vain ja ainoastaan armo meidät pelastaa, mutta se, että uskomme saa meidät siis toteuttamaan näitä kahta edellämainittua käskyä. (Room.11:6 ja Efes.2:8-10) Nämä rakkaudella tehdyt teot ovat juuri niitä hedelmiä mitä meidän täytyy tehdä ja samalla julistaa. Yksi entisen seurakuntani vanhimmista oli myös oivaltanut, että juuri tämä olisi tärkeämpi julistamis malli kuin ovelta ovelle. Hän aina korosti miten tärkeää ihmisten olisi nähdä, että jt:t tekevät hyviä tekoja, mutta eivät ole vielä kaikki ymmärtäneet.

Äänestä
  • Älä Marja hyvä mene tuohon armoansaan. Luterilaiset papithan eivät muusta puhukaan, tehdä saa oikeastaan mitä lystää kun kaiken saa anteeksi.

    Jos miettii vain näitä esittämiäsi jakeita(Room.11:6 ja Efes.2:8-10) on johtopäätös tuo mitä esität.

    Mutta ei kannata tarrautua joihinkin yksittäisiin jakeisiin vaan tutkia kokonaisuutta.

    Noissa jakeissa Jeesus vertaa uutta osaa (Jeesuksen seuraajat) vanhaan (Israelilaiset).
    Vanhalla osalla ei tarvinnut niinkään uskoa, vaan teot ratkaisivat, riitti kun teki vanhan Lain kirjaimen mukaan.

    Uudella osalla ratkaisee usko, joka sisältää teot.
    "Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut."(Jaak. 2:26)

    Lisäksi Jeesushan puhuu Raamatussa jatkuvasti ihmisille, mitä heidän tulee tehdä ja jättää tekemättä. Olisi aika merkillistä, jos sillä ei olisi mitään todellista merkitystä.

    ;-)

    Äänestä

  • Vain armosta me kuitenkin pelastumme, koska olemme vajavaisia. Se ei ole mikään ansa jos muistaa pitää tärkeimmän käskyn rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään. Rakkaus on vaativaa: 1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
    3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
    4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
    5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
    7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
    8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
    10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
    11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
    12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
    13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (kor.13.)

    Äänestä

  • marja kirjoitti:

    Vain armosta me kuitenkin pelastumme, koska olemme vajavaisia. Se ei ole mikään ansa jos muistaa pitää tärkeimmän käskyn rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään. Rakkaus on vaativaa: 1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
    3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
    4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
    5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
    7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
    8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
    10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
    11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
    12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
    13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. (kor.13.)

    Rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä
    on ehdottomasti hyvin vaativaa niinkuin sanot. Mutta samalla se sisältää myös paljon tekoja.

    Epätäydellisiä silti olemme ja siksi tarvitsemme myös armoa. Mutta on ansa heittäytyä pelkästään armon varaan. Josko siihen voi edes totuudellisesti heittäytyä?

    ;-)

    Äänestä

Ei noin vakavaan kysymykseen voi vastata kukaan uskovainen. Ensin täytyy tehdä syntiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etsijä kirjoitti:

Kysymys niille, jotka uskovat Raamattuun. Mihin
uskonkäsityksenne perustuu, eli mitä tarvitsee tehdä hankkiakseen itselleen Jumalan suosion?

;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu