Suunnittelen oman yrityksen perustamista, ja taloudellisista ja käytännöllisistä syistä yritys toimisi ainakin alkuun kotoa käsin, kun erilliseen liike/tuotantotilaan ei ole varaa. Työstäni aiheutuu jonkin verran meteliä, ei nyt mitään aivan hillitöntä, mutta kuitenkin. Kannattaako suosista etsiä itselle omakotitalo, vai saako osakeasunnossa päiväsaikaan metelöidä, kun kyse ei varsinaisesti ole normaalista asumisen aiheuttamasta äänestä? Entä miten mahtaa olla asia (lievästi) haitallisten kemikaalien tai tulen käsittely?
Tähän asti olen harrastusluontoisesti tehnyt osittain samoja juttuja asunnossani kuin nyt olisi tarkoitus tehdä ihan virallisesti yrityksenä, eikä enää voi ottaa noita turvallisuusnäkökohtia siltä kantilta, että kun kukaan ei tiedä, niin ei se ketään haittaakaan.
Yritystoiminta kerrostalo/rivitaloasunnossa?
3
251
Vastaukset
- ja ei
kotona voi pitää esim. toimistoa, mutta ei mitään verstaseen verrattavaa toimintaa. Pitäsi nuo ilmaastoinnit, paloturvallisuudet yms. saada ekana kuntoon, ja taloyhtiöltä tuskin lupaa heltiää. Jos ihan luvatta harrastamaan alat, niin muista ettei VAKUUTUS korvaa mahdollisia vahinkoja ei henkilö - eikä irtamisto tai kiinteistövahinkoja.
Pitäisi anoa kaupungilta ja kiinteistöltä käyttötrakotuksen muuosta ja siihen tuskin tulee suostumusta - naapureitakin kun tässä kuullaan.- ei taida onnistua :)
No näin vähän pelkäsinkin asian olevan - kyse ei siis ole mistään isosta verstaasta, mutta verstaasta kuitenkin (kultasepän). Itse näen isoimpana ongelmana nuo meluhaitat, muuten työstä ei varmaan naapureille ole haittaa, vaikka tulen ja kemikaalien kanssa pelaankin. Jos terveyshaittoja tulee, ne kohdistuvat minuun itseeni, eivätkä muihin asukkaisiin :D.
Mutta pitänee sitten pohtia sen erillisen työtilan hankkimista, tai etsiä sopivaa omakotitaloa... ei taida onnistua :) kirjoitti:
No näin vähän pelkäsinkin asian olevan - kyse ei siis ole mistään isosta verstaasta, mutta verstaasta kuitenkin (kultasepän). Itse näen isoimpana ongelmana nuo meluhaitat, muuten työstä ei varmaan naapureille ole haittaa, vaikka tulen ja kemikaalien kanssa pelaankin. Jos terveyshaittoja tulee, ne kohdistuvat minuun itseeni, eivätkä muihin asukkaisiin :D.
Mutta pitänee sitten pohtia sen erillisen työtilan hankkimista, tai etsiä sopivaa omakotitaloa...Oman paikkakuntasi terveystarkastajalta, osaa ainakin neuvoa "työsuojeluasioissa"..
Ja kemikaalien/tulenköytöstä voit sitten kysyä palotarkastajalta.
Itse vuokraisin pienen liiketilan (vaikka jostain kellarista) yritystoimitaa varten, voin kokemuksesta sanoa että kotona työskentely ei ole hyvä asia. Ensinnäkin et koskaan voi irtautua työstäsi, ja toisekseen tehty työmäärä vähenee kun ympärillä on häiriötekijöitä/työn tekmistä on helpompi lykätä olemattomista syistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5611923- 92934
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2757Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69718
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65553