Puukattila, iso varaaja, vesipatterit ja oikea asenne niin lämmitys ei maksa mitään.
Laitteet menee harrastuksen piikkiin. Säätöjärjestelmät yms. ovat paljon mielenkiintoisempia kuin jotkin Lapin laskettelusukset. Vanhan traktorin saa murto-osalla mottorikelkan tai mönkijän hinnasta (kaikillahan pitää olla mönkijä tms.). Kärryt voi tehdä itse. Siinä on kaikki mitä tarvitsee tähän kuntoiluun/harrastukseen. Niin no kirves/moottorisaha on myös tarpeen, pitää investoida 50 e näihin.
Ei ongelmaa palavista roskista. Lapset saa suihkutella vapaasti, samoin muija. Auton pystyy pesemään painepesurilla kuumalla vedellä vielä -10 asteen lämpötilassa. Asunnon lämpötilan voi säätää aivan mikä milloinkin parhaalta tuntuu.
Puulämmitysharrastus takaa harrastusta muutamaksi illaksi vuodessa sekä muutamaksi lauantaiksi jonkun tutun metsessä hakkuutähteiden keräämisessä. Niin ja pitäähän se varaajakin lämmittää 2-3 kertaa viikossa.
Ei jaksa noita nykyajan energiatalovouhotuksia seurata kauhiasti. Hometta on tiedossa tulevaisuudessakin samalla tavalla kuin 70-80 luvun taloissakin kun jonkin väärinkäsityksen takia talot tehtiin vesimonttuihin tasakatolla.
Ei sitä eristettä niin kauhian paksulti parane pistää. Hiiret kun pissailee villoihin niin vuosien varrella villat kostuu kun eivät pääse kuivumaan. Puhumattakaan niistä kosteuksista, joita tulee vaikkapa vain eräissä poikkeustapauksissa. Esim. jos jokin lumimyrsky kastelee vintin oikein kunnolla. Sitäkin sattuu ja on vielä ihan tavanomainen normaali ilmiö.
Varokaa muuten appivanhempia myöskin. Jos saavat olla hetken talossanne keskenään niin hyvästi tieteellisille ilmanvaihdon säädöille. Ne räplää niitä herkästi. Sen jälkeen kone alkaa painamaan kosteaa ilmaa seinien sisään ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Se on kyllä jännää kun ennen osattiin tehdä taloista paljon parempia kuin nykyään. Konsepti oli yksinkertainen. Talo rakennettiin muuta maastoa korkeammalle kumpareelle. Kivijalka korkea. Katossa selvä lasku räystäällepäin. Idioottivarma hirsi perusrakenteena. Sopivasti tuulettuva rakenne. Luonnollista kosteutta sietävät materiaalit.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Itselläkin on vähän metsää, mutta se on Lapissa. Eipä huvita kuskata pottopuita 1000km matkaa. Kodin lähistöllä ei ole tuttuje metsää josta saisi ilmaiseksi puita. Puita saa rahalla, mutta omsitajat tietään niiden arvon ja pyytävät kyllä vähän enemmänkin mitä olisi niiden järkevä arvo energiakäytössä. Miksi myydä halvalla naapurille, kun voi myydä oikealla hinnalla vapolle?
Hyvän kirveen saat viidelläkympillä, mutta halpakin saha maksaa parisataa, hyvä lähemmäs viisisataa, eikä nekään ole ikuisia.
Sulla ei taida olla mitään käsitystä 2000 luvun rakentamisesta? Taloja ei todellakaan tehdä kuten 70 luvulla.
Villat kyllä kuivuu siitä vähäisestä kosteudesta joka niihin tulee ulkoilmasta ja mahdollisista vuotoilmoista (joita ei kyllä pitäisi pahemmin edes olla).
Ilmanvaitokone on muuten sitten syytä pitää kunnossa ja suodattimet vaihtaa/puhdistaa säännöllisesti useamman kerran vuodessa. Itsellä jäi kerran työmatkojen ja laiskuuden vuoksi suodattimet puhdistamatta puolen vuoden ajan ja syksyn tullen WC:n poistokanava alkoi kondensoida vettä, ihmettelin asiaa ja huomasin että poisto oli käytännössä töysin tukossa. Vaihdoin suodattimet (pestäviä) ja ne olikin ihan tukossa kesän pölyistä ja kosteina jäätyivät pakkasilla. Jos tilanne olisi jatkunu talven yli, niin ylipaineinen asunto olisi varmaan jossain määri puskenu kosteutta rekenteisiin. Kuinkahan moni pitää suodattimet riittävän hyvässä kunnossa?
Hiiret kiipeilee mielellään talveksi lämpim'ään uudenkin talon ullakolle rapistelemaan, mutta niistä pääsee eroon varsin helposti. Ensimmäisten pakkasöiden aikaan kannattaa laittaa pihalle seinän viereen ja pariin muuhunkin sopivaan paikkaan myrkkyä ja ullakolla kannattaa pitää jatkuva myrkkyruokinta päällä. Ei ole hiiriä.
Ei talot ollu enen parempia, vain parhaat ovat jääneet tänne malliksi, huonot on purettu pois jo aika päiviä sitten. Nykyisin talot on vähintään 300mm yli ympäröivän maaston ja myös pihassa on 3m kaato talosta poispäin. Perustukset on myös salaojitettu ja sadevede myös viemäröity pois. ok-taloon ei saa enää tasakattoa edes tehdä meilläkin on kaavassa jo määrätty katon kaltevuus 1:2.5, joka on jo melko jyrkkä.
Itse en myöskään ole stressannu lämmityksellä. Talossa on puhdas ja ekologinen ydinsähkölämmitys, 500 litran käyttövesivaraajasta ei ole ikinä loppunu vesi. Vuoden sähköt maksaa vain 2000€ ja siinä on mukana tietysti myös taloussähkö ja kk-maksut.
Etenkin virke "Ei talot ollu enen parempia, vain parhaat ovat jääneet tänne malliksi, huonot on purettu pois jo aika päiviä sitten." oli kymppisuoritus.
Mikään ei estä kopioimasta niitä parhaita perinteisiä ratkaisuja.
Oletko sinä "jdsujjj" laittanut esimerkiksi pärekatton taloosi,tai rakentanut/rakennuttanut sen rossipohjalle sekä tehnyt sokkelin graniittilohkareista ?
Tuskinpa.
Ei mikään takaa sitä että satavuotta talon ratkaisut on parempia kuin tänävunna rakennetun talon ratkaisut, sehän on selvinny vasta noin sadan vuoden päästä.
Toisekseen nykyisin on erilaisia reunaehtoja kuin sata vuotta sitten.
Nykyisin ei katsota hyvällä tolkutonta energian kulutusta tai sittä että perse jäätyy seinään kiinni kovimmilla pakkasilla.