Valtiontieteiden tohtorin Johan Bäckmanin toiminta "virallisen" venäjän puolestapuhujanana milloin itsenäistä Eestin tasavaltaa tai Suomea vastaan on todellakin hämmästyttävää! Samalla ihmettelen sitä passiivisuutta kuinka maamme ylin johto sekä poliitikot vaikenevat täydellisesti tämän "maankaivajan" toiminnan ja julkilausumien suhteen?
En tiedä mitä lait ja kirjaimet toteavat maanpetoksellisesta, vieraan valtion hyväksi tehtävästä työstä mutta maallikkona ja rivikansalaisena pidän Johan Bäckmania suorastaan Suomen vihaajana ja maanpetturina jolle sopisi virallisten tittelien asemasta paremminkin titteli "kremlin politrukki suomessa".
Johan Bäckmanilla on otsaa väittää, että Virossa on aparheid-hallitus? Tällä hän tarkoittaa sitä, että Virossa syrjitään siellä asuavia venäläisiä (jotka eivät halua olla virolaisia ja odottavat venäjän vallan paluuta). Milloin Venäjä on kunnioittanut venäjällä asuavia vähemmistöjään esim. Marikansaa? Venäjän valtio on jo tsaarien ajoista kautta Leninin ja Stalinin julmasti sortanut vähemmistöjään mm. yhä edelleen Tsetseeni-kansaa. Islam ja Juutalaisuus ovat uskontona erittäin vainottuja venäjällä ja eipä siellä Kristinuskostakaan muuta toimintaa kuin ortodoksisuutta katsota hyvällä. Voimme kysyä kuinka mm. oikeus oman äidinkielen käyttöön on suhtauduttu? Pakkovenäjällä, ..jo vuosisatoja. Kuinka totetuu ihmisoikeudet (lue Aleksandr Solženitsynin Vankileirien Saaristo) ja vapaan median (termiä jota ei tunneta venäjällä) toiminta... Sanooko Anna Politkovskaja sinulle mitään? Hänethän murhasi tietysti joku Kremlin "ei ystävä", niinkö... ? Vieläpä "second sun" Putinin syntymäpäivänä, kunniaksiko?
Johan Bäckman lietsoo systemaattisesti suomenvastaista kiihotus disinformaatioa venäjällä ja sen hallituksen ohjauksessa olevaa nationalishenkistä populäärimediaa. Olen pitkään epäillyt, että tämä "virallinen" Venäjä piiloutuu "epävirallisen" median taakse joka tekee sen puolesta "likaiset asiat". Mielestäni Johan Bäckman on yksi tälläinen Moskovan likainen desantti jonka toiminta suomessa pitäisi ottaa todellakin SUUREN suurennuslasin alle.
Suomen hallitukselta toivoisin selkeää viestiä Moskovaan, Kremlin kellareihin, mikäli venäjän hallitus sallii hiljaisella siunauksellaan populistiset hyökkäykset Suomen valtiota, kansaa ja maamme oikeusjärjestelmää vastaan, kaasuputkesta Suomen edustan kautta on turha haaveilla. Oma mielipiteeni on, että koko (propaganda) putkelle ei pitäis antaa lupaa muutenkaan, ennen kuin Suomen teollisuutta vastaan kohdistetut puutullit on poistettu ja maa sitoutuu olemaan päästämättä Pietarin ja Kaliningradin paskoja itämereen!
Yksi asia on kuitenkin selvä. Johan Bäckman ei ainakaan ole Suomen, siis Meidän ystävä... Hän on Moskovan tovariŝien asiamies ja kätyri!
KAIKKI TUKI PAAVO SALOSELLE!

Vastaukset 19
Vanhimmat
ei taida olla rikkonut Suomen lakeja...
"LAKEJA MAANPETOSRIKOKSISTA
Kirjoittanut: Suomi: Ei EU, 2.8.2003 klo 22.31
Maamme alistaminen vieraiden valtojen ja sotilasliittojen alaisuuteen ei siis ole pelkästään poliittisesti turhaa, taloudellisesti kallista ja turvallisuuden kannalta vaarallista, vaan myöskin vastoin lakia.
1 § 21.4.1995/578
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai
2.Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
3.julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
4.järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
3 § käsittelee sodan aikana tapahtuneita maanpetosrikoksia.
4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.
Jos maanpetoksessa
1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3754617/flat_thread
"2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,"
lakia on varmaan muutettu?
Siitä, miten Johan Bäckman toimii maamme etujen ja Kansan enemmistön mielialojen vastaisesti. Voi olla että ei ole rikkonut lakeja mutta toiminta on niin pahasti venäläisetuista, että onko mielekästä katsoa tälläistä toimintaa hyväksyvästi? Johan Bäckman voisi minusta hakea sovinnolla Venäjän kansalaisuutta ja asettua sinne toimimaan. Hän ei mielestäni ansaitse Suomen Tasavallan kansalaisuutta. Hän on selkeästi Suomessa persona non grata.
Yhdysvaltoihin tai Israeliin?
Mikään pelleilyn ja leikinlaskun asia. Johan Bäckman toimii selvästi maatakaivavasti Suomen valtion ja Kansan vastaisesti. Se.. On facta!
että yrityskin on rangaistavaa.
yritykseksi. Hän sumpli jenkkien kanssa Irk-sodasta, kansalta salassa. Jäätteenmäki paljasti paavon metkut, mutta joutui eroamaan. Näin meillä Suomessa.
jota ei tajunnut.
ja Lipponen se tajusi. Siksi se ei olisi saanut tulla, kansan tietoon!
Rohkea mies vaietusta asiasta. Sinun tietosi Venäjästä on kyllä esson baarin veteraanien pöydästä....
http://www.youtube.com/watch?v=2k11eG3qUNg&feature=related
,
SINUN JA YSTÄVIESI ASIALLA?
alas kuin sinä, sisresi nussija.
kommentteja täällä. Tai, ei niitä voi kommenteiksi edes sanoa. Skeidaa mitä skeidaa..
ulkomailla, ja Venäjän johto voi pitää häntä poliittisena pelinappulana.
vapaalla jalalla. Hän on tehnyt valtavasti haittaa Suomen ja Venäjän suhteille, ja samalla törkeän tekomuodon rikoksia, kuka häntä suojelee.
Eikä Suomi .
dosentuurit, joista hän nähtävästi nostaa palkkaa, tekemättä mitään.
Yhden Bäckmanin vuoksi ei pidä seinille hyppiä. Hän on vain yhden asian miehiä, eikä hänellä ole kannatusta missään. Ei edes Venäjällä. Marginaali-ihmisiää on marginaalinen kannatus.
Menee aivan naurettavuuksiin tuo hysteria yhdestä sekopäästä.
Johan Bäckman on suomalainen ja hän toteuttaa itseään sananvapauden nimissä. Suomen demokratia kestää myös toisinajattelun. Bäckman saa lisäpuhtia siitä, kun tiedotusvälineet huomaavat entistä enemmän hänen sekoilunsa. Vertaan Johan Bäckmania Seppo Lehtoon, sillä erotuksella, että Bäckman on lahjakas tyyppi