Onhan se tietty nuorena aloitettava tuo harjoittelu, jos meinaa menestyä.....
ILTASANOMAT 20.10.2009
4-vuotias tyttö känniin käsidesistä - 1,9 promillea!
20.10.2009 07:51, päivitetty 20.10. 10:51
4-vuotias tyttö humaltui käsihuuhteesta ja joutui sairaalaan Turussa.
Tyttö jouduttiin viemään Turun yliopistollisen keskussairaalan päivystyspoliklinikalle päiväkodista. Tapaus sattui jo alkuvuodesta, mutta tuli julkisuuteen vasta nyt lääketieteellisen aikakauskirja Duodecimin kerrottua asiasta.
Sairaalassa tytöltä otettiin verinäyte, jonka perusteella veren alkoholipitoisuus oli 1,9 promillea.
Erikoislääkäri Anna-Maija Kujari Tyksistä kertoo IS:lle, että tyttö oli muuttunut päiväkodissa sekavaksi ruokailun aikana. Hän oli kaatuillut eikä pysynyt istuma-asennossa.
Tytön äiti kertoi ihmetelleensä lapsensa tapaa nuolaista kättään käsienpesun jälkeen, jos kotona oli käytetty käsihuuhdetta.
Humalatilasta päätellen pelkästä nuolemisesta ei ole voinut olla kyse, vaan tytön on myös täytynyt juoda käsihuuhdetta päiväkodissa. Tyttö oli juuri siirtynyt isompien lasten ryhmään, joka käy vessassa ilman aikuisten valvontaa.
Erikoislääkäri Kujari arvioi, että tytön on täytynyt pitää käsihuuhteen mausta.
- Käsidesin käyttöä päiväkodeissa tai muualla ei missään nimessä pidä rajoittaa, koska se on kiistatta hyödyllistä. Käyttöä pitää kuitenkin valvoa, painottaa Kujari.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.