dsafsdgsd

Ketjusi on siirretty Politiikka -> Yleistä politiikasta -palstalle.
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viestini kuuluu Rasismi-palstalle.

Viestissäni käsiteltiin positiivista rasismia suomenruotsalaisen vähemmistön etujen muodossa sekä sitä, että kasvavat vähemmistöt tulevat vaatimaan itselleen samoja etuja kuin suomenruotsalaisella vähemmistöllä.

Erityisesti korostin, että koska kaikki perusteet myöntää näitä kiintiöitä ovat jo olemassa (suomenruotsalaisten kiintiöt) eikä ole olemassa perusteita evätä näitä vaatimuksia, ainoaksi epäämisperusteeksi jäisi tällöin rasismi.

Siten katson, että kirjoitukseni kuuluu nimenomaan Rasismi-palstalle.

....

Vähemmistöjen väestölliset osuudet kasvavat vauhdilla.
Ruotsinkielisillä (6 % väestöstä [v.2008]) on kiintiöt yliopistoissa. Onko mitään syytä sille, ettei vastaavia kiintiöitä voisi järjestää myös muille kielellisille vähemmistöille?

Jos somaleille (0,21 % v.2008) tai muille vähemmistöille (esim. venäjänkielisiä on tällä hetkellä jo yli 1 %) ei myönnettäisi ruotsinkielen kanssa tasavertaisia kiintiöitä, eikö tästä pitäisi vetää se johtopäätös, että ainoa mahdollinen este on rasismi?


Otteita yliopistolaista:

23 §
Helsingin yliopistossa on ruotsinkielistä opetusta varten vähintään 27 professorin virkaa asetuksella säädettävillä aloilla.
...
Yhden vararehtorin tulee olla ruotsinkielistä opetusta varten perustettuun virkaan nimitetty professori, jollei tällaiseen virkaan nimitetty henkilö ole rehtorina.

26 §
Otettaessa opiskelijoita niille aloille, joiden opetusta annetaan ruotsiksi vain Helsingin yliopistossa, on huolehdittava siitä, että ruotsin kieltä taitavia henkilöitä voidaan kouluttaa riittävä määrä maan tarpeisiin. Yliopisto voi varata osuuden aloituspaikoista ruotsin kieltä taitaville pyrkijöille.

Äänestä
  • Katsos kun tällä palstalla on meneillään etniset puhdistukset : kaikki kirjoitukset joissa käsitellään enemmistöä koskevaa syrjintää vähemmistön taholta siivotaan pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mover kirjoitti:

Ketjusi on siirretty Politiikka -> Yleistä politiikasta -palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu