Demarit kriisissä melkein koko Euroopassa

Suomen demarit eivät ole yksin ongelmissaan. Vasemmisto ja etenkin demarit ovat menettäneet otettaan koko Euroopassa.

Vuonna 2000 sosiaalidemokraatit olivat vallassa 12/15 EU:n silloisesta jäsenvaltiosta. Päähallituspuolueena sama puolue oli 10/15 jäsenvaltiossa.

Nyt vuonna 2009 sosiaalidemokraatit olivat vallassa 6/15 EU:n silloista jäsenvaltiosta. Päähallituspuolueena sama puolue oli 3/15 jäsenvaltiossa.

Uusia aluevaltauksia sosialistit ja sosiaalidemokraatit ovat tehneet Itä-Euroopassa entisissä kommunistimaissa.

Sosialistien vaalitappion syynä on pidetty ammattirakenteen muutosta, perinteisen kannattajakunnan ikääntymistä ja sosialistien yleensä kannattamaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Ongelmaa ei ole helpottanut myöskään se, että demareilta kautta Euroopan ehkä Iso-Britanniaa lukuun ottamatta on puuttunut valovoimaiset johtajat.
8145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä kaikki.

Äänestä
  • elehvantin perseestä !

    Äänestä

  • Tröööt kirjoitti:

    elehvantin perseestä !

    Kyrsii nämä kokoomuksen pukumiehet, jotka maireina kuin jehovantodistajat kauppaavat riistoporvareiden valeita kun samalla vievät viimeisetkin centit karvaperseduunareiden taskusta.
    Hoitolaitoksissa olevilta vanhuksilta on porvarihallitus viemässä viimeisetkin taskurahatnostamalla maksut 85%:n eläketuloista. Duunarien lapsilla ei ole kohta samalaista mahdollisuutta koulutukseen, kun koulutus tehdään enemmän ja enemmän maksullisiksi, rikkaita suosivaksi.
    Porvarihallituksen politiikka rakentaa eriarvoistavaa luokkayhteiskuntaa, joka heikentää Suomen kilpailukykyä ja kehitystä.

    Äänestä

  • Heikkojen puolella S kirjoitti:

    ei tuota sun paatosta kukaan usko. Samanlaista paskapuhetta kuin sdp:n vaalimainoksissa, joissa ei ole totuuden häivääkään.

    Kuka on sanonut että koulutus tulisi maksulliseksi. Ei kukaan muu kuin demarimafian politrukkiaivot. Hyi helev... tommosia.

    Lipposen kauden nähneenä ja kokeneena olen tarpeeksi nähnyt mitä demarit suomelle teki. Että tervemenoa.

    Äänestä

  • Heikkojen puolella S kirjoitti:

    Kyrsii nämä kokoomuksen pukumiehet, jotka maireina kuin jehovantodistajat kauppaavat riistoporvareiden valeita kun samalla vievät viimeisetkin centit karvaperseduunareiden taskusta.
    Hoitolaitoksissa olevilta vanhuksilta on porvarihallitus viemässä viimeisetkin taskurahatnostamalla maksut 85%:n eläketuloista. Duunarien lapsilla ei ole kohta samalaista mahdollisuutta koulutukseen, kun koulutus tehdään enemmän ja enemmän maksullisiksi, rikkaita suosivaksi.
    Porvarihallituksen politiikka rakentaa eriarvoistavaa luokkayhteiskuntaa, joka heikentää Suomen kilpailukykyä ja kehitystä.

    vanhuksille riittää taskurahoja..

    Perkele, et kai nuukaile, saatanan rontti.

    Äänestä

tottakai demarit ovat kriisissä, kun eivät osaa hoitaa raha-asioita eivätkä ymmärrä markkinatalousjärjestelmän toimintaa. Jos sisäänostohinta on euron, ei toimintaa voida kauan harjoittaa myymällä samaa tuotetta 50 sentillä.

No ehkä tämä toimii sosilistisessa unelmahötössä.

Äänestä

Täällähän se Tyyris-ressukka paistattelee finninaamojen suosiossa. Oletko nyt ylpeä. Buahahhahhh.

Äänestä
  • ruokintaa..

    Olen kuullut ettet..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyyris Tyllerö kirjoitti:

Suomen demarit eivät ole yksin ongelmissaan. Vasemmisto ja etenkin demarit ovat menettäneet otettaan koko Euroopassa.

Vuonna 2000 sosiaalidemokraatit olivat vallassa 12/15 EU:n silloisesta jäsenvaltiosta. Päähallituspuolueena sama puolue oli 10/15 jäsenvaltiossa.

Nyt vuonna 2009 sosiaalidemokraatit olivat vallassa 6/15 EU:n silloista jäsenvaltiosta. Päähallituspuolueena sama puolue oli 3/15 jäsenvaltiossa.

Uusia aluevaltauksia sosialistit ja sosiaalidemokraatit ovat tehneet Itä-Euroopassa entisissä kommunistimaissa.

Sosialistien vaalitappion syynä on pidetty ammattirakenteen muutosta, perinteisen kannattajakunnan ikääntymistä ja sosialistien yleensä kannattamaa liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Ongelmaa ei ole helpottanut myöskään se, että demareilta kautta Euroopan ehkä Iso-Britanniaa lukuun ottamatta on puuttunut valovoimaiset johtajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu