Miten erottaa toisistaan narsisti ja uhri?

Narsistihan on omasta mielestään AINA muiden uhri - tämähän on todella laajalti tunnustettu fakta. Miten eroaa silloin narsisti ja uhriutunut henkilö toinen toisistaan ulkopuolisen silmin?

Veikkaan, että ei mitenkään. He vaikuttavat täsmälleen samanlaisilta.
213893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Uhriutunut on katkera ja ahdistunut, narsisti taas saa vain käyttövoimaa konflikteista. Narsisti suorastaan herää eloon kertoessaan kuinka ilkeitä ja kateita muut ovat. Narsisti saattaa hymyillä silmät loistaen kertoessaan vastoinkäymistään, ja kehittelee niitä uusia saadakseen sisältöä elämäänsä. Uhriutuneen henkilön asenne ongelmiin on kuitenkin hiukan erilainen. Uhrina oleminen on lopulta urhriutuneelle kuluttuvaa, ja aiheuttaa esim. oikeita fyysisiä oireita kun taas narsistille "uhrius" on luonnolinen osa elämää siinä missä vessakäynnit. Oma kokemukseni narsistista on että tämä vaikuttaa turhautuneelta ja ahdistuneelta kun mitään konfliktia tai kriisiä ei ole menossa mutta puhkeaa kukkaan saatuaan aikaan kunnon hässäkän, hässäkän jonka muut joutuvat hoitamaan narsistin keskittyessä valittamaan. Uhriutunut henkilö tuntuu lopulta oikeasti kärsivät tilanteestaan mutta on tullut sokeaksi muille tavoille toimia. Uhriutunut saattaa vastaanottaa apua ja neuvoja selvitä mutta narsisti vain suuttuu moisesta. Narisisti ei halua oikeasti edes keskustella sellaisesta vaihtoehdosta että kriisiin löytyisi ratkaisu. Ensinnäkin narsisti tarvitsee kriisejä ollakseen elossa, ja toiseksi, narsistille on hirvittävä loukkaus jos joku neuvoo.

Äänestä
  • Uhriutuminen on suosittu tapa käyttää valtaa - aiemmin varsinkin naisten keskuudessa. Uhri korostaa omaa asemaansa niiden uhrina, joita syyllistää sillä. Joten en ihan nielaisisi ajatusta pelkästä ahdistuksesta ja katkeruudesta. Totta on, että uhriutunut on katkera, mutta sen hän on ansainnut sillä, että on jäänyt kiinni vihaansa. Uhrina myötätuontoa kerjäävä ei todellakaan koe tilaansa kuluttavana. Kyllä se hänelle on samanlainen elinehto kuin narsistillekin.

    Narsisteja vuosia sietäville uhriutujille ei yleensä ole itselleenkään muodostunut vahvaa minuutta - siis aivan kuten ei narsistillekaan. He ovat kolikon kääntöpuolet - käyttäytyvät samalla tavalla - ovat paita ja peppu.

    Häpeän tunne on narsistille sietämätön. Se näkyy ulospäin konfliktin etsimisenä, mutta ei ole sitä. Kaikessa on kyse häpeän välttelystä - oman osuuden piilottelusta. Aivan kuten uhrillakin. Hänkin on aina vain muiden uhri, ei koskaan oman itsensä.
    Kummallakaan ei siis ole tuskallisen häpeän tunteen käsittelyyn tarvittavia "työkaluja" - joten silloin ei ole mahdollista muuta kuin kuin olla muiden uhri.

    Näin minä tämän asian olen ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Uhriutuminen on suosittu tapa käyttää valtaa - aiemmin varsinkin naisten keskuudessa. Uhri korostaa omaa asemaansa niiden uhrina, joita syyllistää sillä. Joten en ihan nielaisisi ajatusta pelkästä ahdistuksesta ja katkeruudesta. Totta on, että uhriutunut on katkera, mutta sen hän on ansainnut sillä, että on jäänyt kiinni vihaansa. Uhrina myötätuontoa kerjäävä ei todellakaan koe tilaansa kuluttavana. Kyllä se hänelle on samanlainen elinehto kuin narsistillekin.

    Uhriutuminen on tapa naamioida oma ilkeys ja omat kierot pyrkimykset. Mieheni ex on juuri tällainen, esittää uhria ja saa voimia muiden haukkumisesta ja syyllistää muita ihmisiä omista huonoista valinnoistaan. Kaikki jotka eivät tee kuten hän haluaa tai odottaa ovat liittoutuneet häntä vastaan. Hänen luonteenpiirteeseensä sopii myös diagnoosi harhaluuloinen tässä kuvaus: "Harhaluuloisuushäiriö
    Myös harhaluuloisuudesta kärsivän todellisuudentaju on vakavasti
    häiriintynyt, mutta skitsofreniasta häiriö eroaa siinä, ettei sairaalla
    ole aistiharhoja. Sen sijaan hänellä on pitkäaikaisia ja horjumattomia
    harhaluuloja. Nekään eivät ole eriskummallisia tai loogisesti mahdottomia,
    ainoastaan epätosia. Esimerkiksi paranoiassa harhaluulona on vainotuksi
    tuleminen.
    Harhaluuloisuushäiriöistä kärsivä toimii yleensä harhaluulojensa
    mukaisesti eli saattaa hakea poliisilta suojaa kannoillaan olevia
    vainoajia vastaan tai syyttää naapureitaan tai sukulaisiaan varkaudesta.
    Harhaluulo on yleensä vankkumaton, eikä sairaalla ole sairaudentuntoa,
    joten järkevät vastaväitteet ja todistelu eivät saa häntä muuttamaan
    mieltään.
    Harhaluuloisuuden oireet kestävät yleensä kuukausia, joskus vuosia. Hoito
    ei ole helppoa, koska sairaudentunnon puuttuessa sairas ei ole myöskään
    motivoitunut hoitoon. Lääkehoidosta voi kuitenkin olla selvää apua
    Harhaluuloista kärsivä ihminen ei yleensä hyödy siitä, että hänen
    luulojaan pyritään kiistämään ja osoittamaan kärjekkäästi epätosiksi,
    mutta harhaluuloihin ei myöskään pidä mennä mukaan. Parhaiten sairasta voi
    auttaa rauhallisen neutraali suhtautuminen "
    Tämä pätee hyvin mieheni exään aivan kirjaimellisesti ja tuota harhaluuloisuutta on meitä kohtaan yhdessä kestänyt jo yli kaksi vuotta, miestäni kohtaan jo vuosia. Hoitoon ei voi ketään pakottaa ja hän valitsee ystävikseen henkilöt jotka eivät kykene näkemään hänen sairauttaan. Palaan vielä tuohon uhriutumiseen koska koen että hän on myös siihen olotilaan hakeutunut, se on minusta todella alhainen keino hankkia huomiota ja hyväksyntää ja sen varjolla voi kiusata toisia mielin määrin.

    Todellinen narsistin uhri ei ole "uhriutunut" tai varta vasten hakeutunut uhrin asemaan. On todellisten narsismin uhrien halveksimista väittää näin. Uhrin roolissa saattavat sen sijaan monet narsistitkin viihtyä: mikäs sen mukavampaa kuin saada koko suku ja naapurusto näyttävästi paheksumaan esimerkiksi narsistin puolisoa: härnätään, härnätään ja härnätään, kunnes puoliso-parka jyrähtää - ja sittenhän hänen käytöstään voi vapaasti päivitellä naapureille. Itse ei ole tehty mitään, ei ollenkaan.

    Ikävää, että termi narsisti on kärsinyt pahasta inflaatiosta: nykyään sitä käytetään kuvailemaan mitä tahansa huonotapaista tai itsekästä ihmistä. Se otetaan mielihyvin lyömäaseeksi: puolisoni haluaa makuuhuoneeseen siniset tapetit, vaikka minä olen toista mieltä, siispä puolisoni on narsisti.

    Ei narsisti välttele häpeäntunnetta: hänellä ei ole kykyä tuntea häpeää suhteessa toisiin ihmisiin. Hän on aina oikeassa ja se käsitys on juurtunut häneen syvälle.

    Ajatus, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä voisi terapialla parantua on lähtökohtaisesti väärä: jos ihmisellä ylipäätään on kyky ymmärtää itse tekevänsä jotakin väärin suhteessa muihin ihmisiin, hänellä ei ole narsistista persoonallisuushäiriötä. Jos hänellä ei tätä kykyä ole, sitä ei häneen minkään valtakunnan keskusteluilla voida taikoa sen paremmin kuin sokea saadaan näkeväksi juttelemalla hänelle kukkien väreistä.

    Äänestä

  • Marjatainen kirjoitti:

    kuka on väittänyt, että todellinen uhri on uhriutunut ruikuttaja tällä tai jollain muulla vastaavalla palstalla?

    Sen sijaan palstalla näyttää olevan yllättävän yleistä vaatia, että uhriutujia pitää käsitellä kuin uhreja ja ettei heitä saa kritisoida toimistaan - oletko samaa mieltä?

    Väität, että narsistilta puuttuu kokonaan häpeän tunne. Olen eri mieltä. Häpeän tunne ei ole syyllisyyttä vääristä teoista vaan tunne omasta kelvottomuudesta. Koko narsistinen persoonallisuushäiriö syntyy kyvyttömyydestä käsitellä tätä häpeää. Psykologit kutsuvat tilannetta häpeän ohittamiseksi - joka oli edellä vastaukseni otsikkona.

    Usko pois. Näin on.

    Kirjoitat sekaisin termeillä "uhriutunut" ja "uhri". Ihan tuossa "häpeän ohittaminen" tekstissäsi näin teet. Minusta ne eivät ole synonyymeja, ja nyt kun palasit asiaan, huomaan, että et sinäkään todella tarkoittanut niitä synonyymeiksi. Anteeksi huolimaton lukemiseni.

    Minä kirjoitin, että narsisti ei kykene tuntemaan häpeää suhteessa muihin ihmisiin. Kuten sinäkin kaiketi tarkoitit, hän kapseloi häpeänsä tai alemmuuden tunteensa ja siirtää sen itsensä ulkopuolelle. Siksi hän ei kykene sitä tuntemaan eikä tunnistamaan. Siksi häpeä puuttuu häneltä, hänen tunneskaalastaan. Hän ei kykene sitä tunnistamaan pitkienkään terapioiden jälkeen: on kyse jostakin muusta kuin narsismista, jos ihminen kykenee näkemään omia vikojaan niin paljon, että ensiksikin suostuu terapiaan ja toiseksi vielä kuuntelee terapeuttia niin vakavissaan, että alkaa nähdä itsessään vikaa. On toki muitakin luonnehäiriöitä kuin narsismi.

    Miksi hyökkäät noin voimakkaasti, kun kuitenkin olemme ilmeisesti perusasioista ilmeisesti aikalailla samaa mieltä?

    Kapseloi? Eli välttää häpeän tunnetta - aivan kuten aluksi kerroin. Ja totta, siirtää sen itsensä ulkopuolelle muihin, koska on kyvytön tunnettaan muutoin käsittelemään. Mutta jos hänellä ei olisi häpeän tunnetta, miten hän tunnistaisi sen, mitä "kapseloi"?

    Kyllä narsistilla on häpeän tunne skaalassaan, kuten meillä kaikilla muillakin. Se, että on tunteet ei tarkoita vielä, että osaa niitä oikein käsitellä.

    Onko tarkoituksesi alkaa riitelemään? Jos, niin minä jään vaunusta tällä pysäkillä.

    Äänestä

  • Exän kieroilut kirjoitti:

    Uhriutuminen on tapa naamioida oma ilkeys ja omat kierot pyrkimykset. Mieheni ex on juuri tällainen, esittää uhria ja saa voimia muiden haukkumisesta ja syyllistää muita ihmisiä omista huonoista valinnoistaan. Kaikki jotka eivät tee kuten hän haluaa tai odottaa ovat liittoutuneet häntä vastaan. Hänen luonteenpiirteeseensä sopii myös diagnoosi harhaluuloinen tässä kuvaus: "Harhaluuloisuushäiriö
    Myös harhaluuloisuudesta kärsivän todellisuudentaju on vakavasti
    häiriintynyt, mutta skitsofreniasta häiriö eroaa siinä, ettei sairaalla
    ole aistiharhoja. Sen sijaan hänellä on pitkäaikaisia ja horjumattomia
    harhaluuloja. Nekään eivät ole eriskummallisia tai loogisesti mahdottomia,
    ainoastaan epätosia. Esimerkiksi paranoiassa harhaluulona on vainotuksi
    tuleminen.
    Harhaluuloisuushäiriöistä kärsivä toimii yleensä harhaluulojensa
    mukaisesti eli saattaa hakea poliisilta suojaa kannoillaan olevia
    vainoajia vastaan tai syyttää naapureitaan tai sukulaisiaan varkaudesta.
    Harhaluulo on yleensä vankkumaton, eikä sairaalla ole sairaudentuntoa,
    joten järkevät vastaväitteet ja todistelu eivät saa häntä muuttamaan
    mieltään.
    Harhaluuloisuuden oireet kestävät yleensä kuukausia, joskus vuosia. Hoito
    ei ole helppoa, koska sairaudentunnon puuttuessa sairas ei ole myöskään
    motivoitunut hoitoon. Lääkehoidosta voi kuitenkin olla selvää apua
    Harhaluuloista kärsivä ihminen ei yleensä hyödy siitä, että hänen
    luulojaan pyritään kiistämään ja osoittamaan kärjekkäästi epätosiksi,
    mutta harhaluuloihin ei myöskään pidä mennä mukaan. Parhaiten sairasta voi
    auttaa rauhallisen neutraali suhtautuminen "
    Tämä pätee hyvin mieheni exään aivan kirjaimellisesti ja tuota harhaluuloisuutta on meitä kohtaan yhdessä kestänyt jo yli kaksi vuotta, miestäni kohtaan jo vuosia. Hoitoon ei voi ketään pakottaa ja hän valitsee ystävikseen henkilöt jotka eivät kykene näkemään hänen sairauttaan. Palaan vielä tuohon uhriutumiseen koska koen että hän on myös siihen olotilaan hakeutunut, se on minusta todella alhainen keino hankkia huomiota ja hyväksyntää ja sen varjolla voi kiusata toisia mielin määrin.

    En lähde esittämään miehesi eksästä mitään diagnooseja, koska minulla ei ole koulutusta siihen, mutta hän käy kyllä esimerkkinä uhriutuneesta henkilöstä, jota on äärimmäisen vaikea erottaa narsistista.

    Kummallista kyllä palstalla näyttää elävän sitkeä suuntaus, jonka mukaan tällaista uhriutujaa tulee ymmärtää ja hänen tekosensa täytyy hyväksyä.

    Minä en aio niin tehdä jatkossakaan.

    Äänestä

  • Kysyt onko uhriutuminen alempiarvoinen keino. Se on hyvä kysymys, mutta vastaus on liian helppo.

    Uhriutuminen on itsepetosta. Onko se alempiarvoinen keino? Onhan se - mielestäni. Mitä ihminen saavuttaa jatkuvalla itsepetoksella? No, uhriutumisen tietysti...;D

    Vain toinen vanhemmistani on esittänyt narsistisia taipumuksia - ja kyllä, jos sitä nyt voi anteeksi annoksi nimetä. Sanotaanko, että elän asian kanssa sovussa. Kuten pyrin kaikkien muidenkin asioiden kanssa elämään.

    Äänestä

  • Kysyit minulta edellisessä viestissäsi onko uhriutuminen alempiarvoinen KEINO. Et kysynyt, onko uhriutunut huonompi ihmisenä - joten en myöskään vastannut siihen, onko hän huonompi ihmisenä.

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Kapseloi? Eli välttää häpeän tunnetta - aivan kuten aluksi kerroin. Ja totta, siirtää sen itsensä ulkopuolelle muihin, koska on kyvytön tunnettaan muutoin käsittelemään. Mutta jos hänellä ei olisi häpeän tunnetta, miten hän tunnistaisi sen, mitä "kapseloi"?

    Kyllä narsistilla on häpeän tunne skaalassaan, kuten meillä kaikilla muillakin. Se, että on tunteet ei tarkoita vielä, että osaa niitä oikein käsitellä.

    Onko tarkoituksesi alkaa riitelemään? Jos, niin minä jään vaunusta tällä pysäkillä.

    Älä suotta. En minä riitele. Minulla on paha tapa pyöritellä asioita puolelta ja toiselta, ihmettelen ja pohdin. Ajattelin, että tällainen mielipidepalsta voisi olla siihen sopiva foorumi. Minä en missään tapauksessa halua riidellä kanssasi, keskustelen vain.

    Kapseloimisella tarkoitan tietysti sitä, että asia katoaa ennen kuin saa varsinaista tiedostettua ilmiasua narsistin psyykessä. Se on siis tavallaan olemassa, mutta ei niin, että sitä voisi käsitellä. Se on kapseloitunut "vaarattomaksi" kuin aivokasvain joskus sädehoidossa. Potilaalla, jos joku jollain keinolla saa narsistin suostumaan hoitoon ja pääsee hoidossa niin pitkälle, että tämä tiedostaa, että hänessä itsessään on vikaa. Kaikki persoonallisuushäiriöt ylipäätään ovat vaikeahoitoisia, jos lainkaan hoidettavissa.

    Joku voisi ihmetellä sitäkin, missä menee raja "persoonallisuushäiriön" ja muuten vain vaikean luonteen välillä. Noita persoonallisuushäiriödiagnooseja heitellään edestakaisin yhtään ajattelematta. Yhteen aikaan lapset huutelivat toisilleen "Ootsä vähän CP?" nyt lapset huutelevat adhd:ta. Ja aikuiset leimaavat toisiaan narsisteiksi.

    Koska narsisti ei häpeän tunnetta tunne eikä tunnista, voidaan aivan hyvin sanoa, että sitä ei ole, vaikka se tavallaan tietysti on olemassa siellä jossain tavoittamattomissa. Mutta jos haluat, että ei sanota niin, niin ei sitten sanota. Hyvää yötä.

    Äänestä

Miten erottaa toisistaan narsisti ja uhri? No,senhän me jo kaikki tiedämme ilman kysymättäkin. Miten eroaa narsisti ja uhriutunut henkilö toisistaan? Siten, koska narsisti nimenomaan on se uhriutuja, ei narsistin uhri. Narsisti uhriutuu, koska ei kykene näkemään, että hän on ongelman aiheuttaja, vaan syyttää aina muita ja pitää itseään uhrina. Uhriutuneita narsisteja luullaankin ja sekoitetaan usein narsistin uhreiksi, koska narsisti osaa esittää uhria jopa aivan aidolla tavalla.

Narsistin uhri sitävastoin tutkii myös aina itseään ja jopa syyttää itseään tilanteesta, mitä narsisti taas ei tee. Uhri kykenee käsittelemään ongelmaa eri tavalla ja pyrkii uhrin asemasta pois. Uhri hakee itselleen apua ja toipuu, kun taas narsisti ei apua hae, koska hän ei tajua koko ongelmaa edes. Hän ei kykene tutkimaan itseään, eikä huomaamaan mikä ongelman aiheuttaa ja siksi narsisistit ovat ikuisia uhriutujia ja toiseten syyttelijöitä.

Äänestä
  • Miksi minun sitten tulisi hyysätä näitä uhriutujia tällä palstalla? Miksi olet katsonut asiaksesi vaatia täällä, että nämä uhriutujat saavat saman kohtelun kuin oikeat uhritkin?

    Oletko itse uhriutuja?

    Äänestä

  • Nimeomaan.... minä erotan nämä huijarit.

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Miksi minun sitten tulisi hyysätä näitä uhriutujia tällä palstalla? Miksi olet katsonut asiaksesi vaatia täällä, että nämä uhriutujat saavat saman kohtelun kuin oikeat uhritkin?

    Oletko itse uhriutuja?

    No, no eipäs syytellä. Minusta tämän palstan tarkoitus on keskustella narsismista, ei toki hyysätä heitä, tai uhreja. Millaista kohtelua uhriutujat mielestäsi saavat täällä?

    Tarkoitatko, olenko narsisti, joka on jäänyt kiinni vihaan, katkeruuteen ja sitä kautta uhriutunut? Enpä tosiaan ole, huh...

    Äänestä

  • Ilkikurimus kirjoitti:

    Nimeomaan.... minä erotan nämä huijarit.

    en yhtään epäillytkään.

    Äänestä

  • manipuloiva tyyppi. Miten erotat, jos ihminen valehtelee itselleen? Minä en oikein ymmärtänyt, mitä tuolla tarkoitit, miten sinä sen näet? Mikä sinusta määrittelee uhriuden?

    Äänestä

  • Ok, hyvin listattu. Yksi juttu vielä. Onko sinusta sama myöskin sellainen, jossa uhri päättää jäädä tietoisesti esim. parisuhteeseen, jossa tietää olevansa uhri ja uhriutuja. Onko tälläinen uhriutuja huono ihminen ja paha ja halveksittava mielestäsi, vai voiko häntäkin ymmärtää? Entä, jos hän haluaa tosiaan valehdella itselleen, ketä se loukkaa?

    Niin, ja ei uhrista tee uhria se, että hänellä ei ole tietoa asiasta? Uhri on aina mielestäni uhri, oli hänellä tieto tai ei?, vai mitä olet mieltä?

    Tullaanko siis uhriutujaksi siitä, että tietoa kyllä on, mutta uhri ei tee siitä huolimatta mitään?

    Entä, onko uhri aina sidottu teuraseläin, jolla ei ole keinoja vastustaa? Miksei olisi?

    Sanoisin, että ei ihan niin yksinkertainen ja helppo asia. Narsistikin valehtelee itselleen.

    Äänestä

Itselleni kauan aihetta seurattuani tulee mieleen "yksinkertainen" vastaus: Ihminen joka ulkoistaa itsenä kaikesta pahasta, eli siis ei laske itseään, omia valintojaan/tekojaan mitenkään syy-seuraus suhteisiin on yleensä tämä ns. uhriutuja, pahimmillaan narsisti. Sillä jos joku ihminen voi tosissaan väittää ja uskoo) ettei ole osallinen elämänsä (esim. parisuhteensa) tapahtumiin MILLÄÄN tavalla, korottaa hän tavallaan itsensä muiden ihmisten, tekijöiden yläpuolelle. Tällainen henkilö ei näe omassa käyttäytymismallissaan mitään vikaa vaan syyttää jopa omista epäonnistumisistaan ja vääristä valinnoistaan patologisesti muita! Joten juuri mainitsemanne itsetuntemus ja omien käyttäytymismekanismien tunnistaminen ja niistä löytyvien virheellisten mallien hyväksyminen erottavat uhrin narsistista.

Äänestä

narsistilla on taipumus tehdä ympristöstään uhrin,käyttää kaikkia jalkarättinään polkee maanrakoon.

Äänestä
  • Narsistille ei kelpaa anteeksipyytäminen, hänelle toisen anteeksipyyntö merkitsee vain toisen tappiota, vajavaisuutta, väärässä olemista ja heikkoutta. Narsisti on pohjimmiltaan hyvin katkera ihminen, jolle anteeksiantoa ei ole olemassa, eikä halua antaa anteeksi, koska hänen käsityksensä koko anteeksiantamisesta on virheellinen. Hänen mielestään se kuuluu vajavaisille, heikoille ja tyhmille ihmisille, ei hänelle, koska hän on täydellinen. Narsistin pitää osoittaa ja hakea syyllinen. Hän janoaa aina kostoa, koska hänen voimanlähteensä on viha ja katkeruus.

    Uhri antaa anteeksi. Hänelle anteeksiantaminen on tärkää koska se osoittaa uhrille itselleen myöskin oman vajavaisuutensa ihmisenä. Narsitin hybris on pesunkestävä, eikä hän myönnä koskaan olevansa vajavainen. Syyt tulevat ja löytyvät narsistin ulkopuolelta, ei koskaan hänestä itsestään.

    En tiedä onko Nemesis synonyymi uhriutujalle, koska mielestäni uhriutuja voi myöskin olla narsistin uhrikin, joka välttämättä ei vaadi kostoa, kuten Nemesis, mutta tarvitsee uhrinaamiota peittääkseen sillä oman vastuun ottamisensa omasta elämästään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ilkikurimus kirjoitti:

Narsistihan on omasta mielestään AINA muiden uhri - tämähän on todella laajalti tunnustettu fakta. Miten eroaa silloin narsisti ja uhriutunut henkilö toinen toisistaan ulkopuolisen silmin?

Veikkaan, että ei mitenkään. He vaikuttavat täsmälleen samanlaisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu