Senkin synnin saa anteeksi sillä perusteella, että Jeesus on jo kärsinyt kerran senkin synnin vaatiman rangaistuksen ristin puussa.
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Ef. 1:7
Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. Hepr. 2:9
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 7:1
Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." Luuk. 5:31
Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. 1. Joh 4:15
Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Ef. 2:4-5
Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Room. 3:22-24
Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Room. 5:8
Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumala, eikä muuta Jumalaa ole. Jes. 45:22
Pyydämme Kristuksen puolesta: Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme vanhurskauden. 2. Kor. 5:20-21
"Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra. "Minä otan teidät jälleen omikseni. Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin - vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä." Jer. 3:14
Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut. Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi. Jes 43:24-25
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Ef. 2:8-9
Minä vahvistan liiton sinun kanssasi, ja silloin sinä tiedät, että minä olen Herra. Sinä muistat tekosi, sinä häpeät, et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden, kun minä annan sinulle anteeksi kaiken minkä olet tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. Hes. 16:62-63
Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jes. 1:18
Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin me olisimme ansainneet. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Ps. 103:10-12
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes. 54:10
"Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan." (Ps. 32:5)
Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Ps. 63:4
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Senkin synnin saa anteeksi sillä perusteella, että Jeesus on jo kärsinyt kerran senkin synnin vaatiman rangaistuksen ristin puussa.
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.
Ef. 1:7
Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä
kuolema jokaisen ihmisen puolesta.
Hepr. 2:9
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä
jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
Room. 7:1
Jeesus vastasi heille:
"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä,
jotta he kääntyisivät."
Luuk. 5:31
Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.
1. Joh 4:15
Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas
ja hän rakasti meitä niin suuresti, että teki meidät,
rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa.
Armosta teidät on pelastettu.
Ef. 2:4-5
Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä
ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi
vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen
uskossa vastaanotettavaksi.
Room. 3:22-24
Meistä ei ollut itseämme auttamaan,
mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.
Room. 5:8
Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret,
antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumala,
eikä muuta Jumalaa ole.
Jes. 45:22
Pyydämme Kristuksen puolesta: Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme vanhurskauden.
2. Kor. 5:20-21
"Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset!" sanoo Herra.
"Minä otan teidät jälleen omikseni.
Minä kokoan teidät kaikki ja tuon Siioniin
- vaikka teitä olisi vain yksi joka kaupungissa ja kaksi joka kansan keskellä."
Jer. 3:14
Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut,
pahoilla teoillasi minua vaivannut.
Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi
oman itseni tähden
enkä muistele sinun syntejäsi.
Jes 43:24-25
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.
Ef. 2:8-9
Minä vahvistan liiton sinun kanssasi,
ja silloin sinä tiedät, että minä olen Herra.
Sinä muistat tekosi, sinä häpeät,
et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden,
kun minä annan sinulle anteeksi kaiken minkä olet tehnyt.
Näin sanoo Herra Jumala.
Hes. 16:62-63
Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra
- Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
Jes. 1:18
Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan,
ei rangaissut niin kuin me olisimme ansainneet.
Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä,
niin on Herran armo suuri niille,
jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas
hän siirtää meidän syntimme.
Ps. 103:10-12
Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Jes. 54:10
"Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan." (Ps. 32:5)
Suurempi kuin elämä
on sinun armosi.
Minun huuleni ylistävät sinua.
Ps. 63:4