Musliminaisen vapaus. Tai "vapaus"..

a v a

Tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan olisi käytävä taistelemaan nykyistä äänekkäämmin. Sukuelinten silpominen on kaikissa muodoissaan ihmisen koskematomuutta ja kunniaa ja vapautta loukkaavaa. Alla olevan linkin takana muslimiuskoinen esittää olevan hyväksyttävää ja Allahin tahdon mukaista, "sunna", jos tytön alapäästä leikataan pieni osa (tämäkin leikkaus vie usein seksuaalisen nautinnon mahdollisuuden naiselta loppuiäksi). Mutta miljoonat tytöt eivät ole vuosittain edes niin "onnekkaita", että kokisivat vain tämän lievimmän leikkauksen; silpomisilla on useita äärimuotoja, jotka aiheuttavat elinikäisiä vaivoja, kuolemiakin, eritototen synnytyksien yhteydesä. Samoin alla olevan linkin takaa löytyy kirjoittajan esitys, jonka mukaan ei ole mitään pahaa käydä vaimoon, tottelemattomaan, fyysisesti käsiksi. Kirjoittaja viittaa muslimien ohjeistukseen "lyökää heitä..(vaimoja". Kirjoittaja ei kannata hakkaamista, mutta pitää täysin soveliaana läpsimistä, "josta ei jää mustelmia". Sitten kirjoittaja lisää että muslimimaissa ovat naiset etuoikeutetummassa asemassa kuin esim. meillä länsimaissa. Näinkö on???? Tyttöjen sukuelinten kaikkein julmimpia silpomismuotoja (kaikki leikataan pois ja haav ommellaan yhteen, yleisimmin ilman puudutusta) harjoittavat vain muslimit, vaikka silpomista esiintyykin muuallakin kuin muslimien keskuudessa.

Onko musliminaisilla todellakin "paremmat oltavat" kuin länsimaalaisilla. Vaikkapa nyt Saudeissa? EPÄILEN!
Onko musliminaisilla uskonnonvapautta? EPÄILEN!

Rotuun perustuva rasismi on syvältä, sitä ei pidä hyväksyä, mutta kulttuurirasismi on tarvittavaa ja hyväksyttävää.

Onko vapautta jos naisten kokema kunniaväkivalta islaminuskoisten piirissä lisääntyy Suomessakin hälyttävissä määrin (viimeksi eilen tästä aiheesta ja kunniaväkivallan huolestuttavasta kasvusta uutisoitiin tv:ssä).

http://www.geocities.com/Athens/Rhodes/9005/Harhat.html

2

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hfeopuhgahi

      muuten hyviä huomioita mutta...mutta...

      SUOMESSA SALLITAAN LASTEN SUKUELINTEN SILPOMINEN USKONNOLLISIN PERUSTEIN TÄLLÄKIN HETKELLÄ.

      Eikö ole hämmästyttävä juttu, ja on puhuttu kansanedustajia myöten että se tehtäis kunnallisissa sairaaloissa ilmaiseksi.
      Jos sallitaan minkäänlainen uskontoon perustuva suku elinten tai muunlainen silpominen, ei pidä vaatia muita lopettamaan sitä.

      niin se leikkely on juutalaisten miesten ympärileikkaus. uskonnolinen sukuelinten silpominen alaikäiseltä.

    • Kössönöm

      Jopa oli paksua lööperiä tuossa linkissä. Aivopesu on toiminut hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe