Pääministeri Vanhasen suosio on kyselytutkimuksen mukaan nyt alhaisissa lukemissa. Vanhanen itse luulee kannatuksensa olevan nyt vahvimmillaan. Tämäkin kertoo sen, miten ulalla Vanhanen on lähes kaikesta. Itsevarmuus hänellä sen sijaan kyllä kasvaa. Tästä tulee mieleen eräät tunnetut valtiomiehet maailmalla, jotka hekin menettivät hieman ennen loppua kaiken suhteellisuuden tajunsa.
Vanhanen on epäsuosituin etelän koulutettujen ja toimihenkilöiden parissa. Tämä tarkoittaa lähinnä niitä ihmisiä, jotka äänestävät Kokoomusta, RKP:tä ja Vihreitä. Työväestö eli vasemmistopuolueiden kannattajat siis vielä jonkun verran luottavat Vanhaseen. Eniten Vanhasta tukee tietysti maaseudun Kepua kannattava junttiväestö. Maaseudulla myös työväestö edelleen ainakin toivoo Vanhasen onnistuvan välttämään töppäilyjen jatkamista. Kansalaistasolla Vanhasta ja Kepua kohtaan suunnatun kritiikin kärki lepää siten koulutettujen ihmisten harteilla, mutta Kepuhan lukee punikeiksi kaikki ei-kepulaiset.
Ketkä Vanhasta diggavat?
29
141
Vastaukset
- yksi fanittaja
Minä olen koulutettu, melko hyvätuloinenkin ja diggaan Vanhasta.
- aatumatti
kallis koulutus, maksoitkos koulutuksen omistasi. Tekstistä päätellen älylliset eväät ovat jääneet nauttimatta. Kostuuko, kun DIKKAAT Vanhasen.
- .
.
- TukiMatti
energianäkemyksistä, eilen Mtv3 uutisissa Matti totesi taas tylysti, että sillä ei ole merkitystä, mitä hänen energiaratkaisut maksaa.. Eilen opasti Verkkoapilassa, että asioista pitää puhua hänen määrittelemillä termeillä, eli bioteollisuus ja biotalous. Matti on tehnyt nerokkaan päätöksen (on käynnyt varmaan Nurmijärvellä hiihtämässä viikolla), että kun sanojen eteen lisätään bio, niin ilmasto ongelmat on ratkaistu.
Ek ja TK on tyrmänneet Matin visiot täysin ja varoittivat jo teollisuuden alasajamisesta. Uimaharjun sellutehdas olisi ajettu alas, jos Pekkarinen ei olisi perunut teollisuudelle suunnattua ylimääräistä sähköveroa. Matin suunnitelma tarkoittaa kuolin iskua suomalaiselle teollisuudelle ja samalla järkyttäviä tukia ja veronsiirtoja. Pelkkiä klapeja hakkamalla toisillemme, emme pysty pitämään hyvinvointiyhteiskuntaa. Matin toiminnasta tulee pelottavasti mieleen punaiset khmerit, jotka siirsivät kaikki kansalaiset takaisin maaseudun onnelaan...- se on..
se savupiipputeollisuus. Mitä tavaraa tai tuotetta suomalaiset tekisivät, että hyvinvointiyhteiskunta säilyisi?
Ei kannata pitäytyä vanhan-aikaisessa, paljon tuonti tai atomivoimaa kuluttavassa teollisuudessa.
Nykyaikaiset modernit bioenergiaratkaisut ovat nykyaikaa.
Se on tajuttu jo muualla euroopassa ja miksi ei suomessakin, mutta ei vain äärikonservatiivisten puolueiden taholla. - lautakasalta::::???
.
mikä on oikea energiaratkaisu??????
.
- Osmium 76
Eu-virkamiestä, paina se kissannussija kaaliisi.
- otsikossa..
huutomerkki.
- kysyn vaan
Vanhanen ei ole sanonut olevansa suosittu vaan kokevansa asemansa vahvemmaksi kuin koskaan pääministeriaikanaan. Tollolle tuollaisen yksinkertaisen asian ymmärtäminen näyttä olevan mahdotonta. Mikä siinä on, että tuo demarius tekee noin tyhmäksi?
Vaikka Vanhanen ei epäsuosiossa yllä vielä Lipposen tasolle, niin sama ilmiö näyttää toistuvan. Lipponen koki varmasti itse asemansa 2001 vahvaksi, ja sitä se olikin, mutta silti kansansuosio oli pohjamudissa. Pääministerin toimenkuvaan kuuluu ettei kansansuosio ole taattua. Sama näyttää kyllä koskevan presidenttiäkin, Halosen suosioluvut laskevat tasaisen varmasti presidenttivuosien karttuessa.Todistit hyvin siitä, miten Vanhasen (ja sinunkin) todellisuudetaju on kateissa. Demokratiassa vahva asema voi perustua vain siihen, että kansalaiset kannattavat pääministeriä ja hallitusta. Jo Kekkonen tajusi tämän ja todella vihainen vuoden 1968 presidentin vaalien jälkeen, kun rupuehdokkaiksi mielletyt veivät häneltä yhden kolmasosan äänistä. Tilanne korjattiin sitten vuonna 1974 ja 1978, kun vastaehdokkaiden määrää ja laatua alettiin karsia.
Mutta Vanhanenhan ei (etkä sinäkään) juuri ymmärräkään demokratian päälle. Hän (ja sinäkin) elätte edelleen siinä kepulaisessa Kekkosslovakiassa.
- Etelä tajusi asian
Tutkimuksen mukaan Vanhasta diggaavat pohjoisen asukit. Siellä hänellä on vielä tukijoita. Etelässä asia on toisin eli hänen kannatuksensa on erittäin alhaalla. Ainoat, jotka häntä etelässä tukevat, ovat keskustan väki. Ei niistäkään kaikki, sillä hekin ovat heränneet Vanhasen narsismin takia ja kääntäneet kelkkansa toiseen suuntaan. Vanhasen vahvuus on vain hänen oma fantasiansa.
- oletkin perillä
asioista ;)
Terveiset täältä Espoosta ja kiitokset hallitukselle ja pääministerille hyvin hoidetusta työstä. Rahoituskriisistä selvittiin, yrityksillä on hallituksen puolelta kaikki edellytykset selviytyä maailmanlaajuisesta lamasta kohtuullisen pienin vaurioin.
Ja Saulia äänestin viimeksi ja ensikerrasta ei vielä tiedä... Olisiko Matin paikka? - Etelä tajusi asian
oletkin perillä kirjoitti:
asioista ;)
Terveiset täältä Espoosta ja kiitokset hallitukselle ja pääministerille hyvin hoidetusta työstä. Rahoituskriisistä selvittiin, yrityksillä on hallituksen puolelta kaikki edellytykset selviytyä maailmanlaajuisesta lamasta kohtuullisen pienin vaurioin.
Ja Saulia äänestin viimeksi ja ensikerrasta ei vielä tiedä... Olisiko Matin paikka?Rahoituskriisistä selvittiin? Vastahan uutisissa kerrottiin, että Suomi joutuu taas ottamaan helvetin ison lainan selvitäkseen taantumassa eteenpäin. Ei paljoa paranisi Vanhasta ja hallitusta kiitellä, kun ovat asiat tuohon jamaan saattaneet.
- Mutta paljonkin
Etelä tajusi asian kirjoitti:
Rahoituskriisistä selvittiin? Vastahan uutisissa kerrottiin, että Suomi joutuu taas ottamaan helvetin ison lainan selvitäkseen taantumassa eteenpäin. Ei paljoa paranisi Vanhasta ja hallitusta kiitellä, kun ovat asiat tuohon jamaan saattaneet.
on syytä kiitellä. Vaihtoehto olisi ollut moninverroin karmaisevampi. Nyt on sentään mahdollisuus selvitä suht koht kuivin jaloin.
Yksilötasolla riippuu tietenkin siitä onko juhliminen ja elintason epärealistinen tavoittelu ollut huonompiin aikoihin varautumista tärkeämpää....
- näin se vaan on
Mutt' kaikki vasemmiston diggaajat ovat juntteja suoraan perseestä-
- täyttä humppaa
Entinen Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen on sanonut sen kirjassaan "Median mahti":
“Journalisteille salaisuudet ovat kuin huume narkomaanille: niitä pitää saada koko ajan lisää. Salaisen tiedon uutisointi herättää aina huomiota ja aiheuttaa parhaimmillaan kohun, joka nostaa toimittajan ja hänen välineensä arvoa. Mehukas skuuppi on pakko noteerata myös kilpailevissa välineissä.”
Poikkitieteellinen diagnoosi samasta asiasta:
Useimmalla toimittajalla on eräänlainen vakava persoonallisuuden sairaus. Sitä ei voi parantaa, koska sairastuneen mielestä hänessä ei ole mitään vikaa, mutta muissa on! Tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää ja tunnistaa tätä kavalaa tautia, johon sairastuneet toimivat kuin psykopaattiset sarjamurhaajat. Tauti on tarttuvaa, tosin median sisällä. Sairastuneet etsivät otolliseksi uhriksi usein keskustalaisen poliitikon. Se on trendikästä ja sairastuneet ovat yleensä myös ns. kepuvihaajia. Mitä suurempi saalis, sitä parempi näille haaskaelukoille. Kohteen kimppuun käydään suu vaahdossa, raukkamaisesti puskista keinoja kaihtamatta. Tuota pikaa paikalla on jos jonkinlaista raatelijaa, jyrsijää ja raatokärpästä. Sairausta voi kuvaavasti verrata raivotautiin (rabies). Sen seuraukset nähtiin verenhimoisessa YLE:n Silminäkijä-ohjelmassa, jonka lähetyspäivänkin hyeenat olivat aikaistaneet tavoitteen saavuttamiseksi.
Ohjelman tekijät olivat sairastuneet hyeenarabin uudenlaiseksi muuntuneeseen muotoon. Sen oireita ovat aiempaa voimakkaammat tajunnan häiriöt, verenhimo, patologinen valehtelu ja ahneus. Näyttää siltä, että ärhäkäs virus myös tekee toimittajasta "erikoishöylätyn" tyhjäntoimittajan. Ilmeisesti televisio-ja radiomediataloissa loisiva hyeenarabivirus on rekombinoitunut lehtitalojen karsinoissa pesivän sopulirabiviruksen kanssa. Joku sopuli (Ervasti?) oli ilmeisesti purrut hyeena Korvolaa. Näin vakavasti ahneuteen ym. oireisiin sairastuneelle hyeenalle tauti on kohtalokas ja aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin ns. paskaisen lopun!
Onneksi tavalliselle ihmiselle taudista ei seuraa hetkellistä suhteellisuudentajun menetystä kummempia oireita (voi ilmetä jopa siten, että ei kyseenalaista tautisia väitteitä vaan hetken jopa uskoo niihin). Riskiryhmäihmisiäkin on, jotka tartunnan saatuaan voivat pitkäänkin oirehtia Richtin ja Korvolan lailla! Heidät tulisikin pikaisesti saattaa mentaaliseen hoitoon. Heidän harhaiset tuotokset esim. keskustelupalstoilla ovat kuvottavia. Sitä ovat myös R & K:n sekä muiden tautisten hyeenojen ja sopulien revittelyt valtamediassa. Niitä ei pysty välttelemään kukaan vaikka haluaisikin. Päivästä toiseen, kuukausikaupalla on väkisinkin joutunut näkemään ja kuulemaan toimittajien raivoisia hyökkäyksiä uhrinsa kimppuun. Saalistakin on saatu kaadettua ja siitä on revitty irti mehukkaita skuuppeja ja lööppejä. Se on aiheuttanut tavallisille ihmisille suurta ahdistusta ja samalla luottamus valtamediaan on kadonnut. Onneksi pääministeri Vanhanen teki sen mitä kukaan ei olisi uskonut. Daavidin lailla hän pystyi kukistamaan ylivoimaisen hyökkääjän, vaahtosuisen hyeena- ja sopulilauman perskärpäsineen! Siksi on ollut aistittavissa median vähän rauhoittuneen, vaikka osa tautisista on aloittanut oman kostonhimoisen "jatkosotansa". Ikävä kyllä taudin itiöitä lymyää monissa piireissä vielä runsaasti; mm. kirjailijoissa ja yliopistojen tutkijoissa. Satavarman prognoosin mukaan siitä tulee kehittymään vakava pandemia, jonka kulminaatio on 20.3.2011! - ei ymmärrä
edes termien suosio ja vahva asema puolueessa eroa?
Minkähänlaista se on mahtanut tämän pässin työnjälki olla aikanaan!!!
Tässä on tyyppiesimerkki juristista, jonka takia ihmisen tulee välttää viimeiseen asti minkäänlaista tekemistä suomalaisen oikeuslaitoksen kanssa.- niin niin
Juu, ihmetyttää kuinka oikeuslaitoksessa on voinut työskennellä tuollaisia. Ei ole Suomi oikeusvaltio ei, jos tuomareiksi pääsee noin onnettomalla osaamisella. Onneksi ei ole ollut itse tarvetta oikeuslaitoksessa asioida, jos siellä työskentelee edelleen samanlaisia niin huhhuh, ei ole ymmärrystä ei osaamista mutta kansalaisten kannalta tärkeistä päätöksi' tehdään. Kuinkahan moni on joutunut syytä suotta kärsimään toullaisten juristien vuoksi?
- kaupunkilainen
niin niin kirjoitti:
Juu, ihmetyttää kuinka oikeuslaitoksessa on voinut työskennellä tuollaisia. Ei ole Suomi oikeusvaltio ei, jos tuomareiksi pääsee noin onnettomalla osaamisella. Onneksi ei ole ollut itse tarvetta oikeuslaitoksessa asioida, jos siellä työskentelee edelleen samanlaisia niin huhhuh, ei ole ymmärrystä ei osaamista mutta kansalaisten kannalta tärkeistä päätöksi' tehdään. Kuinkahan moni on joutunut syytä suotta kärsimään toullaisten juristien vuoksi?
Minä olen päätynyt kannattamaan keskustapuoluetta, koska olen ajatellut, että puolue, jonka mustamaalaamiseen media on keskittynyt, ei voi olla kokonaan huono. Siinä on mukana oikeita ihmisiä, ei mainostoimiston brändituotteita.
niin niin kirjoitti:
Juu, ihmetyttää kuinka oikeuslaitoksessa on voinut työskennellä tuollaisia. Ei ole Suomi oikeusvaltio ei, jos tuomareiksi pääsee noin onnettomalla osaamisella. Onneksi ei ole ollut itse tarvetta oikeuslaitoksessa asioida, jos siellä työskentelee edelleen samanlaisia niin huhhuh, ei ole ymmärrystä ei osaamista mutta kansalaisten kannalta tärkeistä päätöksi' tehdään. Kuinkahan moni on joutunut syytä suotta kärsimään toullaisten juristien vuoksi?
ne ovat syyttään vankilassa. Tuntemattomaksi jäänyt mustahattuinen tummiin pukeutunut mies on se oikea syyllinen useimpiin rikoksiin. On teillä kepulaisille ihan heimomiesten selitykset.
- syllisiä...
Mielipidepankki kirjoitti:
ne ovat syyttään vankilassa. Tuntemattomaksi jäänyt mustahattuinen tummiin pukeutunut mies on se oikea syyllinen useimpiin rikoksiin. On teillä kepulaisille ihan heimomiesten selitykset.
Sinun oikeustajusi mukaan kaikkiin rikoksiin ovat syyllisiä joko maalaiset tai kepulaiset. Demari on aina syytön, teki mitä tahansa.
Hirveää kuvitella, että tuollaisella käsityskyvyllä varustettu on ollut oikeuslaitoksen palveluksessa. Kuinka moni demari onkaan päässyt rikkeistään tuomiotta????
- Newer Demu
punanuttu huoleton. Kansakunnassa kaikki hyvin.
Vanhanen on suositumpi kuin punamedia antaa ymärtää.
Nyt Puna-yle ampuu jo niin kovila kohti, että kansa tulee rankaisemaan punapaviaaneja, ja varsinkin demareita seuraavissa vaaleissa.
Otanta on tehty SAK/demarimafian ja terijoen hallituksen kokoontumispaikasa mäntyniemessä, joten siihen ei ole uskominen.
Paikalla Olivat Lipposen lisäksi, Filunkitoffi., ja Urpilainen. Ärlä Kustaasonnin toimiessa äänten laskijana, Korvolan tekemien kysymysten pohjalta. Monsteri Kiljunen tooimi ovivahtina, ettei vain olisi päässyt yhtään ylimääräistä, ja varsinkaan kepulaista edes naamioituneena paikalle.
Kukaan normaali, ja järjissään oleva ei enään luota puna-ylen juttuihin.
demarithan eivät olekaan luokiteltavisa järkeviksi, kun totuus on sellainen, että demarius ja järki eivät voi olla samasssa persoonassa. Toinen kun tulee, niin toinen lähte.
SAK/demarimafia on pahin syöpä yhteiskunnassamme.
Varsinainen ökyrosvojen köyhien kusetusporukka, joka on suurin syyllinen työttömyyteemmekin, kuin myös muuhunkin kansamme pahoinvointiin.- kepu on nähty
Ruotsissa on hallinnut demarit vuosikymmeniä ja esim. työttömyys on ollut aina pienempi kuin Suomessa. Tosin, nythän siellä on vallalla porvarius ja samalla korkea työttömyys.
- aina näin
tarvitaan seur. vaaleissa SDP korjaamaan talouden porvariterrorin jäljiltä.
- täyttä humppaa
Kyllä tavalliset ihmiset luottavat enemmän nykyiseen hallituspohjaan talousasioissa kuin verovaroilla elävään SDP:hen. Hyvässä muistissa on sekin, miten punapääomakin tuhottiin!
- Hanurihallitus
täyttä humppaa kirjoitti:
Kyllä tavalliset ihmiset luottavat enemmän nykyiseen hallituspohjaan talousasioissa kuin verovaroilla elävään SDP:hen. Hyvässä muistissa on sekin, miten punapääomakin tuhottiin!
Pitää kuitenkin muistaa, että nykyinen hallituspohja on nykyisen yleisen pahoinvoinnin takana. Kaikesta siitä on otettu pois, mistä ei olisi pitänyt eikä saanut ottaa. Nykyinen hallituspohja ottaa lapsilta, vanhuksilta, terveydenhoidolta, sairailta, kouluilta ja vaikka mistä pois. Se kun on niin helppoa ottaa niiltä, joilla ei ole voimia panna vastaan. Meillä on sairas hallitus.
- muistelet..
Hanurihallitus kirjoitti:
Pitää kuitenkin muistaa, että nykyinen hallituspohja on nykyisen yleisen pahoinvoinnin takana. Kaikesta siitä on otettu pois, mistä ei olisi pitänyt eikä saanut ottaa. Nykyinen hallituspohja ottaa lapsilta, vanhuksilta, terveydenhoidolta, sairailta, kouluilta ja vaikka mistä pois. Se kun on niin helppoa ottaa niiltä, joilla ei ole voimia panna vastaan. Meillä on sairas hallitus.
nyt sitä Lipposen hallituksen leikkauslinjaa?
Sinulla muisti pätkii ja toimii viiveellä.
- Ei tänne tulla
Stadissakin on kepuloisten kannatus kasvanut maalaisliiton ajoista parista prosentista lähes kuuteen prosenttiin.
Sitä ei voi muuten ymmärtää kuin että heinäkengät muuttaessaan cityyn, jatkavat junttimeininkiä.
Ei niinku tajuta, että pitäis puolustaa omaa etuaan nurkilla.
Siis että joku ei niinku tajuu, et tänne striiteille ei jemmata mitää jyviä.
Kyllä sen kapakoissa heti huomaa kuka mistä on lähtenyt ja vähän liian kauas himastaan.
Pitäis olla sama meininki ku mamu hommassa, tsekattais tarkkaa onks joku pätevä syy ja jos ei, ni seuraavall dösällä takas.
Landen autioituminenki stoppais tykkänää, prkl. - asioita seuraava,,
Lama vetää Vanhasen ylös se on varma.Puolitoistavuotta on vaaleihin ja perinteinen vientiteollisuus
on vuosisadan ahdingossa.Mitään niin "hienoa" uutta vienti tuotantoalaa ei tule kymmeneenvuoteen.
Talouskriisi on seuraavien vaalien ainoa teema.Miltä kuulostaa pääminsterinä Jutta Urpilainen?
Valtiovarainministerinä Timo Soini? huh,huh,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584