Noniin, ks iltapäivälehdet, tässäkö olikin siis syy pitää tiitisen lista piilossa.. että Paavo ehti kertoa oman versionsa.
veikkaan että kohta lista julkistetaan yllättäen..
veikkaan että kohta lista julkistetaan yllättäen..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
vaan pistänyt linkkiä lehde, lehtien ko. juttuun? Jos et osaa, nioin aloittelijoiden palstalla voi aina harjoitella...
eikö poju osaa googlettaa iltalehteä? koulussa kyllä opetetaan!
jos tekee avauksen, niin pitäisihän se alustaa kunnolla, eikä käskeä ketään googletteleen, kun on kyse uutisesta, lähde pitäisi saada helpoti näkyviin, olen seurannut uutisia, mutta toisen mantereen uutisia, ja siten kun tulee tänne, saa lukea kaytännössä vajaita ja huonosti tehtyjä avauksia, opetelkaa tekemään asiallisia avauksia peelo-avausten sijaan.
Lipponenhan on KGB,n perillisten palkkakirjoilla ihan virallisestikkin, eli se siitä maanpetturista.
taisi ukko agenteerata ihan vastakkaiseen suuntaan.
"Me sosiaalidemokraatit kuljemme kohti sosialismia rauhanomaisin keinoin" - Paavo Lipponen A-Studiossa vuonna 1973 (tai -74).
Sama mies harjoitti 1990-luvulla pääministerinä ollessaan oikeistolaisempaa talouspolitiikkaa kuin kukaan edeltäjänsä.
Pikku kiusnpojan simmut avautuivat "miehen" iässä...
tärkeäksi. on nyt niin syrjässä. pitää jostakin löytää jutunjuurta.
Yhtä varmasti kuin edesmennyt Tuure Junnila.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c3/KGB_Symbol.png
.
Lipposta on jatkuvasti kritisoitu NATO:n jäsenyyden kannaattamisesta. Samoin häntä arvosteltiin siitä että hyväksyi Bushin toimet Irakiin hyökkäämisestä. Nämä ovat julkista tietoa, eivät juoruja.
Tiitisen listan julkaisemista joutuu odottamaan kauan.. Lista on saatu ulkomailta, "tiedot" ovat länsimaisten tiedustelupalveluiden tulkintoja ja olettamuksia. Niiden paikkansapitävyyttä SUPO kokeili Alpo Rusin tapauksessa. Muistuuko mieleen miten siinä kävi ?
ALpo rusin tapauksessa SUPO tulkitsi DDR:/ Stasin arkistoista saatuja listoja väärin.
tuli Suomeen, korjattuina, kuten hyvä tapa vaati.
vai kuinka se menikään...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4541016/24036008
Eihän Tiitisen lista liity mitenkään KGB:n toimiin. Kyse on aivan eri asiasta.
Itseasiassa tuskinpa Tiitisen lista liittyy edes mihinkään vakoiluun.
Ei niin ,siinä listassa on varmaan lueteltu vanhasen lautakasan laudat
SDP ja SMP olivat niitä puolueita joiden kanssa, KGB halusi vähiten olla tekemisissä. Eikä varsinaisina agentteina ollut suomalaisia ollenkaan. Vain mitättömia "juoru akkoja" joitakin. Suomalaisiin ei yksinkeraisesti luotettu.
Kaasuputki Venäjän sanelun mukaan, valmiina kohta itärajalla asti.
Tätähän "isänmaanystävä" ajaa täysillä ja oikeen palkkaa nauttien.
Hyödynsaajat ovat Venäjä, Saksa ja Lipponen.
Mihin suomalaiset unohtuivat?
Nato-Saksa haluaa kaasua ja Lipponen auttaa siinä :)
Saksalais mieliseksi. Oikein TV:ssä kerto, EU-kiimassaan. Sukukin on kuulemma sieltä lähtöisin, kauan sitten.
Muistan kuullenni, että 70-luvulla hänet olisi karkoitettu Norjasta ja toivottu ettei hän koskaan enään astu jalallaan Norjan maaperälle!!
Jotkut silloin myös poltelivat sotilaspasseja, oikeudessa M.A lauleli pilkkalauluja nuotin vierstä vinkuen.
Kekkonen armahti sotilaspassipolttajat kuten nalletkin.
suostunut.
Tiitisen lista liittyy DDR:n tiedustelupalvelun tekemiin luetteloihin ja kiinnostuksen kohteisiin.
Ei sillä ole KGB:n kanssa mitään tekemistä.