Mietin onko kenellakaan muulla samankaltaista mystista ongelmaa kuin minulla. En koe olevani mitenkään erityisen masennukseen taipuvainen henkilö, mutta Suomessa ollessa, eläessa, joskus jopa käydessä minulle syntyy aina vaistamatta masennus. Tämä riippumatta siitä millä asenteella ja mielellä olen matkassa.
Jos olen Suomessa pidempia aikoja, koen menettäväni jotakin olennaista itsestäni, ja mieleni painuu pohjamutiin pikkuhiljaa hiipimällä.
Kuitenkin heti ulkomaille päästyäni helpottaa, ja voin ihan hyvin, ns normaalisti siellä. Tämä on todella erikoinen ilmiö, jota olen alkanut viimeaikoina pohtia enemmänkin.
Onko teillä vastaavaa, ja mistä koette sen johtuvan?
Suomi = Masennus ?
50
375
Vastaukset
- SamaFiilis
Muutin takaisin Suomeen, ja nyt tuntuu ettei tästä selviä millään. Jotenkin täällä on ilmapiiri kovin kielteinen, ja ihmiset synkkiä :(
- uutiset..
:)
Masennus
Keskustele masennuksesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3881 - irtosuhteita ja
aurinkoa suomessa. kotimaiset kasvikset ja ruoka masentaa myös muutamassa kuukaudessa. ja työelämä nujertaa vahvimmankin.
- enole katkera, mutta
ennole ausnut 5 vuoteen suomessa kuin 3 kk kesällä. en todellakaa ymmärtäisi miten käyttäisin asunnossani Rööberissä talvella, jos menet kadulle -milloin tahansa- siellä ei ole kuin pari koiran ulkoilluttajaa. lauttasaaresta tuulee 17m/cek farkkujen läpi munat surkastuu.. ja alahuuli alkaa roikkumaan epätoivosta. sun pitää olla hullu/nuori, että voit pärjätä itsesi kanssa Impivaarassa. kyllä miedän Esi isien Isien oli pitänyt pysähtyä jonnekin Saksan paikkeille Rakentaa Lottovoittajen Suomi sinne, - EI Napapiirille..
- Ihmiset Ensin
enole katkera, mutta kirjoitti:

Kenenkähän palkattoman työn perustalle se sinunkin hyvinvointisi on rakennettu. Haukut siipeilijöiksi niitä ihmisiä, jotka ovat sinunkin hyvinvointisi takana. Sinun kuuluisi olla auttamassa ja tekemässä tekoja niiden ihmisten eteen, joille olet velkaa, vaikket sitä näytä tajuavan.
Suomi ei todellakaan ole lottovoittajien maa, vaan miljoonan köyhyyteen pakotetun ja eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kukoistuslandia. Anna se asuntos lahjaksi tarvitseville, kun et sitä edes käytä. - hyvää tätä päivää
Ihmiset Ensin kirjoitti:
Kenenkähän palkattoman työn perustalle se sinunkin hyvinvointisi on rakennettu. Haukut siipeilijöiksi niitä ihmisiä, jotka ovat sinunkin hyvinvointisi takana. Sinun kuuluisi olla auttamassa ja tekemässä tekoja niiden ihmisten eteen, joille olet velkaa, vaikket sitä näytä tajuavan.
Suomi ei todellakaan ole lottovoittajien maa, vaan miljoonan köyhyyteen pakotetun ja eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden kukoistuslandia. Anna se asuntos lahjaksi tarvitseville, kun et sitä edes käytä.mä olen heränyt noin 35v joka aamuu duuniin. useinmiten omiin duuneihin. koska työnteolla Impivaarassa ei rikastu, mutta pysyy hengissä, ja saa itsetunnon kohdalleen. koska EI ratsasta/laske työssäkäyvien veronmaksajien perseellä mäkeä.. Suomi on Lotto-voittajien maa. Mutta nykysin Suomessa vaan asuu liian monta yh-äitien Itkupillejä.. Suomessa EI asu köyhiä. nää itkupillit ei ymmärrä katsoa peiliin, vika on siellä, ei Sossu-tädin tiskilä.. anna..anna.. pilitiikka kuuluu lapsella. ei aikusille... juuri kuukausi sitten menin Täällä about 55v naisen/äidin kanssa silmälääkäriin Ja Lääkäri leikkasi harmaa kaihit pois Lady alkoi näkemään ja pääsi riisipelolle jo viikon kuluttua leikkauksesta, ja milta meni vain 490 €. ja minä voitin siinä, enemmän ,kuin tämä eiti. häm Itki iosta niin myös............
- Hyvinvointi kaikille
hyvää tätä päivää kirjoitti:
mä olen heränyt noin 35v joka aamuu duuniin. useinmiten omiin duuneihin. koska työnteolla Impivaarassa ei rikastu, mutta pysyy hengissä, ja saa itsetunnon kohdalleen. koska EI ratsasta/laske työssäkäyvien veronmaksajien perseellä mäkeä.. Suomi on Lotto-voittajien maa. Mutta nykysin Suomessa vaan asuu liian monta yh-äitien Itkupillejä.. Suomessa EI asu köyhiä. nää itkupillit ei ymmärrä katsoa peiliin, vika on siellä, ei Sossu-tädin tiskilä.. anna..anna.. pilitiikka kuuluu lapsella. ei aikusille... juuri kuukausi sitten menin Täällä about 55v naisen/äidin kanssa silmälääkäriin Ja Lääkäri leikkasi harmaa kaihit pois Lady alkoi näkemään ja pääsi riisipelolle jo viikon kuluttua leikkauksesta, ja milta meni vain 490 €. ja minä voitin siinä, enemmän ,kuin tämä eiti. häm Itki iosta niin myös............
Oma duuni tarkoittaa siis toisten tekemää ilmaista työtä sinulle, kuten sen sanoit. Ei kovin reilulta kuulosta sellainen. Ja sitten olet vielä neuvomassa muita ja sanomassa sos. järjestelmää toisten perseellä mäen laskuksi. Ei sinne sossuun kukaan huvikseen mene.
Asut hyvinvointikuplassa, jonka sisältä et näe ihmisten todellisuutta. Suomessa on tälläkin hetkellä ainakin miljoona kansalaista köyhyysrajan alapuolella. Joka päivä kuolee ihmisiä suoraan tai välillisesti köyhyyden aiheuttamiin sairauksiin, ahdinkoon, itsemurhiin jne Tämä on kaiken lisäksi Suomen perustuslain vastaista, valtiovalta rikkoo perustuslakia, mihin on säädetty perusturva ja toimeentulo kaikille.
On tietysti hyvä, että teet edes jotain tekoja ihmisten eteen siellä toisten passattavana maatessasi. Toivottavasti osaat tehdä sen edes pyyteettömästi, mitä kirjoitustesi perusteella rohkenen epäillä.
Et voi elää kenenkään toisen elämää, et tiedä kuinka rankat kuviot ihmisillä saattaa olla takana, pitää käydä läpi, kun ei ole valmiiksi niitä taustatukia, perintöjä, hyötymisiä toisten ilmaisesta työstä jne, valmiiksi pedattuja työpaikkoja yms
Kirjoitan todellakin asiaa, vaikuttaa vaan siltä, että olet päässyt niin helpolla, ettet ymmärrä.
- Raakkuna.
Olet, Suomessa, ainoastaan, kesaisin. Ja, silti, saat, masennuksen. Niin, mikahan, siina, onkaan. Ops! Mun, osa, ei ole, helppo, mutta, osaan auttaa, sinua, hahmottamaan, "Masennuksen, syyn" Ja, se on "Aidin, kipeys" Sehan tarkoittaa,, etta, osaat, masennuksesi, hoitaa, jos, tajuat, "Ali, tajuisen, syyn" Salut, sen kertoo, etta, olet, ollut, aitisi, kanssa, niin, pahoissa, riidoissa, etta,, tunnet, "Vahingollista, itse, syytosta, aina, Suomessa, ollessasi" Ja, sen, takia, "Olosi, helpottuu, kun, paaset, poies, "Tutuista, kuvioista, Suomalaisessa, elin, ymparistossa" Koska, juuri, se, "Suomalainen, elaman, tapa, kuvio, kaikkinensa" Nostaa, esiin, ahdistuksesi. Ja, ne, "Lukuisat, riidat, joita, kavit, aitisi, kanssa" Salut, neuvoo, antamaan, anteeksi, itsellesi. Aitisi, toivoisi, sita, myos.
- leikkaa ho!
Tai kenties Seinäjoen Törnävän mielisairaalassa?Vammala on idioottien paikka, nykyinen nimi on Sastamala(Saastamala)
- Ihmiset Ensin
leikkaa ho! kirjoitti:
Tai kenties Seinäjoen Törnävän mielisairaalassa?Vammala on idioottien paikka, nykyinen nimi on Sastamala(Saastamala)
Suurimmalla osalla kansasta ei todellakaan ole varaa valita missä maassa asuu, kun ei ole varaa käydä edes naapurikaupungissa ystäviä tapaamassa. Masennusten syyt istuvat Arkadianmäellä ja kuuluvat valtionoikeuteen vastaamaan rikoksistaan kansaa ja maatamme kohtaan, perustuslain rikkojat.
- Raakkuna.
leikkaa ho! kirjoitti:
Tai kenties Seinäjoen Törnävän mielisairaalassa?Vammala on idioottien paikka, nykyinen nimi on Sastamala(Saastamala)
Olet, todella, "Ala, arvoisella, esityksella" tuonut, esiin, ahdistuksesi. Silla, "Olethan, vastuussa, Irma, Korpelan, kauhistuttavasta, "Sado, masokistisesta, seksuaali, murhasta" Joka, tehtiin, teidan, paatoksestanne. Olet, Kari, Hakala, Hki. Ja, sinulla, on ollut, "Pahat, ja, vahingoittavat, aikeet, Raakkunaa, kohtaan" Silla, aikaa, myoten, joudutte, vastuuseen, teoistanne, juuri, "Paljastusteni, johdosta"
Voitko, siis, varmuudella, osoittaa, rikoksen, synnin, tahi, mielisairauden,"Raakkunassa" Vai, miksi, olet, jalleen, niin, valmiina, toimittamaan, minut, mielisairaalaan. Johan, sina, sen, kerran, teit, "Virkasi, vaarin, kaytolla"
Salut, on, selkeampi, kuin, luuletkaan. Ja, tajuan, myos, kuka, olet. Olet, todellakin, minun, "Arkki, viholliseni" Joka, on koittanut, hiljentaa, kokonaan, "Sanomani, ja, Sieluni, soinnun" SAATANA! MIKA, OLETKAAN, MIEHIASI, SENKIN, "NUORIEN, POIKIEN, HOMOTTAJA" SAATKOS, SAATANALTA, OHJEES. HALOO!
- Gugugugu
on perseestä, kovin itsekeiskestä. Antaa politikkojen petkuttaa kanssaeläjiä 6-0.
Siitä se masennuksesi johtuu.
Tälläistä kansaako pitäis vielä puolustaa asiassa kuin asiassa?
Olisin varmasti jo masentunut jos asenne olis huonompi. - 19+17
Täynnä katkeria, kateellisia, ja saatanan tyhmiä ihmisiä. Itsekkin tulee tehtyä pidempiä reissuja etelä-euroopan suunnalla, ja ei kyllä vituta pätkääkään, kunnes taas suomeen palaa. Suomalaiset kun ottaisivat edes vähän mallia esim. keski-eurooppalaisesta ajatusmaailmasta, niin tämä maa olisi 100-kertaa siedettävämpi.
- ajattele ite.
ei kannata arkadianmäen yms porukkaa syyttää, aina syy löytyy itsestä,, emsimäinen askel hyvään elämää on rehellisyy itseään kohtaab ja totuudelle avoin mieli.. Tsuhna on tänäpäivänä aina syyttämässä olosuhteita ja esm. vallankäyttäjiä. viaikka on 100 varmaa, että ellei tee omaa osuutta niin kärsii jo huonosta olostaan, koska ei ansaitse omia rahojaan, joita käyttää... niinse vaan menee. 100 varmaa...
- Provoko vaiei
En tiedä onko tämä viesti provo ,mutta itse olen aikoja sitten käynyt tuon kriisin läpi ja luulen tietäväni missä maassa asun.Suomi elää todella pysähtyneisyyden eli Breshneviläisyyden ajassa.Tämä ongelma ei ole pelkästään meidän vaan koko länsieurooppa kärsii samaa traumaa.Syynä on hiljainen vaikeneminen niistä sodän jäkeisistä rikoksista jotka ovat vain kertautuneet kun valheiden ketjua on jatkettu.Viimeinen surkeäaakin surkeampi esitys oli Suomen 90 luvun lama ja sen jäkihoito.Muistan vielä noita aikoja kaiholla kun Suomessa oli fyrkkaa ja karaoke soi koko kansan sydämmestä ja meillä oli uskoa vielä johonkin.Nykyään katasen ja vanhasen kommunistihallinto on lopullisesti nujertanut yhteiskunnan ja tehnyt meistä Marttakerhon jäseniä.kapakat ja kuppilat ovat vanhusten ja sairaiden pitkälle holistien loppusuora ennen hautaamista .mistään todellisesta juhlinnasta ei voida puhua vaan kapakat on niin kalliitakin että puistot ovat todellisia kohtauspaikkoja.Noitakin viimeisiä elämään pyrkijöitä poliisit sitten jahtaavat sakkolappujen kanssa ja ei ei saa juoda julkisella paikalla.tosiasia on että me suomalaiset olemme köyhtyneet ja meille näytetään teatteria julkkisten rahalla mässäilystä johonka ei kenelläkään normaalilla ole varaa.Pitkä 20 vuoden nousu ja kulutusjauhaaminen on nyt loppu ja me suomalaiset olemme syyllistyneet omalla esimerkillämme länsieuroopan lopulliseen alas-ajoon.Nämä kaikki taloudelliset ja valheet päälle asiat ovat kuitenkin kaikkien käsin kosketeltavissa ja edes Breshneviiläisellä vaientamisella ei niitä asioita voida peittää vaan ne nousevat pintaa painajaismaisina heräämisinä kauhuun ja unettomuuteen.Meidän edessämme on kuitenkin lopulta selvitys oman menneisyytemme ja historiamme kanssa ja se päivä on lähellä .
- 14+12
ajattele ite. kirjoitti:
ei kannata arkadianmäen yms porukkaa syyttää, aina syy löytyy itsestä,, emsimäinen askel hyvään elämää on rehellisyy itseään kohtaab ja totuudelle avoin mieli.. Tsuhna on tänäpäivänä aina syyttämässä olosuhteita ja esm. vallankäyttäjiä. viaikka on 100 varmaa, että ellei tee omaa osuutta niin kärsii jo huonosta olostaan, koska ei ansaitse omia rahojaan, joita käyttää... niinse vaan menee. 100 varmaa...
KAIKKI on aina omaa ihmisen omaa syytä. Tyypillinen porvari-urpon ajatusmaailma.
- iiromielinen
14+12 kirjoitti:
KAIKKI on aina omaa ihmisen omaa syytä. Tyypillinen porvari-urpon ajatusmaailma.
ollut omaa syytä -se pakotettiin ulkoapäin buhaahahaaahaaaaaaaaaaaheeheehhhhohohhohhooo
- Ihmiset Ensin
ajattele ite. kirjoitti:
ei kannata arkadianmäen yms porukkaa syyttää, aina syy löytyy itsestä,, emsimäinen askel hyvään elämää on rehellisyy itseään kohtaab ja totuudelle avoin mieli.. Tsuhna on tänäpäivänä aina syyttämässä olosuhteita ja esm. vallankäyttäjiä. viaikka on 100 varmaa, että ellei tee omaa osuutta niin kärsii jo huonosta olostaan, koska ei ansaitse omia rahojaan, joita käyttää... niinse vaan menee. 100 varmaa...
Enemmän kuin oman osuutensa, pieni raha- ja valtaeliitti ratsastaa toisten ilmaisen työn kustannuksella.
- Ihmiset Ensin
kannata kuunnella. Ilmaiseksi kun on kaikki saatu, ei pysty käsittämään sitä määrää työtä ja vaivaa, mitä toiset joutuvat näkemään ihan perusasioitten eteen. Siinä kun voimat loppuu ja terveys menee, on todella heikoilla, jos ei ole sitä äveriästä sukua tukemassa, tai suku on täynnä niitä ahneita hyväksikäyttäjiä, joiden jäljiltä sitä köyhiä usein ollaan.
Hieman sitä henkistä kasvua ja käytännön myötäelämisen kykyä toivomme. Konkreettisia tekoja heikompiosaisten auttamiseksi. - miik.3:11
Ihmiset Ensin kirjoitti:
kannata kuunnella. Ilmaiseksi kun on kaikki saatu, ei pysty käsittämään sitä määrää työtä ja vaivaa, mitä toiset joutuvat näkemään ihan perusasioitten eteen. Siinä kun voimat loppuu ja terveys menee, on todella heikoilla, jos ei ole sitä äveriästä sukua tukemassa, tai suku on täynnä niitä ahneita hyväksikäyttäjiä, joiden jäljiltä sitä köyhiä usein ollaan.
Hieman sitä henkistä kasvua ja käytännön myötäelämisen kykyä toivomme. Konkreettisia tekoja heikompiosaisten auttamiseksi.ei uutta aurinkon alla, rikkaat sortaa köyhiä (jaak.2:14-18, mat.25:31-46)
- Vi##umainen aine!
Jos kannabiksen löyhkä pääsee vaikka rappuun asti, voi koko talo sairastua masennukseen!
Ilmoita poliisille NARKKAREISTA!- 17+15
Tapa vaikka ittes vitun pelle.
- rentou-
17+15 kirjoitti:
Tapa vaikka ittes vitun pelle.
takkaan?
EI! - 17+11
17+15 kirjoitti:
Tapa vaikka ittes vitun pelle.
Sepä ei ole laillista siksi koko maa on myrtsinä.
- Pink Lady
17+11 kirjoitti:
Sepä ei ole laillista siksi koko maa on myrtsinä.
Matti Vanhasesta,se meni peilin eteen ja teki itsestään gallupin.Totes että olen helvetin hyvä jätkä ja Suomen,ehkä koko maailman paras pääministeri.Jotkut on kyllä erimieltä,mutta vitut niistä mää oon kuitenkin paras!!!!
- 3+8
Pink Lady kirjoitti:
Matti Vanhasesta,se meni peilin eteen ja teki itsestään gallupin.Totes että olen helvetin hyvä jätkä ja Suomen,ehkä koko maailman paras pääministeri.Jotkut on kyllä erimieltä,mutta vitut niistä mää oon kuitenkin paras!!!!
koko universumin paras pääministeri ja ylipäällikkö, ainakin jos siltä iteltä kysytään. Suurin osa kansasta kuitenkin haluaisi potkia äijän pellolle, mutta kyllähän herra itse tietää nämä asiat paremmin. Varmaan nosti vähän omaa liksaansa maailman paras pm-tittelin johdosta.
- masennusta
3+8 kirjoitti:

99% viesteistä on negatiivisia. Myönteisiä uutisia näkee harvoin ja nekin lähes poikkeuksetta aiheuttavat kielteistä kommentointia. Suuri osa kirjoittajista ovat kyynisiä, katkeria ja omaa ahdistustaan purkavia.
Onhan se toisaalta hyvä, että on foorumi, jossa voi pahaa oloaan lievittää. - Vi##umainen aine!
17+11 kirjoitti:
Sepä ei ole laillista siksi koko maa on myrtsinä.
vetämään samaa sontaa.
Taitaa pää olla aineesta jo niin pipi ettei totuuskaan enää hahmotu.
Vain sairas mieli tarvisee kannabista. - 7+15
Vi##umainen aine! kirjoitti:
vetämään samaa sontaa.
Taitaa pää olla aineesta jo niin pipi ettei totuuskaan enää hahmotu.
Vain sairas mieli tarvisee kannabista.kirjoittaa tuollaista naiivia paskaa.
- ahistunu
17+11 kirjoitti:
Sepä ei ole laillista siksi koko maa on myrtsinä.
Kyllä siitä pitäs tehä masennuslääke kun ei nää pillerit tunnu missään.
- ziu ziu ziu
Siis masennusta... oloni on vallan mainio,
mieli on täynnä upeita ideoita joita tahdon toteuttaa
ja odotan talvea, tulisi mahdollisimman paljon lunta ja pakkasta.
Nyt on pimeää ja sateista mutta kyllä se vielä lumeksi muuttuu.
Toivotaan että Joulupukki tuo paljon lahjoja,...
... vaikka pari g:tä guggaa- tulkitaan
masennukseksi ? Tekopirteydellä ja asioitten kieltämisellä on aina hyötytarkoitus, kun kielletään epäoikeudenmukaisuus ja vääryydet, ettei niitä ole olemassakaan, kuin ihmisten omissa päissä, niin saadaan rauhassa jatkaa toisten hyväksikäyttöä ja perustuslain rikkomista ym.
Älkää ihmiset lähtekö tuohon masennuksella syyllistämiseen mukaan. On sairasta olla tuntematta mitään, jos tulee hyväksikäytetyksi ja varsinaista masennusta siitä tulee juuri siinä kohtaa, kun alat vaikenemaan ja alistumaan. Mitä tehokkaammin taistelet oikeuksistasi ja kieltäydyt hyväksymästä mm. perustuslain raiskaamiseen syyllistyvien vallanpitäjien toimia, sitä terveempi olet, sitä paremmalla tiellä !
Kokonainen kansa hoitaisi mielenterveyttäänkin parhaiten, jos joku/jotkut tahot veisivät kansan- ja maanpetturit valtionoikeuteen. Vaatisiko vastuunkato joidenkin uhrautumista ? Olisiko jollakin vaikustusvaltaisessa asemassa olevalla taholla munasarjoja/munaa tehdä kyseinen sankariteko kokonaisen kansan puolesta ? Viekää ne roistot valtionoikeuteen !
- av
pitänyt syntyä Suomeen, mutta näin, vain tuskaa jo kaksi vuotiaasta alkaen, rakastan Suomea.
Miksi on näin? Olisin voinut saada rakkautta ja rahaa mutta ilman omaa tuntoa, mikä olisi elämä?- Aitous kunniaan !
Koeta saada keskusteluapua, terapiaa tms, koeta saada apua niihin asioihin, joihin sitä tarvitset ja niiltä tahoilta, joilta sitä haluat saada ! Toivoa sulle !
- av
Aitous kunniaan ! kirjoitti:
Koeta saada keskusteluapua, terapiaa tms, koeta saada apua niihin asioihin, joihin sitä tarvitset ja niiltä tahoilta, joilta sitä haluat saada ! Toivoa sulle !
tarvitsee apua kuin sinä, en ole nolla.
- Aitous kunniaan !
av kirjoitti:
tarvitsee apua kuin sinä, en ole nolla.
En tee sitä enää, äläkä sitten valita, jos ei valittamisen aihetta ole.
- kt
Yleensä täällä kirjoittajilla ei ole paljon aivo- soluja eikä rahaa, kirjoittavat pääasiassa taloista tai saunasta joka olisi joku asia.
Suomi on nolla, mutta hyviä viisaita on vielä jäljellä.- Ihmiset Ensin
Keskitytään auttamaan niitä, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat. Toisten työllä hankituilla omaisuuksilla kehuskelijat jätetään omaan arvottomuuteensa.
- enole katkera,mutta.
Ihmiset Ensin kirjoitti:
Keskitytään auttamaan niitä, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat. Toisten työllä hankituilla omaisuuksilla kehuskelijat jätetään omaan arvottomuuteensa.
Minulla ei ole kylliksi tunteeseen.. -eiole kaunista rakastajatarta -minun nerouttani ei huomata -minulla on liian vanha auto -tällainen asunto ei riitä minulle koska olen niin hyvä yms. mun Kaveri Ari kertoi Viimeisenä iltanaan Yöllä ennen sukellus onnettomuus kuolemaansa, että oli ollunniin masentunut, että hakeutui terapiaan 2 vuodeksi. tämänpäivän ihminen menee esm. mediasta niin sekaisin, että alkaa olettamaan, että minulle kuuluu yhtä ja toista kun näkee rikkailla kaikkee muka hienoa. eikä ymmärä enää omaa arvoaan esm terveenä. tämä mun kaveri kertoi, että hän oli aina ollut kaikkea vailla, ja hankkinut ne mitä oli vailla. talot masturit yms pari kaunista-vakinaista yms. kertoi menneensä niinpitkälle, että huomasi ajavansa maaturi kallis vene perässä trailerilla ostoskeskuksen parkkipaikalla, että kokoyhdistelmä näkyi yöllä ikkunoista pilikuvana, ja omakotitalon ulko kattokin oli kuparia yms..... mutta kaikki piti antaa pois ja mennä terapiaan, koska masennus jatkuin yhä ja paheni.. siis pitää löytää mitä tarvii ja kuka minä olen.. mun tyttö Maria oli n. 5v. kyseli minulta jatkuvasti, miten köyhiä me olemme.. mä katesin siliin häntä. ja en ymmärtänyt heti, mutta hän jaksoi kysyä päivittäin. jolloin alioimme keskustelemaan. hän oli naapurissa perehepäivähoidossa ja naapurin super-läski laiska nainen näytti päivät pitkät lapsille kauniia-rohkeita ja Californian ranta elämää yms. niin mun tyttö meni -sillä henkilöhistorialla- joka on 5 vuotiaalla sekaisin niistä american höpö-sarjoista, ja alkoi vartaamaan -pelkäämään. että hän on pulassa ja tosi köyhää ja puuttellista elämää... -saat sen mistä luovut-
- siin vitsi.
enole katkera,mutta. kirjoitti:

sun kahvikuppi on puoliksi täynnä... ei missään tapauksessa puoliksi tyhjä.
- +++++
Radioaallot sotkee aivojen sähköistä kulkua.
Kahvi helpottaa hetkeksi ja vaikutus loppuu.
Tähän kun lisää huonon tulotason ja pätkätyöt
Vahinko on valmis.- katso peiliin.
Se surkeeta, jos ihminen on niin Typerä. että katsoo vika on aina muualla. ei itsessä. näi selviää, ehkä jonkinaikaa, mutta jos todella haluu elää onnellisesti jne.. on otettava itse se kivi omasta kengästä pois... mutta jokaisen kuljettava oma polkunsa. mutta ikävää katsella, miten ihminen/potilas haukkuu väätää puuta ja kärsii..
- miik.3:11
katso peiliin. kirjoitti:
Se surkeeta, jos ihminen on niin Typerä. että katsoo vika on aina muualla. ei itsessä. näi selviää, ehkä jonkinaikaa, mutta jos todella haluu elää onnellisesti jne.. on otettava itse se kivi omasta kengästä pois... mutta jokaisen kuljettava oma polkunsa. mutta ikävää katsella, miten ihminen/potilas haukkuu väätää puuta ja kärsii..
Tekee päätöksiä ja heidän mielestä vika ei koskaan ole heissä ja heidän päätösten vaikutuksilla ihmisten arjentason elämään.
Pieni esimerkki näistä luopioista maan jotka on johtajina eduskunnassa
1. 2kk kesäloma
2. syysloma (viikkoja)
3. talviloma (viikkoja)
4. matkakulujen edut
5. todella korkeatpalkat ja etuudet
6. kahdenkauden (8.v) eduskunta työtä täyseläke.
7. halpa ja terveellinen työpaikka ruokailu
8. kahvitukset ja ruuat ilmaisia kestityksissä
9. harrastekerhoja joita ylläpidetään eduskunnan varoista
10. jne...
Vaikeesti kannettavia taakkoja laittavat ihmisten harteille mutta eivät itse koske niihihn sormellakaan.
- sulle-mulle-hyväveli
sanoa, että täällä masentaa kylmä, pimeä, kostea lyhytkesäinen (sekin kylmä, ei viime kesänäkään ollut kertaakaan yli 30 C) ilmasto, korruptiopoliitikotovat ajaneet 1 milj. ihmistä köyhyyden partaalle. Kuitenkin maahan raahataan jatkuvalla syötöllä sopeutumishaluttomiakin, luku- ja kirjoitustaidotonta, naisia halventavia, rikollisiakin, joita otetaan tänne "humaanisista syistä" eli ovat vain elintasopakolaisia. Nähtävästi kuulleet "hölmölän lihapadoista" omaan maahansa. Työhaluttomienkin on näköjään helppo tulla tänne sossun rahoittamana elämään.. Näille sitten suomalaisen yhteiskunnan puolesta tuputetaan kaikki mahdollinen aineellinen hyvä. Monet ovat kuumista maista, joten jo heidän asuntonsakin joudutaan pitämään monta astetta lämpöisempänä, mihin suomessa yleensä. Siinäsitä vasta energiaan palaa, on suomalaisten täysin turha säästellä mihinkään "ilmastomuutoksiin", kun se koskee näköjään vain suomalaista kantaväestöä. Ihme, ettei vihreät "arvojensa" perusteella ole tätä julkituoneet! Ostetaan jopa autot. Koko ajan vaaditaan lisää ja lisää etuja ja huomioon ottamisia oman "kulttuuriinsa" vedoten... Puurtamaan tottuneet suomalaiset, joilla vielä on työpaikat jäljellä, joutuvat tekemään pitkääkin päivää saadakseen korkeilla veroillan maksettua näidenkin elatukset ja jopa matkat entisiin kotimaihinsa, joita "ihan hengenhädässä on jouduttu pakenemaan", mistä ne matkoihinsa ovat siellä isot rahat saaneet, kun täällä joutuvat " sossun" rahoilla elämään? Aikanaan, kun somalit tuotiin suomeen Moskovasta "pakolaisina", leikattiin eläkeläisiltä heidän vuosikymmenet maksamansa Kelan perusosa. Ilmeisesti nekin rahat menivät näiden "pakolaisten" hyväksi??? Ainakin sattuivat samaan aikaan tapahtumaan. Suomen asiat määrätään EU:ssa, mutta suojatyöpaikka-eduskunnan kallispalkkaista väkeä ei ole yhtään vähennetty, ei edes laman aikana. Olisi syytä puolittaa koko laitos, eihän siellä "täysistunnonkaan" aikana ole näköjään kuin osa paikalla. Kolmelle presidentille maksetaan huikeat verottomat edut, kaikki vaan verolle, ja heidän eläkkeensä voisi laskea samoin perustein, kuin muidenkin. Ei ole mikään ihme, että ilmapiiri kiristyy, kun pienituloisille työnnetään yhä vain korkeampia veroja ja aina enemmän pakkomaksuja, kuten turhakeylen pakkovero, josta ei pääse kuin kuolleena eroon. Koskahan ihmiset ymmärtävät, ettei asiat muuten korjaannu, kuin äänestämällä vaaleissa ja äänestämällä "oikeita ihmisiä", kolem suuren, rkp:n ja nykyhallitusta nuoleskelevia "vihreiksi" itseään kehuskelevia ei kannata äänestää, jos haluaa todella muuttaa vallistevia käytäntöjä.
- sinun mahdollisuus.
vaan Liikaaa siitä Ei tule Onnea Vaan läskiksi.. seon taas kaksi eri asiaa... sinulle tarjoutuu mahdollisuus tehdä itsesi tarpeelliseksi. -nais maailmassa se ei vaan käy- sinä tiedät, lainaten (Mikko Kivistä) mutta menemällä työhön ja auttamalla lotto-voittajien maassa, köyhiä pakolaisia, yms.. ajattele. itse ja opi jotain.. avaa korvasi ja silmät. ala hyödylliseksi..(( et itkupillinä nauti ))
- itseltä kysyen
Miten sellaista voi tietää mitä ei tiedä? Mistä tiedät olevasi masentunut Suomessa, jos et tiedä miksi olet masentunut? Voiko ihminen olla niin laiska ettei jaksa ajatella omilla aivoilla? Kerro itsellesi mitä koet menettäneesi itsestäsi. Olisko siinä vastauksesi? Onko sinulla todettu monipersoonallisuutta?
- Köyhyys tappaa
Pieni raha- ja valtaeliitti hengailee talvet kansan verorahoilla Cayman saarilla samaan aikaan, kun kansan tekee kuolemaa köyhyydessä. "I´m travellin ´till januari" lukee meileissä.
- miksiköhän????
Köyhyys tappaa kirjoitti:
Pieni raha- ja valtaeliitti hengailee talvet kansan verorahoilla Cayman saarilla samaan aikaan, kun kansan tekee kuolemaa köyhyydessä. "I´m travellin ´till januari" lukee meileissä.
Eino Leinon sanoin "muualla hengen tulta säihkyy harmaahapset, täällä nuori mies on hautaan valmis jo"
Joka toinen päivä vanhus tekee maassamme itsemurhan. - mieti ite..
Köyhyys tappaa kirjoitti:
Pieni raha- ja valtaeliitti hengailee talvet kansan verorahoilla Cayman saarilla samaan aikaan, kun kansan tekee kuolemaa köyhyydessä. "I´m travellin ´till januari" lukee meileissä.
Yhteiskunnan elättinä Sankyyn ruokittavan ---Odotat Taivaan armoa ja Kapitalistien Sääliä. Ei Ystäväni Niin kauan kuin Leivästä jää reikä leipojan käteen, niin kauan Rakkaudesta puhuminen jääköön Pastoreiden houreeksi.------- Että Tee Se Oma osuus.. ja Saaranaa sen jälkeen. Mutta kun heräät sorvin ääreen vika viikko. niin Mielesi piristyy. Tiedät Tulleesi Mieheksi kun elätät Itsesi Todella Terve Mies.. Sääli-raha ei kelpaa ihmiselle, hän masentuu pitkässäjuoksussa ja esm. alkoholisoituu. yms.. ja jos tuntuu, että sorvi paikkoja ei löydy.. niin osta vaikka velaksi es sorvi kotiisi.. niin näin olemme aina pärjänneet.. mutta pakota itsesi toimintaan. ja kieltäydy sossu-rahoista. niistä saat masennuksen. realy.
- matkailija3
mä masennun aina kun käyn ulkomailla kun näen sen kurjuuden ja köyhien sorron ja kaiken sekavuuden
eivät ole selvästikään järjellä asioitaan ajatelleet
täällä on kaikki sentään hyvin ja järjestyksessä
eikä paska haise kadulla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221721
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161422Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329992- 61990
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90864- 66841
- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658