Burka ja Nijab

Burka peittää naisen kokonaa ja käsissä pitää olla vielä hanskat.
Nijab'issa on edellisen lisäksi vain pieni kurkkausaukko.

Ne ovat islamin erään ÄÄRIlahkon vaatetuksia. Niillä EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ TODELLISEN ISLAMIn kanssa. Talebaanit ja ääriliikkeet ovat näiden kannnalla, eivät muut.

Toivottavasti SuomessaKAAN ei tulla sallimaan yleisissä tiloissa näitä kammottavia "vaatteita". Verhoutukoon niihin kotonaan. Täällä ei saa muutenkaan ulkosalla liikkua naamioituneena.

Kävin 70-luvulla Libanonissa (ennen sotaa) ja Iranissa. Silloin ne olivat hyvinkin länsimaisen oloisia. Beirut oli välimeren HELMI. Toisin on nyt. Ikävä kyllä kehitys on täysin pysähtynyt ja vaipunut keskiaikaan.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kumma vaan näitä burkia ja niqabeja käyttäviä "yksittäistapauksia" on Helsingissä suurin osa, vain harva pukeutuu edes melkein länsimaalaisesti. Miehet eivät useimmiten muslimivaatteita käytä sillä hänhän on vahvamielinen ja perheen pää mutta nainen pukeutuu useimmiten rättiin.

Äänestä

Nehän houkuttelevat miehiä kuin hunaja mehiläisiä. Pään ympärillä riippuvat kankaat yrittävät pidätellä naisten sisäistä seksipetoa näyttäytymästä, mutta turhaan! Sen verran lupaavia on noiden suklaasilmien katseet!!! Ja tuo pitkä kangas vain korostaa tuota notkeata sivusuuntaista lantion keinahtelua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HHL kirjoitti:

Burka peittää naisen kokonaa ja käsissä pitää olla vielä hanskat.
Nijab'issa on edellisen lisäksi vain pieni kurkkausaukko.

Ne ovat islamin erään ÄÄRIlahkon vaatetuksia. Niillä EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ TODELLISEN ISLAMIn kanssa. Talebaanit ja ääriliikkeet ovat näiden kannnalla, eivät muut.

Toivottavasti SuomessaKAAN ei tulla sallimaan yleisissä tiloissa näitä kammottavia "vaatteita". Verhoutukoon niihin kotonaan. Täällä ei saa muutenkaan ulkosalla liikkua naamioituneena.

Kävin 70-luvulla Libanonissa (ennen sotaa) ja Iranissa. Silloin ne olivat hyvinkin länsimaisen oloisia. Beirut oli välimeren HELMI. Toisin on nyt. Ikävä kyllä kehitys on täysin pysähtynyt ja vaipunut keskiaikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu