Halonen mokaa maailmalla...

Presidentillä on joka vuosi pakollinen terveydentarkastus, jonka tulokset pitäisi
kertoa Suomen Kansalle.

Kuulolaite ei tietenkään ole mikään naurun asia, mutta herää vain kysymys, että jos Halonen piilotteli näin pientä asiaa Suomen kansalta viime Pressan vaalien aikaan..niin mitä muuta Halonen mahtoi meiltä pimittää?

Nyt se sitten nähtiin kun Suomen Armeijan ylipäälikkö on "kuuro". Egyptin matkallaan Halonen joutui
noloon tilanteeseen kun hän ei tiennyt että Suomen Afganistanin joukot palaa Suomeen. Presidentin
kanslia tiesi siitä jo viime viikolla..mutta kun siitä kerrottiin Haloselle hänen napatanssitunnin aikana
niin Halosen kuulolaite olikin pois päältä..eikä näin ollen Suomen Armeijan ylipäälikkö saanut tietoonsa sitä missä päin Suomen Armeija Afganistanissa marssii..vai marssiiko ollenkaa.
Mitä sitten jos Venäjä olisi marssittamassa joukkojaan kohti Suomen itärajaa ja myös tällöin napatanssivalla
ylipääliköllä on kuuulolaite pois päältä !?

Olisiko sitten parempi kuulua NATOON..kuin luottaa Halosen kuulolaitteen toimivuuteen!?
17233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ilmoittanut!

Äänestä
  • Aivan turha tyyppi, joka teki vuosisadan typerimmän kaupan myydessään Kemira GrowHown. Ihmisestä ei ole meille kuin häiriötä ja tappiota, eikä vain itse ymmärrä sitä...eivätkä näköjään muutkaan, koska antavat sen heilua edelleen kuvioissa.

    Äänestä

Häkämies sanoi sopineensa joukkojen paluusta NATO:n kanssa jo viime kesänä. Ilmeisesti ei ymmärtänyt sitä että vaaleissa voi tulla toinenkin kierros. NATO oli jo etukäteen päättänyt Karzain voittavan vaalit. Kansainvälinen selvitys osoitti liian törkeää vaalivilppiä. tulee toinen kierros.

Kokemattoman ministerin aiheuttama sotku.

Äänestä
  • Kysymyshän oli siitä että Halonen ei tiennyt asiasta. Miksi Pressan kanslia ei ilmoittanut
    Haloselle asioista? Kanslia kyllä tiesi jo viime viikolla Afganistanin tilanteesta.Eikö se osoita
    sitä että Halonen ei itse ole kiinostunut Afganistanin tilanteesta tai ei Halonen ota vakasti
    ylipäälikön tehtäviään. Ylipäälikön pitää kouluttaa alaisensa yllätäviä tilanteita varten. Se
    ei ole Hallituksen tai puolustusministerin tehtävänä pitää pressan kanslia toimintavalmiina
    kriisitilanteita varten - se on Suomen Presidentin tehtävänä ohjeista henkilökuntaansa.

    Äänestä

Kaltaisesi ilkeät ja pahansuovat ihmiset ovat sietämättömiä. Puhut asioista, joista et oikeasti voi tietää yhtään mitään.

Äänestä
  • Suomessa ei presidentti ole arvostelun yläpuolella kuten tilanne on itärajan takaisessa yksipuoluevallassa.

    Jos ylipäälliköksi tituleerattu henkilö ei ole asioiden tasalla, voi kysyä, mistä moinen haluttomuus armeijan asioihin oikein kertoo!

    Äänestä

  • Upseeriainesta kirjoitti:

    Suomessa ei presidentti ole arvostelun yläpuolella kuten tilanne on itärajan takaisessa yksipuoluevallassa.

    Jos ylipäälliköksi tituleerattu henkilö ei ole asioiden tasalla, voi kysyä, mistä moinen haluttomuus armeijan asioihin oikein kertoo!

    Joko tämä suomalainen poliittinen typeryys rupeaa paljastumaan.berluskooni on nauranut suomen typerimpiäkin typerimmille poliitikolle jo vuosia mutta silti meidän rouvat ja herrat kulkevat maailmalla aivankuin heillä olisi jotain arvovaltaa.Suomen poliittinen aines on kansan ryvettyneintä ainesta ja ulkona elämästä kuin lumiukko.He ovat syrjääntyneitä,niin syrjääntyneitä että nauravat toistensa vitseille kun kukaan kansasta ei tajua missä pitäisi nauraa.Todella säälittävää porukkaa ja helvetin kovalla palkalla.heitä kuljetetaan ympäri maailmaa aivankuin ei olisi kotimaassa mitään tekemistä.suomen talous on syksykierteessä ja poliitikot lentelevät ja viettävät turhaakin turhamaisempaa elämää.Kysymys kuuluukin .Miksi suomalaiset sallivat tuollaisen aineksen olevan maamme johdoss Miksi suomalaiset eivät halua muutosta?Muistan edesmenneet pressan vaalit kun meillä oli vaihtoehtona veltto alias Virtanen ja kannatus jäi olemattomaan muutamaan prosenttiin.Minkälaiset hölmöt äänestävät Kokoomusta tai demareita tai Kepua.Täysin aivottomat pelotettu kansa .veltto olisi hoitanut nuokin hommat varmasti paremmin ja lierihattu ja sikaari suussa punaviini olisi mennyt alas vaikka berluskoonin seurassa eikä olisi tullut jälkipuheita.Suomalaiset Arvoisat kansalaiset!HÄVETKÄÄ.

    Äänestä

Kukahan tyhmä sitäkin äänesti, ei taida ketään kehdata tunnustaa.

Äänestä

Kyllä hyvällä syyllä voi kysyä, että miksi Halonen laitetaan tärkeisiin paikkoihin edustamaan maatamme, kun meillä olisi kyllä edustuskykyisiakin lähettää.
Koko ajan tulee sellainen tunne kun katselee hänen olemustaan, että mitenkä nuo ulkolaiset herrat pystyy pitämään pokkansa, kun seurailevat presidenttimme olemusta.
Eihän ihminen tietysti olemukselleen paljon voi, mutta valitsijat voivat, mikä tässä suomalaisten kannalta juuri eniten harmittaakin.

Äänestä
  • Niin..näkihän se Egyptin Presidentin naamasta kuinka vaivautunut hän oli
    kun Halonen virnuili kuin joku "muumimamma"..ja muutenkin islamilaisessa
    maassa ei ole totuttu tuollaisiin naisihmisten tyhjänpäivisiin virnuiluihin...

    Halonen tietysti esiintyi TV1:n uutisryhmälle, jotta Suomen Kansa näkisi miten
    kiva ja hauska hän on...mutta kun ollaan vieraassa maassa nin pitäis ajatella
    mitä ko. maan kansalaiset ajattelevat..eikä..siis..Suomen Presidentin pidä
    ajatella pelkästään sitä miltä hän näyttää YLE-TV1:n uutislähetyksessä.

    Äänestä

  • virnuilee !? kirjoitti:

    Niin..näkihän se Egyptin Presidentin naamasta kuinka vaivautunut hän oli
    kun Halonen virnuili kuin joku "muumimamma"..ja muutenkin islamilaisessa
    maassa ei ole totuttu tuollaisiin naisihmisten tyhjänpäivisiin virnuiluihin...

    Halonen tietysti esiintyi TV1:n uutisryhmälle, jotta Suomen Kansa näkisi miten
    kiva ja hauska hän on...mutta kun ollaan vieraassa maassa nin pitäis ajatella
    mitä ko. maan kansalaiset ajattelevat..eikä..siis..Suomen Presidentin pidä
    ajatella pelkästään sitä miltä hän näyttää YLE-TV1:n uutislähetyksessä.

    Aivan totta puhut. Halosella on kaikki pelkää imago-temppuilua.
    Hän ajattelee vain miten kaikki näyttää ulospäin.

    Mitä Halonen on viimeisen vuoden aikana toiminut. Hän on kommentoinut
    esim. Johanna Korhosen irtisanomista, entisen Setan puheenjohtajan
    ominaisuudessaaan..niin..ja naisvarusmiehiä piinataan ja Halonen puuttui asiaan.
    Miesvarusmiehiä simputetaan vuosikausien ajan ja presidentti ei inahdakkaan.
    Hienoa Tarja, koko kansan presidentti.- Halosen kannanotto tässä - kansakunnan
    tasolla merkityksettömässä asiassa on kai jotenkin ymmärrettävää. Halonen on
    feministi ja hän on usein kommentoinut populistisesti ja mukamas on ajamassa
    naisten "tasa-arvoa". Halonen sortuu kaikkiin feminstiliikkeen propakandoihin ja
    toistaa sen erheellistä logiikkaa.
    Niin..ja Presidentti Tarja Halonen kohahdutti valtiopäivien avajaisissa sivaltamalla
    SAK:n entisen lakimiehen ominaisuudessa hallituksen omistajapolitiikkaa Stora Enson
    tapauksessa.
    ..mutta vaalirahakohusta Halonen on hiljaa, koska hän itse on saanut miljoonia SAK:lta
    vaalikuluihinsa..kuitenkin sen verran Halonen kommentoi, että vaaliarahakohu haittaa
    muka Hallituksen toimintaa. Itse asiassa Halonen matki Urpilaista ja Heinäluomaa,jotka
    kyselytunnilla hokivat yhteen ääneen tuota "mantraa" että Hallitus ei pysty toimimaan.
    Ja..kaiken huipuksi Tarja Halonen ei ole puuttunut esim. KMS-asiaan sanallakaan. Missä
    viipyy arvojohtajuus, missä makaa kansakunnan moraali?

    Äänestä

  • arvojohtajuus. kirjoitti:

    globaaliin kiinaan. ei sille sanalle enää ole sijaa suomessa. kaikki maan "päättömät" ovat osoittaneet
    ja joka pvä osoittavat monin keinoin kaiken moraalin pudonneen housuihin tai jopa lahkeesta maahan ja minne lienee sitten vierinyt.
    mutta jos "sinä pieni ihminen" vain teet vääryyksiä tai arvostelet jotain maan johtavia typeryksiä,kohta olet tuomiolla ja rankasti. näin sitä moraalia etsitään...

    Äänestä

koko asian esille tunkeminen.mitä väliä on,tietääkö halonen jotain olematonta juttua vai ei. kunhan molemmat puolet höpisevät omiaan vierailuiden aikana. ei siellä ihmeitä varmaan tapahdu muutaman hetken huhuiluilla. halonenkin on valitettavasti vain ihminen,eikä tiedä puoliakaan,mitä ympärillä tapahtuu tai ei.
sama koskee aivan varmasti joka ainoaa "halosta" ympäri maailman.
kyllä on uutiset toimittajilla vähissä,kun vaivautuu päivätolkulla moisesta edes kirjottaan. kai jokainen normaali tajuaa,onko em. uutisella virkaa vai ei.
jos toimittajilla ei muuta ole, pankaa hanskat tiskiin,se on paras tiedote tuommosista asioista.

Äänestä
  • Loppujen lopuksi asia on niin että miten joku 66-67-vuotias "mummeli" voi yleensä
    olla puolustusvoimien ylipäälikkö. Miten sellainen ihminen,joka eiole käynyt armeijaa
    eikä tiedä mitään miten komentoketjut ja tiedonvälitys sotilaspiireissä toimii..niin..
    miten yleensä ko. henkilöä voidaan pitää ylipäälikkönä.
    Yleensäkin ottaen Mediassa ollaan hiljaa tästä arkaluonteisesta asiasta. Ajattelkaapa,
    jos tosiaan olis joku sotilaalinen koflikti Suomen lähitienoilla. Eihän voida edes ajatellakaan
    että sodanjohto olis eläkeiässä olevan "mummelin" vastuulla.

    Äänestä

  • Presidentinkanslia sai tiedon Häkämiehen kesällä NATO:n kanssa sopimasta asiasta perjantai-iltana. Kanslia ei ilmoittanut asiaa presidentille. Myöskään hallitukselle tai eduskunnalle ei ilmoitettu aikaisemmin asiasta.

    Häkämies ei ole tehtäviensä tasalla. Aikaa olisi ollut monta kuukautta, pienin vaatimus olisi ollut ilmoittaa hallitukselle. Puoluetoveri Pertti Salolainen puolusteli "vaalivalvojien" poiskutsumista sillä että ovat joutuneet olemaa 4 kk ilman lomia.

    Syy Häkämiehen sopimukseen NATO:n kanssa oli että miehittäjät, USA:n johdolla, olivat päättäneet hyväksyä 1. kierroksen tuloksen ja Karzain voiton. Kansainvälinen paine laajan ja systemaattisen vaalivilpin johdosta pakotti käymään toisen kierroksen. Tähän ei Häkämies ollut varautunut,

    Äänestä

  • k.s.a. kirjoitti:

    Presidentinkanslia sai tiedon Häkämiehen kesällä NATO:n kanssa sopimasta asiasta perjantai-iltana. Kanslia ei ilmoittanut asiaa presidentille. Myöskään hallitukselle tai eduskunnalle ei ilmoitettu aikaisemmin asiasta.

    Häkämies ei ole tehtäviensä tasalla. Aikaa olisi ollut monta kuukautta, pienin vaatimus olisi ollut ilmoittaa hallitukselle. Puoluetoveri Pertti Salolainen puolusteli "vaalivalvojien" poiskutsumista sillä että ovat joutuneet olemaa 4 kk ilman lomia.

    Syy Häkämiehen sopimukseen NATO:n kanssa oli että miehittäjät, USA:n johdolla, olivat päättäneet hyväksyä 1. kierroksen tuloksen ja Karzain voiton. Kansainvälinen paine laajan ja systemaattisen vaalivilpin johdosta pakotti käymään toisen kierroksen. Tähän ei Häkämies ollut varautunut,

    Ko. kohu tuli julkisuuteen juuri nimenomaan sen vuoksi koska pressan kanslia
    ei informoinut Halosta päivämääristä. Halonen itse mokasi maailmalla kun
    hän kommentoi sellaista asia jota ei tiennyt - miksi meni kommentoimaan!!
    Eikö Halonen ole pressan kanslian "esimies"!? Miten se siis voi olla Häkämiehen
    vika jos Halonen ei osaa ohjeistaa työntekijöitään.

    Mediassa yritetään kääntää huomio Halosen "pätemättömyydestä" ylipäälikkönä.
    Esim. Israelin "mummeli" pääministeri - ylipäälikkö Golda Meir joutui jättämään
    virkansa kun hän ei ollut tarpeeksi varuillaan kun Syyria ja Egypti pääsivät yllät-
    tämään 6. lokakuuta 1973 Israelin.

    Halonen on nykyään kuin "Ellun Kana", jonka ei tarvitse enää yrittääkään mitään...
    kunhan vaan oleilee ja ajattelee ..sama se vaikka suosio laskeekin - ja vasemmisto
    Media silittää Halosen päätä ja yritää puolustella Halosen pätemättämyyttä.

    Äänestä

  • ..kana.. kirjoitti:

    Häkämies "unohti mainita" NATO:n kanssa tekemästään suomalaisten joukkojen poistumisesta myös Suomen hallitukselle. Turha selitellä ettei olisi ollut aikaa, ei vain älynnyt kertoa edes oman puolueensa ministereille. Aikaa on ollut useita kuukausia.

    Häkämies myönsi itse tehneensä virheen kun ei ilmoittanut alkaisemmin asiasta. Ministeriksi valittavalta pitäisi vaatia edes alkeellinen käsitys asiosta joita hän joutuu hoitamaan. Luulisi että kykypuolueeksi itseään mainostavalle Kokoomuksella olisi varaa valita. Surullista jos taso on noin huono.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.eläkkeelle jo.. kirjoitti:

Presidentillä on joka vuosi pakollinen terveydentarkastus, jonka tulokset pitäisi
kertoa Suomen Kansalle.

Kuulolaite ei tietenkään ole mikään naurun asia, mutta herää vain kysymys, että jos Halonen piilotteli näin pientä asiaa Suomen kansalta viime Pressan vaalien aikaan..niin mitä muuta Halonen mahtoi meiltä pimittää?

Nyt se sitten nähtiin kun Suomen Armeijan ylipäälikkö on "kuuro". Egyptin matkallaan Halonen joutui
noloon tilanteeseen kun hän ei tiennyt että Suomen Afganistanin joukot palaa Suomeen. Presidentin
kanslia tiesi siitä jo viime viikolla..mutta kun siitä kerrottiin Haloselle hänen napatanssitunnin aikana
niin Halosen kuulolaite olikin pois päältä..eikä näin ollen Suomen Armeijan ylipäälikkö saanut tietoonsa sitä missä päin Suomen Armeija Afganistanissa marssii..vai marssiiko ollenkaa.
Mitä sitten jos Venäjä olisi marssittamassa joukkojaan kohti Suomen itärajaa ja myös tällöin napatanssivalla
ylipääliköllä on kuuulolaite pois päältä !?

Olisiko sitten parempi kuulua NATOON..kuin luottaa Halosen kuulolaitteen toimivuuteen!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu