Onko Lieksaan perusteilla uusi karaoke laulupaikka jonne ammatti-ihmiset pääsisi esiintymään.
Toinen ykkösaihe
38
741
Vastaukset
Mutta karaoke on luonteeltaan kaiken kansan huvi ja ammattilaiset työskentelevät muualla orkestereissa ja saavat siitä hieman suolarahaa.
Uskon että tuo asia oli hieman heittoa ellei taidot riitä kisoissa.MKLieksassa olisi mahdollista kyllä järjestää omia laulukilpailuja sitä taustaa vasten, että osallistujat maksavat ensin kisoihin osallistumisesta 20-25 e sen jälkeen vielä hotelli ja matkakulut esim käväisin Ikaalisissa niin Hotelli 250e ja matkat 100e ruuat ja juomat siellä niin aika paljon jäi paikkakunnalle eli noin 300e Nyt kävin saarijärvellä niin sama kustannuserä ja kun sarjassani oli semifinaalissa 120 laulajaa noin 300 kaikkiaan niin hotellihuoneita ei riittänyt kaikille mutta paikkakunnalle jai rahaa varmaan palveluista ja toi työtä ihmisille.
Käväisin myös siilinjärvellä ja hotellikustannukset samaa luokkaa ja Ähtärissä ja olen ollut edustamassa koko maakuntaa mutta olen kuitenkin maksuista huolehtinut itse eli jo majoitukset 1000e kesän aikana.
Olen myöskin kulkenut ilman sponsorointia Reinoissa jotka kiinnosti saarijärvellä ihmisiä ja huomattiin ja keskustelua synty ja näin tapahtuu Lieksalaisen työn eteen työtä mutta mitä saan osakseni täällä sivustolla katkeruutta ja kaunaisuutta jonkun henkilön taholta. Mutta nokka suuntaa taas eteenpäin ja toivottavasti luonnontuotteita on kerätä ja myydä ensikesänäkin kuin aikaisempina vuosina. Markku Korpinen Kultakurkkukisan finalisti 2008 nyt 15 miehen joukossa Suomessa .Humppakaraoken Suomen mestaruuksia kaksi 2009.
- saksofoni H
voip olla jotta ei.
Eipä taijja karjalan laulumailla kovinkaan monta laalumiestä lieksankaan katuja tallata.
Halavattu kun oon joskus pakosta kunnelunna karajoikaa
hirveetä ölinnää
vaun laki pitäs suaha musiikin suojelemiseksi
oishan tuo da lai luama
voina kyssyy mihinkä päin tulloo seeraava juottola missä musiikin pahoinpitelijät vois
kokoontuu ja ölistä
mitä enempi kännissä sitä suuremmaks
täheks ihtesä luokitelloot
ammattilaane ei alennu ölisijöihen jookkoon- jotain soi jossain
Suomen kansa on sen verran TYHMÄ musiikin suhteen,että sille tuotetaan joka vuosi
"tankokunikaallsia". Hepposta porukkaa.
Tuotetaan kilpailu A ja kilpailu B kaiken "muailmaan sekunda laulajaa" ja ns. julkkua.
Ja kansaa viedään kuin sitä kuuluisaa p:iä.
Ja sitten se,että mitä rentumpi jätkä tai mitä enemmän nenäänsä hönisee sitä on suositumpi.
Näin se on vaan.Joudun joskus pakosta kuulemaan suomalaista ns.tanssimusiikkia ja pakko sanoa
syvältä perseestä tulee.
Musiikin teko ja kappaleiden sovitukset hävisivät avaruuteen 50-60-luvun tatteessa ja sitten,
ei voi kun?????????!!!!!!!!!!????????? - Pentti.K..........n
kuuntelemaan karaokea "väkisin",olemme yrittäneen saada yleisötilaisuuksien vetäjät ymmärtämään,että karaoke ei kuulu esim. näyttelyihin,markkinoille ym.yleisotapahtumiin.
Vaan se on varmaan vaikea kunnioittaa toisen ihmisen työtä.
Välillä joutuu kuuntelemaan kun toinen toistaan hirveämmän musiikkikorvan olevia"kansantaiteilijoita" tarttuu mikrofooniin ja laulaa perseB2 sävellajista niin hemepeetä tankoo,että jos julkisella paikalla sais
olla mukana vesitykki tai suolapnaoksilla varustettu haulikko tärräyttäs perseelle.
Nyt joku karaoke-fani/harrastaja sanoo vaihda ammatti.Sanon minä olen yli 40 vuotta harrastanut ammattia
joka vie näyttelyihin joskus jopa karaokebaariin jne.
Karaoke on Japanilainen halpatuonti "rääsä" niinkuin kaikki muutkin ja ei kuulu yleiselle paikalle. Pentti.K..........n kirjoitti:
kuuntelemaan karaokea "väkisin",olemme yrittäneen saada yleisötilaisuuksien vetäjät ymmärtämään,että karaoke ei kuulu esim. näyttelyihin,markkinoille ym.yleisotapahtumiin.
Vaan se on varmaan vaikea kunnioittaa toisen ihmisen työtä.
Välillä joutuu kuuntelemaan kun toinen toistaan hirveämmän musiikkikorvan olevia"kansantaiteilijoita" tarttuu mikrofooniin ja laulaa perseB2 sävellajista niin hemepeetä tankoo,että jos julkisella paikalla sais
olla mukana vesitykki tai suolapnaoksilla varustettu haulikko tärräyttäs perseelle.
Nyt joku karaoke-fani/harrastaja sanoo vaihda ammatti.Sanon minä olen yli 40 vuotta harrastanut ammattia
joka vie näyttelyihin joskus jopa karaokebaariin jne.
Karaoke on Japanilainen halpatuonti "rääsä" niinkuin kaikki muutkin ja ei kuulu yleiselle paikalle.Olitpa ollut saarijärvellä tai kuullut Irina Tanskasen laulun radiosta ja näiden huippujen esityksen niin näkökulma voisi olla toinen.
Olet kyllä toisaalta oikeassa humalassa laulamisesta mutta on kuitenkin niin,että vuosien jälkeen tämä asia tuli suosituksi myöskin Lieksassa ja moni laulaa kotona niin minäkin aluksi.
Aikanaan Hotellin imakoon ei kuulunut karaoke mutta tyhjät seinät oli kun mähkön baari pullisteli kansaa joten se siitä.
Heikki Turunen taisi lausahtaa aikoinaan,että Japanilaiset kosti karaokella atomipommin, mutta kyllä hänkin kävi kulmalla karaokessa ja kuuntelin häntä ja totesin, taidan ryhtyä kirjailijaksi,olen yhtä huono kirjoittamaan jos hän laulajana, mutta kaikilla on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa itseään.
Kuitenkin korostaisin sinulle sitä asiaa,että meidän on luotava jotain tapahtumia ja ne tapahtumat voivat olla sitten minkälaisia tahansa näyttelyitä ja kilpailuja.nämä tuovat työtä ja toimeentuloa edes hetkeksi.
On kuitenkin niin,että jotka harrastavat pysyvät terveenä ja elävät pitkään,itse olen melkolailla päässyt harrastamalla laulua vaikeuksien yli ja siten en ole kuluttanut niin paljon yhteiskunnan varoja sen jopa entinen kelan työntekijä totesi olet selvinnyt, kun näki minut iloisena ovimiehenä loma-asuntomessuilla vaikka vaimoni poismeno oli tapahtunut juuri mutta olin laulun myötä kohdannut uuden ihmissuhteen.
Nyt on tulossa Lieksaan metsästysammuntakisat ja näin ollen olkaamme toistemme tukijoina viimeksi olin niissä järkkärinä vaikka en harrasta ammuntaa.- Pentti K............
markkukorpinen kirjoitti:
Olitpa ollut saarijärvellä tai kuullut Irina Tanskasen laulun radiosta ja näiden huippujen esityksen niin näkökulma voisi olla toinen.
Olet kyllä toisaalta oikeassa humalassa laulamisesta mutta on kuitenkin niin,että vuosien jälkeen tämä asia tuli suosituksi myöskin Lieksassa ja moni laulaa kotona niin minäkin aluksi.
Aikanaan Hotellin imakoon ei kuulunut karaoke mutta tyhjät seinät oli kun mähkön baari pullisteli kansaa joten se siitä.
Heikki Turunen taisi lausahtaa aikoinaan,että Japanilaiset kosti karaokella atomipommin, mutta kyllä hänkin kävi kulmalla karaokessa ja kuuntelin häntä ja totesin, taidan ryhtyä kirjailijaksi,olen yhtä huono kirjoittamaan jos hän laulajana, mutta kaikilla on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa itseään.
Kuitenkin korostaisin sinulle sitä asiaa,että meidän on luotava jotain tapahtumia ja ne tapahtumat voivat olla sitten minkälaisia tahansa näyttelyitä ja kilpailuja.nämä tuovat työtä ja toimeentuloa edes hetkeksi.
On kuitenkin niin,että jotka harrastavat pysyvät terveenä ja elävät pitkään,itse olen melkolailla päässyt harrastamalla laulua vaikeuksien yli ja siten en ole kuluttanut niin paljon yhteiskunnan varoja sen jopa entinen kelan työntekijä totesi olet selvinnyt, kun näki minut iloisena ovimiehenä loma-asuntomessuilla vaikka vaimoni poismeno oli tapahtunut juuri mutta olin laulun myötä kohdannut uuden ihmissuhteen.
Nyt on tulossa Lieksaan metsästysammuntakisat ja näin ollen olkaamme toistemme tukijoina viimeksi olin niissä järkkärinä vaikka en harrasta ammuntaa.jokainen.
Monelle se on terapiaa ja henkireikä oman itsensä ulkopuolelle.
Mutta tänä kesänäkin monessa tapahtumassa oli kaljateltta ja teltassa karaoke.En tiedä mitä pahaa olen tehnyt joudun usein työskentelemään noiden telttojen lähellä.
Ja kaiken huippu oli eräässä tilaisuudessa joku idolli olinko kristin vaan joku.Jos rahaa saa niillä taidoilla rupian laulajaksi.
En itse käytä alkoholia,uskallan silti lauleskella ja selvinpäin aina silloin tällöin ja julkisesti.
En sano,että olen siinä hyvä.Sen kuitenkin sanon kuuntelen mielelläni musiikkia ja paljon.
Tänä päivänä olen tanssimusiikin jättänyt kokonaan pois.
Mutta toivotan harrastukselle menestystä ja toivon,että ensi kesänä kun kiertue alkaa nuo kaljateltat ja karaooket ovat muualla,inhoan humalaisten örinää. jotain soi jossain kirjoitti:
Suomen kansa on sen verran TYHMÄ musiikin suhteen,että sille tuotetaan joka vuosi
"tankokunikaallsia". Hepposta porukkaa.
Tuotetaan kilpailu A ja kilpailu B kaiken "muailmaan sekunda laulajaa" ja ns. julkkua.
Ja kansaa viedään kuin sitä kuuluisaa p:iä.
Ja sitten se,että mitä rentumpi jätkä tai mitä enemmän nenäänsä hönisee sitä on suositumpi.
Näin se on vaan.Joudun joskus pakosta kuulemaan suomalaista ns.tanssimusiikkia ja pakko sanoa
syvältä perseestä tulee.
Musiikin teko ja kappaleiden sovitukset hävisivät avaruuteen 50-60-luvun tatteessa ja sitten,
ei voi kun?????????!!!!!!!!!!?????????Mutta kuitenkin hieman väärässä,tiedätkö karaokessa on myöskin jopa mustanmeren valssi ja äänisen aallot ja sitä vain harvat osaavat, mutta tuo kotiviini sehän on jokaisen huulilla ja silloin napsahtaa minun korvat jotenkin toiselle aallolle.
Mutta karaokena on myöskin virsiä lastenlauluja kansanlauluja tangoa humppaa ja valssia ja ne on ihan jopa alkuperäisiä sovituksia joten siten et tiedä asiasta kaikkia on myöskin heviä.yms
onhan selvää ettei niitä live mahdollisuuksia ole laulaa ja kuitenkin laulattaa viime kesänä oli kyllä live mahdollisuus rotkon tontilla teltassa ja ihan hyvä meininki kokeilin.Mutta kyllä vaan karaokea on aluksi laulanut moni tunnettu huippulaulaja esim Jari Sillanpää
Joten vedä sitten sillä takapuolellasi porilaisten marssia takaperin heh heh.MKPentti K............ kirjoitti:
jokainen.
Monelle se on terapiaa ja henkireikä oman itsensä ulkopuolelle.
Mutta tänä kesänäkin monessa tapahtumassa oli kaljateltta ja teltassa karaoke.En tiedä mitä pahaa olen tehnyt joudun usein työskentelemään noiden telttojen lähellä.
Ja kaiken huippu oli eräässä tilaisuudessa joku idolli olinko kristin vaan joku.Jos rahaa saa niillä taidoilla rupian laulajaksi.
En itse käytä alkoholia,uskallan silti lauleskella ja selvinpäin aina silloin tällöin ja julkisesti.
En sano,että olen siinä hyvä.Sen kuitenkin sanon kuuntelen mielelläni musiikkia ja paljon.
Tänä päivänä olen tanssimusiikin jättänyt kokonaan pois.
Mutta toivotan harrastukselle menestystä ja toivon,että ensi kesänä kun kiertue alkaa nuo kaljateltat ja karaooket ovat muualla,inhoan humalaisten örinää.Olen monissa kisoissa ollut ja myöskin nähnyt sen mitä on artistin elämä ja kuka pärjää siinä.
Olen myöskin toiminut järjestyksenvalvojana ja siinäkin edellytettiin sitä että myöskään soittajat tekevät työnsä selvinpäin,eli lavalla ei heiluta kännissä yleisöä ei työssä pettää jotka maksavat musiikista.
Muistan kyllä yhden entisen poliisin karaokessa, joka oli maksanut pääsymäksun sitä kutsuttiin musiikkimaksuksi ja hän sanoi valvojalle jos tuo akka kerran vielä menee musiikkia pilaamaan rahat takaisin.
Olet siis toisenlaisen musiikin ystävä ja kukin löytäköön oman tyyneyden ja rauhan sekä myöskin vapauden sehän on meillä valinta. kulkea sitä tietä mihin on kutsutut ja siten elää hyvää ja toivoa toisille hyvää. Mahdollisuuksia on kaikilla mutta elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa ei yksilö päätä vaan niistä kyllä päätetään laajemmin.Kotikin on sellainen, että siellä pitäisi jokaisella olla oikeudet ja velvollisuudet. mutta miten tämä sitten toteutuu jos siellä on joku hirmu.MK- saksoffoni H
markkukorpinen kirjoitti:
Olen monissa kisoissa ollut ja myöskin nähnyt sen mitä on artistin elämä ja kuka pärjää siinä.
Olen myöskin toiminut järjestyksenvalvojana ja siinäkin edellytettiin sitä että myöskään soittajat tekevät työnsä selvinpäin,eli lavalla ei heiluta kännissä yleisöä ei työssä pettää jotka maksavat musiikista.
Muistan kyllä yhden entisen poliisin karaokessa, joka oli maksanut pääsymäksun sitä kutsuttiin musiikkimaksuksi ja hän sanoi valvojalle jos tuo akka kerran vielä menee musiikkia pilaamaan rahat takaisin.
Olet siis toisenlaisen musiikin ystävä ja kukin löytäköön oman tyyneyden ja rauhan sekä myöskin vapauden sehän on meillä valinta. kulkea sitä tietä mihin on kutsutut ja siten elää hyvää ja toivoa toisille hyvää. Mahdollisuuksia on kaikilla mutta elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa ei yksilö päätä vaan niistä kyllä päätetään laajemmin.Kotikin on sellainen, että siellä pitäisi jokaisella olla oikeudet ja velvollisuudet. mutta miten tämä sitten toteutuu jos siellä on joku hirmu.MKse on hyvä se.
En tosiaankaan ole vuoden 1978 jälkeen käynyt tansseissa ja karaokessa kävin vuonna 1990.
Lauloin jonkun rallin.
Mutta sitten se toinen puoli.Laulu on hyvä harrastus tapahtui se millä tasollaa hyvänsä.
Mutta mulle karaoke on "mörkö".
Tuossa vieressäni on tuommonen vanha ostoskeskus,josta kaupat on siirtyneet jonkin matkan päähän erääseen suomen suurimpiin kuuluviin "ostosparatiisiin".
Jäi tyhjää tilaa ja odottaa purkamista.
Siinäpä keksittiin hyvä "pisnes" juottola,tuli kaikkiaan neljä kappaletta ja kolmessa karaoke.
Kuljen tommosen tunnelin läpi parkkihalliin ja siinäkin kuulen iltaisin karaokea.
Taloyhtiö on anatanut varoituksia kovasta soitosta,muutama päivä hiljempää ja sitten taas.
Perheelläni on siinä vieressä myytavä asunto ja vuokralaisia.
Asuntoa ei kannata myydä enenkuin tuo osatoskeskus on purettu,häiriöt laskevat hintaa.
Vuokralaiset joskus kesäisin valittavat,että musiikki soi kovalla ja näin se on.
Toisen perustus-laillinen oikeus on toiselle riesa.
Mutta ota rennosti.
Pienet vaikeudet elämässä kasvattaa meitä hyväksymään suurempiakin ongelmia.
Antoisia iltahetkiä harrastuksesi pariin. - saa tikka
Eipä oo yhtähään osaavaa laulajaa.
- gnhgnhh
markkukorpinen kirjoitti:
Olen monissa kisoissa ollut ja myöskin nähnyt sen mitä on artistin elämä ja kuka pärjää siinä.
Olen myöskin toiminut järjestyksenvalvojana ja siinäkin edellytettiin sitä että myöskään soittajat tekevät työnsä selvinpäin,eli lavalla ei heiluta kännissä yleisöä ei työssä pettää jotka maksavat musiikista.
Muistan kyllä yhden entisen poliisin karaokessa, joka oli maksanut pääsymäksun sitä kutsuttiin musiikkimaksuksi ja hän sanoi valvojalle jos tuo akka kerran vielä menee musiikkia pilaamaan rahat takaisin.
Olet siis toisenlaisen musiikin ystävä ja kukin löytäköön oman tyyneyden ja rauhan sekä myöskin vapauden sehän on meillä valinta. kulkea sitä tietä mihin on kutsutut ja siten elää hyvää ja toivoa toisille hyvää. Mahdollisuuksia on kaikilla mutta elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa ei yksilö päätä vaan niistä kyllä päätetään laajemmin.Kotikin on sellainen, että siellä pitäisi jokaisella olla oikeudet ja velvollisuudet. mutta miten tämä sitten toteutuu jos siellä on joku hirmu.MKTaisipa korpinen itse olla kerran laulamassa kauppaksesus pietarien edessä ja siltäpä ihan kuulstikin!
Kuulosti kuin kollikissaa ois vedetty hännästä, yhtä kauheaa oli laulelu! - heh heh
gnhgnhh kirjoitti:
Taisipa korpinen itse olla kerran laulamassa kauppaksesus pietarien edessä ja siltäpä ihan kuulstikin!
Kuulosti kuin kollikissaa ois vedetty hännästä, yhtä kauheaa oli laulelu!Jospa Make ei laulanukkaa humpaa. Muutoinkin laulelua ja laulelua.
- kaukaa huomioita
markkukorpinen kirjoitti:
Olen monissa kisoissa ollut ja myöskin nähnyt sen mitä on artistin elämä ja kuka pärjää siinä.
Olen myöskin toiminut järjestyksenvalvojana ja siinäkin edellytettiin sitä että myöskään soittajat tekevät työnsä selvinpäin,eli lavalla ei heiluta kännissä yleisöä ei työssä pettää jotka maksavat musiikista.
Muistan kyllä yhden entisen poliisin karaokessa, joka oli maksanut pääsymäksun sitä kutsuttiin musiikkimaksuksi ja hän sanoi valvojalle jos tuo akka kerran vielä menee musiikkia pilaamaan rahat takaisin.
Olet siis toisenlaisen musiikin ystävä ja kukin löytäköön oman tyyneyden ja rauhan sekä myöskin vapauden sehän on meillä valinta. kulkea sitä tietä mihin on kutsutut ja siten elää hyvää ja toivoa toisille hyvää. Mahdollisuuksia on kaikilla mutta elämme kuitenkin yhteiskunnassa jossa ei yksilö päätä vaan niistä kyllä päätetään laajemmin.Kotikin on sellainen, että siellä pitäisi jokaisella olla oikeudet ja velvollisuudet. mutta miten tämä sitten toteutuu jos siellä on joku hirmu.MKSuomi on nk.vapaa maa,kysyn kuitenkin onko se vapautta jos ihminen esim. tekee työtänsä ja joutuu kuulemaan sitä mistä ei pidä.
Luin aikoinaan eräältä keskustelupalstalta kun kaveri toi esiin sen,että hänen asuntoon kesäisin kuuluu karaoke. Tuohon vastattiin "myy asuntosi ja muuta muualle",että silleen.
Karaoke on varmaankin hyvä harrastus monelle.
Täytyy vaan sanoa,että monta kertaa esim. tukholmassa käydessä laivassa olen joskus kuunnellut karaokea,itse en pidä vaimo kuuntelee.(luulen,että kuuntelee oli mikä mölinä tahansa)
Tein muutama vuosi sitten erääseen laivaan asennuksia ja matkustin monta kertaa suomenlahden yli ja takaisin.Laivalla oli monta ns. tähtiartistia,tangokunikaallisia jne.
Täytyy sanoa kun se iso orkesteri ja laitteilla muokkaus jää pois >olipa surkeita esityksiä<
ja sitten vielä voitettu kilpailija? ?
Että silleen.
Parempi harrastaa jotain
kun olla harrastamatta gnhgnhh kirjoitti:
Taisipa korpinen itse olla kerran laulamassa kauppaksesus pietarien edessä ja siltäpä ihan kuulstikin!
Kuulosti kuin kollikissaa ois vedetty hännästä, yhtä kauheaa oli laulelu!Olen ollut ihan kauppakeskuksen sisällä viimeksi laulelemassa ja ihmiset ihan vapaaehtoisesti tulivat sinne kuuntelemaan ja tanssimaan joten Te arvoisat arvostelijat kuulutte siten joukkoon jotka haluatte kaiken toiminnan sammuttaa.
Minua on pyydetty moniin tilaisuuksiin myöskin laulan usein kappelissa ja haudalla ja sama kollikissa siten naukuu,Olen jopa laulanut oopperalavalla edustaen Suomea joukkueessa Ruotsia vastaan jossa oli mukana kuuluisia Suomalaisia laulajia mm Saska Helmikallio voitimme kisan.
Luoja on antanut meille lahjan ja olen jopa musiikkiopistossa opiskellut yksinlaulua Imatralla Joensuussa ja Lieksassa ammatti ihmisten johdolla ,ellei minulla olisi kykyjä niin pois olisi potkittu joten Teillä on oma makunne mistä pidätte mutta kuitenkin joidenkin osalta läpi paistaa kaunaisuus ja kateus ja myöskin jopa rasismi .Mitä tullee viimeaikaisiin käynteihin lieksan "juottoloissa" hyvin harvoin olen kerinnyt käymään ja olen ollut selvin päin laulamassa. Mutta jokainen vastaa omasta toiminnastaan,osaan olla villi ja vapaa muutenkin.
Toivotan Teille omiin harrastuksiin menestystä. Markku Korpinen- Kuotta
kaukaa huomioita kirjoitti:
Suomi on nk.vapaa maa,kysyn kuitenkin onko se vapautta jos ihminen esim. tekee työtänsä ja joutuu kuulemaan sitä mistä ei pidä.
Luin aikoinaan eräältä keskustelupalstalta kun kaveri toi esiin sen,että hänen asuntoon kesäisin kuuluu karaoke. Tuohon vastattiin "myy asuntosi ja muuta muualle",että silleen.
Karaoke on varmaankin hyvä harrastus monelle.
Täytyy vaan sanoa,että monta kertaa esim. tukholmassa käydessä laivassa olen joskus kuunnellut karaokea,itse en pidä vaimo kuuntelee.(luulen,että kuuntelee oli mikä mölinä tahansa)
Tein muutama vuosi sitten erääseen laivaan asennuksia ja matkustin monta kertaa suomenlahden yli ja takaisin.Laivalla oli monta ns. tähtiartistia,tangokunikaallisia jne.
Täytyy sanoa kun se iso orkesteri ja laitteilla muokkaus jää pois >olipa surkeita esityksiä<
ja sitten vielä voitettu kilpailija? ?
Että silleen.
Parempi harrastaa jotain
kun olla harrastamattaTuli mieleen että Retu kivisellähän oli autossaan äänimerkkinä ,etuosaan sidottu kollikatti!
Kun Retu vetäisi katin hännästä niin kyllä siinä edessäolijat häippäsi nopsasti edestä pois.
Karaokesta en tiedä paljoa sanoa sillä minulle riittää radiosta tuleva musiikki ja sitähän sieltä tulee tuutin täydeltä joka päivä! Kuotta kirjoitti:
Tuli mieleen että Retu kivisellähän oli autossaan äänimerkkinä ,etuosaan sidottu kollikatti!
Kun Retu vetäisi katin hännästä niin kyllä siinä edessäolijat häippäsi nopsasti edestä pois.
Karaokesta en tiedä paljoa sanoa sillä minulle riittää radiosta tuleva musiikki ja sitähän sieltä tulee tuutin täydeltä joka päivä!Mutta kuitenkin vaikka en mielestäni ole koira vaikka siksikin yksi viranomainen kutsui eli koirarakiksi kun sitten olivat minua puhalluttamassa kysäisin poliisilta oletko ennen koirarakkia puhalluttanut?
Mitä sitten tulle yleensä arasta paikasta kopelointiin senkin olen kokenut joskus kun yksi nainen kesken minun laulun kopaisi ja kovasti niin silloin pääsin aika korkealle äänen vetäisemään.
Jotta osaa ne naisetkin olla törkeitä.Kuotta kirjoitti:
Tuli mieleen että Retu kivisellähän oli autossaan äänimerkkinä ,etuosaan sidottu kollikatti!
Kun Retu vetäisi katin hännästä niin kyllä siinä edessäolijat häippäsi nopsasti edestä pois.
Karaokesta en tiedä paljoa sanoa sillä minulle riittää radiosta tuleva musiikki ja sitähän sieltä tulee tuutin täydeltä joka päivä!Oletko sitten kuullut minun laulua PK radiosta ja REX sistä myöskin sub tv you tube MK
kaukaa huomioita kirjoitti:
Suomi on nk.vapaa maa,kysyn kuitenkin onko se vapautta jos ihminen esim. tekee työtänsä ja joutuu kuulemaan sitä mistä ei pidä.
Luin aikoinaan eräältä keskustelupalstalta kun kaveri toi esiin sen,että hänen asuntoon kesäisin kuuluu karaoke. Tuohon vastattiin "myy asuntosi ja muuta muualle",että silleen.
Karaoke on varmaankin hyvä harrastus monelle.
Täytyy vaan sanoa,että monta kertaa esim. tukholmassa käydessä laivassa olen joskus kuunnellut karaokea,itse en pidä vaimo kuuntelee.(luulen,että kuuntelee oli mikä mölinä tahansa)
Tein muutama vuosi sitten erääseen laivaan asennuksia ja matkustin monta kertaa suomenlahden yli ja takaisin.Laivalla oli monta ns. tähtiartistia,tangokunikaallisia jne.
Täytyy sanoa kun se iso orkesteri ja laitteilla muokkaus jää pois >olipa surkeita esityksiä<
ja sitten vielä voitettu kilpailija? ?
Että silleen.
Parempi harrastaa jotain
kun olla harrastamattaTarkistin useasti työpaikalla kellon kun tuo kappale alkoi soimaan tiettynä aikana.sitten kerran vein kuoroteoksen soimaan niin se ei kerinnyt pyörähtää kelan ympäri kun jo se kiskaisi joku rakkineesta pois.Minä pyysin saada ostaa sen kerrasta poikki käsetin jotta olisin voinut tehdä saman tempun kuin aikanaan radion pääjohtaja jollekkin renkutukselle.
Tuli hiljaisuus siitä soittimesta sen kappaleen osalta joten hyvinkin yksipuolista soitantaa voidaan kuunnella.vuodesta toiseen jopa vuosikymmeniä.
PK radiossa lienee henkilö joka soittaa myös jatkuvasti ei väli pöytien lie pitkäkään,mieleeni juolahti noinkin voinee vaikka kaverille piruilla jos on tarvetta.
Joskus pidin Tinasta mutta nyt tökkii se rääkkyminen joka kanavalla jotta sillee.MKkaukaa huomioita kirjoitti:
Suomi on nk.vapaa maa,kysyn kuitenkin onko se vapautta jos ihminen esim. tekee työtänsä ja joutuu kuulemaan sitä mistä ei pidä.
Luin aikoinaan eräältä keskustelupalstalta kun kaveri toi esiin sen,että hänen asuntoon kesäisin kuuluu karaoke. Tuohon vastattiin "myy asuntosi ja muuta muualle",että silleen.
Karaoke on varmaankin hyvä harrastus monelle.
Täytyy vaan sanoa,että monta kertaa esim. tukholmassa käydessä laivassa olen joskus kuunnellut karaokea,itse en pidä vaimo kuuntelee.(luulen,että kuuntelee oli mikä mölinä tahansa)
Tein muutama vuosi sitten erääseen laivaan asennuksia ja matkustin monta kertaa suomenlahden yli ja takaisin.Laivalla oli monta ns. tähtiartistia,tangokunikaallisia jne.
Täytyy sanoa kun se iso orkesteri ja laitteilla muokkaus jää pois >olipa surkeita esityksiä<
ja sitten vielä voitettu kilpailija? ?
Että silleen.
Parempi harrastaa jotain
kun olla harrastamattaMeitä ihmisiä on monenlaisia jo aavistuskin saattaa häiritä.
Mutta kuinka paljon meni aikaa kun Lieksassa tutkittiin tainiovaaran ampumaurheilukeskuksen meluhaittaa,eli siinäkin oli jollakin yksilöllä häiriötekijä.
Ennenkuin Lieksaan tuli baari niin jo atressia keräsivät ja jopa sosiaalilautakunnan nimissä oli toimittu asiaa vastustaen "sosiaalitantat" mutta huomasin asian,että tässä on ohitettu lautakunta jonka varapuheenjohtaja olin silloin ja toiseksi tuollainen toiminta joka ei ole kaavan vastainen ja jokaisella on perustuslaillinen oikeus hankkia elantonsa laillisin keinoin kenenkään sitä estämättä ja sitä varten on taasen lainsäädäntö eli jos anniskellaan liikaa tai on muita TODETTUJA häiriötekijöitä esim nuo kaljateltat ilmoittavat etukäteen mahdollisista melusta joka on siis tilapäistä.
Olen kuitenkin jopa nähnyt laitteita jos orkesteri soittaa yli sallitun rajan muutaman kerran välkähtää ja sitten laitteet menee pimeäksi.
On aivan selvää,että jos työsuojelu on hoidettu soittoruokaloissa noin asia tapahtuu.
Myöskin useissa muissa työssä teknisin keinoin ensin tulee huolehtia miten voidaan nuo terveyshaitat saada pois. yksi on tietysti noiden koneiden sijoitus ja niiden resonoinnin eliminointi ja poistaminen esim tärinä.On olemassa myöskin sirkkelin teriä joissa on terän takana pieni ura joka alentaa melua 10 db mutta on myöskin pölyt kaasut valaistus ja ilman lämpötila ja kosteus sekä vetoisuus. sekä myöskin eri aineet joista tulee olla työpaikkalla ohjeet niiden säilyttämisestä ja käytöstä ja käyttöturvallisuustiedotteet.
Näissä asioissa ja eri muista tekijöistä riippuen ihmiset kokevat jopa vetoisuutta jos vaikka henkilösuhteet eivät ole kunnossa, se on todettu tutkimuksissa ihminen koki vähän aikaa lämpotilan sopivaksi kun väänteli olematonta termostaattia ja kuitenkin se ei johtanut lämpötilan muutoksiin.
Mutta on aivan selvää että melu haittaa mutta niin pitäisi myöskin korkeissa lämpotiloissa työskentelevillä olla taukoja ja niissä lienee puutteita jotka voivat aiheuttaa terveydellisiä riskejä.MK työsuojelukoukuttajan pätevyys. Mutta nyt laulelen ja jopa kerään rahaa hyväntekeväisyyteen naukumalla niinhän se kollikin tekee eihän hän turhaan vonkaa.
Kerran yksi ukko sano ,pitää antaa mirrille sitä mitä hän pyytää.- saksofoni.h.
markkukorpinen kirjoitti:
Meitä ihmisiä on monenlaisia jo aavistuskin saattaa häiritä.

Kerran yksi ukko sano ,pitää antaa mirrille sitä mitä hän pyytää.toimin aikanani yli 10 vuotta kiertavana keittiömestarina erään suuren ravintolaketjun palveluksessa.(pääkaupunki seudulla)
Eräässä ravintolassa työskenteli pari nuorta kokkia joilla ei riittänyt lähimmäisen kunnioitus,muljautusta ja hivenen hävittömiä huomautuksia pisemmälle.
Tuossa ravintolassa työskentely useita kokkeja ja talossa tehtiin paljon ruokaa.
Nämä pari kaveria soitti musiikkia keittiössä,siihen aikaan kasettimankalta sen minkä soittimesta läksi ja semmoista musaa jota ei voi kuunnella kun kaksi viivaa piriä jne.
Pojille huomautettiin useasti,se tuli tietooni.
Menin extraamaan keittiömesua ja sanoin pojille nätisti laittakaa tuota soitinta hiljemmälle.
Tuli vastaus,että on se ennenkin saanut soida ja silloin henkilökohtainen kunnioitukseni loppu,tempasin tuon koneen hyllyltä ja upotin patatiskialtaaseen ja sanoin pojille,että jos meinaatte työskennellä tässä talossa hivenen kunnioitusta.
Olen poikia tavannut nyt paljon myöhemmin ja nauravat vieläkin,että heille yksi opetus meni perille.
Melu on saaste jota ei itse asiassa huomaa,tottuu niin pian ja sitten se on myöhästä.
En tiedä mikä ketäkin häiritsee mutta esim.kovaääninen musiikki ei sovi työpaikalle.
Ei edes vaikka olisit ammattimuusikko. - ollenee jotenkin...
saksofoni.h. kirjoitti:
toimin aikanani yli 10 vuotta kiertavana keittiömestarina erään suuren ravintolaketjun palveluksessa.(pääkaupunki seudulla)

Ei edes vaikka olisit ammattimuusikko.... tutunoloista tekstiä. Arvatkaas kuka tämä on. No tietenkin ystävämme.........
- ippio
markkukorpinen kirjoitti:
Meitä ihmisiä on monenlaisia jo aavistuskin saattaa häiritä.
Mutta kuinka paljon meni aikaa kun Lieksassa tutkittiin tainiovaaran ampumaurheilukeskuksen meluhaittaa,eli siinäkin oli jollakin yksilöllä häiriötekijä.
Ennenkuin Lieksaan tuli baari niin jo atressia keräsivät ja jopa sosiaalilautakunnan nimissä oli toimittu asiaa vastustaen "sosiaalitantat" mutta huomasin asian,että tässä on ohitettu lautakunta jonka varapuheenjohtaja olin silloin ja toiseksi tuollainen toiminta joka ei ole kaavan vastainen ja jokaisella on perustuslaillinen oikeus hankkia elantonsa laillisin keinoin kenenkään sitä estämättä ja sitä varten on taasen lainsäädäntö eli jos anniskellaan liikaa tai on muita TODETTUJA häiriötekijöitä esim nuo kaljateltat ilmoittavat etukäteen mahdollisista melusta joka on siis tilapäistä.
Olen kuitenkin jopa nähnyt laitteita jos orkesteri soittaa yli sallitun rajan muutaman kerran välkähtää ja sitten laitteet menee pimeäksi.
On aivan selvää,että jos työsuojelu on hoidettu soittoruokaloissa noin asia tapahtuu.
Myöskin useissa muissa työssä teknisin keinoin ensin tulee huolehtia miten voidaan nuo terveyshaitat saada pois. yksi on tietysti noiden koneiden sijoitus ja niiden resonoinnin eliminointi ja poistaminen esim tärinä.On olemassa myöskin sirkkelin teriä joissa on terän takana pieni ura joka alentaa melua 10 db mutta on myöskin pölyt kaasut valaistus ja ilman lämpötila ja kosteus sekä vetoisuus. sekä myöskin eri aineet joista tulee olla työpaikkalla ohjeet niiden säilyttämisestä ja käytöstä ja käyttöturvallisuustiedotteet.
Näissä asioissa ja eri muista tekijöistä riippuen ihmiset kokevat jopa vetoisuutta jos vaikka henkilösuhteet eivät ole kunnossa, se on todettu tutkimuksissa ihminen koki vähän aikaa lämpotilan sopivaksi kun väänteli olematonta termostaattia ja kuitenkin se ei johtanut lämpötilan muutoksiin.
Mutta on aivan selvää että melu haittaa mutta niin pitäisi myöskin korkeissa lämpotiloissa työskentelevillä olla taukoja ja niissä lienee puutteita jotka voivat aiheuttaa terveydellisiä riskejä.MK työsuojelukoukuttajan pätevyys. Mutta nyt laulelen ja jopa kerään rahaa hyväntekeväisyyteen naukumalla niinhän se kollikin tekee eihän hän turhaan vonkaa.
Kerran yksi ukko sano ,pitää antaa mirrille sitä mitä hän pyytää.hei,hei Markku,siistiä ja lisää....
ippio kirjoitti:
hei,hei Markku,siistiä ja lisää....
Tämä "kolli" aikoo sitten lähteä naapurikuntaan vetäisemään hieman tangoa,viime vuonna olin finaalissa.Markku
- sovi muukaan
saksofoni.h. kirjoitti:
toimin aikanani yli 10 vuotta kiertavana keittiömestarina erään suuren ravintolaketjun palveluksessa.(pääkaupunki seudulla)
Eräässä ravintolassa työskenteli pari nuorta kokkia joilla ei riittänyt lähimmäisen kunnioitus,muljautusta ja hivenen hävittömiä huomautuksia pisemmälle.
Tuossa ravintolassa työskentely useita kokkeja ja talossa tehtiin paljon ruokaa.
Nämä pari kaveria soitti musiikkia keittiössä,siihen aikaan kasettimankalta sen minkä soittimesta läksi ja semmoista musaa jota ei voi kuunnella kun kaksi viivaa piriä jne.
Pojille huomautettiin useasti,se tuli tietooni.
Menin extraamaan keittiömesua ja sanoin pojille nätisti laittakaa tuota soitinta hiljemmälle.
Tuli vastaus,että on se ennenkin saanut soida ja silloin henkilökohtainen kunnioitukseni loppu,tempasin tuon koneen hyllyltä ja upotin patatiskialtaaseen ja sanoin pojille,että jos meinaatte työskennellä tässä talossa hivenen kunnioitusta.
Olen poikia tavannut nyt paljon myöhemmin ja nauravat vieläkin,että heille yksi opetus meni perille.
Melu on saaste jota ei itse asiassa huomaa,tottuu niin pian ja sitten se on myöhästä.
En tiedä mikä ketäkin häiritsee mutta esim.kovaääninen musiikki ei sovi työpaikalle.
Ei edes vaikka olisit ammattimuusikko.... tarpeeton meteli.
Karaoke on yksi tarpeettomimmista.
Tämä on vankka mielipiteeni ja tottakai subjektiivinen.
Yleisöhän se äänestää ohjelmasta ja esim. minä välttelen paikkoja jossa on menossa karaokemetelöinti.
Karaokeen sisältyy aina enemmän tai vähemmän erästä narsismin muotoa.
Joillakin se on ihan tervettä, mutta sitten on sellaisia joilla se ei olekaan enää tervettä.
Tällaista tavatessani yleensä tunnen vain myötähäpeää, mutta lopulta jää vain esiintyjien itsekritiikin puutteesta johtuva vitutus. sovi muukaan kirjoitti:
... tarpeeton meteli.
Karaoke on yksi tarpeettomimmista.
Tämä on vankka mielipiteeni ja tottakai subjektiivinen.
Yleisöhän se äänestää ohjelmasta ja esim. minä välttelen paikkoja jossa on menossa karaokemetelöinti.
Karaokeen sisältyy aina enemmän tai vähemmän erästä narsismin muotoa.
Joillakin se on ihan tervettä, mutta sitten on sellaisia joilla se ei olekaan enää tervettä.
Tällaista tavatessani yleensä tunnen vain myötähäpeää, mutta lopulta jää vain esiintyjien itsekritiikin puutteesta johtuva vitutus.On erilaista meteliä olemassa ja sitä tulee tuutin täydeltä hyvin monena iltana ja se tuutti on radio josta tulee läpä läpä jääkiekkoo ja sitten kovasti Ruotsalaista musiikkia jos oikein muistan ja myöskin niinä aikoina kun jääkiekkoa tulee ei kapakassa lauleta karaokea sen sanelee se yleisö.
On sitten myöskin moottoriurheilu olen niissä ollut mukana motorosajoissa Ea ryhmässä ja kyllä siellä ja monessa muussa lajissa on sitä meteliä.
Ei myöskään kaikki kuoromusiikki ole hiljaista vaan on kirkujia ja huutajia ja joskus kirkon uruista lähtee kaikki pölyt kun käytetään niitä äänikertoja ja myöskin muut soittimet ilman vahvistinlaitteita esim puhallinorkesteri.
Mitä tulee narsismiin niin sitä esiintyy varmaan myöskin urheilijoissa ja bodareissa ja myöskin malleissa ja aivan tavallisissa duunareissa.
Olen kuitenkin sitä mieltä,että aina nuo tilanteet voi väistää ja antaa kaikkien kukkien kukkia. ja jos sinua vituttaa niin yksi tarpeeton on myöskin vaikka Nurmeksen liikennenvalot yöllä, nunnan nännit ja paavin pallit ihan vaan muodon vuoksi kun vanhalla piijalla tissit.markkukorpinen kirjoitti:
Tämä "kolli" aikoo sitten lähteä naapurikuntaan vetäisemään hieman tangoa,viime vuonna olin finaalissa.Markku
Olet tituleerannu minua kollikisaksi.
Olin nyt laulelemassa tuolla Kainuuun tangolaulun taitokisassa ja pääsin toiselle kierrokselle 7 miehen ryhmään laulajia oli kaikkiaan 22
Lauloin linjankukan ja satumaa tangon
Arvioinnissa todettiin laulaja haluaa miellyttää yleisöä esiintymisellään, hänen laulussaan on tulkintaa kiitos siitä Heikki Kerolalle ja laulun opettajajilleni.tarina on uskottava.Laulajalla on ihana samenttinen ääni ja ote on todella positiivinen.
Mutta koitan ottaa opikseni tuon rytmin käytön ja äänteet joissa on parantamisen varaa hetkittäin.Ilmeisesti kiinnitin tulkintaan huomiota joten hiljaiset äänteet eivät kuuluneet.
Mutta kuitenkin ei kun taas mirri kaulaan ja paita ja housut rassiin ja eikun menoksi
Mutta sitä ennen laulan nyt terkkarilla potilaille.Karhun poika sairastaa ja luo sairaiden käy sisar hento valkoinen tuo roteva mies. MKMutta sinä joka minua jatkuvasti solvaat niin katsotaan sitten hetken perästä jos ei tyylisi muutu,miten arvokkaan viulun maksat.MK
- anti karaoke
markkukorpinen kirjoitti:
On erilaista meteliä olemassa ja sitä tulee tuutin täydeltä hyvin monena iltana ja se tuutti on radio josta tulee läpä läpä jääkiekkoo ja sitten kovasti Ruotsalaista musiikkia jos oikein muistan ja myöskin niinä aikoina kun jääkiekkoa tulee ei kapakassa lauleta karaokea sen sanelee se yleisö.
On sitten myöskin moottoriurheilu olen niissä ollut mukana motorosajoissa Ea ryhmässä ja kyllä siellä ja monessa muussa lajissa on sitä meteliä.
Ei myöskään kaikki kuoromusiikki ole hiljaista vaan on kirkujia ja huutajia ja joskus kirkon uruista lähtee kaikki pölyt kun käytetään niitä äänikertoja ja myöskin muut soittimet ilman vahvistinlaitteita esim puhallinorkesteri.
Mitä tulee narsismiin niin sitä esiintyy varmaan myöskin urheilijoissa ja bodareissa ja myöskin malleissa ja aivan tavallisissa duunareissa.
Olen kuitenkin sitä mieltä,että aina nuo tilanteet voi väistää ja antaa kaikkien kukkien kukkia. ja jos sinua vituttaa niin yksi tarpeeton on myöskin vaikka Nurmeksen liikennenvalot yöllä, nunnan nännit ja paavin pallit ihan vaan muodon vuoksi kun vanhalla piijalla tissit.ymmärrän hyvin,että sinun harrastuksesi ja monen muunkin on karaoke.
Minun harrastukseni on aivan toinen.Ostan,myyn ja vuokraan asuntoja.
Ostimme muutama vuosi sitten asunnon joka oli hyvin mukavalla paikalla.
Oli ruoka-kauppa,r-kioski,kukkakauppa,kenkäkauppa,pieni kahvi-baari ja yksi siisti ravintola.
Kukka kauppa ja kenkäkauppa lopettivat,molemmat omistajat kuolivat,s-market vaihtui alepaan ja jäi tilaa.
Tuli kaksi ns. ravintolaa,etnistä ja molemmat ottivat karaoken.
Vaikka perustuslaki antaa oikeuden laulun harrastukseen,olemme tehneet taloyhtiölle esityksen,että koko kiinteistö purettaan ja tilalle rakennetaan asuin talo.Odotamme kaupungin päätöstä asema kaavasta.
En tunne sinua korpinen,enkä tiedä mikä olet miehiäsi ja en aseta laulutaitojasi kyseenalaiseksi,sanon ystävällisesti jos valta olisi minun karaokea harrastettaisiin mongolian aroilla.
Ja aivan vuokralaisilta tulleen palutteen perusteella. anti karaoke kirjoitti:
ymmärrän hyvin,että sinun harrastuksesi ja monen muunkin on karaoke.
Minun harrastukseni on aivan toinen.Ostan,myyn ja vuokraan asuntoja.
Ostimme muutama vuosi sitten asunnon joka oli hyvin mukavalla paikalla.
Oli ruoka-kauppa,r-kioski,kukkakauppa,kenkäkauppa,pieni kahvi-baari ja yksi siisti ravintola.
Kukka kauppa ja kenkäkauppa lopettivat,molemmat omistajat kuolivat,s-market vaihtui alepaan ja jäi tilaa.
Tuli kaksi ns. ravintolaa,etnistä ja molemmat ottivat karaoken.
Vaikka perustuslaki antaa oikeuden laulun harrastukseen,olemme tehneet taloyhtiölle esityksen,että koko kiinteistö purettaan ja tilalle rakennetaan asuin talo.Odotamme kaupungin päätöstä asema kaavasta.
En tunne sinua korpinen,enkä tiedä mikä olet miehiäsi ja en aseta laulutaitojasi kyseenalaiseksi,sanon ystävällisesti jos valta olisi minun karaokea harrastettaisiin mongolian aroilla.
Ja aivan vuokralaisilta tulleen palutteen perusteella.Eli kaava sitoo myöskin sen laatijaa se määrittelee myöskin aika paljon kunnan toimintoja mitä alueelle on aikanaan tarkoitettu onko se tontti varattu liiketilojen käyttöön.
On tietysti valitettavaa sinun harmisi mutta uskon ettei se liene yötä päivää olevaa toimintaa ja kuten olen aikaisemmin sanonut on erilaisia tekijöitä mitkä häiritsevät ihmisiä.Oletko varma ettei sinne asuntoon muuta pianistia tai puhallinsoittajaa tai kotikaraoken harrastajaa.
Olen pienen ikäni myöskin laulanut kuoroissa ja tälläkin hetkellä mutta kovin usein en ehdi Lieksassa harrastamaan tuota sinun harmittelemaa musiikin muotoa mutta se on saanut vankan jalansijan tänne nyt.Olen aikanaan sitä käynyt yksin harrastamassa eri kunnissa jotta saisin tuntumaa kilpailuihin mutta nyt olen laulanaut kisoissa orkesterin kanssa kuhmotalossa isossa salissa jossa yli 300 kuulijaa.
Olen kyllä laulanut pienimuotoisesti ja myöskin Lieksankin kirkossa ja nyt aika usein kappelissa mutta aikanaan enemmän Joensuussa opiskellessani siellä musiikkiopistossa laulua mutta täällä olemme tehneet myöskin musiikkiteatteria jossa olen aikanaan ollut mukana.
Sinuttelen koska uskon että laulu toisenlaisena on lähellä sydäntäsi.
Olen aika monipuolinen kuuntelija musiikin suhteen ja levyjä löytyy erilaisia myöskin kodistamme eri soittimia.
Olen mielestäni joutunut erilaisen ryöpytyksen kohteeksi ja jopa joidenkin uskonnollista vakaumusta on loukattu minuun kohdistuvana solvauksena jota en salli.
Olen siis monessa mukana ja aikanaan yhteisten asioiden hoidossa ja vapaaehtoistyössä lähinnä SPR jonka hyväksi tehdystä työstä nyt kutsuttiin renikan saantiin. Markku Korpinen- anti karaoke
markkukorpinen kirjoitti:
Eli kaava sitoo myöskin sen laatijaa se määrittelee myöskin aika paljon kunnan toimintoja mitä alueelle on aikanaan tarkoitettu onko se tontti varattu liiketilojen käyttöön.
On tietysti valitettavaa sinun harmisi mutta uskon ettei se liene yötä päivää olevaa toimintaa ja kuten olen aikaisemmin sanonut on erilaisia tekijöitä mitkä häiritsevät ihmisiä.Oletko varma ettei sinne asuntoon muuta pianistia tai puhallinsoittajaa tai kotikaraoken harrastajaa.
Olen pienen ikäni myöskin laulanut kuoroissa ja tälläkin hetkellä mutta kovin usein en ehdi Lieksassa harrastamaan tuota sinun harmittelemaa musiikin muotoa mutta se on saanut vankan jalansijan tänne nyt.Olen aikanaan sitä käynyt yksin harrastamassa eri kunnissa jotta saisin tuntumaa kilpailuihin mutta nyt olen laulanaut kisoissa orkesterin kanssa kuhmotalossa isossa salissa jossa yli 300 kuulijaa.
Olen kyllä laulanut pienimuotoisesti ja myöskin Lieksankin kirkossa ja nyt aika usein kappelissa mutta aikanaan enemmän Joensuussa opiskellessani siellä musiikkiopistossa laulua mutta täällä olemme tehneet myöskin musiikkiteatteria jossa olen aikanaan ollut mukana.
Sinuttelen koska uskon että laulu toisenlaisena on lähellä sydäntäsi.
Olen aika monipuolinen kuuntelija musiikin suhteen ja levyjä löytyy erilaisia myöskin kodistamme eri soittimia.
Olen mielestäni joutunut erilaisen ryöpytyksen kohteeksi ja jopa joidenkin uskonnollista vakaumusta on loukattu minuun kohdistuvana solvauksena jota en salli.
Olen siis monessa mukana ja aikanaan yhteisten asioiden hoidossa ja vapaaehtoistyössä lähinnä SPR jonka hyväksi tehdystä työstä nyt kutsuttiin renikan saantiin. Markku Korpinennäyttää.
Olisin 60-luvulla voinut istua rumpujen taakse ja ruveta ammatikseni laulamaan
tai voinut ruveta "pillipiipariksi".
Lauloin joskus kuorossa mutta,minulta uupuu esiintymisvietti.
Perheeni aina ihmettelee sitä kun vuosikymmenien aikana on ilmestynyt mitä eriskummallisimpia soittimia.The Beatles ja sitten lopullisesti alkoi musiikin alamaki.
Tuli ns.yks kakkaa,kas kakkaa ja jee jee musiikkia.
Tanssimusiikkia en kuuntele,nykyistä on "hanurista".Joku 50 -luvun jazz-pohjainen on jees.
Ymmärrän jos karaokella on paikka missä sitä voi harrastaa,mutta juottola ei ole oikea paikka.
Se mitä mahtisuuteen tulee sen saa jokainen niellä.
Olen tuonut asiat,asia pohjalta esille.Tunneelämälla tässä ei ole tekemistä.
Mutta olet hyvässä työssä muka SPR,muita harrastuksia laulun lisäksi en tiedä.
Itse opettelen uudelleen lukemaan ja kirjoittamaan ,täällä on toinenkin kohtalo toveri.Minulta uupuu tarkka hahmotuskyky eli lähellä olevat kirjaimet menee sekaisin. anti karaoke kirjoitti:
näyttää.
Olisin 60-luvulla voinut istua rumpujen taakse ja ruveta ammatikseni laulamaan
tai voinut ruveta "pillipiipariksi".
Lauloin joskus kuorossa mutta,minulta uupuu esiintymisvietti.
Perheeni aina ihmettelee sitä kun vuosikymmenien aikana on ilmestynyt mitä eriskummallisimpia soittimia.The Beatles ja sitten lopullisesti alkoi musiikin alamaki.
Tuli ns.yks kakkaa,kas kakkaa ja jee jee musiikkia.
Tanssimusiikkia en kuuntele,nykyistä on "hanurista".Joku 50 -luvun jazz-pohjainen on jees.
Ymmärrän jos karaokella on paikka missä sitä voi harrastaa,mutta juottola ei ole oikea paikka.
Se mitä mahtisuuteen tulee sen saa jokainen niellä.
Olen tuonut asiat,asia pohjalta esille.Tunneelämälla tässä ei ole tekemistä.
Mutta olet hyvässä työssä muka SPR,muita harrastuksia laulun lisäksi en tiedä.
Itse opettelen uudelleen lukemaan ja kirjoittamaan ,täällä on toinenkin kohtalo toveri.Minulta uupuu tarkka hahmotuskyky eli lähellä olevat kirjaimet menee sekaisin.Juuri kävin terveyskeskuksen osastolla laulamassa ja laulattamassa.
Musiikki menee yli maiden ja merien se on yhteistä omaisuutta se menee yli älykkyysosamäärien,silloin kun muut kanavat on tukossa musiikki luo mahdollisuuksia.
Musiikillinen muistinala on toisessa avolohkossa joten sitä voidaan hyödyntää silloin kun puhekyky on mennyt musikaalinen muistinala on laaja. sillä voidaan opettaa esim väriä ja myöskin eri tehtäviä käyttäen eri soittimia ja kehon hallintaa.
Tässä en tämän enempää mutta toteaisin oli paikallaan saada musiikkiterapia enemmän kuntoutukseen.
Nyt on vanhustyössä yhä enemmän eri eläkeläisryhmät alkaneet laulella karaokea ja niissäkin kisoissa olen ollut mukana sekä vaan yhdessä laulamassa joskus myös kuunnellen ja muistellen sitä mistä tarina kertoo ja kuka levyttänyt ja miltä vuodelta siis erilaista musiikkia joita kukin saa valita tai toivoa joten olen pyrkinyt siten toiveita toteuttamaan mutta ennenkaikkea, omalta osalta teen niinkuin tunnen tekeväni jopa tässä ja nyt luoden jopa ripaskaa tanssien vaikka polvet ei taivu mutta sellainen ol viipuri ja sellainen ol Lieksakin karjalaisten kaupunki.MK- lempi780
markkukorpinen kirjoitti:
Juuri kävin terveyskeskuksen osastolla laulamassa ja laulattamassa.
Musiikki menee yli maiden ja merien se on yhteistä omaisuutta se menee yli älykkyysosamäärien,silloin kun muut kanavat on tukossa musiikki luo mahdollisuuksia.
Musiikillinen muistinala on toisessa avolohkossa joten sitä voidaan hyödyntää silloin kun puhekyky on mennyt musikaalinen muistinala on laaja. sillä voidaan opettaa esim väriä ja myöskin eri tehtäviä käyttäen eri soittimia ja kehon hallintaa.
Tässä en tämän enempää mutta toteaisin oli paikallaan saada musiikkiterapia enemmän kuntoutukseen.
Nyt on vanhustyössä yhä enemmän eri eläkeläisryhmät alkaneet laulella karaokea ja niissäkin kisoissa olen ollut mukana sekä vaan yhdessä laulamassa joskus myös kuunnellen ja muistellen sitä mistä tarina kertoo ja kuka levyttänyt ja miltä vuodelta siis erilaista musiikkia joita kukin saa valita tai toivoa joten olen pyrkinyt siten toiveita toteuttamaan mutta ennenkaikkea, omalta osalta teen niinkuin tunnen tekeväni jopa tässä ja nyt luoden jopa ripaskaa tanssien vaikka polvet ei taivu mutta sellainen ol viipuri ja sellainen ol Lieksakin karjalaisten kaupunki.MKHYVÄ MARKKU.Yritä jaksaa arvosteluista välittämätä.Siunausta ja voimaa Sinulle.
lempi780 kirjoitti:
HYVÄ MARKKU.Yritä jaksaa arvosteluista välittämätä.Siunausta ja voimaa Sinulle.
Koululaulujen ilta osoitti sen jälleen kerran miten ihmiset halusivat laulaa yhdessä ja ja miten hyvillä mielin lähtivät kotiin ja jatkoa keväällä.
Kiitos mieskuorolle Pielisen laululle ja ideoijille järjestäjille Kaupungille ja Nykäsen Karille joka säestäessään tekee suuren työn ja läsnäoleville hyvän mielen.Kiitos myös Juontajalle ja Matille rehtorille joka laitoit sanat esiin laulusta.
Joten en aina hauku kaikkea liikkuvaa annan myöskin kiitoksen.MK- Kurnauuu
markkukorpinen kirjoitti:
Mutta sinä joka minua jatkuvasti solvaat niin katsotaan sitten hetken perästä jos ei tyylisi muutu,miten arvokkaan viulun maksat.MK
minä laulan paremmin kuin korpinen, ainakin humalassa, jolloin muut humalaiset kilvan kehuu laulutaitoani .
älä sinä korpinen käy uhkailemaan lähimmäisiäsi, etkö muista mitä raamatussa sanotaan toisen posken kääntämisestä? Kurnauuu kirjoitti:
minä laulan paremmin kuin korpinen, ainakin humalassa, jolloin muut humalaiset kilvan kehuu laulutaitoani .
älä sinä korpinen käy uhkailemaan lähimmäisiäsi, etkö muista mitä raamatussa sanotaan toisen posken kääntämisestä?Mutta mitenkään ei humalaiset selviä kilpailuun koska tuo rapula vielä koittaa.
Mitä tulee sitten sanomisiini niin kirjoitukseni on jäänyt koska joku häiritsi muitakin ihmisiä ja heidän arvomaailmaa ja näin ollen nuo kirjoitukset ovat poistuneet.
On totta,että raamatussa on vertauksia mutta on kuitenkin sanottava synti synniksi ojennukseksi ja ohjeeksi ja annettava anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.
Mitä sitten tulee omaan toimintaani olen todennut etten ole pyhimys mutta tunnen sisismässäni asiat ja voinen sinulle sanoa olen sentään lukenut ihan järjestelmällisesti Raamatun kannesta kanteen tuo vanha testamentti oli hyvin lakihenkinen mutta armo tuli uuden testamentin kautta meille jokaiselle.
Armosta te olette pelastetut, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi on laulu Raamatun tekstiin.
Mutta kuitenkin laulan tällä omalla äänelläni vaikka solvataan hyvinkin rumasti ne tekstit ovat sitemmin poistettu joten olen siten ollut hyväsydäminen enkä mitenkään kansankynttilä joka veisi asian oikeuteen mutta katsotaan mitä sinä teet seuraavaksi.MKsaa tikka kirjoitti:
Eipä oo yhtähään osaavaa laulajaa.
Osaan tiettävästi muualla laulella kun nytkin pääsin eilen jatkoon miehistä voitaessani Legenda seniori karsinnan ja osanottajia oli tusinan verran Outokummussa ja Erja ylämyllyltä voitti naisten sarjan kisoissa mukana 18 laulajaa yhteensä Jatkot on sitten keväällä Imatran kylpylässä.
- uolevi iso N
Kuotta kirjoitti:
Tuli mieleen että Retu kivisellähän oli autossaan äänimerkkinä ,etuosaan sidottu kollikatti!
Kun Retu vetäisi katin hännästä niin kyllä siinä edessäolijat häippäsi nopsasti edestä pois.
Karaokesta en tiedä paljoa sanoa sillä minulle riittää radiosta tuleva musiikki ja sitähän sieltä tulee tuutin täydeltä joka päivä!kivisen retu on kato meijjän puolen kavereita
ka kävimmä karaoooookessa
armas laulo sen kappaaleeeeN
kato missä on sanat jotessakkiin näin
pontikan rannalla keitin mä tahdissä kuutamon
kato on romantikkaa ja tunnelmaa
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571828Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543